Joulu se tulla jollottaa
Valvoja: Moderaattorit
-
Vieras
Joulu se tulla jollottaa
Lapsena ev.lut. perheessä viteettiin ikimuistoisia jouluja, jotka syöpyivät koristeineen, lahjoineen, joluaterioineen, tonttuineen ja pukkeineen lapsen mieleen. Pidän vieläkin joulun tuoksuista. Piparit, pähkinät, suklaa...
Tämä olikin sitten niin epäkristillistä, ettei JT-aikoina sitä saanut viettää.
Nyt olen alkanut uudelleen viettämään. Perheeni on mennyt, mutta ostan lapselle jotain pientä jolulahjaksi, vaikka hän onkin todistaja. Vietän aaton ilmeisesti ei-JT sukulaisen normaalissa lapsiperheessä. Lähetän joulukortteja. Saatan käydä jolukirkossa kuuntelemassa kauneimmat joululaulut.
Pukittelut, tonttuilut ja pikkujoulut olivat JT:lle työpaikalla kiusallista aikaa. Piti selittää kaikille, miksei vietä. (=sait tilaisuuden todistaa).
Kyllä JT:llä on ankeaa, kun ei saa viettää vuodenkiertoon liittyviä kansanjuhlia.
Toivoisin pääseväni UUT-pikkujouluihin. Toisena työpaikan pikkujoulut.

odette80
- Viestit: 252
- Liittynyt: 31.03.2010 21:18
Re: Joulu se tulla jollottaa
Mie oon kait siitä kumma ettei joulu iske ollenkaan. Kaupallinen juhla ja kaikki odottaa vain jotain lahjoja. Mieluummin vaikka isolla joukolla ruokaa ja joku mökki ja hyvää laatu aikaa ilman tylsiä jouluruokia. Ehkä porkkanalaatikkoa ja kinkkua vain
Kynttilät lämmittää mieltä muutenkin että niitä joka paikka täyteen. Mutta niin tai näin, mutta joulu on totaalinen ei ei! Jos sillä olis oikeasti joku kaunis tarkoitus niin mikä ettei...
Kynttilät lämmittää mieltä muutenkin että niitä joka paikka täyteen. Mutta niin tai näin, mutta joulu on totaalinen ei ei! Jos sillä olis oikeasti joku kaunis tarkoitus niin mikä ettei...
-
Markku Meilo
- Viestit: 13450
- Liittynyt: 24.04.2007 10:28
Re: Joulu se tulla jollottaa
Et ole lainkaan ainoa, olen useamman vuoden siedätyshoidolla jo hieman tottunut pakollisiin joulukuvioihin. Ainoa joulukuvio, josta nautin on joululahjojen hankkiminen tietyille asiakkaille Alkosta.odette80 kirjoitti:Mie oon kait siitä kumma ettei joulu iske ollenkaan.
Pyrkimykseni olkoon kaikkia miellyttävän keskusteluilmapiirin luominen.
-
Mag Mell
- Viestit: 541
- Liittynyt: 10.04.2009 17:10
Re: Joulu se tulla jollottaa
Minä olen aina tykännyt joulusta, jt-vuodet mukaan lukien. Ehkä jopa enemmän nimenomaan jt-vuosina, mitälie normaaliuden kaipuuta ollut sitten. Nyt on, yhä vaan ja edelleen, suorastaan lapsellisen riemukasta ostaa joululahjoja ja askarrella joulukoristeita, ihan pelkästään siksi että voin vapaasti niin tehdä. Jollain joulun sanomalla ei toki ole sen kummempaa merkitystä kuin jt-vuosinakaan, mutta koenpahan vaan oikeudekseni oikein antaumuksella ottaa revanssia nuoruusvuosien "kaikki on kielletty" -mentaliteetistä. Voihan olla, että tämä lapseksi heittäytyminen tästä vuosien saatossa helpottaa, mutta aionpahan siihen saakka pitää niin hauskaa kuin suinkin osaan. 
With oblivion's obscuration fill my senses to the brim,
make me taste obliteration, in this dimness let me dim.
make me taste obliteration, in this dimness let me dim.
-
Natsku
- Viestit: 282
- Liittynyt: 18.08.2008 15:40
- Paikkakunta: NZ/Australia
Re: Joulu se tulla jollottaa
Mulla ihan sama kuin Mag Mellillä. Musta on ihanaa tehdä ja ostaa joululahjoja, paketoida niitä, kirjoitella joulukortteja, laittaa koristeita kämppään.
JT-lapsuus oli hyvin ankea. Kaipasin kaikkea, mitä muutkin lapset saivat. Joulua, synttäreitä, nimppareita, bileitä, discoja jne. Nyt otan kaiken takaisin!
-
AchanBeroean
- Viestit: 467
- Liittynyt: 06.05.2007 17:56
- Paikkakunta: Luopio
Re: Joulu se tulla jollottaa
Varsinainen Joulu on perheen juhla ja voidakseen täysillä juhlia sitä, täytyisi olla jonkinlainen perhe, jos ei omaa, niin sellainen jossa voi olla riittävän sisäpiiriläisenä mukana jouluna. Kaikille se ei ole mahdollista.Guest kirjoitti:Kyllä JT:llä on ankeaa, kun ei saa viettää vuodenkiertoon liittyviä kansanjuhlia.
Toivoisin pääseväni UUT-pikkujouluihin. Toisena työpaikan pikkujoulut.
Pikkujoulut ovat taas yhteisöllisiä juhlia, esim. työpaikalla ja niihin kaikki voivat osallistua. Arvelen monen jehovantodistajankin menevän mukaan pikkujouluhin, varsinkin jos ovat työpaikallaan kaappilahkolaisia.
Joulu on tärkeä, koska se juhlistaa harmaata arkea ja tuo valoa pimeään vuodenaikaan. Se myös muistuttaa meitä vuoden kulumisesta ja ajan rajallisuudesta.
Jehovalahkossa joulukielteisyyden juuret ovat Brooklynin Betelissä, kun se omaksui lahkoluostareissa asuvien lahkotyöläisten lapsettomuuden. Koska lahkotyöntekijöistä haluttiin ottaa kaikki teho irti ja sitoa heidät lahkon kirjapainoluostareihin, eikä kalliita lisäneliöitä, joita lasten kasvattaminen edellyttäisi, haluttu kustantaa, otettiin lapsettomuudesta sääntö. Joulu perheen ja lasten juhlana voi tuntua lapsettomista haikealta ja lahjoihin - vaikka pieniinkin - kuluu rahaa. Näin lahko päätti lopettaa myös joulujuhlat Brooklynin Betelissä Joulun 1926 jälkeen. Joulun nimi englanniksi myös korostaa ikävästi Jeesusta Kristusta, jonka jehovantodistajat haluavat painaa opissaan alas (Joulu eng. Christmas, Christ = Kristus), jotta he voivat korostaa omaa uutta jumalnimeään omana uniikkina brändinään, joka on vain heidän uskonnollisia tuotteita myyvän yhtiönsä tuote.
Alla linkit pariin jouluaiheiseen Youtuben rainaan:
http://www.youtube.com/watch?v=HWG__2Hdhmk
http://www.youtube.com/watch?v=QIHVMpE- ... re=related
"Mutta emme usko enää tällaiseen hölynpölyyn, vaan pidämme Vartiotorni-seuran aatetta fanaattisena ja vaarallisena ideologiana, koska se orjuuttaa ihmiset aivopesuohjelmansa avulla" - Herrick Åberg
-
vanessa
- Viestit: 97
- Liittynyt: 10.10.2009 12:09
Re: Joulu se tulla jollottaa
Minulle joulu on aina ollut supertärkeä perhejuhla. Oi, niitä ihania muista lapsuuden jouluista!
No, kahdeksan vuotta kului, etten juhlaa päässyt viettämään ja kyllä harmittaa. Monet joulut itkin yksin ikävääni, kun muu perhe vietti
juhlaa. Jt-ystäväni ja mieheni eivät moista oikein ymmärtäneet...
Nyt otan kaiken takaisin moninkertaisena. Partiolaisten kalenteri ja ensimmäiset lahjat onkin jo ostettu.

Ex-muslimi
- Viestit: 11
- Liittynyt: 16.11.2010 10:08
Re: Joulu se tulla jollottaa
Salam tai hei,
Joulu tulla jollottaa ja nykypäivän Suomessa jehovat eivät ole ainoita, jotka karttavat joulua.
Suomessa on kovaa vauhtia kasvamassa suomalaisten muslimien (siis kantasuomalaiset, jotka ovat kääntyneet)
alakulttuuri. Sanoisin jopa lahkokulttuuri. Ja he vasta tiukkapipoisia ovatkin, joulu ja kaikki muutkin kristilliperäiset/pakanalliset
juhlat ovat ehdottomasti kiellettyjä synttäreitä myöten.

RaM
Re: Joulu se tulla jollottaa
Hei vaan ja tervetuloa. Hyvä kun rekisteröidyit niin on helpompaa keskustella. Tuo mitä sanot on varmasti mitä suurimmassa määrin totta ja olisikin mielenkiintoista kuulla sinulta aiheesta lisää.
Koen että jehovantodistajuus ja islam ovat rakenteellisesti hyvin lähellä toisiaan.
Koen että jehovantodistajuus ja islam ovat rakenteellisesti hyvin lähellä toisiaan.
-
vanessa
- Viestit: 97
- Liittynyt: 10.10.2009 12:09
Re: Joulu se tulla jollottaa
Voiko muslimeissakin olla sallivaisempia ryhmittymiä, jotka sallivat joulunvieton?
Ystäväni on kääntynyt islamiin ja muistaakseni hän kyllä vietti joulua...
Ystäväni on kääntynyt islamiin ja muistaakseni hän kyllä vietti joulua...
-
Ex-muslimi
- Viestit: 11
- Liittynyt: 16.11.2010 10:08
Re: Joulu se tulla jollottaa
Onhan niissä paljon ryhmittymiä ja osa varsinkin jo 1800-luvulla suomeen muuttaneet tataarit saattavat viettää jouluakin.
Mutta sitten on näitä äärimuslimeja, jotka eivät takuuvarmasti vietä joulua. Sain itse moskeijalla sellaisen ohjeen, että jos viettäisin vielä
joulua niin se pitäisi tehdä piilossa ja hiljaa muilta muslimeilta, että eivät loukkaantuisi siitä että vietän joulua.
Mutta sitten on näitä äärimuslimeja, jotka eivät takuuvarmasti vietä joulua. Sain itse moskeijalla sellaisen ohjeen, että jos viettäisin vielä
joulua niin se pitäisi tehdä piilossa ja hiljaa muilta muslimeilta, että eivät loukkaantuisi siitä että vietän joulua.
-
Vieras
Re: Joulu se tulla jollottaa
Nyt puhutaan adventtiajasta. Joulukalenteri taisi olla aikaisemmin adventtikalenteri. Joulu on kaiketi yhtäaikaa kansanjuhla joulupukkeineen, tonttuineen, joulukatuineen, lumiukkoineen ja lumikuningattarineen ja samalla kristillinen juhla Jeesuksen syntymän muistoksi (vaikka pvm tuleekin pakanallisuudesta). Vietto lienee joka tapauksessa symbolistista.
Joulua on kivempi odottaa ja viettää kuin JT-konventteja.
Joulua on kivempi odottaa ja viettää kuin JT-konventteja.
-
Vieras
Re: Joulu se tulla jollottaa
Joulu on kristillinen juhla.
Niinhän jt:ien konventistakin on erilaisia viettoversioita, vaikka siihen kuuluu ankara ohjeidenmukaisuus ja kurinalaisuus.
Eihän jt:lla konventtiinmeno "suojele" synniltä, vaan periaatteessa voi konventtiaikainen tekonen tulla kurinpidolliseksi, katumusharjoituksen perusteeksi ja erottamisperusteeksi.
Mitä tarkoitetaankaan symbolistisuudella, Jeesuksen syntymän muistoksi se joulu iloitaan.

Kaarmis
- Viestit: 3909
- Liittynyt: 29.04.2007 22:13
Re: Joulu se tulla jollottaa
Adventtikalenterin ja joulukalenterin ero on se että adventtikalenteri alkaa muutamaa päivä aikaisemmin, ensimmäisestä adventista joka osuu jo marraskuun puolelle.Vieras kirjoitti:Nyt puhutaan adventtiajasta. Joulukalenteri taisi olla aikaisemmin adventtikalenteri. Joulu on kaiketi yhtäaikaa kansanjuhla joulupukkeineen, tonttuineen, joulukatuineen, lumiukkoineen ja lumikuningattarineen ja samalla kristillinen juhla Jeesuksen syntymän muistoksi (vaikka pvm tuleekin pakanallisuudesta). Vietto lienee joka tapauksessa symbolistista.
Joulua on kivempi odottaa ja viettää kuin JT-konventteja.
"Meinasin sanoa että älä tule haudallenikaan. Mutta - tule silti."
-
Vieras
Re: Joulu se tulla jollottaa
Lapsena katsoin Stokkan jouluikkunaa haltioituneena. Oman lapseni kohdalla vedin hänet kiireesti pois näkemästä näitä haitallisia joulupukkeja ja tonttuja ja varjelin häntä sukulaisten antamilta lahjoilta! Nyt tuntuu kuin olisin ollut lapsuutta pilaamassa. Mutta kaikkea se mielenhallinta teettää.