Veljesseura.org

oletteko kertoneet uusille ystävillenne, että olette joskus olleet jehovan todistajia? Mä tein erottuani sellaisen päätöksen,että se kuuluu menneisyyteen ja siitä en aijo mainita jos ei pakko ja sellaista pakkoa ei onneksi vielä ole ollut..

Olen kertonut muutamalle maailmalliselle ystävälle tilanteestani (toimeton piiloluopio). Se on niin iso osa entistä ja nykyistä elämääni, ettei sitä kannata jättää kertomatta.
Minusta parhaita ovat rehelliset. Ei EXJT:nä olemisessa mitään hävettävää ole, kyllä me kaikki erehdymme monta kertaa elämässämme. Suuriakin virheitä. "Kerron sulle minkälaisen sotkun olen saanut aikaan, koska uskoin erääseen oppiin. Uskovaisuus osoittautui hirveäksi virheeksi, ja se lahko häiritsee vieläkin. Ajattele, että jos tunnustaisin äidilleni etten usko enää samoin, niin hänellä ei olisi muuta vaihtoehtoa kuin eristää minut elämästään tai itsensä omastaan."
Yleensä tunnissa on saanut selitettyä koko kauheuden, ja ihmiset ovat yleensä olleet järkyttyneitä kuulemastaan. Toisten on vaikea uskoa todeksi että Suomessa tällaista tapahtuu. Olen vain todennut että kyllähän muslimikin voidaan tappaa jos hän kääntyy pois islamista. Että ei ne Jeffet ainoita kylmiä fanaatikkoja tässä maailmassa ole. Pieni murto-osa vain. Eivätkä he näe toimivansa mitenkään hullusti. Päinvastoin "rakkaudellisesti" ja "loogisesti".

Kutakuinkin samanlaisia kokemuksia kuin Valtakunnan palvelijalla. Mielenkiintoisin palaute oli kuulla vastaavanlainen kertomus adventisteista. Itse asiassa menin ja otin selvää seitsemännen päivän adventisteista.

Mä olen aika avoimesti kertonut taustastani, oon huomannut että se usein auttaa ihmisiä ymmärtämään tiettyjä "outouksia" käytöksessä esim. pyhäpäivien tai synttäreiden yms. aikaan. Tosin en sitä nyt heti ensimmäiseksi mene paukauttamaan

En ota asiaa esille jos ei sille ole tarvetta. Jos joskus esimerkiksi puheenaihe vie jostain kumman syystä jehovantodistajiin, niin kerron mielelläni olevani entinen sellainen ja vastaan kernaasti kysymyksiin.

"hei, mun nimi on Tony ja mä olen entinen jehovantodistaja" -tyylinen, asian äärellä 'hysterisointi' ei tunnu luontevalta.

Työkavereille olen asiasta kertonut kun puhetta tuli jehovantodistajista.

Mainitsin juuri puolentoista vuoden tuttavuuden jälkeen joukolle luokkakavereitani tuosta JT-taustasta kun ruokalassa tuli puheeksi rippileirit.

"Nii meneekö sun sisarus nyt sit riparille?"
"Ei."
"Protulle?"
"Eiku se on Jehovan todistaja, se ei mee ollenkaan."
"Aijaa. Ootko sä kans?"
"No vanhempihan mua yritti sellaseks vääntää, mut kasvoin koko höskästä ulos. "
"Oliks teillä sit jotain rajotuksia pienenä?"
Hauska kysymys. Selostin sitten kaikki jouluttomuudet ja synttärittömyydet ja sen, ettei "maailmallisten" kanssa saanut kaveerata paljoa, ja että maailmankuva oli hirvittävän synkkä ja vääristynyt. Kaverit olivat yllättävän kiinnostuneita aiheesta.

Oli todella vaivatonta ja jopa hieman helpottavaa mainita asiasta, siinä missä JT-aikoina aina ärsytti kun piti kertoa olevansa jeppula. Yritin aina kertoa jokseenkin vikkelään uusille tuttavuuksille, kuuliaisena veljien/vanhemman ohjeistuksille, mutta siitä seurasi ahdistava olo.

Olen myös maininnut sen eräällä yksityisellä foorumilla kun tuli puheeksi uskonnot.

Eli minulla ei ole ongelmaa mainita asiasta edes tuikituntemattomille, jos keskustelun aihepiiri on sopiva. Muuten ei ole tarvetta mennä toitottelemaan asiasta, luonnollisesti.

sorbet kirjoitti:oletteko kertoneet uusille ystävillenne, että olette joskus olleet jehovan todistajia? Mä tein erottuani sellaisen päätöksen,että se kuuluu menneisyyteen ja siitä en aijo mainita jos ei pakko ja sellaista pakkoa ei onneksi vielä ole ollut..

Olen kertonut kaikille ja ihan liian monta kertaa. Nyt kun on terapeutti jonka kanssa näitä käydään läpi, tarve on onneksi vähän vähentynyt. Omalle vartalolleni on sopinut parhaiten se linja, että asioista puhutaan, mutta jokainen on tietysti tässä vähän eri lailla piuhoitettu. Eli ymmärrän hyvin sitäkin että haluaa unohtaa koko jutun.

Olen kertonut ihan avoimesti jos asia on noussut esiin. Itse en kyllä sitä tarkoituksella yleensä nosta esiin. Eräälle opiskelijatoverityhmälle Näkymättömässä Yliopistossa tosin laukaisin asian eräässä puheviestinnän harjoituksessa, jossa tuli pitää 20min esitelmä jostain aiheesta jonka tuntee hyvin ja pystyy vastaamaan yleisön kysymyksiin. Sanotaan nyt näin että minua ei välttämättä uskoisi ex-jtksi, joten oli ihan hauskaa kuunnella leukojen loksahtelua yleisössä. Kaverit olivat aiheesta yllättävän kiinnostuneita ja jotkut ovat tulleet hyvinkin syvällisiä juttelemaan. Kukaan ei ole koskaan mitään pahaa sanonut, ei ainakaan päin naamaa.

En ylpeile sillä että olen jtksi kasvatettu, mutta en sitä häpeäkään. Koen sen kuitenkin jonkinlaiseksi rikkaudeksi, että minulla on uskonnollinen kasvatus ja kiinnostusta raamatun- ja muihin syvällisiin asioihin. Enemmän minua hävettäisi tunnustaa olevani jt...

itse yritän vetää sitä linjaa että en menneisyydestä puhu...toistaiseksi onnistunut...

Itse yritän olla asiasta mahdollisimman avoin, ja yleensä asia otetaan hyvin. Salailulla tekee elämästään hankalan.

en väitä, että salailisin,mutta asia ei ole vielä tullut ilmi. En halua antaa menneisyyden määrittää itseäni. Tällä hetkellä tavoitteeni on elää tulevaisuutta varten ja mennä täysillä eteen päin. Elämässä on muutenkin painolastia, ilman jt-menneisyyttäkin. Olen ajatellut miettiä tilannekohtaisesti kerronko vai en menneisyydestäni. Tällä hetkellä suhtautumiseni kaikkiin uskontoihin on erittäin kielteistä ja ystävänikin sen tietävät, joten tuskin tarvitsee pitkään aikaan avautua heille menneisyydestäni...

En ole kertonut. Tosin kerron jos tarve sen vaatii.

Muutenkin välttelen koko asiaa, kun siitä joutuu keskustelemaan nykyään liiaksikin.

Mä taasen en kerro töissä olevani ex-jt. Muille tutuille kylläkin suhteellisen helposti, en tosin uusille tuttavuuksille välttämättä ihan heti. Jotenkin olen vaan ajatellut että kun en tiedä miten ihmiset suhtautuvat ja niitten duunikavereitten kanssa kun on pakko tulla toimeen kuitenkin... Ja jotenkin on tarve kai olla tietyllä tavalla samanlainen kun sitä on ollu niin pitkään valtaväestöstä selkeästi poikkeava. Työelämän ulkopuolella jos joku heittäytyy hankalaksi tän asian kanssa niin voi sanoa paukuttaa jos on tarve, tosin en sitäkää ihan heti tee. On meillä duunissa ollu puhe yleisellä tasolla todistajista ja otan kyl osaa keskusteluun, mutta omasta taustasta en puhu. Ja mistä sitä tietää vaikka pomo olis just se ihminen joka saa asiasta sätkyn eikä sit jatkakkaan mun työsopimusta...kaikki kun on mahdollista, vaikka pomo kiva ihminen onkin.

Mimmi kirjoitti:Ja mistä sitä tietää vaikka pomo olis just se ihminen joka saa asiasta sätkyn eikä sit jatkakkaan mun työsopimusta...kaikki kun on mahdollista, vaikka pomo kiva ihminen onkin.

Miksi ylipäätään kukaan saisi asiasta noin kovan sätkyn?

Ninth kirjoitti:

Mimmi kirjoitti:Ja mistä sitä tietää vaikka pomo olis just se ihminen joka saa asiasta sätkyn eikä sit jatkakkaan mun työsopimusta...kaikki kun on mahdollista, vaikka pomo kiva ihminen onkin.

Miksi ylipäätään kukaan saisi asiasta noin kovan sätkyn?

Eiköhän tuo vaatisi, että pomo on Jehovan todistaja tai liikkeen välittömässä vaikutuspiirissä.