Valtiolippu ensin hyvästä ja sitten valtiolippu pahasta
Lähetetty: 28.09.2012 00:28
Ekan maailmansodan aikaan Vt-seura (lue Rutherford) kehotti amerikkalaisia raamatuntutkijoita asettamaan valtiolipun pyynnöstä esille. Kun raamatuntutkijoita sitten vielä kehotettiin lunastamaan sotaobligaatioita sekä ottamaan osaa kansalliseen rukouspäivään USA:n sotaonnen puolesta, Niin standfastersit saivat tarpeekseen ja heidät leimattiin luopioiksi. Sen jälkeen Jehovan edusmies Rutherford käänsi kelkkansa ja takkinsa sekä nosti lipun tervehtimisestä semmoisenkin mekkalan.
Kokonaan oma asiansa on esimerkiksi Ps. 20:5 (UMK): "Me tahdomme riemuita pelastuksesi tähden,
ja Jumalamme nimessä me nostamme viirimme."
Muualla sitten vältellään lippu-sanaa, kuten 4. M. 1:52 (UMK): "Ja Israelin poikien on leiriydyttävä kunkin omaan leiriinsä ja joka miehen kolmenheimonosastonsa luo heidän armeijoittensa mukaisesti."
Kyseessä on sana "degel", joka yleensä käsitetään lippuna tai viirinä, mutta Vt-seura vääntää asian tähän malliin:

”Mitä olivat ”tunnusmerkit”, joiden ympärille kolmenheimonosastojen piti leiriytyä erämaassa? Raamattu ei kuvaile näitä tunnusmerkkejä. Niitä ei kuitenkaan pidetty pyhinä symboleina eikä niihin liitetty uskonnollista merkitystä. Tunnusmerkkien käyttötarkoitus oli puhtaasti käytännöllinen: ne auttoivat jokaista löytämään oman paikkansa leirissä.” (Vartiotorni 1. elokuuta 2004 sivu 24)