http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1 ... 71896.html
150 Jehovan todistajaa erotetaan vuosittain – tässä syitä: juopottelu, homoseksi, väkivaltaisuus...
Jehovan todistajista erotetaan Suomessa vuosittain 130-150 jäsentä raamatunvastaisen elämisen takia, kertoo uskontokunnan tiedottaja Veikko Leinonen Ilta-Sanomille.
Hänen mukaansa vain muutamia jäseniä eroaa vapaaehtoisesti vuosittain.
- Yleisin syy sille, miksi erotetaan, on eläminen vastoin raamatunmukaisia periaatteita. Ja näitä syitä on monia, kuten aviorikos, juopottelu ja väkivaltaisuus, Leinonen kertoo IS:lle.
Jehovan todistaja voidaan erottaa myös muun muassa homoseksin harrastamisesta sekä kiristämisestä. Leinonen kertoo, että erottamispäätös tehdään vasta sen jälkeen, kun Jehovan todistajaa on kuultu raamatunvastaisesta elämisestä.
- Asiasta keskustellaan Jehovan todistajien vanhimpien kanssa, jonka jälkeen jäsenelle voidaan ilmoittaa, että hänet erotetaan, Leinonen toteaa.
Hän tähdentää, että vuosittain erotetuista jäsenistä noin 50-70 prosenttia palaa takaisin Jehovan todistajaksi.
- He ilmoittavat seurakuntaan, että haluavat palata takaisin Jehovan todistajiin ja jatkaa raamatunmukaisen elämän elämistä. Tämän jälkeen heidät voidaan ottaa takaisin, Leinonen toteaa.
Jehovan todistajia on Suomessa tällä hetkellä noin 19 000. Jehovan todistajien jäseneksi kastettiin viime vuonna noin 350 henkilöä.
Jehovan todistajat julkisuudessa
Jehovan todistajien toiminta on ollut viime päivinä valtavasti julkisuudessa, kun Uskontojen uhrien tuki ry julkaisi tämän kuun alussa selvityksen Jehovan todistajien sisäisestä ”oikeusjärjestelmästä” ja karttamisrangaistuksista.
Yhdistyksen mukaan Jehovan todistajat kuulustelevat ja rankaisevat synnintekijöinä pidettyjä niin sanotuissa oikeuskomiteoissa. Ankarin rangaistus on karttaminen, mikä tarkoittaa yhteisöstä erotetun tai eronneen täydellistä eristämistä.
Maanantaina yhdistys väitti, että Jehovan todistajat puivat raiskauksia ja lasten seksuaalista hyväksikäyttöä oikeuskomiteoissaan. Uskonnollinen yhdyskunta pyrkii Uskontojen uhrien ry:n mukaan selvittämään seksuaalirikokset Mooseksen lakiin perustuen.
Komiteat punnitsevat, onko pedofilian tai raiskauksen uhri vastustellut tarpeeksi vai ovatko naiset tai lapset houkutelleet miehiä seksuaalirikoksiin, yhdistyksen raportissa sanotaan.
Leinonen: Erotetut ovat mm. väkivaltaisia ja juoppoja
Valvoja: Moderaattorit
- Tony
- Viestit: 7521
- Liittynyt: 28.04.2007 07:38
Leinonen: Erotetut ovat mm. väkivaltaisia ja juoppoja
"Jos Seura sanoisi minulle, että tämä kirja on musta vihreän sijaan, minä sanoisin: 'Kappas vaan, voisin vaikka vannoa, että se on vihreä, mutta jos Seura sanoo, että se on musta, niin se on musta!'" - Bart Thompson - piirivalvoja
-
rippeli
- Viestit: 2454
- Liittynyt: 28.04.2007 12:43
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Leinonen: Erotetut ovat mm. väkivaltaisia ja juoppoja
Leinonen vähän oikoo mutkia, vai uskaltaisiko sanoa, että kertoo puolitotuuksia.
Erotetut otetaan hänen kertomansa mukaan takaisin, jos erotettu ilmoittaa haluavansa takaisin. Unohtui kertoa, että takaisin ottamista edeltää monen kuukauden katumusharjoitukset kokouksissa ja vanhimpien kanssa pidettävä komitea.

Let me go Master I hate you so
- Tony
- Viestit: 7521
- Liittynyt: 28.04.2007 07:38
Re: Leinonen: Erotetut ovat mm. väkivaltaisia ja juoppoja
En nyt kyllä hetikään muista ketään alkoholin takia erotettua, mutta useamman kyllä, joka olisi pitänyt erottaa, jos siitä syystä ihmisiä vielä nykyään todella erotetaan.
Ja uskon kyllä, että 80-luvulla ja sitä aikaisemmin takaisin on helpostikin palannut 50-70% erotetuista, mutta että vielä nykyäänkin?
Ja uskon kyllä, että 80-luvulla ja sitä aikaisemmin takaisin on helpostikin palannut 50-70% erotetuista, mutta että vielä nykyäänkin?
"Jos Seura sanoisi minulle, että tämä kirja on musta vihreän sijaan, minä sanoisin: 'Kappas vaan, voisin vaikka vannoa, että se on vihreä, mutta jos Seura sanoo, että se on musta, niin se on musta!'" - Bart Thompson - piirivalvoja
- Tony
- Viestit: 7521
- Liittynyt: 28.04.2007 07:38
Re: Leinonen: Erotetut ovat mm. väkivaltaisia ja juoppoja
Minäkin sitten.rippeli kirjoitti:Leinonen vähän oikoo mutkia...

"Jos Seura sanoisi minulle, että tämä kirja on musta vihreän sijaan, minä sanoisin: 'Kappas vaan, voisin vaikka vannoa, että se on vihreä, mutta jos Seura sanoo, että se on musta, niin se on musta!'" - Bart Thompson - piirivalvoja
-
Voimantorni
- Viestit: 989
- Liittynyt: 07.06.2009 16:16
Re: Leinonen: Erotetut ovat mm. väkivaltaisia ja juoppoja
Veikko Leinonen jatkaa asioiden kaunistelua ja vääristelyä. Vai eikö kuukausia kestävät katumusharjouitukset enää olekaan voimassa?Ilta-Sanomat kirjoitti:Hän tähdentää, että vuosittain erotetuista jäsenistä noin 50-70 prosenttia palaa takaisin Jehovan todistajaksi.
- He ilmoittavat seurakuntaan, että haluavat palata takaisin Jehovan todistajiin ja jatkaa raamatunmukaisen elämän elämistä. Tämän jälkeen heidät voidaan ottaa takaisin, Leinonen toteaa.
Eli Jehovan todistajiin ei palata aivan noin vain, kuten Leinonen antaa ymmärtää.”Erotettu voidaan ottaa takaisin, kun hän osoittaa selvästi katuvansa ja todistaa kohtuullisen pitkän ajan kuluessa, että hän on hylännyt syntisen tiensä ja haluaa saada hyvän suhteen Jehovaan ja hänen järjestöönsä. Vanhinten on viisasta pitää huoli siitä, että aikaa kuluu riittävästi - ehkä monia kuukausia, vuoden tai sitäkin pitempään - jotta erotettu voisi osoittaa katumuksensa olevan aitoa. Kun vanhimmisto saa erotetulta kirjallisen takaisinottoanomuksen, niin jos suinkin mahdollista, sen oikeuskomitean, joka erotti hänet, tulisi puhua hänen kanssaan. Komitea arvioi, kertovatko hänen tekonsa jumalisesta katumuksesta, ja päättää, voidaanko hänet sillä kertaa ottaa takaisin vai ei.” (Järjestetyt tekemään Jehovan tahto 2005 sivu 156)
Takaisin järjestöön pyrkivän henkilön kannalta asia on merkittävä. Hän joutuu käymään valtakunnansalilla kuukausien ajan kuin rikollinen. Hän on seurakuntalaisille kuin pelkkää ilmaa; häntä ei saa edes tervehtiä. Muistan itsekin nähneeni monen takaisin pyrkivän hiipivän kokoukseen aina hieman myöhässä, kun alkulaulu oli jo laulettu. Samoin he myös poistuivat salilta viimeistään loppulaulun aikana. Ja ymmärrän heitä hyvin; onhan tämä jossain määrin nöyryyttävää kohtelua.
Toinen asiaan liittyvä seikka on se, että kaikki seurakuntalaiset eivät suinkaan unohda takaisin palanneen aiempia virheitä. He kuulevat niistä tavalla tai toisella vielä myöhemminkin (vaikka järjestö ei näin opetakaan toimimaan).
- Jaakko Ahvenainen
- Viestit: 8099
- Liittynyt: 28.04.2007 15:41
- Paikkakunta: Lieksa
Re: Leinonen: Erotetut ovat mm. väkivaltaisia ja juoppoja
On ymmärretävää, että erotetun ja palanneen usko tulee seurakunnassa koetella. Seurakunnan ja vanhinten tulee olla vakuutettuja väärintehneen parannuksesta. Tästä syystä hän saa Valtakunnansalilta tarvittavat lehdet ja kirjallisuuden henkilökohtaiseen käyttöönsä, mutta ei Valtakunnan Palveluksemme -lehteä.
Hänellä ei takapenkkiläisenä ole oikeutta viitata tai vastata kysymyksiin. Mitä ihmeellistä tässä on! Synnintekijä ottakoon oppia ja jatkakoon katumustaan, kunnes hänet voidaan katsoa kelvolliseksi.
Erotetuissa on mm. väkivaltaisia ja juoppoja. Kyllä. Heti tulee kaksi juoppouden takia erotettua mieleen ja juoppouteen kuuluu usein myös väkivaltaisuus.
Hänellä ei takapenkkiläisenä ole oikeutta viitata tai vastata kysymyksiin. Mitä ihmeellistä tässä on! Synnintekijä ottakoon oppia ja jatkakoon katumustaan, kunnes hänet voidaan katsoa kelvolliseksi.
Erotetuissa on mm. väkivaltaisia ja juoppoja. Kyllä. Heti tulee kaksi juoppouden takia erotettua mieleen ja juoppouteen kuuluu usein myös väkivaltaisuus.
-
Voimantorni
- Viestit: 989
- Liittynyt: 07.06.2009 16:16
Re: Leinonen: Erotetut ovat mm. väkivaltaisia ja juoppoja
Miksi seurakunnan vanhimmat eivät vain yksinkertaisesti voi luottaa takaisin pyrkivän katumuksen aitouteen? Jos kerran pyhä henki ohjaa tätä uskontoa, niin eikö se ajan kanssa pitäisi paljastua, jos se katumus ei ollutkaan aitoa? Voihan hänet sitten erottaa uudelleen, jos tarvetta ilmenee. Raamatussa ei käsittääkseni ole mallia tällaisesta katumusajasta. Tuhlaajapoikakin otettiin välittömästi vastaan, kun tämä teki paluutaan.Jaakko Ahvenainen kirjoitti:On ymmärretävää, että erotetun ja palanneen usko tulee seurakunnassa koetella. Seurakunnan ja vanhinten tulee olla vakuutettuja väärintehneen parannuksesta.
Eikä häntä myöskään saa tervehtiä, vaikka jokainen näkee hänen yrittävän palata seurakuntaan. Melko tarpeetonta kyykyttämistä.Jaakko Ahvenainen kirjoitti:Hänellä ei takapenkkiläisenä ole oikeutta viitata tai vastata kysymyksiin.
-
PekkaPee
- Viestit: 43
- Liittynyt: 07.05.2014 23:21
Re: Leinonen: Erotetut ovat mm. väkivaltaisia ja juoppoja
Aika harvoin pelkästään viinan takia saa fudut, aikasta monta kertaa yritetään ohjata hoitoon ja ilmeisesti tietyssä eteläpohjanmaalla olevassa vanhassa koulussa on enemmän H ja JT-positiivisä, kuin väestöpohjan perusteella keskimäärin pitäisi olla. Tosin monessa tapauksessa alkoholilla on osuutta asioihin, se kummasti madaltaa kynnystä erilaisiin yhteisiin harrastuksiin, jotka doktriinin mukaan kuuluvat vain saman sukunimen omaaville
"Vanhinten on viisasta pitää huoli siitä, että aikaa kuluu riittävästi - ehkä monia kuukausia, vuoden tai sitäkin pitempään "
tuohon listaan voisi vielä lisätä, että riippuu sukunimestä, kaikki eivät ole samalla viivalla noissa katumusharjoituksissa...
"Vanhinten on viisasta pitää huoli siitä, että aikaa kuluu riittävästi - ehkä monia kuukausia, vuoden tai sitäkin pitempään "
tuohon listaan voisi vielä lisätä, että riippuu sukunimestä, kaikki eivät ole samalla viivalla noissa katumusharjoituksissa...
-
PekkaPee
- Viestit: 43
- Liittynyt: 07.05.2014 23:21
Re: Leinonen: Erotetut ovat mm. väkivaltaisia ja juoppoja
Miksi seurakunnan vanhimmat eivät vain yksinkertaisesti voi luottaa takaisin pyrkivän katumuksen aitouteen? Jos kerran pyhä henki ohjaa tätä uskontoa, niin eikö se ajan kanssa pitäisi paljastua, jos se katumus ei ollutkaan aitoa? Voihan hänet sitten erottaa uudelleen, jos tarvetta ilmenee. Raamatussa ei käsittääkseni ole mallia tällaisesta katumusajasta. Tuhlaajapoikakin otettiin välittömästi vastaan, kun tämä teki paluutaan.
1.kor.kirjeessä peeveli kertoi hepusta joka on pahempi kuin ulkopuoliset, ku oli mennyt vaimokkeet vähän sekaisin, heppu sai kenkää, mutta otettiin takas silloiseen seurakuntaa alle vuosi erottamisesta, siinä kai se "opillinen" tausta moisille aikalaskelmille (meni muistinvaraisesti, joku voisi vaikka lisätä puuttuvat luvut ja jakeet)
1.kor.kirjeessä peeveli kertoi hepusta joka on pahempi kuin ulkopuoliset, ku oli mennyt vaimokkeet vähän sekaisin, heppu sai kenkää, mutta otettiin takas silloiseen seurakuntaa alle vuosi erottamisesta, siinä kai se "opillinen" tausta moisille aikalaskelmille (meni muistinvaraisesti, joku voisi vaikka lisätä puuttuvat luvut ja jakeet)
-
Voimantorni
- Viestit: 989
- Liittynyt: 07.06.2009 16:16
Re: Leinonen: Erotetut ovat mm. väkivaltaisia ja juoppoja
Erittäin hyvä lisäys. Vaikka se Vt-seuran puheissa ja julkaisuissa kiistetäänkin, nepotismi on Jehovan todistajien keskuudessa melko yleistä. Ainakin huomattavasti yleisempää kuin pyhän hengen tekemät nimitykset, ja tämän voi havaita ihan laajassa mitassa tosiasioita katsomalla. Toki varmasti paikallisia eroja tässäkin asiassa on.PekkaPee kirjoitti:tuohon listaan voisi vielä lisätä, että riippuu sukunimestä, kaikki eivät ole samalla viivalla noissa katumusharjoituksissa...
Oman äitipuolensa duunailu ei kyllä uskoakseni kuulu niihin yleisimpiin toimintamalleihin, sen enempää nykyisten kuin entistenkään todistajien toimintamalleihin. Joten melko valikoivaa olisi tämän kohdan perusteella vetää kaikkia entisiä todistajia koskeva normi. Toki tällainen on Vt-seuralle varsin yleinen toimintamalli: poimia yksittäisiä raamatunjakeita (joskus jopa pelkkiä jakeiden osia) ja yleistää niistä mielivaltaisesti kaikkia koskeva sääntö.PekkaPee kirjoitti:1.kor.kirjeessä peeveli kertoi hepusta joka on pahempi kuin ulkopuoliset, ku oli mennyt vaimokkeet vähän sekaisin, heppu sai kenkää, mutta otettiin takas silloiseen seurakuntaa alle vuosi erottamisesta, siinä kai se "opillinen" tausta moisille aikalaskelmille
- Tony
- Viestit: 7521
- Liittynyt: 28.04.2007 07:38
Re: Leinonen: Erotetut ovat mm. väkivaltaisia ja juoppoja

(Tarkkaanottaen Hakkarainen puhuu ko. haastattelussa perheväkivaltatapauksista, mutta koska Hakkarainen todistettavasti tietää useammankin perheväkivaltatapauksen, ja koska perheväkivalta lienee Jt-piireissä se yleisin (fyysisen) väkivallan muoto, kuvatekstissä havainnoillistetaan ilmiön yleiskäsitteellä.)
"Jos Seura sanoisi minulle, että tämä kirja on musta vihreän sijaan, minä sanoisin: 'Kappas vaan, voisin vaikka vannoa, että se on vihreä, mutta jos Seura sanoo, että se on musta, niin se on musta!'" - Bart Thompson - piirivalvoja
-
Noomiqq
- Viestit: 25
- Liittynyt: 14.05.2014 16:07
Re: Leinonen: Erotetut ovat mm. väkivaltaisia ja juoppoja
Moro,
minut erotettiin. Sitten koitti perhejuhlat, joihin en erotettuna olisi voinut osallistua. Niinpä JT-läheiseni otti yhteyttä Beeteliin ja kas kummaa, minut otettiin takaisin ilman mitään anomuksia tai nöyristelyjä. Että se siitä pyhän hengen ohjauksesta...olinkin tosi pyhä siihen aikaan...nooot

Veli-Hopea
- Viestit: 5324
- Liittynyt: 28.12.2010 16:25
Re: Leinonen: Erotetut ovat mm. väkivaltaisia ja juoppoja
Heh. Vai sellastaNoomiqq kirjoitti:Moro,
minut erotettiin. Sitten koitti perhejuhlat, joihin en erotettuna olisi voinut osallistua. Niinpä JT-läheiseni otti yhteyttä Beeteliin ja kas kummaa, minut otettiin takaisin ilman mitään anomuksia tai nöyristelyjä. Että se siitä pyhän hengen ohjauksesta...olinkin tosi pyhä siihen aikaan...nooot
Is leaving WTBS/JWorg a crime punishable by the death penalty?
-"Jos haluat todella rikkaaksi, perusta uskonto" - Ron Hubbart, scientologian perustaja.
-"Jos haluat todella rikkaaksi, perusta uskonto" - Ron Hubbart, scientologian perustaja.
-
Peeveli
- Viestit: 362
- Liittynyt: 09.05.2012 14:39
Re: Leinonen: Erotetut ovat mm. väkivaltaisia ja juoppoja
Meidän perheessä koettiin runsaasti väkivaltaa saati että siitä ketään oltaisiin erotettu, ajan henki suorastaan rohkaisi käyttämään reilua kättä lapsia rangaistaessa.
Mutta armeija oli hyvä syy erotetuksi tulemiseen.
Mutta armeija oli hyvä syy erotetuksi tulemiseen.
...Mess with the best, fuck the rest
-
Bergerac
- Viestit: 2306
- Liittynyt: 28.04.2007 08:15
- Paikkakunta: Jersey
Re: Leinonen: Erotetut ovat mm. väkivaltaisia ja juoppoja
Näinhän se on, että kuvainnollisena sylkykuppina salilla pitää kulkea aikaa x, mikäli mielii takaisin. + tietenkin se katumuksen "osoittaminen" sikariportaan veli viisain vanhimmille. Ja etenkin valmis sietämään tämän kaiken.rippeli kirjoitti:Leinonen vähän oikoo mutkia, vai uskaltaisiko sanoa, että kertoo puolitotuuksia.
Erotetut otetaan hänen kertomansa mukaan takaisin, jos erotettu ilmoittaa haluavansa takaisin. Unohtui kertoa, että takaisin ottamista edeltää monen kuukauden katumusharjoitukset kokouksissa ja vanhimpien kanssa pidettävä komitea.
Hivenen vähemmän puhuttu asia, josta Leinonenkaan ei ymmärrettävästi puhu, on seuraava:
Vilpitömällä Jehovan Todistajalla on tietoisesti mahdollisuus "riskillä" rikkoa lahkon sääntöjä. Tietäen että sitten jatkossa malttaessaan olla sylkykuppina salilla/vilpittömien Jehovan Todistajien parissa ajanjakson x, niin sikariportaan vanhimmille katumuksen osoittamisen jälkeen takaisinpaluu ja onnentoivotukset ystäviltä/sukulaisilta seuraavat kuvainnollisesta paluusta. Ja tehty rikos tavallaan pois pyyhitty ja takaisin rivissä. Toki kertomat vanhasta "rikoksesta" elävät lahkossa ja seuraavat taustalla, sekä etenkin konservatiivisimmat Jehovan Todistajat saattavat pitää suhtautumista edellisestä todistajuus-ajasta poiketen sanotaanko etäisempänä.
Ulkomaalaiset jotka rikastuttavat Suomen kulttuuria vastoin Suomen Lakeja, pitää palauttaa kotimaahan. Jos palauttamisen jälkeen uhkaa kuolema niin ei ole meidän ongelma.
Oma maa mansikka, muu maa must(a)ikka. Suomi Suomena.
Oma maa mansikka, muu maa must(a)ikka. Suomi Suomena.