Varo luopioden puheita

Yleistä keskustelua Jehovan todistajista.

Valvoja: Moderaattorit

RaM

Varo luopioden puheita

Viesti Kirjoittaja RaM »

Miksi konventeissa ja julkaisuissa varotetaan kuuntelemasta luopioden puhetta tai lukemasta heidän kirjoituksiaan? Esittävätkö luopiot niin ovelia valheita, ettei tavalliset seurakuntalaiset kykene toteamaan niitä valheiksi ja joutuvat siksi valheellisten kirjoitusten ansaan?
Vt-seuran olisi hyvin helppoa julkaista esimerkin ja varoituksen vuoksi joitain tälläisiä tekstejä ja osoittaa ne sitten valheiksi. Näin seurakuntalaisetkin voisivat luopioihin sattumalta törmätessään varautua oikaisemaan noita vääriä väittämiä.

Vt-seura ei ole kuitenkaan milloinkaan oikaissut tai osoittanut vääräksi minkäänlaisia luopioiden esittämiä näkemyksiä. Onko syy siinä, että luopiot paljastavat vt-seurasta asioita jotka eivät olekaan valhetta ja joita vt-seura pyrkii kaikin keinoin piilottelemaan?

Eräs tälläinen asia voisi olla vaikkapa järjestön rakenne pelkästään täällä Suomessa. Jehovantodistajuudessa tätä virallista rakennetta ei ole milloinkaan selitetty julkaisuissa saati kokouksissa, joten surakuntalaisilla ei ole harmainta aavistustakaan siitä, miten Jehovan todistajat Suomessa toimivat. Yleinen epämääräinen ajatus on, että on Jehovan todistajien uskonnollinen yhdyskunta jonka alla kaikki toimii ja johon kaikki kuuluvat. Totta asiassa on toinen puoli eli kaikki kuuluvat siihen. Niin rekisteröimättömät ulkojäsenseurakunnat kuin niiden jäsenetkin. Tämän yhdyskunnan ohella Suomessa toimii kuitenkin myös parikymmentä muuta rekisteröityä yhdistystä, joiden avulla toimintaa pyöritetään. Näistä muista yhdistyksistä tavallisilla jehovantodistajilla ei ole mitään tietoa.

Kun luopiot paljastavat näitä Jehovan todistajien toimintaan liittyviä hämäräperäisyyksiä, niin miksi vt-seura varoittaa kuuntelemasta näitä paljastavia puheita? Tai lukemasta mitään niitä koskevaa informaatiota? Onko järjestörakenteesta kertova informaatio vahingollista tavallisille jehovantodistajille? Ei. Vt-seuralle se kuitenkin on, sillä kyseessä on tässäkin tapauksessa asia, jota vt-seura ei halua yleisenä tietona julkistaa. Miksi ei? Koska tällaisen tiedon leviäminen seurakuntalaisten keskuuteen saattaa herättää hyvinkin kiusallisia kysymyksiä kun jotain alkaa kiinnostamaan se, mikä merkitys noilla muilla yhdistyksillä on ja miksi ne ovat pidetty salassa. Tämä salassa pitohan ei koske viranomaisia vaan pelkästään seurakuntalaisia. Miksi seurakuntalaisilta halutaan salata asioita?

Jos vt-seura olisi avoin ja rehellinen kaikissa toimissaan, ei mitään tarvitsisi salailla. Koska se ei sitä ole ja tietää luopioden paljastavan tämänkin palstan kautta näitä asioita, vt-seuralla ei ole muuta mahdollisuutta kuin koittaa perusteettomasti pelotella seurakuntalaisia olemaan lukematta tätä luopioiden julkaisemaa tietoa. Varoittaessaan luopioista vt-seura ei tee sitä seurakuntalaisten takia, vaan itsensä takia. Pitääkseen edelleen piilossa ja salassa asioita, jotka eivät seurakuntalaisten moraalikäsitykseen kenties sopisi ja joiden julkisuuteen tulo aiheuttaa monenlaisia ongelmia salatussa järjestössä.

Tämä on syy, miksi luopiosta ja heidän jakamastaan informaatiosta jatkuvasti varoitetaan. Jokaisen todistajan kannattaa kuitenkin olla sen verran utelias, että tietää minkälaiseen uskontoon kuuluu ja mitä se pyrkii epätoivoisesti omassa toiminnassaan salailemaan.
Veljeseuran palstojen lukeminen on siis erittäin tervettä ja paljastaa 'totuudesta' totuuksia, joita jokaisen jehovantodistajan tulisi tietää. Itsepetoksessa eläminen on typerintä ja vahingollisinta, mitä voi itselleen tehdä.
Vieras

Re: Varo luopioden puheita

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Ei osaa arvioida vaikutusta jt:n mieleen mutta tuli heti mieleen mahdollisuus mielenosoituskyltiksi

"Muistatko vielä kuinka ennen lahkoon liittymistäsi suunnittelit luopiovalheita jt:lle ?"

Jos teksti ei ole ihan täysin johdonmukainen, niin se kuitenkin saattaisi saada ajattelemaan, mutta kai mitä kokeneempi jt on, sitä enemmän hän kai etsii tekstistä sellaista, yhdenkin piirteen, että voi sen tuhahtaen jättää mielestään.
RaM

Re: Varo luopioden puheita

Viesti Kirjoittaja RaM »

Otetaan malliksi toinenkin oppi, jonka tiimoilta jehovantodistajien ei pitäisi kuunnella luopioita ja luopioiden 'valheita'. Vt-seura on antanut kaikkien nykyisten todistajiensa ymmärtää, ettei evoluutio ole totta eikä vt-seura ole koskaan uskonut evoluutioon = lajiutumiseen, vaan raamatun luomiskertomukseen.
Todellisuus on tässäkin asiassa kokonaan toinen.

Jehovan todistajat ovat uskoneet puolet olemassaolonsa historiasta (raamatun tutkijat mukaan lukien) eli 1940-luvulle saakka, että koko eläinkunta on kehittynyt siten kuin Darwin ja tiede asiasta opettivat. Vain ihminen oli luotu jumalan kuvaksi. Tämä oppi muuttui huomaamattomasti Rutherfordin kuoleman jälkeen 50 vuodeksi, kunnes Opas-kirjan myötä 1990-luvulla usko evoluutioon ja lajien syntyyn palasi jälleen. Tällä kertaa Opas-kirjassa opetetaan Nooan arkkua koskevan selityksen yhteydessä, että kaikki nykyiset eläinlajit ovat ilmeisesti saaneet syntynsä vedenpaisumuksen jälkeisessä superevoluutiossa. Tätä oppimuutosta ei luonnollisesti ole sen lähemmin kirjallisuudessa tai kokouksissa esitelty, vaan jokainen on saanut huomata sen itse jos on huomatakseen. Tätäkään muutosta ei vt-seura kuitenkaan toivo seurakuntalaisten kuulevan luopioiden suusta (tai kirjoittamana) vaan näiden oppimuutosten sekamelska pitäisi pitää pimennossa.

Miksi ei? Jotta vt-seuran sekopäinen teologia ei paljastuisi kaikkine kummallisuuksineen ja herättäisi ihmettelyä seurakuntalaisten keskuudessa. Jotta he eivät kummastelisi sitä, miksi sanotaan toisaalta etteivät eläimet voi lajiutua uusiksi lajeiksi tieteellisen hitaan evoluution myötä mutta superevoluutio on kuitenkin saattanut muodostaa kaikki lajit. Ristiriita joka mieluusti piilotettaisiin.
Kumpi pettää ja valehtelee - luopiot vai Jehovan todistajat?
Markku Meilo
Viestit: 13450
Liittynyt: 24.04.2007 10:28

Re: Varo luopioden puheita

Viesti Kirjoittaja Markku Meilo »

RaM kirjoitti:Vt-seura ei ole kuitenkaan milloinkaan oikaissut tai osoittanut vääräksi minkäänlaisia luopioiden esittämiä näkemyksiä.
Tätä olen usein ihmetellyt, olisi mielenkiintoista tietää mikä on eräs maa ja miten ja kuka tämän on julkaissut:
”Eräässäkin maassa julkaistiin perätön uutinen, jonka mukaan todistajat olisivat tukeneet Hitlerin hallitusta toisen maailmansodan aikana.” (Vartiotorni 1. syyskuuta 2004 sivu 16)
Tuossa Vt-seura on oikeassa, Rutherford ei tukenut Aatun hallintoa toisen maailmansodan aikana, Rutherford nuoli Aatun tuhtoa ennen toista maailmansotaa.
Pyrkimykseni olkoon kaikkia miellyttävän keskusteluilmapiirin luominen.
RaM

Re: Varo luopioden puheita

Viesti Kirjoittaja RaM »

Jos alkavan konventin kunniaksi otetaan esille kolmas opetusten kummallisuus, niin se on toivo paratiisiin pääsystä.
Vt-seura opettaa, että:
a) lähes kaikki kuolleet ihmiset tullaan herättämään paratiisiin
b) Jeesuksen vertauksen kapeasta tiestä ja ahtaasta portista josta vain harva käy mukaisesti vain pieni osa ihmisiä pääsee paratiisiin ja loput (suurin osa ihmiskuntaa) laveaa tietä kulkeneet eivät sinne pääse.

Kun luopio toteaa, että tuo vt-seuran opetus vaikuttaa ristiriitaiselta, niin onko tuota huomiota tarpeellista varoa? Vai tulisiko vt-seuran olla enemmänkin huolissaan oppiensa sekavuudesta?
Avatar
Tony
Viestit: 7521
Liittynyt: 28.04.2007 07:38

Re: Varo luopioden puheita

Viesti Kirjoittaja Tony »

Muistan joskus teini-ikäisenä havahtuneeni tuohon kysymykseen. Ennen sitä oli aina ollut selvää että pahikset tapetaan ja hyvikset pääsee paratiisiin. Pahikset olivat miltei kaikki muut kuin jt:t ja hyvikset jt:t, tai ainakin ne jt:t jotka ovat eläneet Jehovalle ja vt-seuralle mieluisaan tapaan. Lisäksi ne jotka eivät olleet päässeet tekemään valintaa ottaako vastaan hyvää uutista tultaisiin myös kelpuuttamaan tuhatvuotiskaudelle.

Sitten joku heitti tuon ajatuksen että kuolema kuittaa univelkojen lisäksi myös synnit. Olin että :shock: . Niinkö helpolla paratiisiin sittenkin pääsee? Kuolemalla. Sitten minulle tähdennettiin, että mutta jos kuolee vasta harmagedonissa, joka tulee ihan just, kuolema ei kuittaa siinä - varsinkaan jt:n - syntejä samalla tavalla. Jälkeenpäin tämän kuvion on ymmärtänyt paremmin. Yksi pikaisen lopun funktio vt-seuralla on juuri siinä, että se motivoi jehovantodistajia elämään ihmisiksi (=vt-seuroiksi) loppuun saakka, koska loppu on aina tulossa pian ja jos et lopun tullessa ole ollut skarppina, Jehova antaa teloitusjoukkojensa murhata sinut.
"Jos Seura sanoisi minulle, että tämä kirja on musta vihreän sijaan, minä sanoisin: 'Kappas vaan, voisin vaikka vannoa, että se on vihreä, mutta jos Seura sanoo, että se on musta, niin se on musta!'" - Bart Thompson - piirivalvoja
Vieras

Re: Varo luopioden puheita

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Tuosta Opas-kirjan superevoluutiosta saattaisi olla kiinnostusta nähdä scannattuna, myös kirjan nimiölehti.
Vieras

Re: Varo luopioden puheita

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Vieras kirjoitti:Tuosta Opas-kirjan superevoluutiosta saattaisi olla kiinnostusta nähdä scannattuna, myös kirjan nimiölehti.
Nimiölehdellä lukee kustantajatietojen yms.ohella

"Kaikki oikeudet pidätetään" :(((((
Avatar
Johanneksen poika
Viestit: 3702
Liittynyt: 29.04.2007 13:49
Paikkakunta: Espoo
Viesti:

Re: Varo luopioden puheita

Viesti Kirjoittaja Johanneksen poika »

Vieras kirjoitti:
Vieras kirjoitti:Tuosta Opas-kirjan superevoluutiosta saattaisi olla kiinnostusta nähdä scannattuna, myös kirjan nimiölehti.
Nimiölehdellä lukee kustantajatietojen yms.ohella

"Kaikki oikeudet pidätetään" :(((((
Sitaattioikeus on olemassa. Joten, tässä on hiukan lisätietoa: http://koti.mbnet.fi/jpoika/superevoluutio.html

Kannattaa em linkkitekstissä huomioida eräs kohta VT-seuran tekstistä: "Jotkut tutkijat ovat sanoneet..."

Olisi kiva tietää, ketkä tutkijat ovat sanoneet ja millä tavalla. :D :mrgreen: :shock: 8) :? :twisted:
RaM

Re: Varo luopioden puheita

Viesti Kirjoittaja RaM »

Näin konventin päättymisen kunniaksi mieleeni tuli vielä yksi kummallisuus, josta luopioiden kirjoittamana (juttelusta puhumattakaan) ei pitäisi lukea.
Nyt kun konventin innoittamien todistajien katseet ovat kääntyneet jälleen kerran hyvin pian edessä jo siintävään paratiisiin, niin on asia jota vt-seura ei ole käsitellyt mutta me luopiot olemme asiaa aina silloin tällöin pohdiskelleet.

Eli millaista siellä paratiisissa on heti harman jälkeen? Onko siellä mukavaa olla vain ja nauttia elämästään?

No ei. Todellisuus lienee kokonaan toinen kuin miten vt-seura markkinoinnissaan paratiisiaan jatkuvasti tuo esille!

Heti harman jälkeen jokaista pelastettua kohden on tuhat ihmisraatoa, jotka lojuvat pitkin maita ja mantuja. Kaupungeissa enemmän kuin maaseuduilla. Se tarkoittaa sitä että lemu on jo muutaman päivän jälkeen karmaiseva. Nuo raadot pitäisi haudata, sillä eivät linnut niitä kaikkia saa kovinkaan nopeasti pisteltyä poskeen, vaikka kuinka nälkäisinä harmasta läpi tulisivat. Ei kun lapiot heilumaan ja kuoppia kaivamaan. Kaupungeissa se on asfaltoinnin vuoksi hieman hankalaa, joten ruumiita pitäisi roudata kaupunkien ulkopuolelle. Tosin sekin on aika työlästä, sillä mitään nykyisiä saastuttavia ajoneuvoja ei voine käyttää eikä jumalan johdolla kenties kehiteltäviä uusia tekonologisia innovaatioita ole voitu saattaa vielä tuotannon asteelle. Ei edes suunnittelupöydille. Ei kun kottikärryjä etsimään ja kärräyshommiin. En siis suosittele kaupunkiin jäämistä, sillä maaseudulla pääsee helpommalla.

Helpommalla siellä pääsee jo senkin vuoksi, että kaupunkien asukaskeskittymien johdosta niissä on myös paljon nykyinfraa, joka pitää hajottaa ja muuttaa kaupungit paratiisiksi. Kaikki miljoonien ihmisten kodit eli kerrostalot on pistettävä tuusannuuskaksi ja jätteet ilmeisesti kuopattava johonkin. Sama urakka koskee kaikkea muutakin rakentamiskantaa eli kymmenkerroksiset (joissain kaupungeissa monikymmenkerroksiset) rakennukset on pistettävä palasiksi ja paratiisi istutettava tilalle. Kun tuota edellä jo mainittua nykyjärjestelmän teknologiaa ei voitane käyttää mm. puuttuvan sähkön vuoksi, niin ainoina välineinä lienee käytössä lekat ja lapiot. Ja ne kottikärryt joilla ensihätään kuskattiin niitä ruumiita. Luulen että tuossa vaiheessa yhtä jos toistakin alkaa paratiisissa elo sapettamaan ja rakot kämmenissä repeilemään. Ne pääsevät känsöttymään vasta hieman myöhemmin.

Kun tämä urakka on lopulta saatu tehdyksi niiden vanhimpien johdolla, jotka nykyjärjestelmässä ovat olleet täysiä kuspäitä ja mulkeroita mutta ilmeisesti heti harman jälkeen eivät sitä ole, niin alkaa kuolleista nousevien opettaminen paratiisimaan tavoille. Koska kukaan ei saa laistaa tuosta työstä, niin luultavasti raportointijärjestelmä säilyy ennallaan. Onhan Jahwetti nähnyt sen tarpeelliseksi nykyaikanakin. Eli kun sieltä maasta on putkahtanut ylös pöllämystynyt ja nälkäinen musta ihmissyöjä (nälkäinen siksi ettei sitä voi herättää paratiisiin vatsa täynnä toista ihmistä), jonka viimeinen muistikuva oli kun pisti naapurinsa muijaa poskeensa juuri ennen kirveen kolahtamista omaan päähänsä, niin ei muuta kuin tervehtimään ja rauhaa hieromaan. Sekä selittämään että missä sitä ollaan ja mikä on nykyisen elämän tarkoitus. Toivotaan että yhteinen kieli olisi jo tuossa vaiheessa annettu ihmiskunnalle. Ja sitten raportoimaan vanhimmille työn tuloksista. Jotka ilmeisesti toimittavat oman raportin Jeesukselle tai Jahwetille, sillä ilman sitä koko raportointijärjestelmähän olisi merkityksetön.

Kun tuhat vuotta on näiden askareiden parissa viivähtänyt, niin Jeesus ja Jahwetti avaavat suuren mustan kirjansa ja lukevat sieltä tuomiosanomansa kaikille paratiisilaisille. Ne jotka ovat hoitaneet työnsä ahkerasti ja ilman suurempia nurinoita, päästetään lopulliseen paratiisiin kun taas huonosti hommansa hoitaneet teurastetaan. Vanhinten nuoleskelu vielä paratiisissakin on siksi suositeltavaa. Minusta jokaisen kannattaisi harkita myös muuttoa johonkin Norjan kaloteille, sillä siellä lienee parhaimmat mahdollisuudet päästä jatkoon ainakin mitä harman jälkeisen paratiisin työmäärään ja sen vaativuuten voi olettaa kuuluvan.

Näitä tärkeitä asioita ei valtakunnansaleilla tai konventeissa pohdita, mutta meidän luopioiden kanssa voi näitäkin miettiä ja saada hyviä vinkkejä. Miksi siis meitä pitäisi varoa?
Vieras

Re: Varo luopioden puheita

Viesti Kirjoittaja Vieras »

" ihmisraatoa, jotka lojuvat pitkin maita "
Joskus 1700 -luvun lopulla Ruåttin kunkun armeija lähti talvella kesätamineissa pakoon jostain Oslosta päin (kunkku itte ammuttiin) jolloin miehiä kuoli pitkin tuntureita. Jälkipolville jäi tarinoita että esim. tai ainakin susikanta oli kasvanut vuosiksi tuntureilla.

" kerrostalot on pistettävä tuusannuuskaksi "
70 v sitten venäläisten armeija lähti karkuun Suomen rajoilta (Stalinista johtui että sotaan ei lainkaan saanut valmistautua ja sitten saksalaisten rymistellessä vauhdilla itään annettiin pikakäsky perääntyä) niin jossain Laatokan välittömässä pohjoispuolisuudessa oli suom. siviiliväestö palannut enen armeijaa, ja siellä oli pojilla ollut joulu ja juhannus samaan aikaan kun kokeilivat venäläisiltä sinne tänne jääneitä varusteita, osasivat kranaatinheittimen kranaateista poista sytyttimen ettei poksaukset olisi tuoneet aikuisia ja vieneet hauskaa, kun ampuivat, olivat körötelleet maalla ja vedessä kulkevalla pienoispanssarillakin, näin oli muistelu.
Nythän harman jälkeen jehovantodistajapojilla on kivaa ampua esim. ohjuksilla niitä kerrostaloja ?
RaM

Re: Varo luopioden puheita

Viesti Kirjoittaja RaM »

Ehkä jonkun pitäisi hankkia pomminpurkajan koulutusta että osaisivat turvallisesti tehdä nuo erilaiset aseet ja räjähteet vaarattomiksi.
Vieras

Re: Varo luopioden puheita

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Ei siellä räjähteisiin kuole, kun on se ikuinen elämä.
Markku Meilo
Viestit: 13450
Liittynyt: 24.04.2007 10:28

Re: Varo luopioden puheita

Viesti Kirjoittaja Markku Meilo »

Vieras kirjoitti:Ei siellä räjähteisiin kuole, kun on se ikuinen elämä.
Elävänä, mutta toistaiseksi löytymättömänä todisteena tästä ikuisesta elämästä on 1918-lupauksen mukainen alati kasvava kuolemattomien joukko.
Pyrkimykseni olkoon kaikkia miellyttävän keskusteluilmapiirin luominen.
Vieras

Re: Varo luopioden puheita

Viesti Kirjoittaja Vieras »

" 1918-lupauksen mukainen alati kasvava kuolemattomien joukko. " -Tuosta ei äkkiä muista mistä joukosta oli kysymyskään.

eikö se Joonasdabbien joukko ole tavallisia jt:ia, siis maanpäällis-paratiisitoivoisia tulevia leijonankorvauksen rapsuttajia ? (se oli se kirja "oppikirja Joonasdabeille")
Vastaa Viestiin