Jeesus armahtaa heppoisin perustein?

Jehovan todistajien oppien lähempää tarkastelua

Valvoja: Moderaattorit

Vieraas
Viestit: 3220
Liittynyt: 20.06.2011 21:56

Jeesus armahtaa heppoisin perustein?

Viesti Kirjoittaja Vieraas »

Entinen jengijohtaja, nykyinen aktiivikristitty Lauri "Late" Johansson heitti onnistuneen keikan Helsingin Jäähallissa viime viikolla.

(http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012031 ... =hakemisto)

Johansson on uskoontulonsa jälkeen tunnustanut muutaman murhan, jättänyt kertomansa mukaan (pienellä viiveellä) amfetamiinin ja siirtynyt julistamaan ilosanomaa Jeesuksesta.

Wikipedia kertoo miehen tyylistä rikollisaikoinaan mm. "11. maaliskuuta 2002 alkaneen oikeudenkäynnin alussa Johansson esiintyi Suomen jääkiekkomaajoukkueen paidassa, jonka selässä oli numero 50 ja nimi Remu. Johansson asteli saliin omatekoisen kyltin kanssa, jossa oli Imatralla surmatun Eveliina Lappalaisen kuva ja teksti: "Try me, asshole" (Kokeile minua, persereikä)."

On hienoa, että murhaaja katuu tekojaan Jeesuksella tai ilman, mutta joku tässä kuviossa vähän häiritsee. Viime viikolla Johansson lausui "- Tottakai mä kadun ja ne murhat olis saanu jäädä tekemättä, ei nyt ketään saa tappaa. Mutta ne lainalaisuudet oli sellaisia, että mä katson että jos mussa oli 60 prosenttia vikaa niin uhreissa oli 40."

(http://www.iltalehti.fi/iltvuutiset/201 ... 5_v0.shtml)

Esim. huumevelkojen takia oli siis 40-prosenttisesti oikein murhata ihminen tämän kristityn mukaan. Mies kertoi toisessa haastattelussa, että ei ole onneksi "vasikoinut" vanhoja kavereitaan, joten voi olla vankilassa pelkäämättä. Ihan kaikkea ei siis kristitynkään tarvitse tunnustaa.

En ollut tästä uhrikuolema-asiasta oikein tontilla edes JT-aikoina, joten joku muu voi valaista. Voiko tosiaan "taivaan kirkkauteen menossa oleva" kristitty tähän tapaan siirtyä yhden sortin rock-tähdestä toisen sortin rock-tähdeksi ja samalla jättää muutamia varauksia oman syyllisyytensä suhteen? Taivaallinen armo toimii vaikka vähän maallisia persuksiaan varmistelisikin? Kuulostaa vähän omituiselta.
Video ei ollut ohjeistusvideo.
Markku Meilo
Viestit: 13450
Liittynyt: 24.04.2007 10:28

Re: Jeesus armahtaa heppoisin perustein?

Viesti Kirjoittaja Markku Meilo »

Vieraas kirjoitti:Kuulostaa vähän omituiselta.
Valitettavasti kuitenkin Vt-oikeuskomediasta tuttua teatterinäytelmää. Samalla kannattaa muistaa, että Floridassa(?) jt:ksi kääntynyt tunnusti kasteen jälkeen murhan. Vanhimmat kysyivät toimintaohjetta lakiosastolta, joka kehotti jättämään asian silleen.
Pyrkimykseni olkoon kaikkia miellyttävän keskusteluilmapiirin luominen.
Vieras

Re: Jeesus armahtaa heppoisin perustein?

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Kyllä Jeesus armahtaa, mutta uskovaiset ovat vain niin hölmöjä etteivät osaa kunnolla hyödyntää asiaa vaan tarpeetta uhraavat elämäänsä. Kaikkein kätevintä on liittyä katolilaiseksi ja käydä kerran kuussa tunnustamassa syntinsä ja saada ne anteeksi. Kiireisinä kuukausina sen voi tehdä siinä välilläkin, ettei odotettu Jeesuksen tulo pääse vahingossa yllättämään. Tuollaiset tappajatkin ja muut huumesekoilijat voivat rauhassa jatkaa duunejaan ilman hihhulointivelvoitetta, kun Jeesus klaaraa taivaspaikan kondikseen. Halleluja.
Vieraas
Viestit: 3220
Liittynyt: 20.06.2011 21:56

Re: Jeesus armahtaa heppoisin perustein?

Viesti Kirjoittaja Vieraas »

Vieras kirjoitti:Kaikkein kätevintä on liittyä katolilaiseksi ja käydä kerran kuussa tunnustamassa syntinsä ja saada ne anteeksi.
Samaa mieltä, tämä metodi on aina vedonnut käytännönläheiseen mieleeni. Jehovan todistajana piti aina lotota onko iso-J kirjannut mustaan vihkoonsa enemmän miinuksia vai plussia, katolilainen pääsee nollaamaan miinuspojot kerran kuussa. Sitten on vielä se kätevä rippisalaisuus, jota VT-seurakin on yrittänyt huonolla menestyksellä katolilaisilta kopioida, ainakin oikeusistuimen edessä.
Video ei ollut ohjeistusvideo.
Avatar
Jaakko Ahvenainen
Viestit: 8099
Liittynyt: 28.04.2007 15:41
Paikkakunta: Lieksa

Re: Jeesus armahtaa heppoisin perustein?

Viesti Kirjoittaja Jaakko Ahvenainen »

Vieras kirjoitti:Kyllä Jeesus armahtaa, mutta uskovaiset ovat vain niin hölmöjä etteivät osaa kunnolla hyödyntää asiaa vaan tarpeetta uhraavat elämäänsä.
Olen samaa mieltä kanssasi. Olisin kyllä saanut huomattavasti parempiliksaisiakin hommia, mutta tyydyin pienellä palkalla diakoniatyöntekijäksi, joten haukut aivan oikean puun juurella. Valintani oli hyvin harkittu. Oppinut tämän ymmärtää, kuten rabbien oli tapana sanoa.

Jättääkö joku rikolliset tekonsa, sen tähden, että kokee saaneensa rikoksensa anteeksi ja tulleensa "uskoon", jää nähtäväksi, mutta voin sanoa, ettei vankilassa oikein jeesustelulla selvitä.

Oikein helvetin hölmö, tyhmä, ymmärtämätön ja oppimaton
Ahvenainen
SuurinBabylon
Viestit: 1371
Liittynyt: 02.01.2012 20:04
Paikkakunta: Helsinki

Re: Jeesus armahtaa heppoisin perustein?

Viesti Kirjoittaja SuurinBabylon »

Jeesus armahtaa Ainoan ja Oikean Totuuden Kirjan Raamatun tekstin mukaan kaikki häneen uskovat. Joten turha syntiä on pelätä, Jeesus armahtaa kuukauden kerrallaan siinä missä lääkärikin uusii sairasloman.
LIINI

Re: Jeesus armahtaa heppoisin perustein?

Viesti Kirjoittaja LIINI »

HEI.OLEN TUTKINUT NYT RAAMATTUA JTN KANSSA NYT.
OLEN HUOMANNUT ETTÄ EI SAA TUNTEILLA.KYLLÄ JOKIN MENEE OK.
MUTTA MITES TÄÄ KÄSITYS JÄI VIIMEKSI JEESUKSEN UHRISTA JA JEHOVA.
ET ENKÄ MÄ KELPAAKAAN JUMALALLE?ET JEHOVA HYVÄKSYY MINUT PARATIISIIN VAAN YM
TULI OLO SUNNUNTAINA ET PITÄÄKÖ MUN UHRATA JOTAIN????TULI KAUHEE PAHA OLO JO.....VOISIKO JOKU VASTATA.....
Vieras

Re: Jeesus armahtaa heppoisin perustein?

Viesti Kirjoittaja Vieras »

"Kyllä Jeesus armahtaa, mutta uskovaiset ovat vain niin hölmöjä etteivät osaa kunnolla hyödyntää asiaa vaan tarpeetta uhraavat elämäänsä. Kaikkein kätevintä on liittyä katolilaiseksi ja käydä kerran kuussa tunnustamassa syntinsä ja saada ne anteeksi"

Olematta asiantuntija, tietoisena että vitsejä on helppo murjaista ja murjaistaan, mutta tuo uskoontulo näyttää toimiva ympäristön tarkkailusta päätellen. Vaikka sitten alkoholismista irti pääseminen. Töllössä oli kerran joku henkirikoksesta tuomittu, joka kertoi että hänellä oli Ruotsissa hyviä pankkiryöstäjäkavereita, tuolloin oli läsnäolevilla naurussa pitelemistä, mutta juttu jatkui että he toivat hänelle Raamatun, siis vankilaan ja hän kertoi tulleensa uskoon (testasi, olihan hän testannut niin paljon muutakin kuten hän sanoi) ja mm. oli jo vapautunut sieltä ja lähdössä evankelioimismatkalle Venäjälle. Tuota on kai sanottava kutsumukseksi.

Katolisuudesta perillä olematta ripitys olisi mahdollista ymmärtää sitä vastaan että me kaikki teemme Raamatun mukaan syntiä. Maallisesti se on ehkä sukua sille kun kertoo vanhemmille että tuli kuitenkin käytyä piparipurkilla kun ne ovat niin hyviä....
Avatar
Jaakko Ahvenainen
Viestit: 8099
Liittynyt: 28.04.2007 15:41
Paikkakunta: Lieksa

Re: Jeesus armahtaa heppoisin perustein?

Viesti Kirjoittaja Jaakko Ahvenainen »

LIINI kirjoitti:TULI OLO SUNNUNTAINA ET PITÄÄKÖ MUN UHRATA JOTAIN????TULI KAUHEE PAHA OLO JO.....VOISIKO JOKU VASTATA.....
Josko koettaisin (muuten laita kapsit pois päältä, muutoin moinen tulkitaan huutamiseksi). Kyllä. Sinun pitää uhrata, ei Jehovalle, vaan järjästölle koko elämäsi, aikasi, ajatuksesi, ihmisyytesi, kaikki. Siltikään et saa koskaan kokea tehneesi kylliksi. Aina on kiire, kiire, kiire ja pian, pian, pian. Olet vajaa, kykenemätön, ahdistunut, mutta rukoile ja tee vielä enemmän ja vielä tätäkin enemmän.
Viimeksi muokannut Jaakko Ahvenainen, 19.03.2012 21:13. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Vieraas
Viestit: 3220
Liittynyt: 20.06.2011 21:56

Re: Jeesus armahtaa heppoisin perustein?

Viesti Kirjoittaja Vieraas »

Jaakko Ahvenainen kirjoitti:Jättääkö joku rikolliset tekonsa, sen tähden, että kokee saaneensa rikoksensa anteeksi ja tulleensa "uskoon", jää nähtäväksi, mutta voin sanoa, ettei vankilassa oikein jeesustelulla selvitä.
Jaakko: lähestyn tätä asiaa aidosti niin pihalta, että pyydän tarkennusta. Kysymysosuutesi siis koskee sitä, jättääkö LJ rikolliset tekonsa nyt kun on kokenut tulleensa uskoon. Sitä en itse asettanut kyseenalaiseksi, mutta se on tietysti hyvä kysymys. Kommenttisi osiosta "ettei vankilassa oikein jeesustelulla selvitä." käsittäisin sinun asettuvan realismin kannalle, LJ panostaa maalliseen selviämiseen ja jättää Jeesuksen varasuunnitelmaksi. Vai?
Video ei ollut ohjeistusvideo.
Vieraas
Viestit: 3220
Liittynyt: 20.06.2011 21:56

Re: Jeesus armahtaa heppoisin perustein?

Viesti Kirjoittaja Vieraas »

Vieras kirjoitti:Olematta asiantuntija, tietoisena että vitsejä on helppo murjaista ja murjaistaan, mutta tuo uskoontulo näyttää toimiva ympäristön tarkkailusta päätellen. Vaikka sitten alkoholismista irti pääseminen.
Tästä ei liene kahta sanaa. Moni linnakundi on tiettävästi päässyt Jeesuksen avulla kierteestään pois. Mutta jengitähden roolista lähes suoraan Jeesus-tähden rooliin pääseminen kuulostaa pykälän feikiltä.
Video ei ollut ohjeistusvideo.
Avatar
Jaakko Ahvenainen
Viestit: 8099
Liittynyt: 28.04.2007 15:41
Paikkakunta: Lieksa

Re: Jeesus armahtaa heppoisin perustein?

Viesti Kirjoittaja Jaakko Ahvenainen »

Aivan oikein oivalsit. Realismin näkökulmasta asiaa tarkastelin. Oikeastaan LJ on oikea henkilö vastaamaan kysymykseesi. En epäile, etteikö hän olisi kokenut jonkin hengellisen kokemuksen, jota kutsuu "uskoon tuloksi". Maalliseen selviämiseen panostaminen on sinänsä ihan ok, mutta juuri maailmassa se usko pistetään koetukselle, eikä kaikkien "usko" ole osoittautunut kovin kestäväksi. Tästä syystä hieman epäilen.

Vankilan sisälle ei uskoon tulolla voi vankitovereitaan huijata pätkääkään. Sellainen pelleily lytätään tasan tarkkaan ja aiheesta. Jos tämä uskoon tulo osoittautuu myös mahdollisessa siviilielämässä kestäväksi ja mies alkaa vähitellen totuttautua normaaliin elämään rikoksiin sortumatta, niin se on hyvä se. Pistää hieman skeptikoksi, koska minulla on monta päinvastaistakin kokemusta. Nähtäväksi jää, miten asiassa käy. Toivottavasti osasin vastata kysymykseesi päihde- ja kriminaalityöntekijän näkökulmasta (diakoniatyö on niin hurjan laaja-alaista ja minulla on siitä vuosikymmenten kokemus).
Vieras

Re: Jeesus armahtaa heppoisin perustein?

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Aihetta ajatellen sillä ei ole mitään merkitystä, kokeeko joku heikossa jamassa elävä tulevansa pelastetuksi Jeesuksen, valkoisen norsun tai vaikka lampun hengen avulla ja muuttaa elämäntapojaan.
Kyse on siitä, että etenkin kristinuskon Jeesukselle tuntuu kelpaavan aivan kuka tahansa tai milllainen ihminen tahansa, kunhan muistaa välillä pyydellä syntejään ja pahantekojaan anteeksi. Typerä ihminen valitsee kristinuskon pelastuslahkoista sen, jota on kivinen kulkea kun kristinuskon pelastukseen pääsee helpompiakin reittejä. Tyhmä paljon vaivaa näkee, viisas selviää helpommalla. Kristinusko pitää sisällään hyvin merkittävän valintakysymyksen.
Jehovantodistajuudessa, kuten kaikki hyvin tiedämme, Jeesus on paljon valikoivampi ja pikkumaisempi.
Vieraas
Viestit: 3220
Liittynyt: 20.06.2011 21:56

Re: Jeesus armahtaa heppoisin perustein?

Viesti Kirjoittaja Vieraas »

Jaakko Ahvenainen kirjoitti:Maalliseen selviämiseen panostaminen on sinänsä ihan ok, mutta juuri maailmassa se usko pistetään koetukselle, eikä kaikkien "usko" ole osoittautunut kovin kestäväksi. Tästä syystä hieman epäilen.
Tämä on kiinnostava tieto, itselläni ei asiasta luonnollisesti ole hajuakaan, paitsi hämärästi dokumenttielokuvien kautta.
Jaakko Ahvenainen kirjoitti:Vankilan sisälle ei uskoon tulolla voi vankitovereitaan huijata pätkääkään. Sellainen pelleily lytätään tasan tarkkaan ja aiheesta.
Taannoisessa uskiskampanjassa "Late" antoi ymmärtää että "vauhdiksi" kutsutun aineen nauttiminen ei jäänyt pois heti, vaan vähän viiveellä. Sen jättämisen jälkeen kuulemma kollegat uskoivat, että Jeesus on tullut tilalle. Uskon siis, että kyseinen kristitty on nykyisellään tosissaan. Mutta liian kristilliseksi ryhtyessään (entiset kaverit nalkkiiin rehellisyyden takia) voisi tulla teroitetusta hammasharjasta. Tai mitä siellä nyt käytetäänkään, luuloni ei-rikollisena nössönä perustuu lähinnä elokuviin sekä kirjoihin.
Video ei ollut ohjeistusvideo.
Vieras

Re: Jeesus armahtaa heppoisin perustein?

Viesti Kirjoittaja Vieras »

"Jeesukselle tuntuu kelpaavan aivan kuka tahansa tai milllainen ihminen tahansa"

-Eikös jeesus puhunut nimenomaan eksyneiden, erehtyneiden yms. heikompiosaisten olevan hänelle tärkeitä.
Vastaa Viestiin