Kristityille saarnaamisesta

Jehovan todistajien oppien lähempää tarkastelua

Valvoja: Moderaattorit

Vieras

Kristityille saarnaamisesta

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Kirje roomalaisille 15:14-21 KR92
20. Olen kuitenkin pitänyt kunnia-asianani olla julistamatta evankeliumia niillä seuduilla, joilla Kristuksen nimi jo tunnetaan, jotta en rakentaisi toisen laskemalle perustukselle.

Paavali Jumalan kutsumana teki Jeesuksen sanomaa tunnetuksi kansojen keskuudessa. Hän pidättäytyi julistustyöstään niillä seuduilla, joilla Jeesus ja hänen sanomansa jo tunnettiin.
Eikö tämän mukaisesti myös Jehovan todistajien tulisi rajoittaa julistustyönsä vain niille seuduille, joilla Jeesusta ja hänen sanomaansa ei vielä tunneta?
Nyt he julistavat "toisten laskemalle perustukselle" aiheuttaen siten eripuraa ja riitoja, koska on luonnollista, että kullakin seudulla vallitseva uskontokunta haluaa pitää jäsenistään kiinni, eikä halua seudun ihmisten jakautuvan keskenään eripuraisiin uskontokuntiin.
Tunnustautuminen kristityksi uskomalla Jeesukseen ja hänen opetuksiinsa on tärkeintä. Ei kikkailu erilaisilla oppikysymyksillä, joihin lopulta ei voi kuitenkaan luottaa. Tässä kilpailevassa värväystyössä saadaan kristillisyyden keskeisin sanoma unohtumaan toisarvoisten teorioiden varjoon.

Evankeliumi Matteuksen mukaan 22:36-40 KR92
36. "Opettaja, mikä on lain suurin käsky?"
37. Jeesus vastasi: "Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi.
38. Tämä on käskyistä suurin ja tärkein.
39. Toinen yhtä tärkeä on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.
40. Näiden kahden käskyn varassa ovat laki ja profeetat."

Sen sijaan että Jehovan todistajat edistäisivät lähimmäisenrakkautta, saavat he aikaan jakaumia perheissä ja ihmisyhteisöissä asettumalla oikeaoppisina muiden yläpuolelle. Oppikysymyksillä ja Raamatun käännöksillä kikkailu on on heille tärkeämpää kuin aidon epäitsekkään rakkauden osoittaminen.

He unohtavat, että oikeaoppisuudella ei ole mitään merkitystä, jos puuttuu aito rakkaus.

Ensimmäinen kirje korinttilaisille 13:1-3 KR92
1. Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä mutta minulta puuttuisi rakkaus, olisin vain kumiseva vaski tai helisevä symbaali.
2. Vaikka minulla olisi profetoimisen lahja, vaikka tuntisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin siirtää vuoria, mutta minulta puuttuisi rakkaus, en olisi mitään.
3. Vaikka jakaisin kaiken omaisuuteni nälkää näkeville ja vaikka antaisin polttaa itseni tulessa mutta minulta puuttuisi rakkaus, en sillä mitään voittaisi.
Vieras

Re: Kristityille saarnaamisesta

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Mutta mitä opettikaan itse Jeesus?
Luuk. 12:51-53 KR92
51 Luuletteko, että olen tullut tuomaan maan päälle rauhaa? En suinkaan, vaan riitaa!
52 Tästedes saman perheen jäsenet ovat eri puolta: viidestä on kolme kahta, kaksi kolmea vastaan.
53 Isä joutuu vastakkain poikansa kanssa, poika isänsä, äiti tyttärensä ja tytär äitinsä, anoppi miniänsä ja miniä anoppinsa kanssa."
Vieras

Re: Kristityille saarnaamisesta

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Nuo kannattaa lukea asiayhteydessään.

Eikös tuo 51 -jakeen alku "Luuletteko" ole kompakysymys ?
Vieras

Re: Kristityille saarnaamisesta

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Mikä tuo mainittu jotain ilmeisesti selittävä "asiayhteys" tässä tapauksessa on?
Vieras

Re: Kristityille saarnaamisesta

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Miksi ”rauhan Jumala” taistelee.???
 Jehovan Eedenissä esittämä lausunto, jonka mukaan hän panisi vihollisuuden Vastustajansa siemenen ja ”naisen” siemenen välille,
ei muuttanut sitä, että hän on ”rauhan Jumala” (1Mo 3:15; Ro 16:20; 1Ko 14:33).

Silloinen tilanne oli sama kuin hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen maallisen elämän päivinä. Puhuttuaan yhteydestään taivaalliseen Isäänsä Jeesus sanoi: ”Älkää luulko, että minä olen tullut tuomaan rauhaa maan päälle; en ole tullut tuomaan rauhaa, vaan miekan.” (Mt 10:32–40.) Jeesuksen palvelus sai aikaan jakaumia, jopa perheissä (Lu 12:51–53), mutta se johtui siitä, että hän piti kiinni Jumalan vanhurskaista mittapuista ja totuudesta ja julisti niitä.

Jakaumat aiheutuivat siitä, että monet paaduttivat sydämensä näitä totuuksia vastaan,
kun taas toiset hyväksyivät ne (Joh 8:40, 44–47; 15:22–25; 17:14).
Tältä ei voitu välttyä, mikäli haluttiin noudattaa jumalallisia periaatteita,
mutta syypäitä syntyneeseen tilanteeseen olivat ne, jotka hylkäsivät sen, mikä oli oikein.

Vihollisuuksia ennustettiin syntyvän senkin takia,
että Jehova ei täydellisten normiensa vuoksi
voisi suvaita Saatanan ”siemenen” kapinallista menettelyä.
Sillä, että Jumala ei hyväksyisi kapinallisia ja että hän toisaalta siunaisi niitä,
jotka pitävät kiinni vanhurskaasta elämäntavasta, olisi jakava vaikutus
(Joh 15:18–21; Ja 4:4),
kuten jo Kainin ja Abelin tapauksessa (1Mo 4:2–8; Hpr 11:4; 1Jo 3:12; Ju 10, 11).
it-1 s.966
Vieras

Re: Kristityille saarnaamisesta

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Vieras kirjoitti:Sen sijaan että Jehovan todistajat edistäisivät lähimmäisenrakkautta, saavat he aikaan jakaumia perheissä ja ihmisyhteisöissä asettumalla oikeaoppisina muiden yläpuolelle. Oppikysymyksillä ja Raamatun käännöksillä kikkailu on on heille tärkeämpää kuin aidon epäitsekkään rakkauden osoittaminen.

He unohtavat, että oikeaoppisuudella ei ole mitään merkitystä, jos puuttuu aito rakkaus.
Olet oikeassa:

"8 Jos te noudatatte lain kuningaskäskyä niin kuin se Raamatussa on: "Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi", te teette oikein. 9 Mutta jos te erottelette ihmisiä, te teette syntiä, ja laki osoittaa teidät rikkojiksi. 10 Sillä se, joka muuten kaikessa noudattaa lakia mutta rikkoo sitä yhdessä kohdassa, on syypää kaikilta kohdin." (Jaak. 2:8-10) (korostus oma)

Jeesuksen opetusten punainen lanka on tosiaan se, että ihmisiä ei kuulu erotella. Vanhurskaat eivät opetusta tarvitse. Siksipä Jehovan todistajien pitäisi ottaa mallia Jeesuksesta, joka vietti vapaa-aikansa publikaanien ja syntisten kanssa mm. ruokaillen ja opettaen.

Kuinka usein Jehovan todistajat viettävät vapaa-aikaansa maailmallisten kanssa ja kutsuvat syntisiä kotiinsa ruokailemaan? Aika harvoin. Vt-seuran ohjeet pyrkivät eristämään Jehovan todistajat vapaa-ajallaan maailmallisista. Läheiset ystävyyssuhteet järjestön ulkopuolisiin ovat ei-toivottuja. Mutta muistaakseni Jeesuksen lähimmät ystävät eivät olleet fariseuksia, vaan hän julisti rajatonta lähimmäisenrakkautta. Jeesus asettui teoillaan silloiseen uskonnolliseen järjestelmään sisältynyttä henkistä väkivaltaa vastaan. Tämä suututti fariseuksia ja lainopetajia.

"29Leevi järjesti sitten kotonaan Jeesukselle suuret pidot. Heidän kanssaan oli aterialla paljon publikaaneja ja muita vieraita. 30 Fariseukset ja heihin kuuluvat lainopettajat olivat tästä äkeissään ja sanoivat Jeesuksen opetuslapsille: "Kuinka te syötte ja juotte yhdessä publikaanien ja muiden syntisten kanssa!" 31 Jeesus vastasi heille: "Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. 32 En minä ole tullut kutsumaan hurskaita, vaan syntisiä, jotta he kääntyisivät." (Luuk. 5:29-32)

Kenen mielestä Jehovan todistajat ovat näitä "pilkkua viilaavia" fariseuksia, jotka ovat niin ollakseen ja muita parempia? - Ainakin minun mielestäni. Sisältyyko Jehoavntodistajuuteen henkistä väkivaltaa? - Kyllä, karttamisen muodossa. Onko karttaminen Raamatun mukaista? - Ei ole! Karttaminen on vastoin Raamatun perusopetuksia:

"43 Teille on opetettu: 'Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihamiestäsi.' 44 Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa vainoojienne puolesta, 45 jotta olisitte taivaallisen Isänne lapsia. Hän antaa aurinkonsa nousta niin hyville kuin pahoille ja lähettää sateen niin hurskaille kuin jumalattomille. 46 Jos te rakastatte niitä, jotka rakastavat teitä, minkä palkan te siitä ansaitsette? Eivätkö publikaanitkin* tee niin? 47 Jos te tervehditte vain ystäviänne, mitä erinomaista siinä on? Eivätkö pakanatkin tee niin?" (Matt. 5:43-47)

Kirkkoraamattu 1992 lähteenä.

JK
Vieras

Re: Kristityille saarnaamisesta

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Evankeliumi Matteuksen mukaan 10:36 KR38
36. ja ihmisen vihamiehiksi tulevat hänen omat perhekuntalaisensa'.

Kenestä tulee kenen vihamies, jos perheen lapsi eroaa Jehovan todistajista, koska hän ei enää usko heidän alati muuttuviin "totuuksiinsa"?

Eiköhän se ole niin, että uskolliset Jehovan todistaja -vanhemmat katkaisevat kanssakäymisen lapsensa kanssa. Ei niin, että lapsi katkaisi välit vanhempiinsa.

Koska lapsensa hylkääminen ei ole millään mittarilla mitattuna rakkautta, ovat vanhemmat niitä joista tulee lapsensa vihamiehiä.
kirjallisuusveli
Viestit: 903
Liittynyt: 29.04.2007 16:43

Re: Kristityille saarnaamisesta

Viesti Kirjoittaja kirjallisuusveli »

Vieras kirjoitti:Evankeliumi Matteuksen mukaan 10:36 KR38
36. ja ihmisen vihamiehiksi tulevat hänen omat perhekuntalaisensa'.

Kenestä tulee kenen vihamies, jos perheen lapsi eroaa Jehovan todistajista, koska hän ei enää usko heidän alati muuttuviin "totuuksiinsa"?

Eiköhän se ole niin, että uskolliset Jehovan todistaja -vanhemmat katkaisevat kanssakäymisen lapsensa kanssa. Ei niin, että lapsi katkaisi välit vanhempiinsa.

Koska lapsensa hylkääminen ei ole millään mittarilla mitattuna rakkautta, ovat vanhemmat niitä joista tulee lapsensa vihamiehiä.
Ei se silti ihan noin mee. Karttamisesta - niin ikävää kuin se onkin - on piiiitkä matka vihaamiseen. Jotain tolkkua hei tohon kirjoitteluun...
"There's a point in your life when you'll realize who matters, who never did, and who always will."
Vieras

Re: Kristityille saarnaamisesta

Viesti Kirjoittaja Vieras »

"Vihatkaa pahaa" on Jehovan todistajien peruste siihen, että he alkavat karttaa lastaan, joka on eronnut Jehovan todistajista. He eivät niinkään vihaa lastaan ihmisenä, mutta he vihaavat hänen tekoaan erota uskontokunnastaan, koska he kokevat sen Jumalaa vastaan asettumiseksi ja Saatanan kannattajiin liittymiseksi. Näin ollen lapsen ja vanhempien suhde muuttuu vihollisuussuhteeksi. Vihollinen tuppaa yleensä olemaan vihamies.
kirjallisuusveli
Viestit: 903
Liittynyt: 29.04.2007 16:43

Re: Kristityille saarnaamisesta

Viesti Kirjoittaja kirjallisuusveli »

ja hauki on kala juu ...
"There's a point in your life when you'll realize who matters, who never did, and who always will."
Vieras

Re: Kristityille saarnaamisesta

Viesti Kirjoittaja Vieras »

"Vihatkaa pahaa" on Jehovan todistajien peruste siihen, että he alkavat karttaa lastaan, joka on eronnut Jehovan todistajista. He eivät niinkään vihaa lastaan ihmisenä, mutta he vihaavat hänen tekoaan erota uskontokunnastaan, koska he kokevat sen Jumalaa vastaan asettumiseksi """

Mutta käytännön totuushan on että kun lapsi on tajunnut lahkon valheellisuuden, niin jehovantodistaja-vanhemmilla ei ole mahdollisuutta keskustella lahkostaan koska heidät on siten opetettu. He eivät kykene tajuamaan että voisivat perustella lahkon opit siten että ne voisi hyväksyä - jos ne olisivat rehellisesti hyväksyttävissä. jt on opetettu ajatelemaan että käytä sanaa saatana.

Suhtautumisportaikkohan on opetettu siten, että ensi portaalla kielletään esim. koskaan julistetun vuosilukuja maailmanlopulle. Toisella portaalla, kun asiasta ollaan perillä jopa todisteiden kanssa, sanotaan ettei siihen saa kiinnittää huomiota koska se on virhe, joka on tapahtunut aikaisemmin.

Oikea syy karttamiselle yleensäkin on, että ei jehovantodistaja rupeaisi ajattelemaan lahkon metkuja, mikä saattaisi olla mahdollista jopa sattumalta ajatuksia herättävän sanavalinnan vuoksi.
Vieras

Re: Kristityille saarnaamisesta

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Vieras kirjoitti:"Vihatkaa pahaa" on Jehovan todistajien peruste siihen, että he alkavat karttaa lastaan, joka on eronnut Jehovan todistajista. He eivät niinkään vihaa lastaan ihmisenä, mutta he vihaavat hänen tekoaan erota uskontokunnastaan...
Noinhan he ehkä perustelevat karttamissääntöään, mutta eivätkö Jehovan todistajat lue ensimmäisiä sanoja pidemmälle? Pointtihan on juuri siinä, mitä sanotaan "Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihamiestäsi" -lauseen jälkeen:

"44 Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa vainoojienne puolesta, 45 jotta olisitte taivaallisen Isänne lapsia. Hän antaa aurinkonsa nousta niin hyville kuin pahoille ja lähettää sateen niin hurskaille kuin jumalattomille. 46 Jos te rakastatte niitä, jotka rakastavat teitä, minkä palkan te siitä ansaitsette? Eivätkö publikaanitkin tee niin? 47 Jos te tervehditte vain ystäviänne, mitä erinomaista siinä on? Eivätkö pakanatkin tee niin?" (Matt. 5:43-47)

Eivätkö jakeet 46 ja 47 vihjaa aika vahvasti, että karttaminen on väärin? Jos Jt ei kadulla tervehdi entistä veljeään/siskoaan (olipa tämä uskonveli tai lihallinen veli), niin tekeehän hän silloin Raamatun opetuksia vastaan.

JK
Filippos
Viestit: 1139
Liittynyt: 30.09.2009 10:46
Paikkakunta: Oulu

Re: Kristityille saarnaamisesta

Viesti Kirjoittaja Filippos »

kirjallisuusveli kirjoitti:Ei se silti ihan noin mee. Karttamisesta - niin ikävää kuin se onkin - on piiiitkä matka vihaamiseen. Jotain tolkkua hei tohon kirjoitteluun...
Kyllä mun isä sano sillä sen osaamalla äänensävyllä näin: "Minä vihaan sinua! Ja sen vuoksi en halua sinun olevan lähelläkään meidän kotia. Ja jos tulet ja minä näen sinut edessä tässä lähellä, otan rautakangen ja isken sen sinun pahan sydämesi läpi!".

Tuossa se oli jo vihaa, joka on sittemmin lientynyt hiuksenhienon rajan yli karttamiseksi, jossa kuitenkin vihakin on taka-alalla.

Kokemukseni mukaan ihminen ei voi karttaa ihmistä, ellei vihaa tätä myös. Vt seuran pakkokarttaminen sisältää myös vihaa, koska paha pitää poistaa karttamalla ja pahaahan pitää myös vihata.
Bunica
Viestit: 130
Liittynyt: 15.08.2009 19:11

Re: Kristityille saarnaamisesta

Viesti Kirjoittaja Bunica »

Filippos kirjoitti: Tuossa se oli jo vihaa, joka on sittemmin lientynyt hiuksenhienon rajan yli karttamiseksi, jossa kuitenkin vihakin on taka-alalla.

Kokemukseni mukaan ihminen ei voi karttaa ihmistä, ellei vihaa tätä myös. Vt seuran pakkokarttaminen sisältää myös vihaa, koska paha pitää poistaa karttamalla ja pahaahan pitää myös vihata.
Olen ehdottomasti samaa mieltä. Useimmiten tuota vihaa ei kyllä ilmaista sanoin, vaan se näkyy ilmeistä ja eleistä. On väitetty, että keskimäärin kasvoista kasvoihin tapahtuvassa kommunikaatiossa viestin sisällöstä välittyy vain 7 % sanojen kautta, loput 93 % nonverbaalisesti. Jos prosentit eivät ihan täsmäisikään, kertoo niiden suhde sen oleellisen.

Ihan henkilökohtaisesti olen kyllä saanut jt-läheisiltä osakseni 'rakkautta', josta ei muuta puutu kuin fyysinen väkivalta.
Vieras

Re: Kristityille saarnaamisesta

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Minun oma ,luterilainen, isäni vihasi minua.
Kertoi monta krt että "olisi pitänyt laskea lakanalle",
ja äitini kertoi että oli yrittänyt pakottaa hänet laittomaan aborttiinkin.

Jotkut ihmiset pystyvät vihaamaan siis omia jälkeläisiään jo ennen heidän syntymäänsäkin.

Olen kyllä nähnyt että murhaajankin kivisydän pehmenee,
kun hän saa kehitettyä läheisen suhteen Jumalaan.

"Vihassa kasvatettu"
Vastaa Viestiin