Kiitos todistajille
Valvoja: Moderaattorit
-
Aaron Hannu
- Viestit: 506
- Liittynyt: 13.03.2011 17:17
Kiitos todistajille
Kiitos todistajille! Kasvoin kodissa, missä isäni ja äitini miltei pakottivat minut Jehovan todistajaksi. Juuri sen avulla, kokemusten kautta, itse tuntemuksen kautta opin lahkostanne eroon. Te olitte sitä mieltä, että teillä oli jankutettu totuus, mutta minä olin jotakin muuta. Nyt olen luopio teidän ja sisarukseni mielestä, jotka minun mielestäni taas valehtelevat itselleen. Teidän nöyryys oli nöyryyttä aluksi, mutta kun pakotitte, se muuttui joksikin muuksi kuin rakkaudeksi. Ilman teitä en olisi kasvanut siihen, mitä olen nyt, en olisi taistellut olemassaoloni vuoksi. Te olitte kyllä mukavia, mutta aloitte maistumaan paskalta ja tietonne ei täsmännyt tosiasioiden kanssa. No rakkauteen kuuluu sekin, että vaikka ette suvaitse kaltaisiani niin minä suvaitsen teitä ja siksi olen jopa parempi kuin te tai ainakin samanarvoinen.
-
Vieras
Re: Kiitos todistajille
Minä haluaisin kiittää hajonneesta perheestä ja isättömästä lapsesta ja elämän pilaamisesta muutenkin. Teeskentelitte ystävällisä, tulitte lampaan vaatteissa, mutta sisältä olitte raatelevia susia. Onneksi näen JT:n nyt vääränä profeettana, joka antaa totetumattomia ennustuksia. Mutta teillähän on se uskonnonvapaus!
Aika erikoista lähimmäisenrakkautta, varsinkin jos ajatellaan, että kristillinen lähimmäisenrakkaus tulisi ulottua kaikkiin ihmisiin.

RaM
Re: Kiitos todistajille
Toisaalta Jeesuksen omatkin opit ovat aika ristiriitaisia kaiken keskinäisen rakkauden ja vihollisten rakastamisen keskellä.
12:51 Luuletteko, että minä olen tullut tuomaan maan päälle rauhaa? Ei, sanon minä teille, vaan eripuraisuutta.
12:52 Sillä tästedes riitautuu viisi samassa talossa keskenään, kolme joutuu riitaan kahta vastaan ja kaksi kolmea vastaan,
12:53 isä poikaansa vastaan ja poika isäänsä vastaan, äiti tytärtänsä vastaan ja tytär äitiänsä vastaan, anoppi miniäänsä vastaan ja miniä anoppiansa vastaan."

tosiuskomaton
- Viestit: 82
- Liittynyt: 15.03.2011 21:28
Re: Kiitos todistajille
Seikka, joka on aina häirinnyt minua. Ihmekkös tuo jos oppia sovelletaan ristiriitaisesti, kun oppi itsessäänkin on jo paradoksi.RaM kirjoitti:Toisaalta Jeesuksen omatkin opit ovat aika ristiriitaisia kaiken keskinäisen rakkauden ja vihollisten rakastamisen keskellä.
12:51 Luuletteko, että minä olen tullut tuomaan maan päälle rauhaa? Ei, sanon minä teille, vaan eripuraisuutta.
12:52 Sillä tästedes riitautuu viisi samassa talossa keskenään, kolme joutuu riitaan kahta vastaan ja kaksi kolmea vastaan,
12:53 isä poikaansa vastaan ja poika isäänsä vastaan, äiti tytärtänsä vastaan ja tytär äitiänsä vastaan, anoppi miniäänsä vastaan ja miniä anoppiansa vastaan."
-
Vieras
Re: Kiitos todistajille
Jos Raamatun sanoma olisi yksiselitteinen, ei tarvittaisi mitään jehovantodistajiakaan sitä selittelemään. Teksti on polveikas, jopa rikas, kaunokirjallisuutta paikoitellen, mutta avoin monenlaisille tulkinnoille. Pelottavaa on se, että joku väittää oman tulkintansa olevan "ainoa oikea totuus" ja tekee toisille sen tuella (henkistä) väkivaltaa ja pyrkii määräämään (koko elämästä).
En tiedä, miksi Jeesus näin on sanonut, sillä häntähän kuvataan myös "rauhan ruhtinaaksi" ja jopa Gandhin saaneen vaikutteita Vuorisaarnasta väkivalllattomuuden ihannointiinsa. Krisitillisyys käsitetään useimmiten sovittelevaksi elämänasenteeksi, mutta jos Jeesus ei tullut tuomaan rauhaa, vaan miekan, mitä hän tällä tarkoitti? En tiedä, onko kysymykseni edes jehovantodistajille sallituujen kysymysten listalla (=siihen on valmis vastaus olemassa), vai saako asiaa itsenäisesti pohtia?

Jeesus koettiin juutalaisten keskuudessa häiriköksi ja riidankylväjäksi. Aivan samalla lailla hänen seuraajiensa jatkama puhdasoppisen juutalaisuuden levittäminen vaikutti muihin ihmisiin, kuten Paavalin tapauksesta näemme:
24:2 Ja kun Paavali oli kutsuttu esille, rupesi Tertullus syyttämään ja sanoi:
24:3 "Runsasta rauhaa me olemme sinun kauttasi, korkea-arvoinen Feeliks, saaneet nauttia, ja sinun huolenpidostasi on parannuksia aikaansaatu tämän kansan hyväksi, sen me kaikin puolin ja kaikkialla ja kaikella kiitollisuudella tunnustamme.
24:4 Mutta etten aivan kauan sinua viivyttäisi, pyydän sinua hetkisen meitä suosiollisesti kuulemaan.
24:5 Me olemme havainneet, että tämä mies on ruttotauti ja metelinnostaja kaikkien koko maailman juutalaisten keskuudessa ja nasaretilaisten lahkon päämies,
24:6 ja hän on koettanut pyhäkönkin saastuttaa. Sentähden me otimme hänet kiinni.
24:8 Voit itse häntä tutkimalla saada tietää kaiken, mistä me häntä syytämme."
24:9 Ja myös juutalaiset yhtyivät syyttämään häntä ja väittivät asian niin olevan.
Tuo vaikutuksen huomanneena Jeesus ilmeisesti totesi olevansa myös yleinen riidan kylväjä.

Kaarmis
- Viestit: 3909
- Liittynyt: 29.04.2007 22:13
Re: Kiitos todistajille
Todellakin Jeesus toi mieka, niin paljon sotia häneen uskovat kristityt ovat saaneet tässä maailmassa aikaan.
Kiitos todistajat, olen tullut oppineeksi todistajien lisäksi myös yleisesti kristinuskosta, että raamattu on paska kirja ja sitä mielestään noudattavilla ei ole mitään totuutta kerrottavanaan.

"Meinasin sanoa että älä tule haudallenikaan. Mutta - tule silti."
-
Vieras
Re: Kiitos todistajille
Verrataanpa hieman tosi uskontoa ja sen toimintatapoja vääriin uskontoihin ja niiden toimintatapoihin.
Vartiotorni 1.12.1991 s.19
Väärä uskonto jakaa ihmiset. Se on aiheuttanut ja aiheuttaa yhä vihaa ja verenvuodatusta. Tosi uskonto sitä vastoin yhdistää. Jeesus sanoi: "Tästä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on rakkaus keskuudessanne." (Johannes 13:35) Jehovan todistajia yhdistävä rakkaus ylittää muuta ihmiskuntaa jakavat kansalliset, yhteiskunnalliset, taloudelliset ja roturajat.
> Väärät uskonnot jakavat ihmisiä ja aiheuttavat siksi vihaa ihmisten, jopa perheenjäsenten, välille. Sen sijaan Jehovan todistajien uskonto yhdistää ihmisiä, niin että rakkaus lähimmäiseen ylittää, Jeesuksen käskyn mukaisesti, kaikki mahdolliset ihmisiä erottavat raja-aidat.
Vartiotorni 15.5.1989 s.3
Jeesus Kristus opetti, että hänen seuraajiensa pitäisi rakastaa paitsi lähimmäisiään myös vihollisiaan. (Matteus 5:43,44) Raamatun heprealaisia kirjoituksia lainaten Paavali teki selväksi, miten kristittyjen pitäisi kohdella vihollisiaan. Hän sanoi: "'Jos vihollisellasi on nälkä, anna hänelle syötävää; jos hänellä on jano, anna hänelle juotavaa; sillä näin tekemällä sinä kasaat tulisia hiiliä hänen päänsä päälle.' Älä anna pahan voittaa itseäsi, vaan voita jatkuvasti paha hyvällä." - Roomalaisille 12:20,21.
> Jehovan todistajille kaikki ihmiset ovat heidän lähimmäisiään, joita he epäitsekkäästi rakastavat. Jopa Jehovan todistajia vihollisinaan pitäviä ihmisiä kohdellaan rakkaudellisesti. Heidän vihollisuutensa pyritään kääntämään ystävyydeksi hyvyydellä, eikä suinkaan tylyydellä karttamalla ja syrjimällä heitä, niin kuin väärät uskonnot tekevät.
Vartiotorni 1.12.1998 s.14
Edelleen koska Raamatun totuudella ei ole samaa vaikutusta kaikkiin perheenjäseniin, todistajia on syytetty myös perheiden hajottamisesta. Kuitenkin Jehovan todistajia tuntevat ihmiset tietävät, että he pitävät suuressa arvossa perhe-elämää ...
> Jehovan todistajat ovat hyvin suvaitsevaisia. He sallivat perheensä jäsenten valita oman uskonnollisen vakaumuksen täysin vapaasti. Väärät uskonnot, jotka eivät salli tällaista, pahansuopaisuudessaan syyttävät Jehovan todistajia perheiden hajottamisesta, vaikka juuri heidän suvaitsemattomuutensa hajottaa perheitä.
Vartiotorni 1.12.1998 s.15
Paavali neuvoi Titusta muistuttamaan Kreetan saarella asuvia kristittyjä siitä, etteivät nämä "puhu vahingoittavasti kenestäkään eivätkä ole riidanhaluisia vaan järkeviä ja osoittavat kaikkea lempeyttä kaikkia ihmisiä kohtaan" (Tit.3:2). Pane merkille, että kristityt eivät saaneet puhua vahingoittavasti "kenestäkään" - eivät edes kreetalaisista ei-kristityistä, joista jotkut tunnettiin valehtelijoina, ahmatteina ja laiskureina (Tit.1:12) Meidän olisi siis epäraamatullista käyttää väheksyviä ilmauksia puhuessamme niistä, joilla ei ole samaa vakaumusta kuin meillä.
> Väärät uskonnot tuomitsevat kaikki muut uskonnot jumalattomina Saatanan palvojina tuhoon. Sen sijaan Jehovan todistajat eivät puhu vahingoittavasti ja väheksyvästi kenestäkään. Ei niistäkään jotka puhuvat heistä pahaa.
Vartiotorni 1.12.1998 s.17
Tiedotusvälineissä on toisinaan esitetty Jehovan todistajista vääristeltyjä tietoja. Esimerkiksi eräs venäläinen sanomalehti julkaisi 1.8.1997 parjauskirjoituksen, jossa muun muassa väitettiin, että todistajat vaativat jäseniään poikkeuksetta hylkäämään vaimonsa, aviomiehensä ja vanhempansa, jos nämä eivät ymmärrä heidän uskoaan eivätkä omaksu sitä. Jokainen, joka todella tuntee Jehovan todistajat, tietää tuon syytöksen vääräksi. Raamatussa osoitetaan, että kristittyjen tulee kohdella ei-uskovia perheenjäseniä rakkaudellisesti ja kunnioittavasti ...
> Väärät uskonnot ovat fanaattisuudessaan hyvin julmia. Ne velvoittavat hylkäämään lapsensa tai lapset vanhempansa, jos he eroavat uskontokunnastaan. Ne velvoittavat tämän uhalla uskomaan uskontokunnan opettamalla tavalla, vaikka asianosaiset eivät opetuksiin enää kuitenkaan usko. Sen sijaan Jehovan todistajat kohtelevat uskontokunnasta eronneita toisin uskovia perheenjäseniä rakkaudellisesti ja kunnioittavat heidän vakaumustaan. Heidän perheissään kunnioitetaan uskonnonvapautta ja siksi uskonto ei aiheuta heille perheongelmia. He ymmärtävät, että uskonnollinen vakaumus on kunkin henkilökohtainen suhde Jumalaan, jota muiden tulee kunnioittaa, eikä suinkaan tuomita, niin kuin väärissä uskonnoissa tehdään.
Ero oikean ja väärän uskonnon välillä on ilmeisen selvä!
Kiitos Jehovan todistajille on todella paikallaan, kuten keskustelun avaaja oli oivaltanut.

Markku Meilo
- Viestit: 13450
- Liittynyt: 24.04.2007 10:28
Re: Kiitos todistajille
Väärän uskonnon eräs tunnusmerkki on se, että oppeja muutetaan ja se häiritsee jäsenistöä.Vieras kirjoitti:Ero oikean ja väärän uskonnon välillä on ilmeisen selvä!
Koska jehovantodistajat ottavat opilliset takinkäännöt iloiten vastaan, niin siitäkin voi päätellä mikä ryhmä omaa totuuden.
Pyrkimykseni olkoon kaikkia miellyttävän keskusteluilmapiirin luominen.
-
Aaac
- Viestit: 1644
- Liittynyt: 28.04.2007 15:11
Re: Kiitos todistajille
Hienoa ironiaaVieras kirjoitti:Ero oikean ja väärän uskonnon välillä on ilmeisen selvä!
Kiitos Jehovan todistajille on todella paikallaan, kuten keskustelun avaaja oli oivaltanut.
Religionsfri.
-
Punainen
- Viestit: 40
- Liittynyt: 26.10.2010 19:03
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Kiitos todistajille
Tämähän on huolelellisesti harrastettua huumoria, ei tällaista kukaan voi tosissaan kirjoittaa.Vieras kirjoitti:Verrataanpa hieman tosi uskontoa ja sen toimintatapoja vääriin uskontoihin ja niiden toimintatapoihin.