Kärryjen luona keskustelemassa 23.09.2015 - osa 1

Yleistä keskustelua Jehovan todistajista.

Valvoja: Moderaattorit

Avatar
Johanneksen poika
Viestit: 3702
Liittynyt: 29.04.2007 13:49
Paikkakunta: Espoo
Viesti:

Kärryjen luona keskustelemassa 23.09.2015 - osa 1

Viesti Kirjoittaja Johanneksen poika »

Kärryjen luona keskustelemassa 23.09.2015 - osa 1
23.09.2015 Johanneksen poika

Jehovan todistajat eivät uskalla lukea uutta kirjaa "Vartiotornin varjossa" eivätkä katsoa Inhimillinen tekijä -ohjelmaa. Tällaisen käsityksen saa, kun keskustelee Jehovan todistajien kanssa todistuskärryjen luona. Tämä juttu on ensimmäinen osa kaksiosaisesta jutusta. Toinen osa julkaistaan myöhemmin omana uutisenaan.

Aila Ruohon uuden kirjan julkaisemisesta oli kulunut sen verran aikaa, että oli tarpeen ottaa selvää, mitä mieltä Jehovan todistajat ovat tämän kirjan julkaisemisesta ja sitä seuranneesta uutisoinnista. Kun minulla oli muutenkin asiaa Helsinkiin, päätin samalla vähän haastatella kärryjä vartioivia todistajia tästä aiheesta. Niinpä siis suunnistin kohti rautatieasemaa, koska siellä on tavallisesti kahdessa paikassa Jehovan todistajia, jotka päivystävät JW.ORG-kärryjen luona.

http://johanneksenpoika.fi/uutiset/juttu_s466.html

Kuva
Veli-Hopea
Viestit: 5324
Liittynyt: 28.12.2010 16:25

Re: Kärryjen luona keskustelemassa 23.09.2015 - osa 1

Viesti Kirjoittaja Veli-Hopea »

Hyvä keskustelu. Todistajien vastaukset ovat kuin oppikirjasta, samaa surullista höpinää.
Is leaving WTBS/JWorg a crime punishable by the death penalty?

-"Jos haluat todella rikkaaksi, perusta uskonto" - Ron Hubbart, scientologian perustaja.
Vempula
Viestit: 373
Liittynyt: 05.04.2015 09:04

Re: Kärryjen luona keskustelemassa 23.09.2015 - osa 1

Viesti Kirjoittaja Vempula »

JT-veljen analoginen päättely on jäätävää:

Jos hyvä ystäväni polttaisi taloni tai ryöstäisi minut, en haluaisi olla hänen kanssaan tekemisissä.

SIIS:

Jos hyvä ystäväni on kanssani eri mieltä uskonasioista, en halua olla hänen kanssaan tekemisissä.
Veli-Hopea
Viestit: 5324
Liittynyt: 28.12.2010 16:25

Re: Kärryjen luona keskustelemassa 23.09.2015 - osa 1

Viesti Kirjoittaja Veli-Hopea »

Vempula kirjoitti:JT-veljen analoginen päättely on jäätävää:

Jos hyvä ystäväni polttaisi taloni tai ryöstäisi minut, en haluaisi olla hänen kanssaan tekemisissä.

SIIS:

Jos hyvä ystäväni on kanssani eri mieltä uskonasioista, en halua olla hänen kanssaan tekemisissä.

On kyllä älyttömän surullinen vertaus. En halua tätä jt veljeä haukkua, mutta onhan se aika typerää verrata tällaiseen. En minäkään tykkäisi ystävästäni joka polttaisi taloni tai ryöstäisi minut, kukapa haluaisi?

Mutta se on täysin eri asia, jos joku ystäväni olisi eri mieltä jostakin asiasta, siihen on oikeus ja normaalissa elämässä ihmiset olevat eri mieltä.. Näin se vaan menee, enkä minä sen takia hylkää ketään.

Eli, en halua haukkua, mutta onhan tuollainen tosi tyhmä vertaus, kamoon..
Is leaving WTBS/JWorg a crime punishable by the death penalty?

-"Jos haluat todella rikkaaksi, perusta uskonto" - Ron Hubbart, scientologian perustaja.
Veli-Hopea
Viestit: 5324
Liittynyt: 28.12.2010 16:25

Re: Kärryjen luona keskustelemassa 23.09.2015 - osa 1

Viesti Kirjoittaja Veli-Hopea »

Näihin raamatunpaikkoihin olisi voinut heittää kysymyksen
(1. Korinttilaisille 5:11) – – Mutta nyt kirjoitan teille: lakatkaa olemasta jokaisen sellaisen veljeksi kutsutun seurassa, joka on haureellinen tai ahne tai epäjumalanpalvelija tai herjaaja tai juoppo tai kiristäjä, älkääkä edes syökö sellaisen kanssa.
: Näin entisenä todidtajana, mikä/mitkä näistä minä olen ja millä perusteella?
(2. Johanneksen kirje 10) – – Jos joku tulee luoksenne eikä tuo tätä opetusta, niin älkää koskaan ottako häntä vastaan kotiinne tai sanoko hänelle tervehdystä.
: Miksi tätä irtirepäistyä rinnastetaan jt oppiin ja tulkintaan kun todellisuudessa kysymys on täysin eri asiasta? * "Liha" *

Ja vielä : Mikä tekee Paavalista niin suuren auktoriteetin että kaikki mitä tämä itse (mielipiteellänsä) kirjoitti kirjeeseen, pidetään täydellisenä ja täysin oikeana vaihtoehtona?

Entä jos tänä päivänä Veikko Leinonen kirjoittaisi kirjeeseen : " Älkää tehkö sitätätä, tehkää niinjatuota."

Mikä ero näillä uskonveljillä on? Perustele.

Pitäisikö Veikon kirjoittamaa pitää yhtä tärkeänä? Paavalin kirjekin oli vain kirje, muuttaako sen kirjaan nitominen suurenpiarvoiseksi ja miksi?

Oliko Paavali jotain muuta kuin vain yksi ihminen, joka sanoi mitä sanoi ja kehoitti mitä kehoitti?
Is leaving WTBS/JWorg a crime punishable by the death penalty?

-"Jos haluat todella rikkaaksi, perusta uskonto" - Ron Hubbart, scientologian perustaja.
Love_is_a_lie
Viestit: 138
Liittynyt: 03.05.2014 22:43

Re: Kärryjen luona keskustelemassa 23.09.2015 - osa 1

Viesti Kirjoittaja Love_is_a_lie »

Veli-Hopea kirjoitti:
Perustele.

Eiköhän tuossa tulisi se suurin ongelma? Jt perustelemassa jotain ilman ylemmän tahon neuvoja. Tai vaikka sitten Raamattua.
I'm not Jesus
I will not forgive
Avatar
Johanneksen poika
Viestit: 3702
Liittynyt: 29.04.2007 13:49
Paikkakunta: Espoo
Viesti:

Kärryjen luona keskustelemassa 23.09.2015 - osa 2

Viesti Kirjoittaja Johanneksen poika »

Nyt olen julkaissut osan 2 keskustelun.

Kaksiosaisen juttusarjan toisessa osassa keskustelu kulki näin:

Johanneksen poika: Katsoitko Inhimillisen tekijän?

JT-veli: En kattonu.

JP: Miksi et kattonu? Tiesitkö, mitä siinä oli?

JT-veli: No mä en edes tiedä, milloin se tulee. Mutta vaikka olisin tiennytkin, en ois voinut kattoo.

JP: Miksi?

JT-veli: No mä voisin kuvitella, että siinä on näitten erotettujen Jehovan todistajien juttuja.

JP: Luuletko, että ne on valetta?

JT-veli: No hyvin pitkälti, joo. Tiedän, että ne on valetta.

Kuva

http://johanneksenpoika.fi/uutiset/juttu_s467.html
rippeli
Viestit: 2454
Liittynyt: 28.04.2007 12:43
Paikkakunta: Helsinki

Re: Kärryjen luona keskustelemassa 23.09.2015 - osa 1

Viesti Kirjoittaja rippeli »

Aika paljon sait puristettua keskustelua kärrynvartijoilta. Varsinkin sen jälkeen kun kerroit olevasi erotettu.
Voin kuvitella miten turhauttavaa on koittaa keskustella asioista ihmisten kanssa, jotka kyllä tietävät, miten asiat on, mutta silti koittavat kiertää ja maalata mustaa valkoiseksi.
Let me go Master I hate you so
Polyester
Viestit: 2973
Liittynyt: 11.05.2007 22:11

Re: Kärryjen luona keskustelemassa 23.09.2015 - osa 1

Viesti Kirjoittaja Polyester »

Tässä näkee, että julkisuudella on vaikutusta. Vaikka JT:t itse ohittaisivatkin mediasta kriittiset jutut, kyllä nämä ihmisiä kiinnostavat ja todistajilta käydään kyselemässä. Kärrynvartijatkaan eivät olleet välttyneet kuulemasta ajankohtaisista aiheista. Varmaan on uskoa vahvistavaa kerta toisensa jälkeen vastata, ettei ole lukenut kirjaa, eikä aiokaan lukea, koska siinä on valehtelua ja vääristelyä, mistä tosin ei ole antaa esimerkkejä, kun ei ole kirjaa lukenut, eikä siis aiokaan lukea.
JT-veli: Mä en niinku viitsi ruveta niin kuin niin nippeliyksityiskohtiin... jokaista virhettä ruveta analysoimaan... Mä ajattelen asiaa silleen laajemmin kokonaisuutena...
--
JT-veli: En halua. Mä oon tutkinu Raamattua, mä oon tutkinu pikkusen muita uskontoja ja mä en oo oppinu yhdenkään uskonnon avulla yhtään mitään. Mut Jehovan todistajat on opettanut mulle Raamatun perusasiat.
--
JT-veli: Se on mahtava tulevaisuuden odote... ja minä alistun kaikkeen, mitä veljet sanoo... Uskon siihen, että Jumala johtaa kaikkea...
Niin kai se menee, eikä tuo edes kovin uskomattomalta tunnu varsinkaan, kun itse on joskus ollut samassa mielentilassa. Kokonaiskuva on niin selkeä, ettei yksityiskohtiin tarvitse paneutua, ja huomattava vaikutus on sillä vahvistuksella, mitä koko ajan tulee kirjallisuuden, kokousten ja JT-verkostojen kautta. Koko ympäröivä todellisuuskin antaa todistusta Totuudesta, kun informaation tulvaa suodattaa sopivasti. Taustalla on tietysti myös pelko siitä, että kriittisen materiaalin tutkiminen voisi vieraannuttaa Jehovasta (vaikka ei siellä oikeasti mitään merkittävää voi olla) ja vaarantaa pääsyn hartaasti odotettuun paratiisiin.

Mukava näitä keskusteluja on lukea, vaikka melkoista leinostelua kärrynvartijoilta tuleekin. Koko ajan pyöritään Raamatun periaatteiden vapaaehtoisen noudattamisen ympärillä eikä millään myönnetä (tai ei itsekään nähdä) sitä, että järjestö syöttää valmiin tulkinnan ja vaatii noudattamaan sitä sanktioiden uhalla. Sinänsä reippaita kärrynvartijoita, kun ovat kuvaankin suostuneet. Vielä kun olisivat vähän paremmalla asialla.
Avatar
Johanneksen poika
Viestit: 3702
Liittynyt: 29.04.2007 13:49
Paikkakunta: Espoo
Viesti:

Re: Kärryjen luona keskustelemassa 23.09.2015 - osa 1

Viesti Kirjoittaja Johanneksen poika »

Polyester kirjoitti:Sinänsä reippaita kärrynvartijoita, kun ovat kuvaankin suostuneet. Vielä kun olisivat vähän paremmalla asialla.
Ulkona rautatieaseman läheisyydessä ei ollut pylvästä, minkä taakse todistajat olisivat piiloutuneet. Toisin oli asematunnelissa sisällä. Siellä he menivät heti piiloon, kun aloin kuvata kamerapuhelimellani. :D

http://johanneksenpoika.fi/uutiset/juttu_s467.html
Avatar
Verilettu
Moderaattori
Viestit: 1862
Liittynyt: 06.07.2014 17:30
Viesti:

Re: Kärryjen luona keskustelemassa 23.09.2015 - osa 1

Viesti Kirjoittaja Verilettu »

Voi ei. Aluksi ajattelin että on varmaan hupaisan näköistä kun kärrynvartijat hyppivät pylvään taakse piiloon kameran nähdessään, mutta saman tien iski voimakas sääli näitä orjia kohtaan :(
Vastaa Viestiin