Konventtiosallistuminen

Yleistä keskustelua Jehovan todistajista.

Valvoja: Moderaattorit

Vieras

Konventtiosallistuminen

Viesti Kirjoittaja Vieras »

”Luopiot”, mikäli heidät tunnistetaan, saavat konventissa helposti peräänsä osallistumista häiritsemään ns. ”varjoja”, jotka haittaavat konventin seuraamista siinä määrin, että entisen Jehovan todistajan on poistuttava – joskus on ”luopioita” käsketty poistumaan ja jopa poistettu.

”Luopioiden” läsnäolo haittaa konventin kulkua siksi, että Jehovan todistajat suhtautuvat heihin opetuksensa kannustamina erittäin kielteisesti. Valtakunnansaleilla puheissa varoitellaan ”luopiosta”, jotka ovat heidän mielestään vain ”katkeria” ja ”valehtelevat” ja että meneillään olisi siksi tuo mainittu ”teokraattinen sodankäynti”, jonka nimissä valehteleminenkin on sallittu. ”Luopioita” on konventtipuheessa verrattu homoseksuaaleihin. Nuo puheet ovat lähestulkoon kiihotusta kansanryhmää vastaan, sillä opetukseen sisältyy ”luopioiden” (entisten jehovantodistajien) järjestelmällinen ja ohjeellinen karttaminen eli painostus. Jehovan todistajien yhdyskuntajärjestyksen 2 § sanoo:

"Jehovan todistajien seurakunnat järjestävät julkisia kristillisiä hartaus- ja palvontatilaisuuksia. Näiden seurakunnan kokousten ohjelmaan sisältyy puheita, keskusteluja, lauluja, rukouksia ja havaintoesityksiä, jotka lujittavat läsnäolijoiden uskoa, lisäävät heidän Raamatun tuntemustaan ja kehittävät heidän taitoaan opettaa hyvää uutista Jumalan valtakunnasta. [---] Yhdyskunta järjestää myös muissa julkisissa kokouspaikoissa suurempia juhlia ja kokouksia, joita kutsutaan konventeiksi. Kaikkiin edellä mainittuihin tilaisuuksiin on yleisöllä vapaa pääsy [kursiv. oma]."

Tuo yhdyskuntajärjestyksessä mainittu ”vapaa pääsy” mainitaan aina kokouskutsuissa (MITEN VOIT SÄILYÄ ELOSSA MAAILMAN LOPUSTA? Olet lämpimästi tervetullut tilaisuuteen, jossa vastataan tähän kysymykseen. Tilaisuuteen on vapaa pääsy eikä siellä kerätä kolehtia. Kaikki ohjelmajaksot ovat yleisölle avoimia).

Kokoontumislain 3 §:n mukaan lakia sovelletaan yleisiin kokouksiin ja yleisötilaisuuksiin. Lakia ei sovelleta uskonnollisten yhdyskunnan tunnusomaiseen toimintaan kuuluviin tilaisuuksiin, jotka järjestetään julkista uskonnonharjoitusta varten yhdyskunnan omissa tai niitä vastaavissa tiloissa. Koska konventteihin on yhdyskuntajärjestyksen mukaan yleisöllä vapaa pääsy ja sinne on tämä pääsy yleisölle nimenomaisesti kutsuihin painettu, kyse on mielestäni yhtä aikaa kokoontumislain tarkoittamasta yleisestä kokouksesta ja yleisötilaisuudesta sekä tilaisuudesta julkista uskonnonharjoitusta varten.

Lain 6 §:n mukaan jokaisella on oikeus osallistua yleiseen kokoukseen. Euroopan ihmisoikeussopimuksen I osan 11 artikla säätelee kokoontumis- ja yhdistymisvapautta.

Jos kokoontumislaki soveltuu konventteihin, soveltuu sen 3 § siitä, että ketään ei saa yleistä kokousta tai yleisötilaisuutta järjestettäessä asettaa ilman hyväksyttävää syytä eri asemaan henkilöön liittyvän syyn (”luopio” tai kartettu hyväksyttävä syy?)perusteella. Mikäli laki ei sovellu, voidaan kysyä, toimiiko järjestö oman yhdyskuntajärjestyksensä 2 §:n vastaisesti eli oman tarkoituksensa vastaisesti, jos kaikille ei olekaan vapaa pääsy?

Kyse ei ole vähäpätöisestä asiasta, sillä lain 25 § koskee rangaistusta syrjinnästä yleistä kokousta tai yleisötilaisuutta järjestettäessä rikoslain 11:11 §:ssä.
Viljo
Viestit: 1100
Liittynyt: 28.04.2007 13:13
Paikkakunta: Helsinki

Re: Konventtiosallistuminen

Viesti Kirjoittaja Viljo »

Vieras kirjoitti:Kokoontumislain 3 §:n mukaan lakia sovelletaan yleisiin kokouksiin ja yleisötilaisuuksiin. Lakia ei sovelleta uskonnollisten yhdyskunnan tunnusomaiseen toimintaan kuuluviin tilaisuuksiin, jotka järjestetään julkista uskonnonharjoitusta varten yhdyskunnan omissa tai niitä vastaavissa tiloissa. Koska konventteihin on yhdyskuntajärjestyksen mukaan yleisöllä vapaa pääsy ja sinne on tämä pääsy yleisölle nimenomaisesti kutsuihin painettu, kyse on mielestäni yhtä aikaa kokoontumislain tarkoittamasta yleisestä kokouksesta ja yleisötilaisuudesta sekä tilaisuudesta julkista uskonnonharjoitusta varten.
Mielestäni konventti ei voi juridisesti olla samaan aikaan sekä yleinen kokous, yleisötilaisuus ja tilaisuus julkista uskonnonharjoittamista varten vaan sen tulee olla jokin näistä. Hallituksen esityksen mukaan näyttää siltä, että konventti on yleisökokous, avaimena tähän on tulkinta siitä mitä tarkoittaa "omissa tai niitä vastaavissa tiloissa". En ole tiedustellut asiaa oikeusministeriöstä, mutta oletan sen tarkoittavan sellaisia tiloja, jotka yhdyskunta joko omistaa tai se on pysyväisluonteisesti vuokrannut säännöllistä toimintaansa varten. Kokous omalla tai vuokratulla valtakunnansalilla ei kuulu kokoontumislain soveltamisalaan, mutta konventti esim. Helsingin Jäähallilla kuuluu. Tämän voinee tarkistaa tiedustelemalla poliisilta onko tilaisuudesta tehty lain vaatima ilmoitus.
"Pienet totuudet syövät isoa valhetta palan kerrallaan" - tuntematon
Vieras

Re: Konventtiosallistuminen

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Sitten yhdyskuntajärjestys ei ole ajan tasalla, sillä siinä sanotaan, että vapaa pääsy. Kaikkiin JT-tilaisuuksiin (myös normaaleihin valtakunnansalikokoontumisiin).

Osallistuminen on mielestäni kokoontumislain alaa, koska tilaisuudesta ilmoitellaan kaikille avoimena.

Konventtiin on hyvä saada kiinnostuneita, joten sitä ei voi sulkea pelkäksi JT-keskinäiseksi kokoontumiseksi, jota se samalla myös on.

Jos tilaisuus ei voi olla yhtä aikaa kahdenluontoinen, puolustaisin kokoontumislain soveltamista konventtiin uskonnonvapauslain sijaan.
Vieras

Re: Konventtiosallistuminen

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Tää pitäis nimittäin testata käytännössä...
Vieras

Re: Konventtiosallistuminen

Viesti Kirjoittaja Vieras »

En ymmärrä?
Toiset haluu eroon koko jengistä, eikä millään haluais puuduttamaan takapuoltaan päiväkausiksi konventteihin.
Toiset tahtoo erotettuina sinne väkisin-toiset ei kyllä menis vaikka maksettais... :)
-saako siitä jotain kicksejä?
Mag Mell
Viestit: 541
Liittynyt: 10.04.2009 17:10

Re: Konventtiosallistuminen

Viesti Kirjoittaja Mag Mell »

Vieras kirjoitti:Toiset haluu eroon koko jengistä, eikä millään haluais puuduttamaan takapuoltaan päiväkausiksi konventteihin.
Toiset tahtoo erotettuina sinne väkisin-toiset ei kyllä menis vaikka maksettais... :)
Näinhän se monesti käytännössä meneekin. :wink:
Laajemmin tarkasteltuna asiassa on kuitenkin kyse siitä, onko ihmisellä niin halutessaan oikeus osallistua ko. tilaisuuteen vaiko eikö. Mikäli tällainen oikeus on olemassa, niin keitä kaikkia se koskee, ja voidaanko tämän osallistumisoikeuden ulkopuolelle laillisesti jättää ihmisiä?
Varsinainen halu osallistua on siis tässä yhteydessä kohtuullisen toissijainen juttu.
With oblivion's obscuration fill my senses to the brim,
make me taste obliteration, in this dimness let me dim.
Markku Meilo
Viestit: 13450
Liittynyt: 24.04.2007 10:28

Re: Konventtiosallistuminen

Viesti Kirjoittaja Markku Meilo »

Vieras kirjoitti:En ymmärrä?
Sitä on liikkeellä, minäkään en ymmärrä kaikkea mikä liittyy uskonnollisen kultin koukuttamien ihmisten käyttäytymiseen, itseni mukaanlukien.
Toiset haluu eroon koko jengistä, eikä millään haluais puuduttamaan takapuoltaan päiväkausiksi konventteihin.
Ymmärrän oikein hyvin erohalun, etenkin jos on puolustuskyvyttömänä lapsena painostettu vaaralliseen uskonnolliseen kulttiin. Ymmärrän kyllä senkin, että eroaminen riipoo monia vaarallisen uskonnollisen kultin jäseniä. Ja siihen liittyen ymmärrän miksi minut erottanut vaarallisen uskonnollisen kultin nokkamies tarjosi minulle paluuta 25 vuotta sen jälkeen kun oli minut monottanut.
Toiset tahtoo erotettuina sinne väkisin-toiset ei kyllä menis vaikka maksettais... :)
-saako siitä jotain kicksejä?
Minulle tuo näyttäytyy valinnanvapautena ja mittaa samalla vaarallisen uskonnollisen kultin todellisuutta sekä kultin antamaa ulkoista kuvaa. Lisäksi olen vakuuttunut, että osa takapuoltaan puuduttavista tekevät sitä väkisin, etenkin ne jotka ovat palanneet puhtaista perhe- tai sukulaisuussyistä.

Varmaan ymmärrät kuitenkin mikä sinua vaivaa toisten käyttäytymisessä?
Pyrkimykseni olkoon kaikkia miellyttävän keskusteluilmapiirin luominen.
Aaac
Viestit: 1644
Liittynyt: 28.04.2007 15:11

Re: Konventtiosallistuminen

Viesti Kirjoittaja Aaac »

Raamattu varoittaa niistä katkerista, jotka haukkuvat "entisiä uskonveljiään". Tätähän jehovantodistajat tekevät jatkuvasti Vartiotornissa.
Religionsfri.
Vieras

Re: Konventtiosallistuminen

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Ehkä se on sitä "teokraattista sodankäyntiä", jonka "luopioita" itse tuottava VT-seura on julistanut. Kartetut käy konventeissa ja veljet luuraavat aktiivisesti Veljesseura-sivustoa.

Konventeista saa paljon tietoa, jota voi käyttää hyödykseen kampanjoidessaan perheitä hajottavaa lahkoa vastaan. En nimittäin itse aluksi kampanjoinut, mutta Ropponen on minusta niin luonnehtinut, joten nykyään kampanjoin.
Vastaa Viestiin