ihanteet
Valvoja: Moderaattorit
-
YksinäinenSusi
- Viestit: 3808
- Liittynyt: 19.06.2010 08:27
ihanteet
Mahtavatko ihanteet, kuten asepalveluksesta kieltäytyminen, politiikkaan osallistumattomuus olla vain tosi pienten uskontojen käsissä.
Esim. sitä mukaa kuin Jt:t kasvavat lukumäärältään, niin paine muuttua enemmän maailmalliseksi - kasvaa.
Ehkäpä Jt:t eivät voi säilyttää kaikkia ihanteita, kun kasvavat lukumääräisesti.
Siviilipalveluksen hyväksyminen on eräs esimerkki, kuinka jokin asia josta aiemmin kieltäydyttiin vaikka kuoleman uhallakin (sota-ajat), voitiin sitten vain yksinkertaisesti selittää uudestaan uudella valolla.
Ja miksi näin kävi?
Ei se varmaankaan johtunut siitä että Jehova päätti yhtäkkiä, että pannaan nuokin siviilipalvelukseen tuosta jaloissa pyörimästä, kyllä siihen täytyy olla painavammat syyt.

Ihmisellä on oikeus yksilönä - määrätä oma kohtalonsa.
-
Viljo
- Viestit: 1100
- Liittynyt: 28.04.2007 13:13
- Paikkakunta: Helsinki
Re: ihanteet
Näin taitaa olla sillä on vaikeata kuvitella että esim. evankelis-luterilainen kirkko olisi jäsenmäärältään niin suuri kuin se nyt on, mikäli aseistakieltäytyminen ja osallistumattomuus politiikkaan kuuluisi sen oppeihin. Marginaali-ilmiöt sopivat marginaaliliikkeille eli mikäli yhteisö haluaa suurentaa jäsenmääräänsä on sen pakko höllentää oppejaan ympäröivään yhteiskuntaan verrattuna.JarkkeParkkeBabylon5 kirjoitti:Mahtavatko ihanteet, kuten asepalveluksesta kieltäytyminen, politiikkaan osallistumattomuus olla vain tosi pienten uskontojen käsissä.
"Pienet totuudet syövät isoa valhetta palan kerrallaan" - tuntematon
-
rippeli
- Viestit: 2454
- Liittynyt: 28.04.2007 12:43
- Paikkakunta: Helsinki
Re: ihanteet
Intiassa taidettiin tehdä veretön vallankumous uskonnon siivellä aikoinaan, mutta nykyään se taitaa olla ydinasevalta. Eli kyllä tuo uskonnollinen vakaumus muuttuu sitten kun päästään oikeasti ohjaimiin. Ensin marssitaan ilman aseita pahoja sotilaita vastaan ja parin vuoden kuluttua hyökätään naapuriin.
Let me go Master I hate you so
-
Markku Meilo
- Viestit: 13450
- Liittynyt: 24.04.2007 10:28
Re: ihanteet
Olettaisin asian noin menevän, koska uskonto ei saavuta ja ylläpidä valta-asemaa ilman oleviin oloihin sopeuttamista. Toisaalta pienuus ei ole myöskään automaatti, Russell ei nähnyt syytä kieltäytyä rintamalle menosta.JarkkeParkkeBabylon5 kirjoitti:Mahtavatko ihanteet, kuten asepalveluksesta kieltäytyminen, politiikkaan osallistumattomuus olla vain tosi pienten uskontojen käsissä.
Tässä nimenomaisessa tilanteessa suurin syy lienee se, että tilanne nähtiin eri maiden haaratoimistoissakin perusteettomaksi jo vuosikausia sitten, mutta asialle ei (pääasiassa yhden hallintoelimen jäsenen vastustuksen takia) tehty mitään, vaan nuoria miehiä passitettiin vankiloihin yli neljän vuosikymmenen ajan.Esim. sitä mukaa kuin Jt:t kasvavat lukumäärältään, niin paine muuttua enemmän maailmalliseksi - kasvaa.
Näkemykseni mukaan tuo onneton totaalikieltäytymisdoktriini muokkautui toisen maaimansodan aikaisen sekaisen tilanteen vanavedessä ja siinä mentiin toiseen äärimmäisyyteen. Varmaankin päätökseen vaikutti voimakkaasti myös tuolloin voimassa (1929-1962) ollut esivaltaopiseikkailu.
Valheeseen perustuvat ja todellisuuden kanssa ristiriidassa olevat ihanteet eivätole niitä pitkäikäisimpiä, oletan.Ehkäpä Jt:t eivät voi säilyttää kaikkia ihanteita, kun kasvavat lukumääräisesti.
Sen verran kannattaa mainita, että toisen maailmansodan aikana käytännöt vaihtelivat, Suomessakin oli jehovantodistajia valamassa Salpalinjan betonibunkkereita. Erilaisiin töihin osallistuttiin, mutta joku erityinen toimenpide sai jehovantodistajat lukkoon. Eräs esimerkki oli kun puolustusvoimiin liittyneet puuhat sujuivat siihen asti kunnes määrättiin kantamaan torpedoja, silloin meni perseet penkkiin.Siviilipalveluksen hyväksyminen on eräs esimerkki, kuinka jokin asia josta aiemmin kieltäydyttiin vaikka kuoleman uhallakin (sota-ajat)...
Vt-seuran väittää saavansa ohjauksen ylhäältä, joten Jehova näki parhaaksi vaihtaa toimintamallia. Vt-seuran oppihistoriaa tutkailemalla huomaa, että ei tuo ole lainkaan ensimmäinen kerta, eikä varmaan viimeinenkään kun Jehova vaihtaa näkemystään....voitiin sitten vain yksinkertaisesti selittää uudestaan uudella valolla.
Ja miksi näin kävi?
Et nyt oikein tunnu luottavan hallintoelimeen, joka esittää olevansa Jehovan viestintäkanava.Ei se varmaankaan johtunut siitä että Jehova päätti yhtäkkiä, että pannaan nuokin siviilipalvelukseen tuosta jaloissa pyörimästä, kyllä siihen täytyy olla painavammat syyt.
Viimeksi muokannut Markku Meilo, 13.01.2012 01:01. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Syy: +n
Syy: +n
Pyrkimykseni olkoon kaikkia miellyttävän keskusteluilmapiirin luominen.
-
Markku Meilo
- Viestit: 13450
- Liittynyt: 24.04.2007 10:28
Re: ihanteet
Lisäksi syy on aina naapurin oma syy. Taisi olla sekin filistealaisten syy kun Raamatun jumalan kansalainen tarvitsi myötäjäisiksi parisataa esinahkaa ja ne otettiin tapetuilta filistealaisilta.rippeli kirjoitti:...ja parin vuoden kuluttua hyökätään naapuriin.
Pyrkimykseni olkoon kaikkia miellyttävän keskusteluilmapiirin luominen.
-
YksinäinenSusi
- Viestit: 3808
- Liittynyt: 19.06.2010 08:27
Re: ihanteet
Kerran eräs terveyden hoitaja kysyi teini-ikäiseltä mutantti Jt;ltä, että "mitä sitten tekisit jos vihollisjoukot tulisivat ja uhkaisivat raiskata vaimosi ja tappaa lapsesi? Antaisitko vihollisten vain yksinkertaisesti tehdä sen?"
Nuori Jt vastasi lyhyesti ja ytimekkäästi , että "Antaisin."
Tämä vastaus osoitti terveydenhoitajalle sen , että kaikki ei ole tässä uskonnossa kohdallaan.
Ja minuakin hävetti, kun terveydenhoitaja siitä minulle sanoi, osoittaakseen uskontoni mielettömyyden, se hävetti minua kun ymmärsin että ei niin voisi tehdä tosi tilanteessa, katsoa vain rauhallisin mielin kun vihollisjoukko raiskaa ja tappaa vaimoni ja seivästää lapseni heinäseipääseen perssilmästä vaan.
Nuori Jt vastasi lyhyesti ja ytimekkäästi , että "Antaisin."
Tämä vastaus osoitti terveydenhoitajalle sen , että kaikki ei ole tässä uskonnossa kohdallaan.
Ja minuakin hävetti, kun terveydenhoitaja siitä minulle sanoi, osoittaakseen uskontoni mielettömyyden, se hävetti minua kun ymmärsin että ei niin voisi tehdä tosi tilanteessa, katsoa vain rauhallisin mielin kun vihollisjoukko raiskaa ja tappaa vaimoni ja seivästää lapseni heinäseipääseen perssilmästä vaan.
Ihmisellä on oikeus yksilönä - määrätä oma kohtalonsa.
-
Markku Meilo
- Viestit: 13450
- Liittynyt: 24.04.2007 10:28
Re: ihanteet
Tää on just niin tätä. Saman sarjan kysymys esitettiin mulle asevelvollisten tutkijalautakunnassa, enkä nyt muista mitä vastasin. Eikä sillä ole enää merkitystä minulle.JarkkeParkkeBabylon5 kirjoitti:Kerran eräs terveyden hoitaja kysyi teini-ikäiseltä mutantti Jt;ltä, että "mitä sitten tekisit jos vihollisjoukot tulisivat ja uhkaisivat raiskata vaimosi ja tappaa lapsesi? Antaisitko vihollisten vain yksinkertaisesti tehdä sen?"
Nuori Jt vastasi lyhyesti ja ytimekkäästi , että "Antaisin."
Tämä vastaus osoitti terveydenhoitajalle sen , että kaikki ei ole tässä uskonnossa kohdallaan.
Ja minuakin hävetti, kun terveydenhoitaja siitä minulle sanoi, osoittaakseen uskontoni mielettömyyden, se hävetti minua kun ymmärsin että ei niin voisi tehdä tosi tilanteessa, katsoa vain rauhallisin mielin kun vihollisjoukko raiskaa ja tappaa vaimoni ja seivästää lapseni heinäseipääseen perssilmästä vaan.
Arkielämä tuo etupäässä liudan aivan erilaisia ongelmia ratkaistavaksi kuin vaimon raiskaaminen tai vastaava. Tuollaisilla alatyylin heitoilla halutaan päästä helpolla ja ohittaa todelliset ongelmat, kantamatta niistä vastuuta.
Pyrkimykseni olkoon kaikkia miellyttävän keskusteluilmapiirin luominen.
-
Vieras
Re: ihanteet
Raamattu ei kiellä itsepuolustusta eikä laajennettua itsepuolustusta, lähimmäisen puolustamista
-
Markku Meilo
- Viestit: 13450
- Liittynyt: 24.04.2007 10:28
Re: ihanteet
Uskonnottoman käytännön elämä on yksinkertaisempaa kuin raamattu-uskovaisen, riittää kun noudattaa voimassa olevia säädöksiä ja vastaa tilanteen vaatimuksiin. Etenkin jt-naisen on aikojen kuluessa tullut muistaa minä aikakautena syyllistyykin haureuteen jos ei peloltaan kykene kirkumaan.Vieras kirjoitti:Raamattu ei kiellä itsepuolustusta eikä laajennettua itsepuolustusta, lähimmäisen puolustamista
Pyrkimykseni olkoon kaikkia miellyttävän keskusteluilmapiirin luominen.
-
Bunica
- Viestit: 130
- Liittynyt: 15.08.2009 19:11
Re: ihanteet
Järjestön ohjeistuksen mukaan väkivallasta pidättäytyminen osoittaa elämän kunnioitusta ja kuuliaisuutta Jehovan käskyille. Ääritilanteissa tuota kunnioitusta ja kuuliaisuutta pitäisi osoittaa katsomalla vierestä, kun joku rääkkää tai tappaa puolison tai lapsen, niinkö? Kuulostaa mielipuoliselta, mutta on aivan linjassa sen kanssa, että saman tahon käskystä elämän symbolia on kunnioitettava silloinkin, kun tuo kunnioitus johtaa lapsen elämän menettämiseen.
Järjestö tarvitsee marttyyreja.
Järjestö tarvitsee marttyyreja.
-
Vieras
Re: ihanteet
Elämässähän on vaikeita ratkaisuja ja helpompia.
Britanniassa aikoinaan tuollaiset 10 vuotiaat, mikä muuten olisi oikea sana, poikia kuitenkin, tappoivat oliko se 4 v:aan.
Tuommoista ei tietenkään katselisi jehovantodistajakaan vierestä, vaan vetäisi pojat käsipuolesta eroon.
Mutta sitten, kuten kai vartiotorniseura on tarkoittanut, jos vaarantuu oma huomisen vartiotornikaupustelu, niin silloin ei saa puuttua väkivaltaan.

- Jaakko Ahvenainen
- Viestit: 8099
- Liittynyt: 28.04.2007 15:41
- Paikkakunta: Lieksa
Re: ihanteet
En menisi vannomaan saattaisi jopa särpiä mukana, riippuen siitä, mitä Jehova sanoo.Vieras kirjoitti:Tuommoista ei tietenkään katselisi jehovantodistajakaan vierestä, vaan vetäisi pojat käsipuolesta eroon.
-
Vieras
Re: ihanteet
Olen tästä ivasta hämmästynyt ja lähes sanaton.Jaakko Ahvenainen kirjoitti:En menisi vannomaan saattaisi jopa särpiä mukana, riippuen siitä, mitä Jehova sanoo.Vieras kirjoitti:Tuommoista ei tietenkään katselisi jehovantodistajakaan vierestä, vaan vetäisi pojat käsipuolesta eroon.
"ohikulkija"
-
Vieras
Re: ihanteet
"Olen tästä ivasta hämmästynyt ja lähes sanaton"
Mutta tämähän on todellinen kysymys, eräänlainen ääritapaus, kun toisessa ääressä on ylivoimainen rikollinen, aseistettu jengi, jolle ei tavallinen ohikulkija näköjään pystyisi tarjoamaan vastusta. Elikkä kuinka tuo todellinen kysymys tulisi käsitellä siten että siitä saataisiin pois ivaksi käsitetty ?
Mutta tämähän on todellinen kysymys, eräänlainen ääritapaus, kun toisessa ääressä on ylivoimainen rikollinen, aseistettu jengi, jolle ei tavallinen ohikulkija näköjään pystyisi tarjoamaan vastusta. Elikkä kuinka tuo todellinen kysymys tulisi käsitellä siten että siitä saataisiin pois ivaksi käsitetty ?
- Jaakko Ahvenainen
- Viestit: 8099
- Liittynyt: 28.04.2007 15:41
- Paikkakunta: Lieksa
Re: ihanteet
Miksi sitten vastasit? Palvo jumalaasi hallintoelintä. Turhaan minulle iniset.Vieras kirjoitti:Olen tästä ivasta hämmästynyt ja lähes sanaton.
"ohikulkija"