saara kirjoitti:Mulle ovat Jt:t kertoneet, että
a) voideltu voi olla naimisissa oleva ja
b) voideltu voi olla nainen.
Jos olisit elänyt noin vuosisata sitten, niin Vt-seuran edustajat olisivat sanoneet, että kyseessä ovat luonnolliset juutalaiset Palestiinassa. Pieni joukko oli Russelin arvion mukaan noin miljoona, tarkka luku oli ainoastaan Jehovan tiedossa.
Sitä, mitä tuolla asialla on aikoinaan tarkoitettu en tarkkaan ottaen tiedä, mutta sen mitä sillä ei missään tapauksessa ole tarkoitettu on helppo havaita. Asiayhteys voi olla joko kuvaannollinen tai kirjaimellinen, itse veikkaan ensimmäistä. Vartiotorniseura taas ottaa kaksi lukua kuvaannollisesti (12&12000), kertoo kuvaannolliset luvut matemaattisesti ja saa tuloksi kirjaimellisen luvun 144000.
Ariadna ja/tai Jaska osaavat selittää tarkemmin tuon seurakunnille lähetetyn kryptisen rohkaisukirjeen luonnetta, tuon esille muutaman käytännön asian, johon Vt-seuran tulkinta nyykähtää vääjäämättömästi mennen tullen ja siinä välissäkin.
Ensiksikin tuo 144000 joukko täyttyi ja erottautui (ensin alkuun 1931, sitten 1935) nk. suuresta joukosta, joka oli aiemmin myös menossa taivaaseen. Tuo 144000 joukko siis tuli täyteen silloin kun suuren joukon taivastoivo vaihdettiin maalliseen, jo taivaaseen mennessään tuo suuri joukko oli kakkosluokkaa uskonlujuudessa, siis talutettavia. Tuolla pienellä joukolla esitettiin olevan opetusvelvollisuus tuon suuren joukon suhteen, eli pienen joukon nuorimpien tuli vuonna 1935 olla opettamaan kykeneviä ja esimerkillisiä aikuisia. Jos asetamme ikärajan vaikka kolmeenkymppiin, niin tänään tuon joukon pääosan nuorimmat ovat satavuotiaita. Nykyisestä 8000+ joukosta voi alkuperäisen opetuksen mukaisia nk voideltuja olla prosentin tai kahden luokkaa, loput ovat aivan jotain muuta.
Jos sitten katsotaan tuon luvun täyttymistä, niin ajanlaskumme ensimmäisen vuosisadan loppuun mennessä kristittyjä kuoli luonnollisesti sekä vainoissa moninkertainen määrä, joten on turha odottaa vuoteen 1935 tuon joukon täyttymistä, semminkin kun joukko on tosiasiallisesti kasvanut 1950-luvun jälkeen, eli siinä missä ikääntyvän joukon poistuman olisi tullut kasvaa, se lähtikin laskuun. Vt-seura katseli tuota kehitystä vuosikymmeniä ja alkuvuodesta teki pakon sanelemana oppimuutoksen, todeten, että joukko ei ole vieläkään täynnä.
Opetusvelvollisuus on enkä se kaikkein huvittavin ongelma. Opetus kun tapahtuu hyvin keskitetysti hallintoelimen johdolla, ympäri maailmaa olevat nk. jäännöksen jäsenet lukevat samoja julkaisuja kuin muutkin seurakunnan jäsenet ja tätä kautta osaavat vaihtaa mielipiteitään Vt-seuran kanssa samaan tahtiin. Jos tuon nyt vielä ohittaa, niin jää jäljelle naiset, joilla on opetusvelvollisuus, mutta kielto opettaa Vt-seurassa.
Yllä esitetyn valossa Vt-seuran 144000-nykyopetus on pahoissa ristiriidoissa todellisuuden kanssa, eipä se alkuperäinenkään toteutunut.
Konventeissa tätä jaetta ei ainakaan kovin hyvin noudateta, jos se pitää ymmärtää, niinkuin siinä sanotaan.
Ja miksi Raamatun aikaan oli hiusten palmikoiminen jotenkin erityisen paha asia?
Kun lukee seuraavan jakeen, niin huomaa ajatuksen ulkoisten seikkojen ja sisäisten arvojen painotuksesta. Hiusten palmikointihistoriaa en tunne, mutta voisi hyvin olettaa, että palmikoinnilla oli statusarvoa.
Pidä mielessä, että Raamattu ei ole kirjoitettu meille ja ajallemme, VT on ohjeistus juutalaisille ja UT pyörii Jeesuksen, Paavalin ja senaikuisten ohjeiden ympärillä. Tähtäimenä oli, että Jeesus palaa aikalaistensa vielä eläessä ja panee asiat järjestykseen. Jeesus ei missään tapauksessa ole maininnut vuotta 1914, vaikka Vt-seura näin uskotteli seuraajilleen:
"This cannot be very far off, for Jesus said that the generation that saw 1914 'will by no means pass away until all these things occur.'-Matt. 24:34, NW." (w56 Oct. 15 p. 616)
"As Jesus said, the end would occur in the same generation that saw the beginning of the 'last days' in 1914.-Matt. 24:34" (w68 May 1 p. 265)
Pyrkimykseni olkoon kaikkia miellyttävän keskusteluilmapiirin luominen.