petyin muistonvietossa
Lähetetty: 29.03.2016 03:20
Sen jälkeen kun tutustuin tähän foorumiin en käynyt kokouksissa ennen kuin nyt muistonvietossa.
Etäisyys oli tietoista. Halusin ottaa aikaa että pystyn katsomaan puhtain silmin.
Tajusin muistonvietossa ettei se paratiisi mitä todistajat kaikella introjektiouskovaisuudellaan rakentaa, ole sitä miten mä käsitän paratiisin... lisäksi en usko että todistajat kokevat voidellut sellaisina kuin apostolit kuvataan; teatterinäytelmä maailmalle, enkeleille ja ihmisille... kaiken tämän tutkimusmatkani seurauksena näin muistonvietossa vain vieraita varten siistittyjä nurkkia (olin tietoinen jopa päivällä vaihdetuista palovaroittimien pattereista), kuumeisen (tai muulla tavoin selvästi kipeänä olevan) ja itkuisen pojan joka oli väkipakolla raijattu mukaan, viimeisen päälle pynttäytyneitä jehovan todistajia (kaikki farkuissa paikalle tulleet istuivat salin takana naulakoilla)... Raamatussa sanotaan ettei voidellut tarvitse opetusta keneltäkään, millä ihmeen käännöskikkelillä tämä mitenkään voi tarkoittaa sitä että "voidellut tarvitsevat kuitenkin hengellistä opetusta kuten kaikki muutkin"???
Ymmärsin että Jehovan todistajien muuttaminen ois yhtä iso homma kuin muslimien muuttaminen. Helpompaa olis siis vaikka perustaa ihan uusi uskonto.... täällä joskus joku puhui että jossain päin maailmaa jehovan todistajista on eronnut jotain omia liikkeitä. Onko kellään enempää tietoa näistä? Ehkä niistä voisi löytyä tutkimusmatkaani jotain...?
Kyllä mä edelleen kelaan että todistajat on lähellä totuutta. Niin lähellä että se on huonoa. Niinkuin näytelmä joka on lähes täydellinen ja sen takia huonompi kuin se mikä on vähän kaikessa huono.
Ymmärsin että jos mä jatkan matkaani Jehovan todistajien parissa, niin mä alkaisin levittää sitä huonoa. Mä olen saanut niistä jo sen hyvän. Oppinut ja nähnyt sen. Seuraava askel mulle olis suostua introjektioihin - ja siihen mä en suostu. Musta mikään ei tapa ihmistä niinkuin introjektiot (introjektiot = ne tavat, ajatukset, uskomukset, opetukset, jne jotka nielemme ja joita toteutamme ilman että olemme pureskelleet omaa mielipidettämme niistä - teemme koska "näin on aina tehty", ilman sen syvempiä perusteita)
Mä haluan pitää kiinni vain niistä kavereista jotka etsii totuutta. Siksi todistajat jotka on sitoutuneet siihen järjestöön ei voi olla mun kavereita. Ymmärrän sen. Ymmärrän, ettei todistajat voi olla mun kavereita, enkä mä voi olla niiden kaveri. Kaveruus on aina kahden kauppa. Jos toinen suostuu suosimaan järjestöä jossa on suostuttava introjektioihin, niin on päivänselvää ettei niiden kaveripiiriin voi kuulua kukaan sellainen ihminen joka etsii totuutta ilman introjektioita. Sama pätee toisinpäin. En mä voi olla rehellisesti kunnioittava sellaista ihmistä kohtaan joka uskoo introjektioihin. En osaa. Ja valehdella en halua.
En mä suostu opettelemaan Raamattua introjektioiden opetteluvälineeksi.
Se on rienausta. Olkoon muut mitä mieltä ovat.
Jännä huomio muuten; viinilasi ja leipälautanen kulkivat kädestä käteen kaikkien jehovan todistajien kesken.... meille jotka istuimme takana farkuissamme lasia ja lautasta ei annettu käteen vaan ne näytettiin.
No joo... kaiken kaikkiaan semmoinen olotila, että tekee mieli luovuttaa koko uskomisesta kokonaan... toisaalta taas sitä se saatana taitaa just haluta että näin käy... että en tiedä mitä nyt... miten pitää uskosta kiinni vaikka järjestön tajuaa sellaiseksi missä ei halua olla mukana?
(en muista koska karenssiaikani loppuu, että saan aloittaa näitä uusia ketjuja, joten anteeksi jos rikon sääntöä - puhun silti koska tuntuu siltä että mun on pakko avautua tästä nyt johonkin edes)
Etäisyys oli tietoista. Halusin ottaa aikaa että pystyn katsomaan puhtain silmin.
Tajusin muistonvietossa ettei se paratiisi mitä todistajat kaikella introjektiouskovaisuudellaan rakentaa, ole sitä miten mä käsitän paratiisin... lisäksi en usko että todistajat kokevat voidellut sellaisina kuin apostolit kuvataan; teatterinäytelmä maailmalle, enkeleille ja ihmisille... kaiken tämän tutkimusmatkani seurauksena näin muistonvietossa vain vieraita varten siistittyjä nurkkia (olin tietoinen jopa päivällä vaihdetuista palovaroittimien pattereista), kuumeisen (tai muulla tavoin selvästi kipeänä olevan) ja itkuisen pojan joka oli väkipakolla raijattu mukaan, viimeisen päälle pynttäytyneitä jehovan todistajia (kaikki farkuissa paikalle tulleet istuivat salin takana naulakoilla)... Raamatussa sanotaan ettei voidellut tarvitse opetusta keneltäkään, millä ihmeen käännöskikkelillä tämä mitenkään voi tarkoittaa sitä että "voidellut tarvitsevat kuitenkin hengellistä opetusta kuten kaikki muutkin"???
Ymmärsin että Jehovan todistajien muuttaminen ois yhtä iso homma kuin muslimien muuttaminen. Helpompaa olis siis vaikka perustaa ihan uusi uskonto.... täällä joskus joku puhui että jossain päin maailmaa jehovan todistajista on eronnut jotain omia liikkeitä. Onko kellään enempää tietoa näistä? Ehkä niistä voisi löytyä tutkimusmatkaani jotain...?
Kyllä mä edelleen kelaan että todistajat on lähellä totuutta. Niin lähellä että se on huonoa. Niinkuin näytelmä joka on lähes täydellinen ja sen takia huonompi kuin se mikä on vähän kaikessa huono.
Ymmärsin että jos mä jatkan matkaani Jehovan todistajien parissa, niin mä alkaisin levittää sitä huonoa. Mä olen saanut niistä jo sen hyvän. Oppinut ja nähnyt sen. Seuraava askel mulle olis suostua introjektioihin - ja siihen mä en suostu. Musta mikään ei tapa ihmistä niinkuin introjektiot (introjektiot = ne tavat, ajatukset, uskomukset, opetukset, jne jotka nielemme ja joita toteutamme ilman että olemme pureskelleet omaa mielipidettämme niistä - teemme koska "näin on aina tehty", ilman sen syvempiä perusteita)
Mä haluan pitää kiinni vain niistä kavereista jotka etsii totuutta. Siksi todistajat jotka on sitoutuneet siihen järjestöön ei voi olla mun kavereita. Ymmärrän sen. Ymmärrän, ettei todistajat voi olla mun kavereita, enkä mä voi olla niiden kaveri. Kaveruus on aina kahden kauppa. Jos toinen suostuu suosimaan järjestöä jossa on suostuttava introjektioihin, niin on päivänselvää ettei niiden kaveripiiriin voi kuulua kukaan sellainen ihminen joka etsii totuutta ilman introjektioita. Sama pätee toisinpäin. En mä voi olla rehellisesti kunnioittava sellaista ihmistä kohtaan joka uskoo introjektioihin. En osaa. Ja valehdella en halua.
En mä suostu opettelemaan Raamattua introjektioiden opetteluvälineeksi.
Se on rienausta. Olkoon muut mitä mieltä ovat.
Jännä huomio muuten; viinilasi ja leipälautanen kulkivat kädestä käteen kaikkien jehovan todistajien kesken.... meille jotka istuimme takana farkuissamme lasia ja lautasta ei annettu käteen vaan ne näytettiin.
No joo... kaiken kaikkiaan semmoinen olotila, että tekee mieli luovuttaa koko uskomisesta kokonaan... toisaalta taas sitä se saatana taitaa just haluta että näin käy... että en tiedä mitä nyt... miten pitää uskosta kiinni vaikka järjestön tajuaa sellaiseksi missä ei halua olla mukana?
(en muista koska karenssiaikani loppuu, että saan aloittaa näitä uusia ketjuja, joten anteeksi jos rikon sääntöä - puhun silti koska tuntuu siltä että mun on pakko avautua tästä nyt johonkin edes)