Ovenavaaja
Valvoja: Moderaattorit
-
Vieras
Ovenavaaja
Ovenavaaja saattaa luulla, että värvärikasikko haluaa kannustaa häntä lukemaan Raamattua.
Eikö ole aika kaksinaamaista yrittää heruttaa tietoa ovenavaajasta, hänen elämästään ja uskomuksistaan ja sitten miettiä täkyjä, jolla hänet saataisiin vedettyä mukaan järjestön työntekijäksi ja lahjoittajaksi. Ystävällisesti ja hymyillen keskustellaan ja aletaan ohjata mielenliikkeitä - samalla koko ajan laskien raporttiin hänen kanssaan vietettyä aikaa (tätäkään ovenavaaja ei tiedä, vaan luulee, että hänestä ollaan kiinnostuneita).
Sitten hänestä puhutaan salilla selän takana, millainen on ja missä tavattu ja mistä ähn on puhunut - seksuaalisuus saattaa olla mukana näissä keskusteluissa tai uskonnollinen vakaumus. Jos ovenavaaja saadaan salille (mihin koko ajan mietitään kuumeisesti keinoja), saa värväri sulan omaan hattuunsa ja seurakuntalaisille kerrotaan etukäteen, että "nyt se uusi kiinnostunut on tulossa salille". Rakkauspommituksen puitteissa seurakuntalaiset ovat valmistuneet vastaanottamaan kiinnostuneen ja hänelle ollaan yliystävällisisä, jopa maireita.
Ovenavaaja luulee, että kyse on hänen kohdallaan jostai ainutkertaisesta. Oikeasti kyseessä on vain järjestön jäsenhankinta, joka on yhtä valmiiksi pureskeltua ystävällisyyttä kuin puhelinmyynnissä.
Näistä syistä ei kenenkään ovenavaajan kannata ruveta juttsille värväreiden kanssa. Varsinkaan, kun lopputuloksena kastettu JT joutuu alistumaan siihen, mitä VT-seura häneltä vaatii (ei siis Jumala).

Re: Ovenavaaja
No mutta! Eräs jt-nainen oli kauan tuttavani. Innostuin kovasti tuosta uskosta. Luin kaiken mahdollisen jt.materiaalin mitä eteeni sain. Tutkittiin yhdessä kirjanen ja luettiin raamattua(oma). Olisin ollut valmis kasteelle jo muutamassa kuukaudessa, mutta sepä ei käynytkään. Sanottiin, ettei näin nopeasti voi edetä vaan pikkuhiljaa. Nyt ymmärrän, miten salilla steppailtiin ympärilläni ja minua näyteltiin ja esiteltiin kuin jotain "ihmeellistä". Eli tämä käännytys vaihe on jt.lle niin suurta herkkua, että sitä kasteelle menoa viivytellään, jotta he saavat nauttia värväystaidollaan ja näytellä toisille, miten hyviä ovat? Olisiko niiden ilo loppunut liian lyhyeen, jos olisin kiirehtinyt kasteelle? Oikeasti tämä värväri/ovenavaaja oli melko kehno taidoiltaan, kun sai innokkaan kasteelle menijän koko innokkuuden sammumaan. Kun on saanut uuden höynän mukaan, jt. siis tepastelee erityisen suuri sulka hatussaan. Otetaanko tämä suuri sulka pois, kun jt tyrii näin pahasti? Luulisi sulan edes vähän harvenevan tai pikkuriikkisen muuttuvan edes räjähtäneen näköiseksi?
-
Vieras
Re: Ovenavaaja
Jos olisit päässyt kasteelle parin kk.n tutkiskelun jälkeen , ulvoisit nyt pettymystäsi ja haluaisit pois...Vieras kirjoitti:No mutta! Eräs jt-nainen oli kauan tuttavani. Innostuin kovasti tuosta uskosta. Luin kaiken mahdollisen jt.materiaalin mitä eteeni sain. Tutkittiin yhdessä kirjanen ja luettiin raamattua(oma). Olisin ollut valmis kasteelle jo muutamassa kuukaudessa, mutta sepä ei käynytkään. Sanottiin, ettei näin nopeasti voi edetä vaan pikkuhiljaa. Nyt ymmärrän, miten salilla steppailtiin ympärilläni ja minua näyteltiin ja esiteltiin kuin jotain "ihmeellistä". Eli tämä käännytys vaihe on jt.lle niin suurta herkkua, että sitä kasteelle menoa viivytellään, jotta he saavat nauttia värväystaidollaan ja näytellä toisille, miten hyviä ovat? Olisiko niiden ilo loppunut liian lyhyeen, jos olisin kiirehtinyt kasteelle? Oikeasti tämä värväri/ovenavaaja oli melko kehno taidoiltaan, kun sai innokkaan kasteelle menijän koko innokkuuden sammumaan. Kun on saanut uuden höynän mukaan, jt. siis tepastelee erityisen suuri sulka hatussaan. Otetaanko tämä suuri sulka pois, kun jt tyrii näin pahasti? Luulisi sulan edes vähän harvenevan tai pikkuriikkisen muuttuvan edes räjähtäneen näköiseksi?
Jyvät erotellaan akanoista, on hyvä tutkia vaikka pari vuottakin..moni muuttaakin mielensä..
olisit ikionnellinen ,kun intosi hiipui..
Vaikka onhan niitä "ikikiinnostuneitakin" jotka hengailee salilla vuosikymmenet..krhm...
-
YksinäinenSusi
- Viestit: 3808
- Liittynyt: 19.06.2010 08:27
Re: Ovenavaaja
Kun olin itse vielä kiinnostunut Kemissä , niin kuulin kaikenlaista kiinostuneista. Erästä salilla käyvää kiinnostunutta miestä kehoitettiin varomaan, koska hänestä puhuttiin että hän oli homo ja saattaisi tulla ehdottelemaan nuorille veljille sopimattomia.Vieras kirjoitti: Sitten hänestä puhutaan salilla selän takana, millainen on ja missä tavattu ja mistä ähn on puhunut - seksuaalisuus saattaa olla mukana näissä keskusteluissa tai uskonnollinen vakaumus.
No, eihän tuo varovaisuus pahasta ole , jos on kyseessä vaikka pedofiili.
Mutta en ole itse varma siitä , oliko se vain huhua tai juorua ,joka oli saanut siivet.
Ja kyllä tupakkia polttelevista tutkistelevista puhuttiin myöskin selän takana ja oltiin niin mielin kielin sitten nokan edessä, että kyllä siellä puhutaan ja juorutaan, se on ihan tyypillistä.
Ja se minua harmitti , kun kävin kasteella niin kaikki joille en ollut vielä kertonut itse olevani Jt, niin jo tiesivät sen ja minulle tuli sellainen olo, että olin elävä mainoskilpi.
Elävällä mainoskilvellä ei ole omaa yksityisyyttä, eikä omaa rauhaa vaan seurakuntalaisten suut puhuvat ja jauhavat kaiken, tiedän kun olin vanhimmalle paljastanut kieroista epäonnistumisistani, niin johan jonkin ajan kuluttua jo koko seurakunta sen tiesi.
Silloin muutuin Tornion seurakuntaan ja sielläkin minuun suhtauduttiin hyvin varauksellisesti ja varovaisesti.
Sitten muutin Iin seurakuntaan myöhemmin ja kun olin siellä aikani toilaillut , niin hankkiuduin erotetuksi siten että harjoitin vasiten haureutta.
Ihmisellä on oikeus yksilönä - määrätä oma kohtalonsa.
-
Vieras
Re: Ovenavaaja
Kyllä on kertakaikkiaan kieroa touhua. Jos jt.n tarkoitus on saada ihmisiä uskoon ja kasteelle, sanokaapa suoraan, miksi sitten jarrutetaan? Tämä on täydellinen ristiriita. Miksi joku tutkii kaksi vuotta, joku vähemmän? Kuka valvoo, että jt toimii oikein uuden värvätyn kanssa? Siis olen varma, että taustastani ei löydy mitään negatiivista, mutta että he juoruavat keskenään näin kaikista ihmisen yksityisistä asioista, joita uusi tietämätön polauttaa suustaan? Miten kummallisesti he suhtautuvat ulkopuolelta tuleviin! Johan kasteelle suunnitteleva on tehnyt ratkaisun ja tietää mihin on ryhtymässä. Vuosien kuluessa nähdään miten sietokyky kestää. Mitä tämä välimaastossa pompottaminen oikein tarkoittaa? Tarkoitan, että jos kysyn työpaikkaa ja minulle vastattaisiin, että tee nyt pari vuotta tuossa työskentelyä ilman palkkaa, niin katsotaan sitten joskus, voitaisiinko sinut ottaa oikein työhön. Tällainen yhtälö on ulkopuoliselle täysi kummastus. Mikä motiivi jt.llä silloin on? Joku seikka täytyy heitä hyödyttää tässä vedätyksessä. Onko se jt.n oman aktiivisuuden korostaminen? Vai pelottaako heitä, jos joku torvi innostuu liikaa, että "porukkaamme on tyrkyllä väärä tyyppi" tai tyrkyttäjällä on väärä motiivi .Tämä on täysin käsittämätön yhtälö ulkopuolella eläneelle ja syntyneelle ihmiselle, TÄYSI MYSTEERI.
-
Vieras
Re: Ovenavaaja
Kasteelle tahtovan motiivi on selvästi havaittavissa,useimmiten...
Sietääkin "jarrutella", jos kasteelle pyrkivän ensisijainen syy ja motiivi ei ole Rakkaus Jehovaan, vaan jtkn muuta...
-luterilaiseen kirkkoon liittyvän kasteeseen riittää loraus vettä päähän?
mutta Jt-kasteelle pyrkivän on syytä käydä kastekysymykset läpi ,perusteellisesti..
jos niin tekee, ei esitä mitään kysymyksiäkään , mutta jos ei ymmärrys Raamatusta kasva sittenkään, on ihan väärään paikkaan kyllä
pyrkimässä..

Tuo lauselma paljastaa kaiken. Jos lähtökohta on mennä ovelle ja saada julistettua ihmiselle tietoa jehovasta, eikö luonnollinen lähtökohta ole silloin, että ihmiselle tulee rakkaus Jehovaan ja hän haluaa kasteelle tai sitten hän tyrmää koko käännyttämistyön? Miksi siis puhut motiiveista? Tarkoitatko sitä, että jt.llä herää heti epäilys motiivista, jos joku sattuukin aidosti rakastumaan Jehovaan? Sinä et siis usko Jehovaan etkä voi kuvitella, että kukaan muukaan voi siihen rakastua eikä ainakaan jt.seuran ulkopuolinen?Vieras kirjoitti:Kasteelle tahtovan motiivi on selvästi havaittavissa,useimmiten...
Sietääkin "jarrutella", jos kasteelle pyrkivän ensisijainen syy ja motiivi ei ole Rakkaus Jehovaan, vaan jtkn muuta...
Oletko miettinyt, mikälainen tutkinta-aika vakuuttaisi sinut? Vuosi? Kaksi? Eli mitä kauemman tutkii, sen enempi osoittaa rakkautta Jehovaan. Mielestäni tutkinta jatkuu myös kasteen jälkeen. Minkälaista mittaria käytät tutkiessasi ihmisen uskoa?
Mitä virkaa on raahautua ihmisten oville, kun ette kykene viemään asioita eteenpäin. Jos ihminen hurahtaa uskoon aidosti, olette pulassa. Ette tiedä, ettekä osaa edes toimia. Teidän suurin ongelma taitaa yllämainitun lisäksi olla se, että kun tästä tavallisesta maallisesta maailmasta tuleekin joku, joka on vilpitön ja aidosti rakastaa Jehovaa, olette hukassa. Te olette hukassa siksi, että te huomaattekin tämän syntisen maailman ihmisen olevan vilpitön, ette voi uskoa silmiänne, koska olette itse paholaisia ja teille on opetettu jt. seurassa päinvastoin. Silloin teille jt.lle herää epäilys, että tuolla täytyy olla motiivi. Uskokin on MOTIIVI. Tämä yhtälö meneekin näin.
Viimeksi muokannut Tony, 08.04.2011 17:49. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Syy: quote
Syy: quote
-
Kletos
- Viestit: 325
- Liittynyt: 13.01.2009 10:23
Re: Ovenavaaja
Kuinka pitkään vanginvartija "tutki"?Vieras kirjoitti:
Oletko miettinyt, mikälainen tutkinta-aika vakuuttaisi sinut? Vuosi? Kaksi? Eli mitä kauemman tutkii, sen enempi osoittaa rakkautta Jehovaan. Mielestäni tutkinta jatkuu myös kasteen jälkeen. Minkälaista mittaria käytät tutkiessasi ihmisen uskoa?
Apt16:27-34 " 27. Kun vanginvartija heräsi ja näki vankilan ovien olevan auki, veti hän miekkansa ja aikoi surmata itsensä, luullen vankien karanneen. 28. Mutta Paavali huusi suurella äänellä sanoen: "Älä tee itsellesi mitään pahaa, sillä me kaikki olemme täällä." 29. Niin hän pyysi valoa, juoksi sisälle ja lankesi vavisten Paavalin ja Silaan eteen. 30. Ja hän vei heidät ulos ja sanoi: "Herrat, mitä minun pitää tekemän, että minä pelastuisin?" 31. Niin he sanoivat: "Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi." 32. Ja he puhuivat Jumalan sanaa hänelle ynnä kaikille, jotka hänen kodissansa olivat. 33. Ja hän otti heidät mukaansa samalla yön hetkellä ja pesi heidän haavansa, ja hänet ja kaikki hänen omaisensa kastettiin kohta. 34. Ja hän vei heidät ylös asuntoonsa, laittoi heille aterian ja riemuitsi siitä, että hän ja koko hänen perheensä oli tullut Jumalaan uskovaksi."
Niin yksinkertaista se on.
-
Vieras
Re: Ovenavaaja
Joo. tuossa kristinopissa se on niin yksinkertaista.
jt-värvättävän tulee valmistautua ulkokultaisuuteen, elikkä pinnallisesti osata paljonkin kaikenlaista kuten v. 1914 perusteluista, joista tosin Kakolankin...niin, eikös se jo suljettu, mutta sanotaan Konnunsuon vartijakin hämmästelisi, Paavalin vartija olisi varmaankin kavahtanut, kuten Sanassa sanotaan.
Teokraattiseen sotaan tulee valmistautua, sillä valhe on kai yleensä tarpeen värväyksessä ja sen yhdistäminen Raamatusta puhumiseen on normaalille ihmiselle vieras ajatus, joten sen hyväksyminen voi tapahtua vain salakavalasti ajan kanssa.
Ystävien jättäminen ja tilalle iskulauserakkaiden, meillä on keskuudessamme, vaatii aikaa sillä ystävien muistot pitää mielessä et'äännyttää ja mustata. iskulauserakkauden omaksuminenkaan ei tapahdu ilman ajan käyttöä.

Vieraas
Re: Ovenavaaja
Onko kokemuksesi (ei kuulopuheiden) mukaan homoilla tapana "tulla ehdottelemaan nuorille veljille sopimattomia"? Tunnetko yhtäkään? Entä mitä tekemistä homoilla ja pedofiileillä on keskenään?JarkkeParkkeBabylon5 kirjoitti:Kun olin itse vielä kiinnostunut Kemissä , niin kuulin kaikenlaista kiinostuneista. Erästä salilla käyvää kiinnostunutta miestä kehoitettiin varomaan, koska hänestä puhuttiin että hän oli homo ja saattaisi tulla ehdottelemaan nuorille veljille sopimattomia. No, eihän tuo varovaisuus pahasta ole , jos on kyseessä vaikka pedofiili.
-
Kaarmis
- Viestit: 3909
- Liittynyt: 29.04.2007 22:13
Re: Ovenavaaja
Olisiko yksi syy kasteen lykkäämisen ideassa se, että "kiinnostuneesta" saadaan vielä merkitä tunteja raporttiin?Vieras kirjoitti:No mutta! Eräs jt-nainen oli kauan tuttavani. Innostuin kovasti tuosta uskosta. Luin kaiken mahdollisen jt.materiaalin mitä eteeni sain. Tutkittiin yhdessä kirjanen ja luettiin raamattua(oma). Olisin ollut valmis kasteelle jo muutamassa kuukaudessa, mutta sepä ei käynytkään. Sanottiin, ettei näin nopeasti voi edetä vaan pikkuhiljaa. Nyt ymmärrän, miten salilla steppailtiin ympärilläni ja minua näyteltiin ja esiteltiin kuin jotain "ihmeellistä". Eli tämä käännytys vaihe on jt.lle niin suurta herkkua, että sitä kasteelle menoa viivytellään, jotta he saavat nauttia värväystaidollaan ja näytellä toisille, miten hyviä ovat? Olisiko niiden ilo loppunut liian lyhyeen, jos olisin kiirehtinyt kasteelle? Oikeasti tämä värväri/ovenavaaja oli melko kehno taidoiltaan, kun sai innokkaan kasteelle menijän koko innokkuuden sammumaan. Kun on saanut uuden höynän mukaan, jt. siis tepastelee erityisen suuri sulka hatussaan. Otetaanko tämä suuri sulka pois, kun jt tyrii näin pahasti? Luulisi sulan edes vähän harvenevan tai pikkuriikkisen muuttuvan edes räjähtäneen näköiseksi?
"Meinasin sanoa että älä tule haudallenikaan. Mutta - tule silti."