"en liity järjestöön"
Valvoja: Moderaattorit
-
Vieras
"en liity järjestöön"
Tuon otsikkoasian voisi harkita jos hyväksi näkee, ilmoittaa pehmeämmin huushollin jäsenelle.
Esim. että luen kyllä Raamattua sillä silmällä että mikä tässä on tarkoitus ja voinko kuinka tämän ymmärtää ja uskoa, mutta Raamatussa ei puhuta mitään mistään järjestöstä, järjestöä ei ole ollut olemassakaan sen nykynimellä ja pakolliseksi tarkoitettuna kuin vasta sen jälkeen kun sen ensimmäiset ennustamat maailmanloppuvuodet olivat jo ohikuluneet, kuten 1914 ja 1925.
Uskoni Jumalaan ei johda pohtimaan Jehova / Jahve nimitysten vertailua, eikä riipu vuoteen 1914 päättyvästä laskelmasta, missä on osoitettu olevan virheitä myös vartiotorniseuran oman vanhemman materiaalin perusteella.
En liity järjestöön, koska olisin velvollinen esim. määräyksestä lopettamaan seurustelun järjestön määräämien ihmisten kanssa, minkä haluan ratkaista itse, mahdollisesti rukoiltuani asiasta. Samoin olisin velvollinen käräyttämään ihmisiä ajatusrikoksista, minkä koen vastenmieliseksi, perusteet voivat huomenna olla erilaisetkin kuin tänään.
Lupaan muistaa sinua rukouksessani, sinun ei tarvitse muistaa minua jos seurakuntasi niin määrää....
Tähän tapaan
Kaikille per... siis jehovan hyvää uutta vuotta
Esim. että luen kyllä Raamattua sillä silmällä että mikä tässä on tarkoitus ja voinko kuinka tämän ymmärtää ja uskoa, mutta Raamatussa ei puhuta mitään mistään järjestöstä, järjestöä ei ole ollut olemassakaan sen nykynimellä ja pakolliseksi tarkoitettuna kuin vasta sen jälkeen kun sen ensimmäiset ennustamat maailmanloppuvuodet olivat jo ohikuluneet, kuten 1914 ja 1925.
Uskoni Jumalaan ei johda pohtimaan Jehova / Jahve nimitysten vertailua, eikä riipu vuoteen 1914 päättyvästä laskelmasta, missä on osoitettu olevan virheitä myös vartiotorniseuran oman vanhemman materiaalin perusteella.
En liity järjestöön, koska olisin velvollinen esim. määräyksestä lopettamaan seurustelun järjestön määräämien ihmisten kanssa, minkä haluan ratkaista itse, mahdollisesti rukoiltuani asiasta. Samoin olisin velvollinen käräyttämään ihmisiä ajatusrikoksista, minkä koen vastenmieliseksi, perusteet voivat huomenna olla erilaisetkin kuin tänään.
Lupaan muistaa sinua rukouksessani, sinun ei tarvitse muistaa minua jos seurakuntasi niin määrää....
Tähän tapaan
Kaikille per... siis jehovan hyvää uutta vuotta
-
Mievaan
- Viestit: 486
- Liittynyt: 14.10.2011 00:15
Re: "en liity järjestöön"
En todellakaan ymmärrä miksi oman valinnan tekemisestä on tehty niin saakelin vaikeaa. Tosiasiahan on ettei kaikista jt nuorista tule jt. Kasteelle meneminen ja tienraivaus on uskomattoman pakottamisen tulosta. Olisi parempaa jos annettaisiin oikea vapaus valita. Esim. "Äiti ja isä toivovat sinulle parasta jos itsestä tuntuu että haluat tulla jt niin mene kasteelle, mutta jos se ei ole oma tahto, niin harkitse omassa rauhassa. Jos päätät niin tai näin me kummatkin rakastamme sinua, me emme hylkää." Niin juu tiiän että tämä on vain unelmaa joka ei toteudu....Voiko joku täydellä sydämellä sanoa että 12 vuotias on kypsä menemään kasteelle
-
ksangt
Re: "en liity järjestöön"
Varsinkaan kun vanhemmat ja lähipiiri on nuo 12 vuotta toitottanut kuinka lapsi kuolee Harmagedonissa itse Jumalan toimesta, jos ei "vihkiydy ja vertauskuvaa elämäänsä Kristuksen uhrin välityksellä Jumalan ohjaaman järjestön yhteydessä"...Voiko joku täydellä sydämellä sanoa että 12 vuotias on kypsä menemään kasteelle
- Jaakko Ahvenainen
- Viestit: 8099
- Liittynyt: 28.04.2007 15:41
- Paikkakunta: Lieksa
Re: "en liity järjestöön"
"Täydellä sydämellä" on uskonnollispainotteinen fraasi, joka jountaa juurensa useiden vuosituhanten takaa. Järkevämpää onpuhua "ymmärryksestä".
-
Kaarmis
- Viestit: 3909
- Liittynyt: 29.04.2007 22:13
Re: "en liity järjestöön"
Tunsin kyllä kerran yhden jt-perheen lapsen, jolla oli 12-vuotiaana kypsyyttä sanoa, ettei ikinä mene kasteelle. Oli jo silloin täysin kypsynyt siihen menoon...
"Meinasin sanoa että älä tule haudallenikaan. Mutta - tule silti."
-
Mag Mell
- Viestit: 541
- Liittynyt: 10.04.2009 17:10
Re: "en liity järjestöön"
Niinpä.Mievaan kirjoitti:En todellakaan ymmärrä miksi oman valinnan tekemisestä on tehty niin saakelin vaikeaa. Tosiasiahan on ettei kaikista jt nuorista tule jt. Kasteelle meneminen ja tienraivaus on uskomattoman pakottamisen tulosta.
Sitten on niitä sellaisiakin vanhempia, jotka ovat vakaasti sitä mieltä, että lasten 'todistajattomuus' on heidän omaa syytään: olisi kuulemma pitänyt tutkia enemmän ja/tai paremmin, käydä lasten kanssa enemmän kentällä, tai jollakin muulla konstilla onnistuneemmin juurruttaa järjestörakkaus lasten sydämiin.
Melkeinpä sanattomaksi vetää tällainen käänteinen itsekeskeisyys: arvon todistajavanhempi oikeasti kuvittelee jälkikasvunsa valintojen olevan vain ja ainoastaan vanhemman omasta toiminnasta riippuvaista. Lasten omia toiveita ei otettu huomioon silloin kakarana, eikä oteta huomioon nyt aikuisenakaan. En tiedä voiko normaalia, oikeustoimikelpoista ihmistä ja tämän itsemääräämisoikeutta paljon pahemmin enää dissata. Ymmärtämättään, mutta silti.
With oblivion's obscuration fill my senses to the brim,
make me taste obliteration, in this dimness let me dim.
make me taste obliteration, in this dimness let me dim.
-
Vieras
Re: "en liity järjestöön"
Ettei lapsen kasteelle meno riippuisi vanhempien rakkauden kieltämisestä / antamisesta ?
Jotkut vanhemmat eivät kykene antamaan erityisesti lapsen kokemaa rakkautta vaikka lapsi mielistelisi, tuoki huolta voidaan pitää kuten syöttämisestä ja pukemisesta.
Mutta entä jos rakkautta antamaan kykenevä vanhempi pystyy myös tehokkaasti tuottamaan lapselle tuskaa, käyttää henkistä väkivaltaa, jos ei valtakunnansali maistu ?
Jotkut vanhemmat eivät kykene antamaan erityisesti lapsen kokemaa rakkautta vaikka lapsi mielistelisi, tuoki huolta voidaan pitää kuten syöttämisestä ja pukemisesta.
Mutta entä jos rakkautta antamaan kykenevä vanhempi pystyy myös tehokkaasti tuottamaan lapselle tuskaa, käyttää henkistä väkivaltaa, jos ei valtakunnansali maistu ?
-
Markku Meilo
- Viestit: 13450
- Liittynyt: 24.04.2007 10:28
Re: "en liity järjestöön"
Taitaa juontaa ikivanhaan ajatukseen siitä, että ihmisen sydän ohjaili ihmisen ajatuksia, tunteita jne. Siis sellainen ajatus, jota Vt-seura nimitti muinaiseksi egyptiläiseksi uskomukseksi silloin kun Jehova kehotti lopettamaan tuon muinaisen uskomuksen opettamisen totena vuonna 1986. Jehovahan oli kehottanut Vt-seuraa opettamaan tuota muinaista egyptiläista näkemystä vuodesta 1970 eteenpäin. Tuntuu hieman teennäiseltä tiedon valon kirkastumiselta, mutta mikäs siinä jos tuollaisesta pitää.Jaakko Ahvenainen kirjoitti:"Täydellä sydämellä" on uskonnollispainotteinen fraasi, joka jountaa juurensa useiden vuosituhanten takaa. Järkevämpää onpuhua "ymmärryksestä".
Pyrkimykseni olkoon kaikkia miellyttävän keskusteluilmapiirin luominen.
- Jaakko Ahvenainen
- Viestit: 8099
- Liittynyt: 28.04.2007 15:41
- Paikkakunta: Lieksa
Re: "en liity järjestöön"
Eikä vanha sumerilainen näkemys munaskuista, siis munuaisista, suinkaan tässä samassa merkityksessä suinkaan tehnyt poikkeusta, eihän?Markku Meilo kirjoitti:Jehovahan oli kehottanut Vt-seuraa opettamaan tuota muinaista egyptiläista näkemystä vuodesta 1970 eteenpäin. Tuntuu hieman teennäiseltä tiedon valon kirkastumiselta, mutta mikäs siinä jos tuollaisesta pitää.
-
Markku Meilo
- Viestit: 13450
- Liittynyt: 24.04.2007 10:28
Re: "en liity järjestöön"
Ei varmaan, kai sitä maailman sivu on kansoilla ollut erilaisia ajatuksia siitä millä elimellä ajatellaan. Isoilta pojilta olen kuullut, että vielä nykyäänkin jotkin naiset sijoittavat miehen ajattelun muualle kuin aivoihin. Otin epyktiläisyyden siksi, että vuonna 1986 hylätessään tuon muinaisen harhan 16 vuoden opetusjakson päätteeksi, Vt-lehti viittasi nimenomaan epyktiläisyyteen. Mikä sopii paremmin kuin hyvin, koska ko. epyktiläisyys on kielikuva vastustajasta tai vältettävyydestä.Jaakko Ahvenainen kirjoitti:Eikä vanha sumerilainen näkemys munaskuista, siis munuaisista, suinkaan tässä samassa merkityksessä suinkaan tehnyt poikkeusta, eihän?
Viimeksi muokannut Markku Meilo, 02.01.2012 22:24. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Syy: - on
Syy: - on
Pyrkimykseni olkoon kaikkia miellyttävän keskusteluilmapiirin luominen.
- Jaakko Ahvenainen
- Viestit: 8099
- Liittynyt: 28.04.2007 15:41
- Paikkakunta: Lieksa
Re: "en liity järjestöön"
Juu, ymmärsin toki. Toin vain esiin toisen aivoja vastaavan elimen ja siitä kysyin. Tiedämmehän toki nykyään joidenkin aatoksissa piilevän ajatusken siitä, miten joku istuu sen päällä, millä tuntee ja ajattelee. Mutta ellei WTBTS ole asiaa enemmälti kommentoinut, pysymme sydämessä. Kauan pumpatkoon hän.
-
SuurinBabylon
- Viestit: 1371
- Liittynyt: 02.01.2012 20:04
- Paikkakunta: Helsinki
Re: "en liity järjestöön"
Tuore Vartiotornin tutkittava numero, vuosimallia 2011, ainakin vielä erotteli sydämen ja mielen erillisiksi kokonaisuuksiksi. Epäloogisuuden huipentuma muutenkin sisällöttömässä artikkelissa.Markku Meilo kirjoitti:Taitaa juontaa ikivanhaan ajatukseen siitä, että ihmisen sydän ohjaili ihmisen ajatuksia, tunteita jne. Siis sellainen ajatus, jota Vt-seura nimitti muinaiseksi egyptiläiseksi uskomukseksi silloin kun Jehova kehotti lopettamaan tuon muinaisen uskomuksen opettamisen totena vuonna 1986. Jehovahan oli kehottanut Vt-seuraa opettamaan tuota muinaista egyptiläista näkemystä vuodesta 1970 eteenpäin. Tuntuu hieman teennäiseltä tiedon valon kirkastumiselta, mutta mikäs siinä jos tuollaisesta pitää.Jaakko Ahvenainen kirjoitti:"Täydellä sydämellä" on uskonnollispainotteinen fraasi, joka jountaa juurensa useiden vuosituhanten takaa. Järkevämpää onpuhua "ymmärryksestä".
Kursivoitujen sanojen "lohduttamista" tarkastellaan yksitellen seuraavissa kappaleissa. Vielä korostaakseen jakoa Vartiotorni on itsekin kursivoinut ilmaukset myöhemmin artikkelissa. Ilmi ei käy kuitenkaan mitä eroa esimerkiksi sydämen tai tunteiden tyynnyttämisellä on.Vartiotorni (tutkittava) 10/2011 s. 24 kpl 7 kirjoitti:Ahdistavina aikoina saatava lohdutus voi tyynnyttää sydäntämme, mieltämme ja tunteitamme sekä parantaa fyysistä ja hengellistä terveyttämme.
Viimeksi muokannut SuurinBabylon, 03.01.2012 06:00. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
- Jaakko Ahvenainen
- Viestit: 8099
- Liittynyt: 28.04.2007 15:41
- Paikkakunta: Lieksa
Re: "en liity järjestöön"
Tiedän. Mitä muuta siltä voidaan odottaa, paitsi epäloogisuuksia.SuurinBabylon kirjoitti:Tuore Vartiotornin tutkittava numero, vuosimallia 2011, ainakin vielä erotteli sydämen ja mielen erillisiksi kokonaisuuksiksi. Epäloogisuuden huipentuma muutenkin sisällöttömässä artikkelissa.
-
Markku Meilo
- Viestit: 13450
- Liittynyt: 24.04.2007 10:28
Re: "en liity järjestöön"
1970-1986 ei näin ollut. Vartiotorniseura, joka kaikissa mahdollisissa käänteissä esittää karttavansa kaikkia pakanallisia tapoja ja ajatuksia, antaa esimerkin pakannallisesta ajattelusta:SuurinBabylon kirjoitti:Tuore Vartiotornin tutkittava numero, vuosimallia 2011, ainakin vielä erotteli sydämen ja mielen erillisiksi kokonaisuuksiksi.
Milloin sitten aika oli kulunut ja tieto lisääntynyt Vartiotorniseuralle, eli milloin Vartiotorniseura lopulta alkoi tuntea sydämen sinä, mikä se todellisuudessa on? Aika oli kulunut ja tieto lisääntynyt kesäkuussa 1986 juuri lainatussa kirjoituksessa.”Muinaiset egyptiläiset pitivät kirjaimellista sydäntä älyn ja tunteiden tyyssijana. Lisäksi he ajattelivat, että sillä on oma tahto. Babylonialaiset sanoivat, että sydämessä asuu sekä äly että rakkaus. Kreikkalainen filosofi Aristoteles opetti, että se on aistien tyyssija ja sielun valta-alue. Ajan kuluessa ja tiedon lisääntyessä nämä käsitykset kuitenkin hylättiin. Lopulta sydän alettiin tuntea sinä, mikä se todellisuudessa on, pumppuna joka panee veren kiertämään koko elimistössä.” (Vartiotorni 1. kesäkuuta 1986 sivu 17)
“Also focusing attention on the heart was the edifying talk "Serving Jehovah with a Complete Heart." When the Bible refers to the heart, it was explained, the literal heart and not the mind or a figurative heart is meant. So, as the Bible says, the heart, yes, one’s literal heart, can impel and incite. (Ex. 35:21, 26, 29) How vital it is, therefore, that we guard the heart by always filling it with good impressions!” (w70 Oct. 1 p. 603)
”Se mitä sanottiin sydämestä, oli myös vaikuttavaa. Havaitsitko uuden ajatuksen? Oli kiinnostavaa oppia, että Raamatun viittaukset ihmissydämeen koskevat lihallista sydäntämme, eivätkä ole pelkästään kuvaannollisia. Mutta asia, mistä olemme keskustelleet täällä Beetelissä vielä enemmän, on kehotus tutkia sydäntämme säännöllisesti ja olla rehellisiä itseämme kohtaan siinä, miksi mitäkin teemme, kehotus eritellä heikkoutemme ja työskennellä niiden voittamiseksi. Tällä tavalla sydämemme saa Jehovan hyväksymyksen.” (km-FI 10/1970)
Pyrkimykseni olkoon kaikkia miellyttävän keskusteluilmapiirin luominen.
-
SuurinBabylon
- Viestit: 1371
- Liittynyt: 02.01.2012 20:04
- Paikkakunta: Helsinki
Re: "en liity järjestöön"
Voisiko joku vielä kertoa missä vuoden 197X Vartiotornissa kerrottiin että sydänsiirron saaneet potilaat olivat saaneet uuden sydämen mukana sydämen entisen haltijan ajatuksia / tunteita. Muistan edelleen kirjoituksen hyvin ja se taisin löytyä ihan rompultakin (itse en löytänyt vaikka hain eri hakusanoilla).