Kirjoittaja Voimantorni » 13.04.2009 20:03
Jehovan todistajat tarjoavat kiinnostuneilleen vastauksia Raamatusta. Niitä ainoita ja oikeita Totuuden sanoja. Heidän lähestymistapansa on usein ystävällinen ja vetoava, koska "Puhu perustelleen" -kirja (ja kaikki se muu ohjelmointi ja mielenhallinta) on tehnyt tehtävänä näiden järjestön palkattomien käännyttäjien suhteen. Heidät on opetettu lähestymään sulavan tahdikkaasti ventovieraita ihmisiä.
Uudelle kiinnostuneelle tulee helposti sellainen mielikuva, että hänen jokaiseen kysymykseensä on olemassa raamatullinen vastaus; mikään muu yhteisö kuin Jehovan todistajat ei niitä vain osaa/voi hänelle antaa, koska ovat kaikki osa "väärää uskontoa". Ainakaan hänen entinen uskontonsa ei sellaisia "kyennyt" antamaan. Tunne on monille häkellyttävä; kyse on älyllisestä huumaamisesta.
Jonkin aikaa tutkittuaan kiinnostuneen koko maailmankuva ikään kuin loksahtaa paikoilleen. Toki samanaikainen rakkauspommitus auttaa tehokkaasti kiinnostuneen lahkoon kiinnittämistä (tässäkin järjestöllä on käytössä puhtaasti kulteille tunnusomainen piirre, mutta se tuntuu vastakiinnostuneesta hyvältä!). Järjestö luo maailmasta äärimmäisen mustavalkoisen kuvan, jossa kaikki asiat ovat "joko tai", ei koskaan "sekä että". Tämä tuo uuden kiinnostuneen eteen varsin helppoja visioita ja ratkaisuja, tai oikeastaan kaikki merkittävät asiat onkin jo ratkaistu valmiiksi hänen puolestaan. Hänen täytyy vain tehdä oma henkilökohtainen valintansa: haluaako hän kannattaa Totuutta vai Valhetta. Puolueetonta maaperää ei ole.
Juuri tällaisen painostuksen edessä itsekin lopulta olin valmis parikymppisenä kasteelle. Elämäni ensimmäisessä kokouksessa olin käynyt kolmisen vuotta aiemmin, ja systemaattisesti minulle oli pidetty tutkistelua noin vuoden ajan ennen virallista lahkoon liittymistä.
Karkeasti kuvio meni niin, että ensihuumassa sitä ajatteli kaiken sen olevan aivan liian hyvää ollakseen totta. Sitten tuohon mahdollisuuteen alkoi kuitenkin pikku hiljaa uskomaan. Kaikki oli niin yksinkertaisen selvää. Hiukan myöhemmin tuli hiukan kyseenalaistettua koko tuota maailmankuvaa, sekä myös joitakin oppeja. Tuossa vaiheessa en enää saanutkaan jokaiseen kysymykseeni täydentävää vastausta, ja voimakkain rakkauspommituskin oli jo takanapäin, koska olin selvästi ottanut kantani ja liittymässä jäseneksi. Kuitenkin epäröin.
Jälkeenpäin ajateltuna se, mikä sai minut lopulta sivuuttamaan epävarmuuteni ja liittymään Jehovan todistajiin, oli juuri tämä mustavalkoinen "joko tai" -ajattelu. Neutraali suhtautuminen lahkon maalaamaan maailmankuvaan ei ollut vaihtoehto, koska lahko ei sellaista antanut. Koska en paremmastakaan tiennyt, niin ajattelin toimivani väärin, jos hylkäisin tällaisen tarjouksen. Koin tuolloin Jumalan kutsuneen minua ensimmäistä kertaa "aivan oikeasti" (ja että en itse vain ymmärtänyt vielä kaikkea). Rippikoulussakaan en ollut vastauksia saanut; ei edes Jeesus ollut vastannut tuolloin esittämiini hapuileviin rukoksiin, tai ainakaan niin, että olisin vastausta koskaan huomannut. Tämän siis täytyi olla totuus.
Tullessani ensi kertaa kosketuksiin Jt-lahkon kanssa, täytin klassisesti kaikki lahkoon liittyjän yleiset riskitekijät: olin nuori ja aloittanut juuri itsenäisen elämän. Olin muuttanut toiselle paikkakunnalle opiskelemaan tulevaa ammattia varten. Sosiaalinen verkostoni ei ollut erityisen laaja, ja Jehovan todistajat olivat minun ensimmäisiä "ystäviä" tuolla uudella paikkakunnalla. Kohdallani kaikki oli valmista; ja minä halusin vastauksia.
Ja siinä sitä sitten oltiin. Lahkon raadollisuus ja mädännäisyys alkoi paljastua minulle vasta paljon myöhemmin. Ja kuten me kaikki tiedämme, kyse ei tässä ole yksittäisistä jäsenistä, vaan järjestön jodosta siellä Amerikassa. Sitä ei saisi kritisoida, mutta minä nyt kuitenkin kritisoin. Enkä enää tuntenutkaan saavani raamatullisia (tai minkään muunkaan laisia) vastauksia kysymyksiini, kuten ennen järjestön jäseneksi liittymistäni olin voimakkaasti tuntenut.
Kuten Polyester tuossa jo totesikin, tämä lahko panostaa ensisijaisesti laatuun (jäsenen oltava kritiikitön uhrautuja) kuin määrään. Myönnytyksiä ei tehdä, vaan jokaisen käännynnäisenkin tulee ymmärtää täysin paikkansa. Orjaluokan asema tehdään selväksi kastekysymysten yhteydessä, ja se pidetään jatkuvasti selvänä kaikille jäsenille säännöllisien seurakunnassa tutkittavien kysymys-vastaus ohjemien kautta (joka sivumennen sanoen on sekin tehokas keino mielenhallinnan ylläpitämisessä: jäsenet joutuvat vuorollaan itse ääneen sanomaan, että asiat ovat juuri niin kuin orjaluokka sanoo niiden olevan). Ja täsmälleen sama uskonnollinen narsismi näkyy myös silloin, kun erotettu pyrkii palaamaan takaisin lahkon jäseneksi: hänen paikkansa tehdään selvääkin selvemmäksi nöyryyttävien katumusharjoituksien muodossa, joille ei löydy esikuvaa Raamatusta. Kaikessa tässä järjestön selvä sanoma ikään kuin kuuluu: "Järjestön kanssa ei olla eri mieltä, ja joka ikisen hengittävän tulee tajuta ja tunnustaa Järjestön ylivertainen asema ihmiskunnan keskuudessa".
Jehovan todistajat tarjoavat kiinnostuneilleen vastauksia Raamatusta. Niitä ainoita ja oikeita Totuuden sanoja. Heidän lähestymistapansa on usein ystävällinen ja vetoava, koska "Puhu perustelleen" -kirja (ja kaikki se muu ohjelmointi ja mielenhallinta) on tehnyt tehtävänä näiden järjestön palkattomien käännyttäjien suhteen. Heidät on [i]opetettu[/i] lähestymään sulavan tahdikkaasti ventovieraita ihmisiä.
Uudelle kiinnostuneelle tulee helposti sellainen mielikuva, että hänen jokaiseen kysymykseensä on olemassa raamatullinen vastaus; mikään muu yhteisö kuin Jehovan todistajat ei niitä vain osaa/voi hänelle antaa, koska ovat kaikki osa "väärää uskontoa". Ainakaan hänen entinen uskontonsa ei sellaisia "kyennyt" antamaan. Tunne on monille häkellyttävä; kyse on älyllisestä huumaamisesta.
Jonkin aikaa tutkittuaan kiinnostuneen koko maailmankuva ikään kuin loksahtaa paikoilleen. Toki samanaikainen rakkauspommitus auttaa tehokkaasti kiinnostuneen lahkoon kiinnittämistä (tässäkin järjestöllä on käytössä puhtaasti kulteille tunnusomainen piirre, mutta se tuntuu vastakiinnostuneesta hyvältä!). Järjestö luo maailmasta äärimmäisen mustavalkoisen kuvan, jossa kaikki asiat ovat "joko tai", ei koskaan "sekä että". Tämä tuo uuden kiinnostuneen eteen varsin helppoja visioita ja ratkaisuja, tai oikeastaan kaikki merkittävät asiat onkin jo ratkaistu valmiiksi hänen puolestaan. Hänen täytyy vain tehdä oma henkilökohtainen valintansa: haluaako hän kannattaa Totuutta vai Valhetta. Puolueetonta maaperää ei ole.
Juuri tällaisen painostuksen edessä itsekin lopulta olin valmis parikymppisenä kasteelle. Elämäni ensimmäisessä kokouksessa olin käynyt kolmisen vuotta aiemmin, ja systemaattisesti minulle oli pidetty tutkistelua noin vuoden ajan ennen virallista lahkoon liittymistä.
Karkeasti kuvio meni niin, että ensihuumassa sitä ajatteli kaiken sen olevan aivan liian hyvää ollakseen totta. Sitten tuohon mahdollisuuteen alkoi kuitenkin pikku hiljaa uskomaan. Kaikki oli niin yksinkertaisen selvää. Hiukan myöhemmin tuli hiukan kyseenalaistettua koko tuota maailmankuvaa, sekä myös joitakin oppeja. Tuossa vaiheessa en enää saanutkaan jokaiseen kysymykseeni täydentävää vastausta, ja voimakkain rakkauspommituskin oli jo takanapäin, koska olin selvästi ottanut kantani ja liittymässä jäseneksi. Kuitenkin epäröin.
Jälkeenpäin ajateltuna se, mikä sai minut lopulta sivuuttamaan epävarmuuteni ja liittymään Jehovan todistajiin, oli juuri tämä mustavalkoinen "joko tai" -ajattelu. Neutraali suhtautuminen lahkon maalaamaan maailmankuvaan ei ollut vaihtoehto, koska lahko ei sellaista antanut. Koska en paremmastakaan tiennyt, niin ajattelin toimivani väärin, jos hylkäisin tällaisen tarjouksen. Koin tuolloin Jumalan kutsuneen minua ensimmäistä kertaa "aivan oikeasti" (ja että en itse vain ymmärtänyt vielä kaikkea). Rippikoulussakaan en ollut vastauksia saanut; ei edes Jeesus ollut vastannut tuolloin esittämiini hapuileviin rukoksiin, tai ainakaan niin, että olisin vastausta koskaan huomannut. Tämän siis [i]täytyi olla totuus[/i].
Tullessani ensi kertaa kosketuksiin Jt-lahkon kanssa, täytin klassisesti kaikki lahkoon liittyjän yleiset riskitekijät: olin nuori ja aloittanut juuri itsenäisen elämän. Olin muuttanut toiselle paikkakunnalle opiskelemaan tulevaa ammattia varten. Sosiaalinen verkostoni ei ollut erityisen laaja, ja Jehovan todistajat olivat minun ensimmäisiä "ystäviä" tuolla uudella paikkakunnalla. Kohdallani kaikki oli valmista; ja minä halusin vastauksia.
Ja siinä sitä sitten oltiin. Lahkon raadollisuus ja mädännäisyys alkoi paljastua minulle vasta paljon myöhemmin. Ja kuten me kaikki tiedämme, kyse ei tässä ole yksittäisistä jäsenistä, vaan järjestön jodosta siellä Amerikassa. Sitä ei saisi kritisoida, mutta minä nyt kuitenkin kritisoin. Enkä enää tuntenutkaan saavani raamatullisia (tai minkään muunkaan laisia) vastauksia kysymyksiini, kuten ennen järjestön jäseneksi liittymistäni olin voimakkaasti tuntenut.
Kuten Polyester tuossa jo totesikin, tämä lahko panostaa ensisijaisesti laatuun (jäsenen oltava kritiikitön uhrautuja) kuin määrään. Myönnytyksiä ei tehdä, vaan jokaisen käännynnäisenkin tulee ymmärtää täysin paikkansa. Orjaluokan asema tehdään selväksi kastekysymysten yhteydessä, ja se pidetään jatkuvasti selvänä kaikille jäsenille säännöllisien seurakunnassa tutkittavien kysymys-vastaus ohjemien kautta (joka sivumennen sanoen on sekin tehokas keino mielenhallinnan ylläpitämisessä: jäsenet joutuvat vuorollaan itse ääneen sanomaan, että asiat ovat juuri niin kuin orjaluokka sanoo niiden olevan). Ja täsmälleen sama uskonnollinen narsismi näkyy myös silloin, kun erotettu pyrkii palaamaan takaisin lahkon jäseneksi: hänen paikkansa tehdään selvääkin selvemmäksi nöyryyttävien katumusharjoituksien muodossa, joille ei löydy esikuvaa Raamatusta. Kaikessa tässä järjestön selvä sanoma ikään kuin kuuluu: "Järjestön kanssa ei olla eri mieltä, ja joka ikisen hengittävän tulee tajuta ja tunnustaa Järjestön ylivertainen asema ihmiskunnan keskuudessa".