sisaren ongelma

Yleistä keskustelua Jehovan todistajista.

Valvoja: Moderaattorit

YksinäinenSusi
Viestit: 3808
Liittynyt: 19.06.2010 08:27

sisaren ongelma

Viesti Kirjoittaja YksinäinenSusi »

Kemissä asuvalla kokoaikaisella erikoistienraivaaja sisarella oli onzelma. Hänellä oli herkkä raamatunvalmentama omatunto ja meni rehellisenä ilmoittamaan verottajalle, että saa sananpalvelustyöstä avustusta, oliko se silloin jotain pari sataa markkaa.(markka-aika)

No verottajahan innostui ja alkoi vaatimaan suuria summia sisarelta mätkyjä. Sisar ei voinut niitä tietenkään maksaa, koska olivat suuria summia ja toisekseen sisar ajatteli, että jos hän maksaisikin, niin hän tavallaan myöntäisi silloin, että verottaja on oikeassa tässä asiassa.

Itse ajattelin myöhemmin jälkiviisaana, että eihän sisaren olisi tarvinnut sitä summa ilmoittaa veroilmoituksessa, koska sehän oli avustus tienraivaustoimintaa varten, eikä suinkaan rahapalkka.

Tässäkin huomaamme millaisia ongelmia nykyyhteiskunnassa elämiseen voi tulla, jos on liian herkkä omatunto ja ikäänkuin tekee kaiken liiankin tarkasti, ettei vaan jehova suuttuisi.
Viimeksi muokannut YksinäinenSusi, 22.07.2014 23:28. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Ihmisellä on oikeus yksilönä - määrätä oma kohtalonsa.
Avatar
Jaakko Ahvenainen
Viestit: 8099
Liittynyt: 28.04.2007 15:41
Paikkakunta: Lieksa

Re: sisaren ongelma

Viesti Kirjoittaja Jaakko Ahvenainen »

Yks mun kavereista teki vapaaehtoistyötä sellaisessa päihdekodissa asumis- ja ruokapalkalla. Tähän verottaja iski. En muista, miten asia päättyi, mutta eihän kaverilla ollut rahaa veroja maksaa. Kaiketi se joku tolkku pitäisi verottajallakin olla.
Markku Meilo
Viestit: 13450
Liittynyt: 24.04.2007 10:28

Re: sisaren ongelma

Viesti Kirjoittaja Markku Meilo »

Oma kokemukseni on se, että verottajalla on tolkku, eli pääosin seuraavat ohjeistustaan. Kokemukseni mukaan valtaosa tässä käsiteltävän tyylisistä ongelmista johtuu rahanjakajan tietämättömyydestä, yhdistettynä tietämättömään rahan vastaanottajaan.

Mitä ole aikoinaa ohjeita tarvinnu, niin ne o ollu iha yksiselitteisii, kute vaikka se ku, et kliffal tsilaril ei voinu antaa viishunttii fyrkkaa jouluna veroseurauksit, mut viidehunti lahjakorti sai antaa.
Avatar
Jaakko Ahvenainen
Viestit: 8099
Liittynyt: 28.04.2007 15:41
Paikkakunta: Lieksa

Re: sisaren ongelma

Viesti Kirjoittaja Jaakko Ahvenainen »

Markku Meilo kirjoitti:Oma kokemukseni on se, että verottajalla on tolkku, eli pääosin seuraavat ohjeistustaan.
Toki, toki ja onhan selvää, että ruoka- ja asunto-oikeus (etu) ovat verotettavaa tuloa. Ongelma syntyykin siitä, ettei verottaja hyväksy maksuvälineinä limppua ja punkkaa. Vaan eipä hätää. Nykyään verottaja seuraa verotettavaa niin, ettei moista ongelmaa pääse syntymään.
mirjam123
Viestit: 368
Liittynyt: 16.05.2014 22:40
Paikkakunta: Helsinki

Re: sisaren ongelma

Viesti Kirjoittaja mirjam123 »

Sellainenkin asia on hyvä muistaa että palkatonta vapaaehtoistyötä ei saa tehdä mikäli on TE-toimistossa työnhakijana, siitä menettää oikeuden päivärahaan. Ainakin täällä pääkaupunkiseudulla. Kaikki "umpirehelliset jt:kään" eivät välttämättä tuota tiedä....uuups.
Markku Meilo
Viestit: 13450
Liittynyt: 24.04.2007 10:28

Re: sisaren ongelma

Viesti Kirjoittaja Markku Meilo »

Jaakko Ahvenainen kirjoitti:Toki, toki ja onhan selvää, että ruoka- ja asunto-oikeus (etu) ovat verotettavaa tuloa. Ongelma syntyykin siitä, ettei verottaja hyväksy maksuvälineinä limppua ja punkkaa.
Nyt en ole kartalla ja askelkuviokin on hukassa, ymmärryksestäni puhumattakaan. Käsittääkseni verottaja ei vedä (yövyttävältä tai yöpyjältä) välistä jos joku yövyttää yöpyjää vastikkeetta. Sama koskee känttyä, jos käntyttäminen on vastikkeetonta käntytetyn katsantokannalta tähyiltynä.

Vastikkeellisuus on se avainsana, joka on ohitettu silloin kun verottaja kyselee. Siis sama tuttu vastikkeellisuus, jota tähyillään Raamatun porneia-aiheessa.
Markku Meilo
Viestit: 13450
Liittynyt: 24.04.2007 10:28

Re: sisaren ongelma

Viesti Kirjoittaja Markku Meilo »

mirjam123 kirjoitti:Sellainenkin asia on hyvä muistaa että palkatonta vapaaehtoistyötä ei saa tehdä mikäli on TE-toimistossa työnhakijana, siitä menettää oikeuden päivärahaan. Ainakin täällä pääkaupunkiseudulla. Kaikki "umpirehelliset jt:kään" eivät välttämättä tuota tiedä....uuups.
Joo, toi on taas toinen aihe. Jos on työnhakija, niin tulee olla kaikin ajoin työllistettävä. Jonkinsortin mustistahan se on.
Avatar
Jaakko Ahvenainen
Viestit: 8099
Liittynyt: 28.04.2007 15:41
Paikkakunta: Lieksa

Re: sisaren ongelma

Viesti Kirjoittaja Jaakko Ahvenainen »

mirjam123 kirjoitti:Sellainenkin asia on hyvä muistaa että palkatonta vapaaehtoistyötä ei saa tehdä mikäli on TE-toimistossa työnhakijana, siitä menettää oikeuden päivärahaan.
Täälläpäin tuo menee näin ja niin se menee muuallakin.
Viimeksi muokannut Jaakko Ahvenainen, 22.07.2014 01:24. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Markku Meilo
Viestit: 13450
Liittynyt: 24.04.2007 10:28

Re: sisaren ongelma

Viesti Kirjoittaja Markku Meilo »

Jaakko Ahvenainen kirjoitti:Täälläpäin tuo menee näin ja niin se menee muuallakin.
Virhe 404 - sivua ei löydy
Avatar
Jaakko Ahvenainen
Viestit: 8099
Liittynyt: 28.04.2007 15:41
Paikkakunta: Lieksa

Re: sisaren ongelma

Viesti Kirjoittaja Jaakko Ahvenainen »

Markku Meilo kirjoitti:Nyt en ole kartalla ja askelkuviokin on hukassa, ymmärryksestäni puhumattakaan.
Koetan helpata. Toi oli jo vuosikymmeniä vanha juttu ja taisi lopulta päätyä siihen, että verottaja luopui aikeistaan. Ko. perheen tuloina olivat tuolloin lapsilisät. Aikamoinen kalabaliikki siitä kuitenkin käytiin, muistelen.
Avatar
Jaakko Ahvenainen
Viestit: 8099
Liittynyt: 28.04.2007 15:41
Paikkakunta: Lieksa

Re: sisaren ongelma

Viesti Kirjoittaja Jaakko Ahvenainen »

Markku Meilo kirjoitti:Virhe 404 - sivua ei löydy
Josko nyt.
mirjam123
Viestit: 368
Liittynyt: 16.05.2014 22:40
Paikkakunta: Helsinki

Re: sisaren ongelma

Viesti Kirjoittaja mirjam123 »

Nyt menee melkein nappiin otsikon kanssa. Teknisiä vaikeuksia hyvät naiset ja herrat :roll:
Viimeksi muokannut mirjam123, 22.07.2014 01:30. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
mirjam123
Viestit: 368
Liittynyt: 16.05.2014 22:40
Paikkakunta: Helsinki

Re: sisaren ongelma

Viesti Kirjoittaja mirjam123 »

:lol: :lol: :lol:
Viimeksi muokannut mirjam123, 22.07.2014 01:42. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Avatar
Jaakko Ahvenainen
Viestit: 8099
Liittynyt: 28.04.2007 15:41
Paikkakunta: Lieksa

Re: sisaren ongelma

Viesti Kirjoittaja Jaakko Ahvenainen »

Oleellisinta on olla TE-keskuksen tarjoaman tai yksityisen tarjoaman työn käytettävissä, valmiina opiskeluun ja muihin työvoimapoliittisiin toimenpiteisiin. Vapaaehtoistyö ei ole kiellettyä.
Markku Meilo
Viestit: 13450
Liittynyt: 24.04.2007 10:28

Re: sisaren ongelma

Viesti Kirjoittaja Markku Meilo »

Samaan sumaan liittyy ulkomaille matkustelu, josta lienee omat direktiivinsä sen suhteen kuinka on töihin saapumassa kun niitä kaikin ajoin tajotaan, vai kuinka se menee nykyään.
Vastaa Viestiin