Jaakko Ahvenainen kirjoitti:Sopii ihmetellä, millä tavoin se, että joku eroaa lahkosta tai erotetaan, tekee hänestä välttämättä haureellisen tai ahneen tai epäjumalan palvelijan tai herjaajaan tai juopon tai kiristäjän. Eikö ole pikemminkin niin, että se on lahko, joka kiristää ja herjaa ja pakottaa jäsenensä tähän.
No mutta katsos, ainoastaan vartiotornilaiset palvelevat jumalaa, kaikki muut epäjumalaa. Vartiotornin jättänyt on siis automaattisesti siirtynyt epäjumalan palvelijaksi. Lisäksi eronneet ja erotetut ovat hylänneet itsensä Elimen ja löytäneet tilalle jotain omasta mielestään parempaa, mikä tekee heistä hengellisessä mielessä haureellisia.
Lisäksi monet ovat ahnehtineet tämän maailman viisautta ja juopuneet väärästä opetuksesta siinä määrin, että ovat ryhtyneet herjaamaan entisiä palvelustovereitaan ja jopa Uskollista ja Ymmärtäväistä Orjaa. Nämä hengelliset juopot julkeasti väittävät, että he ovat löytäneet "totuuden Totuudesta". Heidän toimintansa luonnollisesti kiristää Jehovan uskollisten palvelijoiden hermoja, mikä tekee heistä myös kiristäjiä. Jehova epäilemättä rankaisee heitä aikanaan. Emme varmastikaan halua olla heidän kanssaan missään tekemisissä. Ai tämä menee telkkuun? Joo kyllä tietenkin tervehditään! Normaali sosiaalinen kanssakäyminen jatkuu. Ehei, kaikki siteet eivät suinkaan katkea. Niin tarkoitin tietysti, että hengellisessä mielessä pidämme etäisyyttä. Luonnollisesti tämä on heidän omaksikin parhaakseen ja he ovat aina tervetulleita takaisin seurakuntaan.
En ole tähän päivään mennessä tavannut yhtään Jehovan todistajien kirjallisuutta, missä sanottaisiin älä karta ja nyt tässä tulevassa opetuksessa tätä karttamista opetetaan sen uhalla, että siitä lipsuvat ovat epäpyhiä, jotenkin saastaisia. Hyvin sairasta opetusta ja inhottavaa.
Vartiotorni ei turhaan ujostele ottaa hengellisiä käsitteitä, kuten vaikkapa pyhyyttä, palvelemaan oman kirjapainolahkonsa tarkoitusperiä. Samoin Vartiotornin retoriikkaan kuuluu vetoaminen siihen, että Vartiotornin totteleminen ja lahkosuoritukset tekevät itsensä Jehovan onnelliseksi ja niistä poikkeaminen taas Jehovan murheelliseksi. Ovatkohan ihan Seulasten toimistolla asti vierailleet kysymässä asiasta? Oma lukunsa on tietysti se, että lasten siittimellä ja hävyllä leikkiminen tekee demonit onnelliseksi. Aivan erityisen onnelliseksi demonit tekee se, että lapset ja aikuiset leikkivät keskenään siittimellä ja hävyllä niin, ettei teolle ole kahta todistajaa, jolloin leikki ehkä saa jatkua rauhassa pitkäänkin.
Mitäpä muuta voisi odottaa: sairas puu tuottaa sairasta hedelmää.