Kirjoittaja Jaakko Ahvenainen » 03.06.2014 15:26
Teen pienen katsauksen Jeesuksen aikaiseen avioliittoon. Asia on hieman kinkkinen siinä merkityksessä, että Talmudin ohjeet poikkeavat toisistaan, samoin rabbien näkemykset, mutta kuta kuinkin näin se meni:
Pojat tulivat periaatteessa naimaikään 12 –vuotiaina, mutta käytännössä hieman vanhempina noin 16-18 vuoden iässä. Liberaalimmat juutalaiset katsoivat iäksi 25 vuotta, mutta useimmat katsoivat pahalla, ellei poika ollut naimisissa ennen 20 vuoden ikää.
Tyttöjen kohdalla oli toisin. Heidät pyrittiin naittamaan mahdollisimman nuorina 13-16 vuotiaina, heti kun olivat tulleet sukukypsiksi, ei kuitenkaan alle 13 –vuotiaina. Avioon ei menty ihan noin vain, nuorten omien mieltymysten mukaan, vaan perheet järjestivät avioliitot. Aloitteen tekijänä toimi sulhasen isä, toisinaan myös poika, mutta isän suostumus tarvittiin aina.
Morsiamen tultua valituksi alkoi avioliittoon valmistava vaihe, eräänlainen kihlausaika, jota kesti useamman kuukauden, jotta toisilleen tuntemattomat nuoret voisivat tutustua toisiinsa ja kaikki järjestelyt saatiin hoidetuiksi. Tyttö pysyi kuitenkin isänsä kodissa. Kihlausaikana sulhanen tai hänen isänsä maksoi myötäjäisinä ns. morsiamen hinnan tytön isälle. Mooseksen lain mukaan se oli 50 hopearahaa (sekeliä), mutta käytännössä perheiden keskinäinen sopimuskysymys (esim. x määrä kameleita, aaseja, vuohia tai muuta omaisuutta).
Kihlaus oli sitova siinä merkityksessä, että sen purkaminen vaati Mooseksen laissa säädetyt perusteet ja kihlattua morsianta kohdeltiin lain mukaisesti kuten aviovaimoa. Morsianta ei voinut hylätä noin vain, ainoastaan vakavin syin. Mikäli sulhanen kuoli kihlausaikana, morsianta pidettiin lesken arvoisena ja kihlausaikana siitetty lapsi kuului kuolleen sulhasen perheeseen.
Varsinainen virallinen avioliitto syntyi vasta morsiamen muutettua sulhasen kotiin. Tätä liittoa pidettiin purkamattomana. Avioliitto oli elinikäinen. Aiemmin sulhanen antoi tietyn lahjan suoraan morsiamelle hääyön jälkeen korvauksena menetetystä neitsyydestä. Tällä oli tarkoitus taata vaimolle elatus, mikäli hän jäi leskeksi.
Jeesuksen aikaan tämä käytäntö lienee jäänyt pois. Sijalle oli tullut erityinen kirjallinen avioliittosopimus.
Kaikkien näiden järjestelyjen jälkeen tuli varsinainen hääpäivä, jolloin sulhanen ystävineen haki morsiamen omaan kotiinsa ja alkoi hääpäivä, juhlien juhla, jota vietettiin ainakin viikon verran ja johon kutsuttiin molempien suku, ystävät ja ystävienkin ystävät, joten kansaa oli viljalti läsnä. Tätä juhlaa varten nähtiin paljon vaivaa ja uhrattiin suuresti varoja, vaikka viimeiseen ropoon.
Otollisin hääjuhlan aika oli syksyllä, kun viljat ja viinisato oli korjattu. Näin kaikille jäi aikaa juhlimiseen. Soitettiin, laulettiin, tanssittiin, leikittiin erilaisia leikkejä, iloittiin ja riemuittiin varsin railakkaasti ja tietysti syötiin ja juotiin. Miehet ja naiset söivät erikseen. Oli suunnaton häpeä nuorelle parille, mikäli hääjuhlista loppui tarjottava. Jotain kuvaa antaa tästä Johanneksen tallentama kertomus Kaanaan häistä, samoin vertaus kymmenestä neitsyestä kuvaa hyvin ajan häätapoja.
Että tämä näistä esiaviollisista suhteista, aviokelpoisuuksista, kihlauksista, häistä ja tavoista Jeesuksen aikana hyvin tiivistäen.
Pikku täsmennys:
Kysymys ei missään tapauksessa ollut perheen köyhyydestä tai rikkaudesta. Hääjuhlaa vietettiin ajan tavan mukaan taloudellisista seikoista riippumatta. Kaanaan perhe lienee ollut köyhimmästä päästä, koska viini pääsi loppumaan.
Teen pienen katsauksen Jeesuksen aikaiseen avioliittoon. Asia on hieman kinkkinen siinä merkityksessä, että Talmudin ohjeet poikkeavat toisistaan, samoin rabbien näkemykset, mutta kuta kuinkin näin se meni:
Pojat tulivat periaatteessa naimaikään 12 –vuotiaina, mutta käytännössä hieman vanhempina noin 16-18 vuoden iässä. Liberaalimmat juutalaiset katsoivat iäksi 25 vuotta, mutta useimmat katsoivat pahalla, ellei poika ollut naimisissa ennen 20 vuoden ikää.
Tyttöjen kohdalla oli toisin. Heidät pyrittiin naittamaan mahdollisimman nuorina 13-16 vuotiaina, heti kun olivat tulleet sukukypsiksi, ei kuitenkaan alle 13 –vuotiaina. Avioon ei menty ihan noin vain, nuorten omien mieltymysten mukaan, vaan perheet järjestivät avioliitot. Aloitteen tekijänä toimi sulhasen isä, toisinaan myös poika, mutta isän suostumus tarvittiin aina.
Morsiamen tultua valituksi alkoi avioliittoon valmistava vaihe, eräänlainen kihlausaika, jota kesti useamman kuukauden, jotta toisilleen tuntemattomat nuoret voisivat tutustua toisiinsa ja kaikki järjestelyt saatiin hoidetuiksi. Tyttö pysyi kuitenkin isänsä kodissa. Kihlausaikana sulhanen tai hänen isänsä maksoi myötäjäisinä ns. morsiamen hinnan tytön isälle. Mooseksen lain mukaan se oli 50 hopearahaa (sekeliä), mutta käytännössä perheiden keskinäinen sopimuskysymys (esim. x määrä kameleita, aaseja, vuohia tai muuta omaisuutta).
Kihlaus oli sitova siinä merkityksessä, että sen purkaminen vaati Mooseksen laissa säädetyt perusteet ja kihlattua morsianta kohdeltiin lain mukaisesti kuten aviovaimoa. Morsianta ei voinut hylätä noin vain, ainoastaan vakavin syin. Mikäli sulhanen kuoli kihlausaikana, morsianta pidettiin lesken arvoisena ja kihlausaikana siitetty lapsi kuului kuolleen sulhasen perheeseen.
Varsinainen virallinen avioliitto syntyi vasta morsiamen muutettua sulhasen kotiin. Tätä liittoa pidettiin purkamattomana. Avioliitto oli elinikäinen. Aiemmin sulhanen antoi tietyn lahjan suoraan morsiamelle hääyön jälkeen korvauksena menetetystä neitsyydestä. Tällä oli tarkoitus taata vaimolle elatus, mikäli hän jäi leskeksi.
Jeesuksen aikaan tämä käytäntö lienee jäänyt pois. Sijalle oli tullut erityinen kirjallinen avioliittosopimus.
Kaikkien näiden järjestelyjen jälkeen tuli varsinainen hääpäivä, jolloin sulhanen ystävineen haki morsiamen omaan kotiinsa ja alkoi hääpäivä, juhlien juhla, jota vietettiin ainakin viikon verran ja johon kutsuttiin molempien suku, ystävät ja ystävienkin ystävät, joten kansaa oli viljalti läsnä. Tätä juhlaa varten nähtiin paljon vaivaa ja uhrattiin suuresti varoja, vaikka viimeiseen ropoon.
Otollisin hääjuhlan aika oli syksyllä, kun viljat ja viinisato oli korjattu. Näin kaikille jäi aikaa juhlimiseen. Soitettiin, laulettiin, tanssittiin, leikittiin erilaisia leikkejä, iloittiin ja riemuittiin varsin railakkaasti ja tietysti syötiin ja juotiin. Miehet ja naiset söivät erikseen. Oli suunnaton häpeä nuorelle parille, mikäli hääjuhlista loppui tarjottava. Jotain kuvaa antaa tästä Johanneksen tallentama kertomus Kaanaan häistä, samoin vertaus kymmenestä neitsyestä kuvaa hyvin ajan häätapoja.
Että tämä näistä esiaviollisista suhteista, aviokelpoisuuksista, kihlauksista, häistä ja tavoista Jeesuksen aikana hyvin tiivistäen.
Pikku täsmennys:
Kysymys ei missään tapauksessa ollut perheen köyhyydestä tai rikkaudesta. Hääjuhlaa vietettiin ajan tavan mukaan taloudellisista seikoista riippumatta. Kaanaan perhe lienee ollut köyhimmästä päästä, koska viini pääsi loppumaan.