Hyvää itsenäisyyspäivää

Yleistä keskustelua Jehovan todistajista.

Valvoja: Moderaattorit

rippeli
Viestit: 2454
Liittynyt: 28.04.2007 12:43
Paikkakunta: Helsinki

Hyvää itsenäisyyspäivää

Viesti Kirjoittaja rippeli »

Toivotan palstalaisille hyvää itsenäisyyspäivää.

Samalla häpeän sitä, etten ole suorittanut kansalaisvelvollisuuttani(oikeuttani), vaan olen saanut vapautuksen asepalveluksesta. Olen myös jättänyt äänestämättä vaaleissa ja muutenkin karttanut kaikenlaista kansalaistoimintaa. Silti olen aina ottanut ilolla vastaan esimerkiksi lapsilisät ja työttömyyskorvaukset ja kaikki muutkin Suomen yhteiskunnan tarjoamat edut. Nämä siis lahkossa ollessani.

Puolustelen itseäni sillä, että minua huijattiin lapsesta saakka uskomaan johonkin taivasten valtakuntaan, jota ei koskaan tule. Ei tule, vaikka sen olisi pitänyt tulla jo monta kertaa näkyvästi ja näkymättömästi.
Suututtaa, että jokin amerikkalainen lahko saa jäsenensä jopa halveksimaan omaa kotimaataan.

Kannan häpeääni hautaan saakka, mutta sinne matkalla koitan tehdä parhaani tämän yhteiskunnan hyväksi.
Let me go Master I hate you so
Kynsilakka
Viestit: 107
Liittynyt: 21.01.2010 17:24

Re: Hyvää itsenäisyyspäivää

Viesti Kirjoittaja Kynsilakka »

Kiitos, hieno kirjoitus ja oikein hyvää Itsenäisyyspäivää kaikille.
Sytytän sinivalkoiset kynttilät kiitollisena ja samaa häpeää tunnen entisestä elämästäni.
Bergerac
Viestit: 2306
Liittynyt: 28.04.2007 08:15
Paikkakunta: Jersey

Re: Hyvää itsenäisyyspäivää

Viesti Kirjoittaja Bergerac »

rippeli kirjoitti:Toivotan palstalaisille hyvää itsenäisyyspäivää.
Suututtaa, että jokin amerikkalainen lahko saa jäsenensä jopa halveksimaan omaa kotimaataan.
Spekulointi II maailmansodasta toki erikseen mutta yksi huomio.
Tilanne Suomessa voisi olla toisenlainen tänäpäivänä, viitaten ilman aseellista puolustautumista tuolloin IIwar.
-> Samoin kuvainnollisten Seuran muurahaisten alias vilpittömien Jehovan Todistajien asema saattaisi olla Suomessa/>Venäjä/? jokseenkin hataramalla pohjalla kuin tänä päivänä, elleivät suomalaiset "saatanan vallassa olevat maailmalliset" olisi tehneet sen mitä isänmaan eteen pitää tehdä.
Ikävä kyllä että nuo sotaveteraanit, jotka ovat kieltäytyneet itse Seuran tm Jehovan opista, eivät Jehovan Todistajien kirjallisuuden/tm Seuran vaatimuksien osalta ole oikeutettuja tm Seuran parasiittiin. Toki vilpittömät Jehovan Todistajat mielellään laskettelevat luikuria<- Seuran kuvainnollisen aivopultin aiheuttamana, etenkin ovelta ovelle tai kiinnostuneille siitä, että vain itse (Tm Seuran Tm) Jehova tietää kuka on Seuran tm parasiitissa.. miksi eivät kerro suoraan tm Seuran vaatimukset tm parasiittiin ?
Ulkomaalaiset jotka rikastuttavat Suomen kulttuuria vastoin Suomen Lakeja, pitää palauttaa kotimaahan. Jos palauttamisen jälkeen uhkaa kuolema niin ei ole meidän ongelma.
Oma maa mansikka, muu maa must(a)ikka. Suomi Suomena.
Markku Meilo
Viestit: 13450
Liittynyt: 24.04.2007 10:28

Re: Hyvää itsenäisyyspäivää

Viesti Kirjoittaja Markku Meilo »

rippeli kirjoitti:Suututtaa, että jokin amerikkalainen lahko saa jäsenensä jopa halveksimaan omaa kotimaataan.
Miten se Juicen sanoitus menikään kun joku vihaa entistä muijaa, paitsi jos entinen muija on toisen. Eli ei lainkaan ihme, että tuossa amerikkalaisessa kultissa amerikkalaiset ovat aina olleet huomattavasti isänmaallisempia kuin muihin maihin levinnyt ohjeistus antaisi ymmärtää. Rutherfordin aikana annettiin raamatuntutkijoille ohje lunastaa sotaoblikaatioita, yhtyä kansalliseen rukouspäivään USA:n sotaonnen puolesta sekä pitää esillä valtiolippua jos viranomainen näin ohjeistaa.
Kannan häpeääni hautaan saakka, mutta sinne matkalla koitan tehdä parhaani tämän yhteiskunnan hyväksi.
Aamen
sinner74
Ylläpitäjä
Viestit: 2754
Liittynyt: 12.01.2009 14:12
Paikkakunta: Rollo

Re: Hyvää itsenäisyyspäivää

Viesti Kirjoittaja sinner74 »

Minulla olosuhteet menivät niin suotuisasti, että kävin asepalveluksen. En pitäisi sitä kuitenkaan isänmaallisuuden mittarina, oikeassa sodassa minusta olisi enemmän haittaa, kuin hyötyä.

Isänmaa on vähän sellainen hullu sotatermi. Mieluummin puhuisin yhteiskunnasta. Yhteiskuntaa rakennetaan pikku teoilla, meistä kukainenkin vointinsa mukaan. Yritteliäisyys on myönteinen ominaisuus.

Hyvää itsenäisyyspäivää!
And Justice For All
Peeveli
Viestit: 362
Liittynyt: 09.05.2012 14:39

Re: Hyvää itsenäisyyspäivää

Viesti Kirjoittaja Peeveli »

Hyvää itsepäisyys päivää myös täältä!
Eihän toki tuota armeijan käymättömyyttä hävetä tartte,kyllähän tämän maan rakentamiseen muitakin hyviä tekoja on olemassa.
Mutta mainittakoon että mukava paikka oli käydä tuo armeija ja hyviä kavereilta sai myös siltä reissulta ja ei haittais vaikka kertauskutsukin tulisi tässä joskus.

Semmoinen kumma muisto tuli nulikka ajoilta, kun oli nuita sota-ajan JT.veteraaneja vielä elossa niin kummasti heistä osa hiljaisesti kunnioitti tätä itsenäisyyspäivää vaikka ei se vt.seuraan linjaan kuulu.
Moni tuumasi että "hyvähän se oli että itsenäisyys pidettiin kun vaihtoehtona olisi ollut neuvostoliiton hallinto"
Osa näistä oli niin traumatisoitunut sota-ajoista että pelkäsivät lentokoneitä kuin ruttoa kun tuli aina pommitukset mieleen jne.
...Mess with the best, fuck the rest
Polyester
Viestit: 2973
Liittynyt: 11.05.2007 22:11

Re: Hyvää itsenäisyyspäivää

Viesti Kirjoittaja Polyester »

sinner74 kirjoitti:Isänmaa on vähän sellainen hullu sotatermi. Mieluummin puhuisin yhteiskunnasta. Yhteiskuntaa rakennetaan pikku teoilla, meistä kukainenkin vointinsa mukaan. Yritteliäisyys on myönteinen ominaisuus.
Itsenäisyydellä on Suomessa melko soitaisa sävy, mikä tavallaan on toki ymmärrettävää vaikean historian huomioon ottaen. Sota-ajan uhrauksia mitenkään vähättelemättä suomalaiset voisivat olla ylpeitä myös siitä, mitä sen jälkeen on tehty: lähes kehitysmaan tasolta on muutamassa vuosikymmenessä noustu monella tapaa mitattuna maailman kärkimaiden joukkoon. Tietysti Suomessa on myös omat vikansa ja tulevaisuuden haasteensa, mutta kun kokonaisuutena ajatellaan ja vertaillaan mitä maailmalla voi olla, niin kyllähän täällä on asiat todella hyvin. Hyvää itsenäisyyden jatkoa vaan kaikille minunkin puolestani.
Nimrod
Viestit: 267
Liittynyt: 09.09.2013 19:10

Re: Hyvää itsenäisyyspäivää

Viesti Kirjoittaja Nimrod »

Onneksi minulla on vielä suurenmoinen etu käydä armeija ja ihan mielelläni sinne menen. Pääsee tuulettumaan veikkoleinoslaisuudesta.
"Kuka on jumala, niin että minun pitäisi totella hänen ääntään? En tunne ketään jumalaa." -Mahtava metsästäjä
Vastaa Viestiin