rippeli kirjoitti:- -
Nöyryys = ylimielisyys
Tieto = tietämättömyys
Juuri näin. Tuossa viime syksynä Tampereen rautatieasemalla juttelin erään JT:n kanssa, jonka kanssa yritin viritellä keskusteluntynkää. Olimme jo vaihtaneet puhelinnumeroita ja sopineet alustavasti kahdenkeskisen tapaamisajankohdan. Kysyin sitten yhdessä vaiheessa häneltä (kun omat hälytyskelloni alkoivat soimaan), että jos pystyisin osoittamaan, että hänen luomisargumenttinsa on epäpätevä argumentti ja sisältää virheitä, niin hylkäisikö hän sen.
Ensin hän sanoi, että tuskin pystyn tekemään sen. Joten osoitin virheet hänen argumentissaan, joista hän oli samaa mieltä. Kuitenkin hän kierteli ja kaarteli kun kysyin, että onko hän nyt valmis hylkäämään tuon argumentin koska tietää sen virheet. Selvää vastausta en saanut lypsettyä.
Lopussa jouduin sanomaan, että "koska en sinulta saa selvää vastausta tähän asiaan, niin joudun päättelemään, että
et hylkäisi argumenttia, vaikka tietäisit sen sisältävän virheitä ja olevan epäjohdonmukainen. Siksi joudun valitettavasti perumaan tapaamisehdotukseni".
Tämän jälkeen erkanimme varsin nopeasti, mutta ennen sitä tapahtui jotain käsittämättömän ylimielistä. Jehovan todistaja lainasi minulle Raamatusta kohdan, jossa puhuttiin nöyryydestä; ikäänkuin osoituksena minulle, että minun tulisi olla nöyrä todisteiden edessä.
Käsittämätöntä. Juuri 2 minuuttia sitten Jehovan todistaja kieltäytyy hylkäämästä huonoksi tietämäänsä argumenttia, mutta hetikohta on valmis lainaamaan minua vastaan Raamatusta nöyryyttä korostavia jakeita. Voiko ylimielisempää enää olla? Mainitsin tästä hänelle, ja naaman vääntymisen perusteella piikki meni perille asti.
Joten nöyryys selvästikin tarkoittaa ylimielisyyttä Jehovan todistajien keskuudessa, ainakin tämän yhden herran kohdalla (ja kokemuksieni mukaan aika monen muunkin). Tietämättömyys taas on koko Vartiotorniseuran herkku, ja sillä oikein mässäillään. Jos tiede ei tiedä jotakin, niin se nähdään jollakin tavalla oman uskonnon voitoksi. Hyvin vähän on asioita jotka ärsyttävät minua yhtä paljon, kuin tahdonalainen tietämättömyys.