Kirjoittaja Vieras » 29.11.2011 20:39
Epäilevä Tuomas kirjoitti:...Minua askarruttaa edelleen tuo kun joku täällä sanoi että opetetaan että Jehova on tärkein, tärkeämpi kuin perhe, mies, vaimo, lapset, äiti, isä. Sitä olen miettinyt koska minusta se ei tunnu järkevältä.
Oletko huomannut todistajien käytöksessä sellaista, jota tekopyhyydeksi ja kaksinaamaisuudeksi voisi kutsua? Toki he sanovat, että Jehova on ykkösasia elämässä, mutta katso mitä nuoret Jt-aikuiset tekevät vapaa-ajallaan! Mökkiviikonloppuja ja rock-konsertteja kavereiden kanssa. Tai muuten vaan yhdessä hengailua ja lätkämatseissa käymistä, ja shoppailua ja kahvilassa istumista. Kun siis avaat silmäsi huomaat, että tosiasiallisesti todistajat elävät KAVEREILLEEN, vaikka virallisesti toki Jehova on elämän tärkein asia. Toki on myös syrjäytyneitä todistajia, jotka eivät ole joka viikonloppu kavereiden luona.
Moni muukin juttu on vastaavanlainen:
- Joulua ei vietetä, mutta lahjoja saatetaan antaa joulukuun alussa. Eikö tämä ole joulun viettämistä?
- Jt-työpaikan porukka lähtee marraskuussa viettämään iltaa ulkona... Mutta eihän se ole pikkujoulun viettämistä, kun niin sanotaan.
- Syntymäpäiviä ei vietetä, mutta viikkoa ennen tai jälkeen synttäreiden onkin tupa täynnä, kun kaverit on kutsuttu "muuten vaan" kylään.
Opit siinä vaiheessa tuntemaan todistajat, kun huomaat että he sanovat yhtä ja tekevät toista...
JK
[quote="Epäilevä Tuomas"]...Minua askarruttaa edelleen tuo kun joku täällä sanoi että opetetaan että Jehova on tärkein, tärkeämpi kuin perhe, mies, vaimo, lapset, äiti, isä. Sitä olen miettinyt koska minusta se ei tunnu järkevältä.[/quote]