Mitä liikkuu sellaisen lapsen mielessä, joka joutuu lukemaan Vt-seuran Raamattu-aiheisia sarjakuvia? Mikä on lapsen luonnollinen päättelyketju, kun hän lukee esimerkiksi tarinan Lootin perheestä, Vt-seuran kuvittamana?
Sarjakuvassa oikein mässäillään Lootin vaimon muuttumisella suolapatsaaksi. Aste asteelta Lootin vaimo huomaa muuttuvansa. Ennen muuttumisprosessin viimeistä silausta, tarinan dramaattisuus varmistetaan kauhunsekaisella katseella ja kyyneleellä Lootin vaimon poskella.
Lapsen lukiessa fiktiivisiä sarjakuvia tai animaatioita, lapsi tavallisesti tiedostaa että kyse on fiktiosta. Ja jos lapsi jostain syystä uppoutuu liian syvälle tarinaan, aikuiset voivat huomata tämän ja tähdentää lapselle että kyse on vain tarinasta, sadusta.
Vt-seuran tapauksessa lapsen on kuitenkin tarkoitus samaistua tapahtumiin jotka kuvataan todellisina. Näitä lapsen mielelle dramaattisia tarinoita käytetään sitten kasvatusmetodeina, kuten sarjakuvassa Lootin perheestä lopun kysymyksistä tulee ilmi. Näin lapsi saadaan pelkäämään. Ja kun ihminen pelkää, sille ei tarvitse kuin tarjota apua pelkoon ja ihminen on voitettu kanta. Pätee kaikkiin, ja lapsiin erityisesti.
Onko lapsen kasvatuksessa todella tarpeen mässäillä traagisilla tapahtumilla ja väkivallalla? Voiko se olla lapselle hyväksi ja lapsen edun mukaista? Vai onko edunsaaja tässä tapauksessa Vt-seura, joka iskostaa pelon lapsiin, ja sitä kautta varmistaa että he hakevat apua pelkoonsa, ja pelastusta, siltä itseltään?