
Varsinkin tuo maanjäristyskohta, jossa muka maanjäristyksiä olisi enemmän nykyään kuin ennen vuotta 1914.
Valvoja: Moderaattorit

Lainaan tähän alle nimimerkin "Kiinnostunut" aikaisemmin esitetyn kysymyksen :JK: " TÄSSÄ SEISOVIEN JOUKOSSA " tosiaan oli muutamia jotka näkivät Jeesuksen ylösnousemuksen eli ensimmäisen saapumisen "valtakunnan voimassa" ja näkivätpä hänen "taivaaseen astumisensakin" eli korotuksen...
Lisäksi esitän kysymyksen, minne saatana silloin laitettiin? Eristettiinkö tämä taivaassa johonkin tiettyyn paikkaan/tilaan, vai oliko saatana tuolla "valtakunnan voimassa/paikassa/tilassa" lähes 2000 vuotta, ennenkuin heitettiin alas?Tuo sana "valtakunnassaan" kuinka se näkyi noille aikalaisille? miten se "valtakunnassaan" näkyy tuossa tapahtumassa kun hän ylösnoustessa ilmaantui 500 henkilön todistajajoukolle?
Mat 16:28
Totisesti minä sanon teille, että tässä seisovien joukossa on muutamia, jotka eivät lainkaan maista kuolemaa, ennen kuin he ensin näkevät Ihmisen Pojan tulevan valtakunnassaan.”
Alan sitten kallistua kannalle, että et oikein ole sinut aiheen kanssa, jota meille esität opettavasi.Pro et contra kirjoitti:No tietty lopunajan tapahtumat tapahtuvat "kurittomien joukon" elinaikana, ei kai lopunaikaa Harmageddoneineen tarvitsisi muutoin lainkaan
Sukupolvi joka näkee merkin
Vartiotornissa on aiemmin selitetty, että Matteuksen 24:34:ssä mainittu ”tämä sukupolvi” merkitsi ensimmäisellä vuosisadalla ”samaan aikaan elävien ei-uskovien juutalaisten sukupolvea”. Tämä selitys tuntui järkevältä, koska kaikissa muissa Raamattuun muistiin merkityissä tapauksissa Jeesus käytti sanaa ”sukupolvi” kielteisessä yhteydessä ja liitti siihen useimmiten kielteisen adjektiivin, kuten ”paha” (Matt. 12:39; 17:17; Mark. 8:38). Siksi tuntui siltä, että Jeesus tarkoitti nykyisessä täyttymyksessä ei-uskovien pahaa ”sukupolvea”, joka näkisi sekä ”asiainjärjestelmän päättymiselle” (syn•te′lei•a) tunnusomaiset piirteet että tämän järjestelmän lopun (te′los).
11 On totta, että kun Jeesus käytti sanaa ”sukupolvi” kielteisesti, hän puhui oman aikansa pahoille ihmisille tai heistä. Mutta pitikö tämä välttämättä paikkansa niistä hänen sanoistaan, jotka on kirjoitettu Matteuksen 24:34:ään? Muistathan, että neljä Jeesuksen opetuslasta oli tullut hänen luokseen ”yksityisesti” (Matt. 24:3). Koska Jeesus ei käyttänyt kielteisiä määritteitä, kun hän puhui näille apostoleille ”tästä sukupolvesta”, he epäilemättä ymmärsivät, että he ja heidän opetuslapsitoverinsa kuuluisivat ”sukupolveen”, joka ei katoaisi, ”ennen kuin kaikki nämä tapahtuisivat”.
Miten voimme tulla tällaiseen päätelmään? Tarkastelemalla huolellisesti tekstiyhteyttä. Matteuksen 24:32, 33:n mukaan Jeesus sanoi: ”Oppikaa nyt viikunapuusta kuvauksena tämä: Niin pian kuin sen nuori oksa mehevöityy ja työntää esiin lehtiä, te tiedätte, että kesä on lähellä. Samoin myös te, kun näette kaikki nämä, tietäkää, että hän on lähellä, ovilla.” (Vrt. Mark. 13:28–30; Luuk. 21:30–32.) Sitten Matteuksen 24:34 jatkaa: ”Totisesti minä sanon teille, että tämä sukupolvi ei missään tapauksessa katoa, ennen kuin kaikki nämä tapahtuvat.”
Jeesus sanoi, että nimenomaan hänen opetuslastensa, jotka pian voideltaisiin pyhällä hengellä, pitäisi kyetä tekemään tiettyjä päätelmiä, kun he näkisivät ”kaiken tämän” tapahtuvan. Hänen on siis täytynyt tarkoittaa opetuslapsiaan, kun hän totesi: ”Tämä sukupolvi ei missään tapauksessa katoa, ennen kuin kaikki nämä tapahtuvat.” (Vartiotorni 15. helmikuuta 2008 sivu 23-)
Näin se tekee, mutta ainoastaan jt:n haaveissa. Monissa tutkimuksissa on todettu, että keskiajalla surmatekoja oli vähintään 20 kappaletta vuotta ja 100 000 aasukasta kohden vuodessa, nyt taso on Länsi-Euroopassa 1-3 surmaa. Jyrkin lasku tapahtui 1600-luvulla esimodernin valtion perustamisen myötä. Tilastoja ja käyriä on näkyvissä mm. teoksissa Mirkka Lappalainen & Pekka Hirvonen (toim.) Crime and Control in Europe from the Past to the Present. Publications of the History Criminality Research Project. Helsinki 1999 ja Eva Österberg, Solvi Bauge Sogner (eds.) People Meet the Law. Conrol and Conflict-Handling in the Courts. Universitetsforlaget 2000. Sodissa kaatuneitten osalta tilanne on tietysti toinen, sillä I ja II maailmansota tappoivat valtaisan määrän ihmisiä. Suhteessa väkilukuun kuitenkin esim. 30-vuotinen sota oli Saksalle tuhoisampi kuin kumpikaan maailmansodista. Sama pätee esim. 25-vuotiseen sotaansillä pahuushan lisääntyy eikä vähene loppua kohden.
Oot sä sitkeä sissi, kirjoittelet löperöä muka Raamatun opetuksena, et vastaa kysymyksiin, mutta sitten suurieleisesti annat katteetonta lupausta.Tosta joukosta voidaan vielä kääntyä jotta toivoo on.
Mutta et vastaa pelkkää Raamatun tekstiä sisältävään kysymykseen jos kysymys on hankala Vt-lyriikan valossa. Ja kun sinuille osoitetaan Raamatulla, ettei kantasi ole Raamatun mukainen, niin sinä et tutki/kommentoi asiaa. Tyypilliseen jt-malliin sanelet, et keskustele, vaikka olet kesksutelupalstalla.En siteeraa muuta kuin raamattua, siten jokainen voi valita omavalintaisesti mitä haluu tutkii.
Tuota toistelemalla voit vaikka iltaisin vaivuttaa itsesi uneen. Toistelu ei kuitenkaan vastaa avoimiin kysymyksiin, joihin sinäkään et vastaa.JK: " TÄSSÄ SEISOVIEN JOUKOSSA " tosiaan oli muutamia jotka näkivät Jeesuksen ylösnousemuksen eli ensimmäisen saapumisen "valtakunnan voimassa" ja näkivätpä hänen "taivaaseen astumisensakin" eli korotuksen...
Lainaan tähän alle nimimerkin "Kiinnostunut" aikaisemmin esitetyn kysymyksen :
Tuo sana "valtakunnassaan" kuinka se näkyi noille aikalaisille? miten se "valtakunnassaan" näkyy tuossa tapahtumassa kun hän ylösnoustessa ilmaantui 500 henkilön todistajajoukolle?
Lisäksi esitän kysymyksen, minne saatana silloin laitettiin? Eristettiinkö tämä taivaassa johonkin tiettyyn paikkaan/tilaan, vai oliko saatana tuolla "valtakunnan voimassa/paikassa/tilassa" lähes 2000 vuotta, ennenkuin heitettiin alas?
Mat 16:28
Totisesti minä sanon teille, että tässä seisovien joukossa on muutamia, jotka eivät lainkaan maista kuolemaa, ennen kuin he ensin näkevät Ihmisen Pojan tulevan valtakunnassaan.”
Tähänkö nuo lainaamasi jakeet ovat täyttymys:Pro et contra kirjoitti:Miten siis aikalaiset näkivät Jumalan taivaallisen valtakunnan voiman?
vastatkoon Pietari sanoessaan:
Nimittäin oleellista tämän vitjan aiheessa ei ole UT:n porukan käsitys taivaallisen valtakunnan voimasta, vaan Jeesuksen paluuhetki, jota UT:n porukka ei numeroinut. Tuota paluuhetkeä odotettiin vielä toisellakin vuosisadalla, joten jokin ei nyt täsmää."Sillä Ihmisen Pojan on määrä tulla Isänsä kirkkaudessa enkeliensä kanssa, ja silloin hän maksaa kullekin hänen käyttäytymisensä mukaan. Totisesti minä sanon teille, että tässä seisovien joukossa on muutamia, jotka eivät lainkaan maista kuolemaa, ennen kuin he ensin näkevät Ihmisen Pojan tulevan valtakunnassaan." (Matt. 16:27, 28 UMK)
Ei kai Jeesuskin palannut pelkin tunnusmerkein, vaikka UT:n pojat odottivat tulevansa henkilökohtaisesti ja elävänä temmatuiksi?Valtakunta lähestyi tunnusmerkein...
Raamatun Saatanan olemassaolosta on tasan saman verran vakavasti otettavia todisteita kuin on vuoden 1914 raamatullisuudesta.Sit tohon Saatanaan... raamattu kertoo tämän olevan maailman todellinen hallitsija, tuo kirja kertoo Saatanan olevan olleen taivaassa siihen saakka jolloin Mikael voitti sodassa tiettynä vuotena...
Luetaan: Näin JW:ORGin mukaan.Näin Raamatun mukaan.
Oletetaan että Jeesus sitten tuli valtakunnassaan (vaikka käsittääkseni ennemminkin meni ja lähti),ja silloin hän maksaa kullekin hänen käyttäytymisensä mukaan
JW.ORG voisi nykyaikaistua myös sillä tavalla, että varustaisi julkaisunsa "parasta uskottuna ennen" - maininnalla, hieno skannisi kirjassa su-FI on vuodelta 1984:JarkkeParkkeBabylon5 kirjoitti:Tämä on kiva "totuus": Kuva on skannattu kirjasta Elossa säilyminen uuteen maahan s.27.
On metka tilanne jehovantodistajalla kun hänen on uskottava ja uskoteltava muille, että Danielinkirjassa olisi jokin ennustus. Kun häntä pyydetään perustelemaan tuo JW.ORG-väite, hän vaikenee (no yksi on myöntänyt, ettei vastauksia kriittisiin kysymyksiin ole). Voisiko olla niin, että sisimmässään jt:t eivät ole lainkaan varmoja asiastaan, mutta pelissä on ylpeys ja liian suuret panokset, jotta liikkeen omalla materiaalilla perusteltua kritiikkiä uskaltaisi kuunnella?[Taulukko s. 27]
1914 – Raamatun ajanlaskun ja maailman tapahtumien huomattava vuosi
Ajanlasku
→ Raamattu ennusti ”seitsemän aikaa” käsittäneen ajanjakson, jonka jälkeen Jumala antaisi maailman valitsemansa persoonan hallittavaksi (Daniel 3:33–4:14)
Jt:n kannalta on harmittavaa esimerkiksi se, että Raamatun ja historian mukaan Nebu ei koskaan ollut seitsemää vuotta pois hallinnosta ja se, että tuo koko sairaus on mitä ilmeisimmin Danielinkirjan kirjoittajan virhe, kirjoittaja sekoitti Nebon ja Nabon, joka sairasteli Taymassa.→ ”Seitsemän aikaa” = 2520 vuotta (vrt. Ilmestys 11:2, 3; 12:6, 14; Hesekiel 4:6)
Noinkin selvän valheen toistelu ei liene kaikkein mielekkäintä puuhaa jt:lle, etenkin kun valhe on todettavissa Vt-seuran materiaalista ja Raamattukin osoittaa aivan muuta.→ ”Seitsemän aikaa” alkoivat vuonna 607 eaa. (Hesekiel 21:25–27; Luukas 21:24)
Tokkopa päättyivät kun eivät koskaan alkaneetkaan kun ei koko ennustusta ole olemassa, Nebu ei ollut pipi ja JW.ORG-lyyrikot tietävät, että ovat väärässä. Tuo Timoteukselle henkilökohtaisesti osoitettu tekstikö olisi jokin todiste vuodesta 1914, tekstihän kiinnittää Timoteuksen huomion silloiseen tilanteeseen ja lopun aikaan jota silloin elivät. Tuolla tekstillä ei ole mitään asiallista yhteyttä aikaamme.→ ”Seitsemän aikaa” päättyivät vuonna 1914 ya. Jeesus Kristus asetettiin silloin valtaistuimelle taivaassa, alkoi hallita vihollistensa keskellä (Psalmit 110:1, 2) Saatana heitettiin alas taivaasta; kärsimyksiä ihmiskunnalle (Ilmestys 12:7–12) Viimeiset päivät alkoivat (2. Timoteukselle 3:1–5)
Sotaa on ollut aivan riittävästi ennen vuotta 1914, itse asiassa suhteessa suurempiakin kuin 1. maailmansota.Viimeisten päivien merkiksi ennustetut tapahtumat
→ Sodat (ensimmäinen maailmansota alkoi vuonna 1914; todellista rauhaa ei ole sen jälkeen saavutettu)
Noin siinä käy kun Jeesusta seuraa, nälänhädät eivät ole lisääntyneet vuoden 1914 jälkeen, sen voi päätellä siitä, että ylipaino on nyt suurempi ongelma kuin ravinnon puute.→ Nälänhätä (vaatii nykyään noin 40 miljoonaa uhria vuodessa)
No kun on vanhentunut tietolähde, niin sitten on. Ennen vuotta 1914 on ollut sellaisia epidemioita, joita ei ole nähty myöhemmin. Oliko joskus 1200-luvulla kun Euroopasta kuoli todella valtava osa väestöstä väestöstä ja maapallon väkiluku kääntyi laskuun. Sairauksien suhteen yleinen tilanne on menossa kaiken aikaa parempaan.→ Kulkutaudin luonteiset sairaudet (pitkälle kehitetystä tieteellisestä tutkimustyöstä huolimatta)
Tuokaan väite ei pidä paikkaansa, ei vaikka Vt-seura todisteli sitä vääristelemällä asiantuntijalausuntoa (Keiiti Aki). Niinpä ovat vetäneet väitteensä takaisin, voi kun tekisivät saman kaikille muillekin valheellisille väittämilleen.→ Maanjäristykset (vuodesta 1914 lähtien suuria maanjäristyksiä keskimäärin noin 20 kertaa niin paljon kuin ennen sitä)
No ainakin tässä suhteessa JW.ORG tekee kaikkensa, jotta ihmiset pelkäisivät. Mikähän olisi se mennyt vuosisata, jolle JW.ORG kehottaisi ajatuksissaan siirtymään jos sen maailmanloppu-uho alkaa pelottamaan jehovantodistajaa? Kunkin pelko on omien korvien välissä, tosin ei myöskään ole viisasta jehovantodistamaisesti sulkea aistejaan todellisuudelta.→ Pelko (rikollisuuden, talousromahduksen, ydinsodasta aiheutuvan tuhon vuoksi)
Jumala tuhoaa nykyisen pahan maailman ennen kuin vuoden 1914 nähnyt sukupolvi katoaa (Matteus 24:3–34; Luukas 21:7–32)
Kun vertailee eri käännöksiä, Matt 16:28 käännetään johdonmukaisesti siten, että se viittaa valtakuntaan ja kuninkuuteen.Pro et contra kirjoitti:JK: " TÄSSÄ SEISOVIEN JOUKOSSA " tosiaan oli muutamia jotka näkivät Jeesuksen ylösnousemuksen eli ensimmäisen saapumisen "valtakunnan voimassa" ja näkivätpä hänen "taivaaseen astumisensakin" eli korotuksen...
Raamattua lukemalla ja sen aiheita laaja-alaisemmin tarkastelemalla sekä arvostettujen alan asiantuntijoiden mielipiteitä vertailemalla ei missään tapauksessa voi päätyä jehovantodistajaksi.Polyester kirjoitti:Kun vertailee eri käännöksiä, Matt 16:28 käännetään johdonmukaisesti siten, että se viittaa valtakuntaan ja kuninkuuteen.
Vt-oppien puolustelua kuvaa hyvin päänsä hakkaaminen tiiliseinään, paljon on omaan (luetaan JW.ORG) mielipiteeseen ladattu ylpeyttä, odotetta, pelkoa sekä uskoa jos ja kun pään hakkaaminen tiiliseinään kiehtoo niin paljon, ettei malta lopettaa vaikka näkee todisteet kaikkialla edessään.Vartiotornin opin mukaan Jeesus ei ollut kuningas vielä ylösnousemuksensa hetkellä, joten ylösnousemus ei tässä tarkoitettua tulemista voi olla. Eikä sitä ollut taivaaseen astuminenkaan, joka oli menemistä, ei tulemista.
kiinnostunut kirjoitti:Tuli mieleen tämä Jeesuksen lupaus ryövärille:
"Totisesti minä sanon sinulle tänä päivänä pitää sinun oleman minun kanssani paratiisissa"
Jos kyse olisi maan päällisestä paratiisista niin kuinka Jeesus voi olla ryövärin kanssa paratiisissa jos Jeesus hallitsee taivaassa? Tuskin Jeesus tulee tuolloin käyskentelemään maan päällä. Tietenkin jos ajattelee, että Jeesus on paratiisissa siinä mielessä, että hän vaikuttaa maan asioihin ja hallitsee maata eli on "hengessä" mukana niin tämän voisi siten ymmärtää.
Olisi varmaan syytä vaihtaa nimimerkkini koska en enää ole teoriassa "kiinnostunut". Uusi nimimerkki "odottelija" olisi varmaan parempi.Veli-Hopea kirjoitti: Nimimerkki kiinnostunut, oletko saanut aikaisempiin kysymyksiisi tyydyttäviä vastauksia?
Mitä mieltä olet jt-puolen tarjoamista vastauksista?