Kenttäpaineet
Lähetetty: 14.03.2011 17:29
Kun aloitin kentän asuinalueellani (ensin sain tehdä annyymisti kekustassa) minua pelotti se, että jos joudun oville, jossa minut tunnetaan. Minua nimittäin hävetti. Veli vanhin sanoi, että "se vain täytyy ottaa vastaan". Yritin valikoida taloyhtiöalueita, joissa oli vähiten vaaraa törmätä esimerkiski entisiin luokka- tai koulutovereihin. Samoin puistossa oli noloa mennä kravatti kaulassa kassin kanssa häiritsemään vastaantulijoita. Ulkokenttä oli kuitenkin siedettävämpää kuin ovityö, sillä "uhrinsa" saattoi nähdä ja valikoida ennekolta.
UK:t tunsin tunkeiluna ja häirintänä, oli noloa mennä aina uudelleen samalle ovelle, josta aina lopulta sanottiin, että ei haluta enää käyntejä. Opin kuitenkin pikkuhiljaa röyhkeämmäksi, rohkeammaksi ja tunteettomammaksi. Vanhimmat itsekään eivät tuntuneet kenttätyöstä nauttivan, lähinnä se oli heille välttämätön paha - sellaisen vaikutelman sain.
Ennen irtaantumista aloin ajatella ovilla, mitä käynneistäni saattaisi seurata: perheriitoja tai perheiden hajoamista. Aiheutin ahdistusta Harmagedon-ennusteineni.
Valmistauduin kentälle ja laittauduin siistiksi, mutta yleensä AP, jonka kanssa olin kentät sopinut, ei itse tullut paikalle. Lopulta kävi oikeastaan niin, että minä, joka en ollut edes kastettu, vein veljiä kanssani kentälle. Moni veli oli hyvin ahdistunut, jännitti, tutisi ovella ovenavaajan edessä ja useimmiten ovi lämäistiin kiinni nenän edessä. Tunsin aina, että vika olisi minussa, en ajatellut, että normaali ihminen ei vain pidä käännyttäjistä ovella.
Kun lopulta sain tutkistelupaikkoja, palvelusvalvoja alkoi huolehtia siitä, kuka saa mennä paikkaan pitämään tutkistelua. Siitä syntyi lahkon sisäisiä kunniakiistoja. Mielestäni oli tyhmää, että tienraivaajat veivät minun hankkimani tutkistelun.
Tunsin itseni nilkiksi vakoillessani talojen ulkopuolella, mistä näkyy valo ja juoniessani aina sitä, kuinka saisisin kenetkin lentämään lahkon manipulointiohjelman valtaan.
Pari kertaa kävin kierrosvalvojan kanssa kentällä, mutta heillekin kenttä vaikutti olevan terven juontia.
Knetän ihanuuksia ylistettiin kokouksissa ja ajattelin, että vika on minussa, kun en siitä nauti. Perhekentät päättyivät meillä yleensä riitaan, sillä perheessäni ei koskaan hyväksytty miehen johtoasemaa.
Lopulta irtannuttuani aloin ajatella, että ihmiset katsovat minua, kun menen pitkässä tukassa ja tupakka suussa, että tuossa menee se, joka aina ennen täällä kulki Raamattujen kanssa julistamassa. Aloin tajuta, että ihmiset näkivät minut yhtenä höynäytetyistä.
UK:t tunsin tunkeiluna ja häirintänä, oli noloa mennä aina uudelleen samalle ovelle, josta aina lopulta sanottiin, että ei haluta enää käyntejä. Opin kuitenkin pikkuhiljaa röyhkeämmäksi, rohkeammaksi ja tunteettomammaksi. Vanhimmat itsekään eivät tuntuneet kenttätyöstä nauttivan, lähinnä se oli heille välttämätön paha - sellaisen vaikutelman sain.
Ennen irtaantumista aloin ajatella ovilla, mitä käynneistäni saattaisi seurata: perheriitoja tai perheiden hajoamista. Aiheutin ahdistusta Harmagedon-ennusteineni.
Valmistauduin kentälle ja laittauduin siistiksi, mutta yleensä AP, jonka kanssa olin kentät sopinut, ei itse tullut paikalle. Lopulta kävi oikeastaan niin, että minä, joka en ollut edes kastettu, vein veljiä kanssani kentälle. Moni veli oli hyvin ahdistunut, jännitti, tutisi ovella ovenavaajan edessä ja useimmiten ovi lämäistiin kiinni nenän edessä. Tunsin aina, että vika olisi minussa, en ajatellut, että normaali ihminen ei vain pidä käännyttäjistä ovella.
Kun lopulta sain tutkistelupaikkoja, palvelusvalvoja alkoi huolehtia siitä, kuka saa mennä paikkaan pitämään tutkistelua. Siitä syntyi lahkon sisäisiä kunniakiistoja. Mielestäni oli tyhmää, että tienraivaajat veivät minun hankkimani tutkistelun.
Tunsin itseni nilkiksi vakoillessani talojen ulkopuolella, mistä näkyy valo ja juoniessani aina sitä, kuinka saisisin kenetkin lentämään lahkon manipulointiohjelman valtaan.
Pari kertaa kävin kierrosvalvojan kanssa kentällä, mutta heillekin kenttä vaikutti olevan terven juontia.
Knetän ihanuuksia ylistettiin kokouksissa ja ajattelin, että vika on minussa, kun en siitä nauti. Perhekentät päättyivät meillä yleensä riitaan, sillä perheessäni ei koskaan hyväksytty miehen johtoasemaa.
Lopulta irtannuttuani aloin ajatella, että ihmiset katsovat minua, kun menen pitkässä tukassa ja tupakka suussa, että tuossa menee se, joka aina ennen täällä kulki Raamattujen kanssa julistamassa. Aloin tajuta, että ihmiset näkivät minut yhtenä höynäytetyistä.