Kirjoittaja Linnea » 20.04.2011 17:30
Kun kerran noista psykiatreista sun muista noin varoitellaan, tulee väkisinkin mieleen että Seura pelkää ihmisten järjestelevän ajatuksiaan istunnoissa liikaa ja huomaavan masennuksensa mahdollisesti johtuvan todistajuudesta. Turhautumisesta siihen, että ovenavaajat viis veisaavat "totuudesta" tai kenties omista riittämättömyyden tunteistaan, kun ei kykenekään noudattamaan kaikkia Seuran taholta annettuja ohjeita tai Harmagedonin pelosta, jos tuntuu, että ei osaakaan uskoa "oikealla" tavalla tms.
Sitten pelätään, että asiat asettuvat todistajan mielessä oikeisiin mittasuhteisiin ja hän lakkaa ylisuorittamasta ja huomaa ehkä, että voi paremmin, kun luopuu joistakin "kevyistä ja virkistävistä" velvollisuuksistaan Jehovan palvelijana.
Tottakai jt:kin voi masentua ihan mistä tahansa muusta syystä, mutta riski siitä, että tällaisissa hoidoissa käynti yleistyy ja mahdollisesti ihmisiä lähtee pois seurakunnista lienee melko suuri.
Tämä siis ihan mututuntumana, mitään kokemukseen perustuvaa käsitystä kun ei ole. Nuo esille tulleet lainaukset vain antavat tällaisen mielikuvan.