Lapsena sitä käytiin kokouksissa ja kenttäpalveluksessa, ja leikittiin "meikäläis" lapsien kanssa
ja kivaahan se oli ku kavereita oli.
Kuolussa ei oikeen uskonnon puolesta kiusattu, muuten kuin 1-3 luokkaan asti, joka oli sinäänsä hyvä koska oli muutenkin niin hiljainen ja yksinäinen pojan rääpäle.
Kaikki yritti saada minua ryhtymään teokraattiseen palveluskouluun ja esittämään puheita. No oli se ujo poika joka ei halunnut niitä tehdä.
Joten enpä niitä koskaan tehnyt.
Kentällä kävin sillo ku oli pakko, jos joskus se oli hauskaa, jos nyt kenttä kaveri oli kaveri tai joku hauska ihminen.
Ryhdyin ajattelemaan että "onko tässä nyt oikeen järkee" yläasteella 7 luokalla, ja kyseenalaistin JT opetuksia omassamielessäni aikalailla, ja joskus jopa saatoin niitä möläyttää muillekki, josta sain aina vastauksen "ei niitä kannata miettiä, vaan pitää mielessä Paratiisi jen."
Sinäänsä se oli hassua koska sain monesti mieleeni että tässä ihan selvästi peitellään jonkin asteista TOTUUTTA.
Sitten törmäsin eräänä kauniina päivänä musiikkiin nimeltä Heavy metal. Siitä olen todella kiitollinen että se on keksitty. Siitä sain iloa ja paljon kavereita, ja juttua josta jutella.
Siitä ei oikeen JT porukka tykännyt. Hiukset olivat aina pidemmät kuin muilla, ja saatoinpa pitää mustia vaatteita, josta sitten tuli niitä kommentteja että "masentunut", "mielenterveys ongelmainen" ja "näyttää naiselta pitkässätukassa"....
...mietin hartaasti ja pitkään, miksi en kelpaa tälläisena heille? Mitä olen tehnyt väärin? kieltääkö Jumala Heavy metallin (
Se masenti jollakii tavalla, ja olin joskus tosi huonolla tuulella...
kesällä 2006 pääni oli räjähtämis pisteessä, ja jos en olisi muuttanut pois kotipaikka kunnaltani ja alottanut "omaa elämää" en välttämättä olisi tässä turisemassa tätä Hengellistä kokemusta
Elämä on hymyillyt nyt, ja muutama loistava kaveri Kuopion JT ajoista on parhaimpia ystäviäni, joista olen kiitollinen. Kiitos teille.
JA nyt ku olen menossa kihloihin niin eipä tämä savolaenen mies voes olla onnellisempi
JT höpötys oli kokemus sinäänsä mutta...herrajumala elekee kokkeilko sitä kotona tai missää muuvvallakkaa!