sukupolven pituus

Jehovan todistajien oppien lähempää tarkastelua

Valvoja: Moderaattorit

YksinäinenSusi
Viestit: 3808
Liittynyt: 19.06.2010 08:27

sukupolven pituus

Viesti Kirjoittaja YksinäinenSusi »

Mikä on sukupolven pituus raamatussa, siis ihan minkä tahansa sukupolven pituus?

Matteus 1:2-17 osoittaa, että Aabrahamista Daavidiin oli 14 sukupolvea.
Ja noissa jakeissa kuvaillaan miten sukupolvi muuttuu aina eriksi sukupolveksi numerojärjestyksessä, kun syntyy poika perheeseen.

Esmes, kun Aabrahamille syntyi Iisak, niin Aabraham oli 1.sukupolven edustaja ja Iisak oli 2.sukupolven edustaja.
Näin edetään ja tullaan Daavidiin, joka edustaa 14. sukupolvea.

On siis enemmän kuin selvää, että raamattu ei puhu sukupolvista mitenkään hämärästi päällekkäisinä, vaan nimenomaan yhden ihmisen elin-iän pituisena jaksona.

Joten voimme olla varmoja, että Jeesuskaan ei tarkoittanut sukupolvella hämärästi päällekkäisiä sukupolvia, eikä varsinkaan, että nämä päällekkäiset sukupolvet olisivat olemassa 2000 vuoden päästä tulevaisuudessa.

Vaan Jeesus tarkoitti johdonmukaisesti sukupolvella yhden ihmisen eliniän mittaista jaksoa, kuten on järkevääkin.

Siihen aikaan kun kalenterikin oli uusi ilmiö(Juliaaninen kalenteri), niin pitäydyttiin varmastikin vanhojen - vanhan testamentin kääröjen - tavassa esittää sukupolvi ihmis-iän pituisena jaksona.

Ennen Juliaanista kalenteriahan ei voitu muuten aikaa määritelläkkään kuin nimenomaan sukuluettelojen avulla, joissa sukupolvi vaihtui aina ,kun isä sai pojan. Ja isä oli oma sukupolvensa ja poika omansa.
Ihmisellä on oikeus yksilönä - määrätä oma kohtalonsa.
Vieras

Re: sukupolven pituus

Viesti Kirjoittaja Vieras »

monenlaista laskentatapaa...Raamatussa..

Alkusivuilta:
Aadam eli 930 vuotta ja sai poikia ja tyttäriä.
Tuona aikana hän näki ainakin kahdeksan jälkeläistensä sukupolvea.
Hän eli kuitenkin osittain samanaikaisesti Nooan isän Lemekin kanssa.
Tästä näkökulmasta vedenpaisumus tapahtui siis ihmishistorian kolmannen sukupolven aikana.
(1Mo 5:3–32.)
Vieras

Re: sukupolven pituus

Viesti Kirjoittaja Vieras »

"vedenpaisumus tapahtui siis ihmishistorian kolmannen sukupolven aikana.
(1Mo 5:3–32.)"

Siinä tapauksessa ei ihmisiä kaikkiaankaan ole voinut olla paljoa. Jos ajatellaan vaikkapa nykyään yleistä suurkaupunkia 10 miljoonaisine väestöineen.

Sitten tuo Nooan valioporukka (aikansa hengellä voidellut ?) joskus 2600 eaa vartiotorniseuran tietämän mukaan, ovat täytyneet elää melkoisen kauan Araratin tienoissa ennenkuin on ollut riittävästi ihmisiä leviämään yhdyskunnittain muuallekin.

Tosin Arkeologia kertoo kansoja olleen tuolloinkin, yksittäiset ihmistyöt ovat myös kummasti säilyneet, tähän en tarkista miltä vuodelta esim. se Altamiran luolamaalaus (vedenkestävillä väreillä ?) taas olikaan.

Sukupolvi yleisen sanavaraston käsitteenä ei voi olla olemassa ilman tiettyä merkitystä, joka täytynee olla se parisenkymmentä vuotta, syntymästä uuden sukupolven synnyttämiseen.
Vieras

Re: sukupolven pituus

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Altamira -luola on ollut ihmiskäytössä 18 500 v sitten sekä 16 500 - 14 000 v sitten, siinä välillä eläinten lymypaikkana, mutta 13 000 v sitten se sulkeutui kivivyöryssä. Ja sitten 1879 räjäytystyöt lähistöllä avasivat taas luolan. Luola on nyt suljettu yleisöltä koska hengitysilman kosteus tuhoaa luolamaalausta, joten siis jehova on antanut nooakin tulvan olla haitaton. (jännä juttu).
Viljo
Viestit: 1100
Liittynyt: 28.04.2007 13:13
Paikkakunta: Helsinki

Re: sukupolven pituus

Viesti Kirjoittaja Viljo »

JarkkeParkkeBabylon5 kirjoitti:On siis enemmän kuin selvää, että raamattu ei puhu sukupolvista mitenkään hämärästi päällekkäisinä, vaan nimenomaan yhden ihmisen elin-iän pituisena jaksona.
Eikö pikemminkin juuri toisinpäin jos kerran isä ja poika elivät samaan aikaan ja poika kuitenkin oli jo toista sukupolvea? Päällekkäisiä ne käytännössä ovat.
"Pienet totuudet syövät isoa valhetta palan kerrallaan" - tuntematon
Markku Meilo
Viestit: 13450
Liittynyt: 24.04.2007 10:28

Re: sukupolven pituus

Viesti Kirjoittaja Markku Meilo »

JarkkeParkkeBabylon5 kirjoitti:Vaan Jeesus tarkoitti johdonmukaisesti sukupolvella yhden ihmisen eliniän mittaista jaksoa, kuten on järkevääkin.
Se oleellinen sukupolvi, jonka ympärillä Vt-seuran sukupolvioppi käännellyt kelkkaa ja takkia, oli Jeesukselle hyvin yksinkertaisesti tuolloin elossa ollutta porukkaa:
”Hän sanoi heille lisäksi: ’Totisesti minä sanon teille: tässä seisovien joukossa on muutamia, jotka eivät lainkaan maista kuolemaa, ennen kuin he ensin näkevät Jumalan valtakunnan jo tulleen voimassaan.’” (Mark. 9:1 UMK)

"Totisesti minä sanon teille, että tämä sukupolvi ei missään tapauksessa katoa, ennen kuin kaikki nämä tapahtuvat." (Mark. 13:30 UMK)
Vt-seuran sukupolvenvenytysoppi on seurausta siitä, että Jeesus lupauksensa ei mukaan saapunut valtakunnan voimassa. Nyt sitten seistään bussipysäkillä ja odotellaan josko se lopetetun linjan bussi sittenkin tulisi.
Pyrkimykseni olkoon kaikkia miellyttävän keskusteluilmapiirin luominen.
Vastaa Viestiin