Ajankäyttö ja sen seuraukset
Valvoja: Moderaattorit
-
ksangt
Ajankäyttö ja sen seuraukset
Todistajat usein valittelevat kun "ei ole aikaa" ja "elämä on niin kiireistä". Valituksia kuuluu mm. siitä että aika ei riitä ystävyyssuhteiden ylläpitämiseen, harrastustoimintaan, perheen kanssa olemiseen ja omaan varsinaiseen vapaa-aikaan.
Syy ajan vähyyteen tunnetaan: teokraattiset toimet. Todistaja kuitenkin perustelee ajankäyttönsä sillä, että teokraattiset toimet ovat etusijalla. Tämän vuoksi VT-seuran hierarkiassa alempana olevista aktiviteeteista kuten levosta ja omien ystävien kanssa seurustelusta tulee tinkiä. Aivot sammutettuina todistaja kulkee VT-seuran talutusnuorassa totetuttaen tätä tärkeysjärjestystä.
Sosiaaliset suhteet voi VT-seuran materiaalista päätellen korvata kenttäpalveluksella ja kokouksilla. Kyllähän siinä ovia soitellessa kaikuvassa rappukäytävässä on aika ja paikka syvälliselle keskustelulle. Tai kenties seuranpitoa on se 15 minuuttia jokaisen kokouksen jälkeen, jossa kerkeää sopimaan uudet kenttäsopimukset. Tätäkään vähäistä aikaa ei saisi käyttää muuhun kuin hengellisistä asioista keskustelemiseen. Niimpä todistajan sydän tuntee piston aina kun keskustelu sivuaa uusimpia automalleja.
Kenttäpalveluksen ohella käytävissä keskusteluissa ainakin kerkeää paheksumaan maailmallisia. Heillä on niin paljon vapaa-aikaa. Hehän suorastaan laiskottelevat. Toisaalta myös työnarkomaaneja paheksutaan. Mitä tahansa maailmallinen tekeekin, se on väärin. Täytyyhän todistajan perustella itselleen miksi oma toimintatapa on parempi kuin muiden. Muutenhan kaikki vaiva olisi turhaa.
Kuinka sitten ihmiselle tärkeistä asioista karsiminen käännytystyön takia vaikuttaa psyykeeseen? Epäilemättä haitallisesti. Ihminen on keskittynyt tietyn päämäärän toteuttamiseen ja kuva ympäristöstä sumenee. Kaverit vähenevät ja ystävyyssuhteet muuttuvat pinnallisiksi. Kenties jopa oma perhe-elämä alkaa kärsiä, kun yritetään epätoivoisesti ylläpitää teokraattista kulissia.
Ironista kyllä, todistajat joutuvat hakemaan apua mielenterveysongelmiinsa (ja muihin terveysongelmiin) Saatanan järjestelmän lääkäreiltä kun VT-seuran suosittelemat rukous ja kenttäpalvelus eivät paranna masennusta tai persoonallisuushäiriötä. Lääkäreitäkin voidaan tosin haukkua selän takana, kun ovat hankkineet maailmallista "turhaa" koulutusta. Ja kaiken lisäksi joutuvat työttömiksi Harmagedonin saapuessa. Eihän uudessa maailmassa tarvita lääkäreitä, kun ei ole sairaitakaan.
(Tiedän tekstin olevan hieman provosoiva, mutta tarkoituksenani onkin herättää keskustelua. Mihin aika kului omana todistaja-aikanasi? Ketkä olivat innokkaimpia uhraajia VT-seuran sanoman vuoksi?)

Markku Meilo
- Viestit: 13450
- Liittynyt: 24.04.2007 10:28
Re: Ajankäyttö ja sen seuraukset
Aikaa sitten rullattiin kokoukseen aina auki raporttitaulukko, jossa oli menneiden kuukausien lukemat näkösällä. Kerran sitten kierrospaavali puhui viikollaan tunneista ja oliko siinä aukirullatussa taulukossa viimeisen kuun keskiarvo vaikka 8,2. Paavali kehui lukua tapansa mukaan, mutta kun mikään ei riitä, niin loihe toivomaan ettäjosko siihen saisi vähän lisää (tuolloin oli 10 tunnin tavoite), vaikka 0,2 tuntia.
No tuolloin en tietenkään havainnut kehotuksessa mitään ihmeellistä, sitähän kokoukset olivat jo silloin, mikään ei riitä. Nyt sitten riittää pelkkä 15 minuuttia pitämään pois "epäsäännöllinen"-leiman ja nuoruudessani KP kehotti nostamaan keskiarvoa 12 minuuttia. Pitkälle on tultu alas 1940-luvun tavoitteista, kuten 60 tuntia ja alueen käyminen läpi neljä kertaa puolessa vuodessa.
Numerot ovat kuitenkin edelleen se käyttövoima.

Pyrkimykseni olkoon kaikkia miellyttävän keskusteluilmapiirin luominen.
-
Vieras
Re: Ajankäyttö ja sen seuraukset
Onko jehova sittenkin sitä mieltä että sähköinen viestintä tuo tietoa osaltaan saataville korvaten raporttiaikaa. nettihän tarjoaa lahkon omat kotisivut....
-
Vieras
Re: Ajankäyttö ja sen seuraukset
Ei mun tuntemat todistajat ainakaan valita ajanpuutteesta...Todistajat usein valittelevat kun "ei ole aikaa" ja "elämä on niin kiireistä". Valituksia kuuluu mm. siitä että aika ei riitä ystävyyssuhteiden ylläpitämiseen, harrastustoimintaan, perheen kanssa olemiseen ja omaan varsinaiseen vapaa-aikaan.
Syy ajan vähyyteen tunnetaan: teokraattiset toimet. Todistaja kuitenkin perustelee ajankäyttönsä sillä, että teokraattiset toimet ovat etusijalla. Tämän vuoksi VT-seuran hierarkiassa alempana olevista aktiviteeteista kuten levosta ja omien ystävien kanssa seurustelusta tulee tinkiä
Osaavat priorisoida näköjään ajankäyttönsä?
Yölevosta eivät tingi pätkääkään vaan käyvät säntillisesti nukkumaan ajoissa ja heräävät aamulla pirteinä ja levänneinä.
Perheen kanssa ovat yhdessä paljon, niitten kokousten ja kenttäilyjen lisäksi.
Ulkoilevat ja liikkuvat luonnossa yhdessä paljon, keräävät marjoja ja sieniä kutsuen mukaan ystävänsäkin.
Perheen äiti käy työväenopistossa opiskelemassa englantia, ja koko perhe on tehnyt siitä yhteisen harrastuksen...
Teokraattisen aineiston voi esim.lukea myös englannin kielellä, ja kuunnella, todistajien viralliset sivut tarjoavat lehdetkin myös englanniksi....
Perheen lapsilla on kiitettävät numerot kielissä, johtuneeko siitä että vanhemmat puhuvat heidän kanssaan ainakin englantia ja ruotsia, vaikka ovat savolaesia :) ?
Harrastavat paljon yhdessä soittoa ja laulua, lapset käyvät musiikkitunneilla ja olenpa minäkin ollut heidän illanvietoissaan laulamassa "Karaokena" mukavia lauluja-myös Valtakunnanlauluja ;)
-
asd
Re: Ajankäyttö ja sen seuraukset
Tienraivaajat tuntuiva olevan näitä halukkaimpia "aijan ostajia tärkeämpiin toimiin." Kokemuksissa kertoivat usein kuinka olivat onnistuneet integroimaan vaimon kanssa vietettävää aikaa esim. kenttäpalvelukseen. Sitten jos heitä joskus harvoin pyysi kylään, niin aika piti lähes poikkeuksetta sopia 5-8 viikon päähän, koska on niitä teokraattisia kiireitä. Toki tämä oli ymmärrettävää, tekiväthän he kaiken lisäksi maallisia töitä elättääkseen itsensä tienraivaajina.
-
YksinäinenSusi
- Viestit: 3808
- Liittynyt: 19.06.2010 08:27
Re: Ajankäyttö ja sen seuraukset
No, mutta tämähän on loistavaa, jos näin on. Se kertoisi siitä, että on tullut jotain ymmärryksen valoa siihenkin, miten perhesuhteita vaalitaan.Vieras kirjoitti: Ei mun tuntemat todistajat ainakaan valita ajanpuutteesta...
Osaavat priorisoida näköjään ajankäyttönsä?
Perheen kanssa ovat yhdessä paljon, niitten kokousten ja kenttäilyjen lisäksi.
Ulkoilevat ja liikkuvat luonnossa yhdessä paljon, keräävät marjoja ja sieniä kutsuen mukaan ystävänsäkin.
Perheen äiti käy työväenopistossa opiskelemassa englantia, ja koko perhe on tehnyt siitä yhteisen harrastuksen...
Teokraattisen aineiston voi esim.lukea myös englannin kielellä, ja kuunnella, todistajien viralliset sivut tarjoavat lehdetkin myös englanniksi....
Perheen lapsilla on kiitettävät numerot kielissä, johtuneeko siitä että vanhemmat puhuvat heidän kanssaan ainakin englantia ja ruotsia, vaikka ovat savolaesia?
Harrastavat paljon yhdessä soittoa ja laulua, lapset käyvät musiikkitunneilla ja olenpa minäkin ollut heidän illanvietoissaan laulamassa "Karaokena" mukavia lauluja-myös Valtakunnanlauluja
Kiitoksia, tämä lämmittää sydäntäni.
Ihmisellä on oikeus yksilönä - määrätä oma kohtalonsa.
-
Mievaan
- Viestit: 486
- Liittynyt: 14.10.2011 00:15
Re: Ajankäyttö ja sen seuraukset
Kuulostaa mahtavalta. Itse en voi sanoa tuota omasta lapsuudestani. Minua "kasvatettiin" salin vessassa vitsalla (oli yleistä kultaisella 80 luvulla). Onneksi osan asioista on jo jollain tavalla painanu taka-alalle mielestä. Kokoukset oli ainoita hetkiä jollon oltiin perheenä yhdessä, viikot sain olla ihan yksin. Yhteiset harastukset uum...mitä ne on? Ei ainaskaa meittin perheessä. Jaa että oikein illanviettoja, en kait sit ollu sisäpiiriläinen ku en päässy mihkään kylään. Yleensä ainoa tervehdys oli kättely ja sekin oli pakollista ku veli kätteli kaikki sisääntulijat. Ainaski niissä seurakunnissa oli tarkka nokkimisjärjestys kuka menee kentälle ja keiden kanssa, yritä siin sit pyytää ketään kentälle ku porukka kääntää selän. Kerrankin lopulta sain yhden sopparin lauantaille. Just ku hyppäsin bussiin kenttäkaveri lähetti viestin et on vähän nuhanen. Noh ei siin muuta voinu ku mennä yhteen tavarataloon ja arvaas kenee törmäsin siellä^^.Yritän todenteolla muistella mukavia hetkiä niit ei montaa ole, surullista mutta totta.
-
Natsku
- Viestit: 282
- Liittynyt: 18.08.2008 15:40
- Paikkakunta: NZ/Australia
Re: Ajankäyttö ja sen seuraukset
Ottakaa huomioon, ettei tämä meidän "vieras" osannut nimetä tuttavajoukostaan kuin tämän yhden peheen, jossa asiat ovat näin. Muut lienevät niitä tavisperheitä, joissa mennään Mievaanin kaavalla...
-
Vieras
Re: Ajankäyttö ja sen seuraukset
Eivät minunkaan tuntemani todistajat valita ajanpuutteesta. Illat ja viikonloput menevät kavereiden kanssa...Vieras kirjoitti:Ei mun tuntemat todistajat ainakaan valita ajanpuutteesta...
Osaavat priorisoida näköjään ajankäyttönsä?
Yölevosta eivät tingi pätkääkään vaan käyvät säntillisesti nukkumaan ajoissa ja heräävät aamulla pirteinä ja levänneinä.
Sen sijaan tuota "aikaisin nukkumaan ja kunnon yöunet" -väittämää en ihan heti allekirjoittaisi. Mutta sitten taas todistajiakin on niin moneen junaan.
-
ksangt
Re: Ajankäyttö ja sen seuraukset
Allekirjoitan Mievaan:in kokekemuksen. Itse vartuin todistajaperheessä ei niin kultaisella, laman riepottelemalla 90-luvulla. Minulla ei ollut lapsena mitään harrastuksia. Ne olisivat kuulemma vaarataneet hengellisyyden, koska olisin ollut turhaan tekemisissä oi-niin-pahojen maailmallisten kanssa (kuinka pahoja 4-10 vuotiaat maailmalliset voivat olla?). Vietinkin suurimman osan lapsuuteni vapaa-ajasta yksin kotona. Joskus maailmalliset isovanhemmat tulivat pitämään minulle seuraa, kun vanhemmat olivat töissä. Vanhempani olivat myös innokkaita kenttäilijöitä, joten se entisestään vähensi heidän kanssaan vietettyä aikaa. Iltaisin olivat he niin väsyneitä päivän toimista että tyytyivät vain katsomaan televisiota. Kokouksissa ja perhetutkisteluissa oltiin yhdessä, mutta niissäkin puhuttiin vain ns. hengellisistä asioista.Mievaan kirjoitti:Itse en voi sanoa tuota omasta lapsuudestani.
Yksinolo jätti jälkensä, joka näkyy edelleen. Omissa oloissaan olemisessa oli kuitenkin hyviäkin puolia, minulla oli lapsena paljon aikaa lukea ja tutkia asioita. Tämä uteliaisuus säilyi aikuisikään saakka, jolloin aloinkin ottamaan selvää lahkon opeista.
Joskus isäni on myöntänyt, että olisi pitänyt viettää enemmän aikaa perheen kanssa, mutta totesi myös että lapsuudessa aloitetuusta "hengellisestä kurinpidosta" tulleet "siunaukset" (itse en keksi yhtään) ylittävät mahdolliset haittapuolet. Niinpä niin...
-
KN
Re: Ajankäyttö ja sen seuraukset
Olipas tuttua! Ei tarvitse muuttaa Englantiin, jotta tietäisi, miltä tuntuu kasvaa luokkayhteiskunnassa. Jehovantodistajat muodostavat Suomen sisällä luokkayhteiskunnan, jossa kohtelusi määräytyy yleisemmin vanhempiesi asemalla kyseisessä yhtiössä. Olen kuullut välillä niin huonosta ihmisten kohtelusta, että vastaavia esimerkkejä saa Suomesta muualta todella hakea.Mievaan kirjoitti:Ei ainaskaa meittin perheessä. Jaa että oikein illanviettoja, en kait sit ollu sisäpiiriläinen ku en päässy mihkään kylään. Yleensä ainoa tervehdys oli kättely ja sekin oli pakollista ku veli kätteli kaikki sisääntulijat. Ainaski niissä seurakunnissa oli tarkka nokkimisjärjestys kuka menee kentälle ja keiden kanssa, yritä siin sit pyytää ketään kentälle ku porukka kääntää selän.
"alaluokan" ja erityisesti "alaluokan" lasten ja nuorten ohittaminen kaikesta kivasta, mitä "the jetset" puuhasi oli todella surullista. Määrätyllä porukalla menivät Itävaltaan laskettelemaan, määrätyllä porukalla menivät veli vauraan kesämökille saaristoon, määrätyllä porukalla menivät Jyväskylän suurajoja katsomaa jne...........
Osalle lapsia ja nuoria jehovantodistajuus on kaksinkertainen nöyryytys. Lasta ja nuorta nöyryytetään "maailmassa" ja lisäksi seurakunnan "the jetset" viimeistelee itsetuntosi ja persoonallisuutesi vahingoittamisen.
Kärsimys jatkuu, koska jehovantodistajien ryhmädynamiikka on sellainen, että se tarvitsee JOKA seurakunnassa syntipukkinsa, "alaluokkansa" Jokainen ryhmä tuottaa kastijaon, mutta jehovantodistajuus ei edes pyri siloittamaan raja-aitoja, vaan kannustaa "alempiarvoisten" huonoon kohteluu.
KN
-
ksangt
Re: Ajankäyttö ja sen seuraukset
Et voisi enempää asiaa puhua. Luokkajakoa ylläpidetään tietoisesti VT-seuran johtoportaan toimesta. Henkinen väkivalta raiskaa mieltä pahemmin kuin fyysinen väkivalta. Fyysistä väkivaltaa tosin sai moni meistäkin kokea tämän uskonnon "rakkaudellisen" kurinpidon toimesta, kun vitsaa käytettiin niin valtakunnansalin vessassa kuin kodissakin. Varhaisteini-iässä uskalsi jo kyseenalaistaa väkivallan, mutta silloinkin sai vastaukseksi vain raamatunkohdan tai ulkoa opetellun lauseen VT-seuran kirjallisuudesta.Jokainen ryhmä tuottaa kastijaon, mutta jehovantodistajuus ei edes pyri siloittamaan raja-aitoja, vaan kannustaa "alempiarvoisten" huonoon kohteluu.
Uskonnot tarvitsevat valvotaa, siinä missä muutkin asiat, kuten lääketiede, teollisuus, markkinointi, jne. Vain tuomalla nämä haitat esiin mediassa voidaan tehdä jotain tulevien sukupolvien hyväksi.
-
Natsku
- Viestit: 282
- Liittynyt: 18.08.2008 15:40
- Paikkakunta: NZ/Australia
Re: Ajankäyttö ja sen seuraukset
Tämä on valitettavan totta.KN kirjoitti: Osalle lapsia ja nuoria jehovantodistajuus on kaksinkertainen nöyryytys. Lasta ja nuorta nöyryytetään "maailmassa" ja lisäksi seurakunnan "the jetset" viimeistelee itsetuntosi ja persoonallisuutesi vahingoittamisen.
KN
-
sinner74
- Ylläpitäjä
- Viestit: 2754
- Liittynyt: 12.01.2009 14:12
- Paikkakunta: Rollo
Re: Ajankäyttö ja sen seuraukset
Hei oliko kyseessä tämä perhe?Vieras kirjoitti: Perheen kanssa ovat yhdessä paljon, niitten kokousten ja kenttäilyjen lisäksi.
Ulkoilevat ja liikkuvat luonnossa yhdessä paljon, keräävät marjoja ja sieniä kutsuen mukaan ystävänsäkin.
http://www.jehovahswitnesstruth.com/par ... th%203.jpg
Tämäpäs sattui, minäkin tunsin heidät aikoinaan!
And Justice For All
-
Vieras
Re: Ajankäyttö ja sen seuraukset
Kun olin nuori, en tuntenut yhtään jehovalaista.Koko koulussakaan ei ollut kuin yksi ainoa."alaluokan" ja erityisesti "alaluokan" lasten ja nuorten ohittaminen kaikesta kivasta,
mitä "the jetset" puuhasi oli todella surullista. Määrätyllä porukalla menivät Itävaltaan laskettelemaan, määrätyllä porukalla menivät veli vauraan kesämökille saaristoon, määrätyllä porukalla menivät Jyväskylän suurajoja katsomaa jne...........
Osalle lapsia ja nuoria jehovantodistajuus on kaksinkertainen nöyryytys. Lasta ja nuorta nöyryytetään "maailmassa" ja lisäksi seurakunnan "the jetset" viimeistelee itsetuntosi ja persoonallisuutesi vahingoittamisen.
Teollisuuspaikkakunnallamme oli kyllä juuri tuollainen luokkajako.
Oppikoulussa oli köyhät työläislapset ja porvarien pennut juuri tuollaisissa roolijaoissa.
Ei päässyt työläispenskat mökkeilemään eikä laskettelemaan, ja ihan "pihalla" oltiinkun moisista harrastuksista kuultiinkaan.
Nyt pääsee duunarikin laskettelemaan ja Dubaihin lomalle, ainakin velaksi,heh.
Dubaissakin voi kuulema hiihtääkin? ;)
Silti porvarit tikuttaa...;)
Tavallisia luterilaisia nämä minun esimerkkini siis.
Supisuomalaisia.