Äänestys vai ei?
Valvoja: Moderaattorit
-
Vieras
Äänestys vai ei?
Kertoisiko joku minulle ns. "teokraattisesta nimittämisestä"?
Olen käsittänyt, että ulkojäsenten kuullen puhuttan vain "teokraattisesta nimittämisestä" eli silloin muodostuu käsitys jonkunlaisesta Jehovan ohjaukseen perustuvasta nimittämisestä. Eikö jossakin JT-lehdessä ole ollut aineistoa siitä, kuinka vanhinten äänestämisestä asemiinsa srk:n kesken jossain vaiheessa luovuttiin?
Olen lukenut yhdyskuntajärjestystä ja tullut siihen käsitykseen, että nimittämisestä kuitenkin äänestetään yhdyskunnan tai srk:n varsinaisten jäsenten äänillä. Srk:ssa jokaisella varsinaisella jäsenellä olisi yksi ääni.
Miksi siis on puhuttu ulkojäsenille äänestyspäätöksistä luopumisesta? Antaisiko joku tänne tiedot asiaa käsittelevästä julkaisusta?

Re: Äänestys vai ei?
Vartiotorni syyskuu 1913 s. 148: "Vanhimpain vaali on seurakunnan puolesta...tämä on on apostolin tarkoitus..." Viitattu 1 Tess. 5:12, 13
(luterilaisen kirkon seurakuntatyön käsikirjassa on selkeästi käsitelty äänestämisen perusteet, on Raamatun jakeet ja selitykset, jakeet poikkeavat edellisistä)
Vartiotorni 1.7.2002: "V. 1938 seurakunnat päättivät ottaa käyttöön järjestelyn, joka oli paremmin sopusoinnussa raamatullisen käytännön kanssa. Seurakunnan hallinto uskottiin ryhmänpalvelijalle ja muille palvelijoille, jotka kaikki oli nimitetty uskollisen ja ymmärtäväisen orjan valvonnassa. Enää ei pidetty vaaleja ! Se oli kuin "rautaa" "kivien" sijaan tai "kultaa" "kuparin" sijaan"
Nuo Nuo rauta, kivi kulta ja kupari -vertaukset ovat jostain kohdin vanhaa testamenttia, ne ilmoitettiin samassa artikkelissa, mutta ovat jääneet käytetävän valokopion ulkopuolelle.

Kaarmis
- Viestit: 3909
- Liittynyt: 29.04.2007 22:13
Re: Äänestys vai ei?
Nykyään äänestystä jehovantodistajilla käytetään kaiketi kahdessa paikassa: WTBTS kokouksissa jäsenien hyväksymiseen, sekä hallintoelimessä uskonnollisten tulkintojen hyväksymiseen 2/3 enemmistöllä. Mahdollisesti myös uusien hallintoelimen jäsenten hyväksymiseen.
"Meinasin sanoa että älä tule haudallenikaan. Mutta - tule silti."
-
Markku Meilo
- Viestit: 13450
- Liittynyt: 24.04.2007 10:28
Re: Äänestys vai ei?
Kyllä Tikkurilan teokraattisen kombinaatin johtokin voi äänestää. Sama koskee kombinaatin alaisia seurakuntia Suomessa.Kaarmis kirjoitti:Nykyään äänestystä jehovantodistajilla käytetään kaiketi kahdessa paikassa: WTBTS kokouksissa jäsenien hyväksymiseen, sekä hallintoelimessä uskonnollisten tulkintojen hyväksymiseen 2/3 enemmistöllä.
Haluaisin nähdä sen hallintoelimen jäsenen ilmeen, joka menisi kokouksessa äänestämään vastoin Jeesuksen esitystä:Mahdollisesti myös uusien hallintoelimen jäsenten hyväksymiseen.
Kyllä meidän on nyt havaittava Jeesuksen ottavan osaa poikain kokoukseen kun tarpeeksi moni potkaisee ämpäriä.”Laillisen yhdistyksen jäsenet valitsevat sen johtokunnan jäsenet äänestämällä, mutta hallintoelintä ei nimitä kukaan ihminen vaan Jeesus Kristus.” (Vartiotorni 15. huhtikuuta 2001 sivu 29)
Pyrkimykseni olkoon kaikkia miellyttävän keskusteluilmapiirin luominen.
-
Kaarmis
- Viestit: 3909
- Liittynyt: 29.04.2007 22:13
Re: Äänestys vai ei?
Se siitä teokraattisuudesta. Tärkeimmäy päätökset jeppulajärjstössä tehdään nimenomaan äänestämällä. Itsekin olisin käyny siviilipalveluksen, mikäli yksi hallintoelimen jäsen ei olisi perunut ääntään vuonna 1980.
"Meinasin sanoa että älä tule haudallenikaan. Mutta - tule silti."
-
Vieras
Re: Äänestys vai ei?
""mikäli yksi hallintoelimen jäsen ei olisi perunut ääntään vuonna 1980.""
Tuo herättää uteliaisuudetta, koska voittaneet äänet tulevat jehovalta, niin siinä on sitten jehovan kilpailija ensin ollut voittamassa kunnes aika sutinassa tukkanuottasilla jehova ehkä tempaissut uppercutin ja...
Tuo päätelmä taas vie ymmälleen siltä kannalta että jos äsken oletettu jehovan kiistakumppani olisikin voittanut, niin äänet olisi taas uudessa tilanteessa kirjattu jehovan pöytäkirjaan.
Tuo herättää uteliaisuudetta, koska voittaneet äänet tulevat jehovalta, niin siinä on sitten jehovan kilpailija ensin ollut voittamassa kunnes aika sutinassa tukkanuottasilla jehova ehkä tempaissut uppercutin ja...
Tuo päätelmä taas vie ymmälleen siltä kannalta että jos äsken oletettu jehovan kiistakumppani olisikin voittanut, niin äänet olisi taas uudessa tilanteessa kirjattu jehovan pöytäkirjaan.
-
Kaarmis
- Viestit: 3909
- Liittynyt: 29.04.2007 22:13
Re: Äänestys vai ei?
Olen yhtä ymmälläni kuin sinäkin... <<<<<<<<<<<<<luepas http://www.jttuki.info/ ja sieltä Raymond Franz...Vieras kirjoitti:""mikäli yksi hallintoelimen jäsen ei olisi perunut ääntään vuonna 1980.""
Tuo herättää uteliaisuudetta, koska voittaneet äänet tulevat jehovalta, niin siinä on sitten jehovan kilpailija ensin ollut voittamassa kunnes aika sutinassa tukkanuottasilla jehova ehkä tempaissut uppercutin ja...
Tuo päätelmä taas vie ymmälleen siltä kannalta että jos äsken oletettu jehovan kiistakumppani olisikin voittanut, niin äänet olisi taas uudessa tilanteessa kirjattu jehovan pöytäkirjaan.
"Meinasin sanoa että älä tule haudallenikaan. Mutta - tule silti."
-
Vieras
Re: Äänestys vai ei?
Miten (äänestys)käyttäytyvät ne, joilla on niitä ikuisenvanhoja JT-osakkeita. Eikös alkuun äänestysoikeus kytkeytynyt osakkeisiin?
-
Markku Meilo
- Viestit: 13450
- Liittynyt: 24.04.2007 10:28
Re: Äänestys vai ei?
CCOJW:n hallintoelimessä ei äänestetä osakkuuksilla, vaan mielipiteillä. WTBTS:n osakkuuksilla äänestetään tai "äänestetään" edelleen WTBTS:n sääntömääräisessä vuosikokouksessa.Vieras kirjoitti:Miten (äänestys)käyttäytyvät ne, joilla on niitä ikuisenvanhoja JT-osakkeita. Eikös alkuun äänestysoikeus kytkeytynyt osakkeisiin?
Pyrkimykseni olkoon kaikkia miellyttävän keskusteluilmapiirin luominen.
- Jaakko Ahvenainen
- Viestit: 8099
- Liittynyt: 28.04.2007 15:41
- Paikkakunta: Lieksa
Re: Äänestys vai ei?
Haiskahtaa Danielin kirjalta (Dan. 2). Nappasiko?Vieras kirjoitti:Nuo Nuo rauta, kivi kulta ja kupari -vertaukset ovat jostain kohdin vanhaa testamenttia, ne ilmoitettiin samassa artikkelissa, mutta ovat jääneet käytetävän valokopion ulkopuolelle.
-
Vieras
Re: Äänestys vai ei?
Eihän sitä arvaamalla täällä, kun pyhiä asioita puidaan, mutta pakotettuna yrittämään muistelisi pikemminkin jesajan tapaista nimeä...
- Jaakko Ahvenainen
- Viestit: 8099
- Liittynyt: 28.04.2007 15:41
- Paikkakunta: Lieksa
Re: Äänestys vai ei?
Näin olen ymmärtänyt.Vieras kirjoitti:Ja tähän vuosikokoukseen osallistujat ovat sitä eliittiä?
-
Vieras
Re: Äänestys vai ei?
Eikö se "society" ole vartiotornissa sanottu liikeyritykseksi ? Osakkeet ovat vaihdannat alaisia ja niihin voi kytkeytyä erilaisia äänioikeuksia / vastaavasti taloudellisia oikeuksia. Nyrkkisääntö $ / ääni tulisi päteä. Vielä äänienemmistöllä päätetään vaikka toimialamuutoksesta, esim. valmistaa vessanpytyn kiillotusainetta jehovantodistajarouville ??? ???
-
Vieras
Re: Äänestys vai ei?
Jaakko Ahvenainen kirjoitti:Näin olen ymmärtänyt.Vieras kirjoitti:Ja tähän vuosikokoukseen osallistujat ovat sitä eliittiä?
Mitä olet ymmärtänyt? Eliitti, missä mielessä? Paremmat autot, rajattomasti rahaa? Ehkä sinä nyt näytät toteen eliitin elintavat kun muut eivät sitä pysty esittelemään.