Musiikkia

wolframium · Viesti Kirjoittaja **wolframium** » 26.01.2008 01:22

Jakke kirjoitti:Mullapa on TAC-2!

On minullakin 1 kpl alkuperäisiä, mutta jos joku kertoo mistä niitä voi ostaa (uutena) lisää, niin saa meikäläisestä elinikäisen kaverin

. No monikaan ei tietysti halua friikkiä olohuoneeseensa

Jakke · Viesti Kirjoittaja **Jakke** » 26.01.2008 14:57

wolframium kirjoitti:
Jakke kirjoitti:Mullapa on TAC-2!
On minullakin 1 kpl alkuperäisiä, mutta jos joku kertoo mistä niitä voi ostaa (uutena) lisää, niin saa meikäläisestä elinikäisen kaverin . No monikaan ei tietysti halua friikkiä olohuoneeseensa

Eipä niitä uutena enää saa. Huuto.netissä on silloin-tällöin käytettyjä näkynyt. Mulla oleva yksilö on muuten sitä harvinaisempaa valkoista mallia ja sen verran sitä aikoinaan modasin, että jostain QuickShotista otin autofire-piirin ja asensin sen TACiin. Eli kytkimellä voi valita niin, että automaattitulitus tulittaa kun pitää fire-nappia pohjassa

wolframium · Viesti Kirjoittaja **wolframium** » 27.01.2008 04:21

Jakke kirjoitti:Eipä niitä uutena enää saa.

Sillä vaan meinasin, että kun esim. Competition Prosta löytyy parikin uutta tuotetta, mutta TACista en ole vastaaviin törmännyt:

http://www.pulju.net/shop/product_details.php?p=392

http://www.puolenkuunpelit.com/kauppa/p ... s_id=18717

Bergerac · Viesti Kirjoittaja **Bergerac** » 30.01.2008 21:28

Tämä hemmo oli silloin takatakavuosina yksi suosikki, ja kyllä edelleenkin herran tuotantoa löytyy tallenteina...ja soi säännöllisesti.

Eräänlainen legenda hänkin, ansaitusti, mielestäni.

http://www.youtube.com/watch?v=WpDblDia5TE

Jaakob · Viesti Kirjoittaja **Jaakob** » 30.01.2008 22:27

Ynkkä on kyllä hyvä ja nopea mutta jotenkin sieluton kitaristi...

wolframium · Viesti Kirjoittaja **wolframium** » 31.01.2008 00:42

Jaakob kirjoitti:Ynkkä on kyllä hyvä ja nopea mutta jotenkin sieluton kitaristi...

"Sairaan nopee!!" - Sakari Östermalm

Jeff Healey onkin sitten parempi tuolla sielupuolella.

wolframium · Viesti Kirjoittaja **wolframium** » 31.01.2008 01:20

Ensimmäiset huikaisevat musiikilliset kokemukset koin vaahtosammuttimen kokoisena kuunnellessani Americaa (Ventura Highway, Tin Man, ym.) ja Mike Oldfieldiä isoveljen vinyyleiltä

Jos jotain erikoisuuksia mainitsisi, niin Alain Eskinasi (Many Worlds, One Tribe) on minulle sellainen, että kun kuunnellessa käy sohvalle makaamaan silmät kiinni, niin pääsee mukavasti Suomesta pois...

Jaakob · Viesti Kirjoittaja **Jaakob** » 31.01.2008 11:03

Jooh, ite kuuntelen tosiaan kitaristeista mielelläni Eric Claptonia, Stevie Ray Vaughania ja tietenkin Jimi Hendrixiä. Toki monia muitakin.

Jakke · Viesti Kirjoittaja **Jakke** » 31.01.2008 19:03

Jaakob kirjoitti:Jooh, ite kuuntelen tosiaan kitaristeista mielelläni Eric Claptonia, Stevie Ray Vaughania ja tietenkin Jimi Hendrixiä. Toki monia muitakin.

Minun suosikkini kitarasankareista ovat Nuno Bettencourt (mm. Extreme) ja tietenkin Slash. Ei niinkään absoluuttisen taitavuuden takia, vaan lähinnä soittotapa viehättää. Ensiksi mainittu on ehdoton suosikkini omalla alallaan.

liabiliteetti · Viesti Kirjoittaja **liabiliteetti** » 01.02.2008 00:29

Muutama vuosi sitten, 10 vuoden tauon jälkeen, ostin kaupasta levyn. Kyseinen artisti oli Viikate. Kävinpä viime vuonna pariinkiin otteeseen kuopiossa Henkassa katsomassa (helmikuussa ja marraskuussa). Muusiikillisesti olenkin kovin kaikkiruokainen, paitsi kaikki hampunkatkuiset ja örinäntäyteiset musiikinlajit sekä iskelmä aiheuttavat inhoreaktioita. Pidän erityisesti bluesista ja housesta (kuulostaa oudolta, tiedän).

Jakke · Viesti Kirjoittaja **Jakke** » 01.02.2008 18:54

Te (me) jotka kaipaatte Van Haleneita ja Whitesnakeja ym. wanhan hyvän ajan rokkibändejä, kuulostelkaapas jyväskyläläis-helsinkiläistä rytmimusiikkiorkesteria nimeltään Leverage. Melko tarttuvia kertsejä, mainio laulaja ja ripaus progeilua. Erittäin pro-meiningillä tuotettua kamaa.

wolframium · Viesti Kirjoittaja **wolframium** » 01.02.2008 21:11

Tulipa tässä mieleen taas yksi hassu juttu, ellei peräti anekdootti (anekdootti juttu, tarina; kasku ¶ Tarinantapainen, lyhyt, usein hiukan kärkevä kertomus yleensä jostakusta ihmisestä tai tärkeästä tapahtumasta. Anekdootti voi olla (hiukan) huvittava tai se voi tähdätä vain esimerkiksi ihmisen luonteen kuvailuun jonkin "hänelle tyypillisen" käyttäytymisen kertomisella.)

Niinkuin tuossa aikaisemmin totesinkin, niin tietyt biisithän (usein juuri ne omasta mielestä "parhaat") ovat vahvasti sidoksissa ihmisen kokemiin tunteisiin, muistoihin, tärkeisiin hetkiin jne. Siinä mielessä olisikin mielenkiintoisempaa kysyä tämänkin palstan ihmisiltä, että mikä omakohtainen tarina johonkin kappaleeseen/yhtyeeseen kuuluu, kuin että pelkästään lueteltaisiin kuka on "ihan mielettömän hyvä esiintyjä/bändi". No saattaahan joku tykätä tietyistä kipaleista pelkästään sen takia, että se on taidollisena esityksenä ylivertainen muihin verrattuna, mutta harvemmin ehkä näin?

Mutta siihen juttuun. Kymmenisen vuotta sitten serkkuni meni naimisiin. Hän oli (ja on edelleenkin) ns. "maailmallinen", eli nykyisen mittapuuni mukaan "normaali". Kokoonnuttiin sitten sukulaisporukalla Mikael Agricolan kirkon eteen, jossa vihkitoimitus suoritettiin (sukulaisissani on jonkun verran Jt:ia, mutta enemmän kuitenkin normaaleja ihmisiä). Pari "tiukempaa" Jt-sukulaisperhettä eivät suostuneet menemään kirkkoon sisään; omat vanhempanikin yllättävää asiainkantaa hiukan miettivät, mutta sen verran "häpyä" ilmeisesti löytyi, että meidän perhe kirkkoon lopulta meni.

No, kirkkoon sisään ja kirkkoraamattu/virsikirja (en enää muista kumpi) kouraan, jota vakaumuksellinen äitini ei tosin suostunut ottamaan vastaan (minä olin silloin toimeton, en ollut niin paljon mielenhallinan otteessa). Todellinen yllätys tuli kun urkuri rupesi soittamaan sitä morsiamen sisääntulobiisiä. Se kun ei ollutkaan se tyypillinen hääseremonialuritus, vaan siihen aikaan poplistojen kärjessä keikkunut Enigma, joka yhdisti kirkko- ja popmusiikkia sellaiseksi oudoksi sekasikiöksi. No joka tapauksessa, tämä jäi päällimmäisenä mieleen koko hommasta (jos ei lasketa mukaan äitini ihmettelyä siitä minkä takia meille tilaisuuden lopuksi työnnettiin kouraan riisiä sisältäviä pusseja, naiivi ja hiukan yksink.. hmm.. yksioikoinen ihminen kun on, tyypillinen Jt-tynnyrissä kasvatettu. No sekin pakanuus selvisi hyvin nopeasti...)

Nykyisin minua hiukan ihmetyttää ihmisten kovin konservatiiset musiikkivalinnat elämänsä tärkeissä tilanteissa. Miksei voisi tehdä niinkuin serkkuni? Että valitsee jonkun itselle tärkeän tai muuten vaan "coolin" yhtyeen/kappaleen soitettavaksi häissä/hautajaisissa/tms.? Kunnon Death Metal biisi hautajaisissa voisi olla mukavaa vaihtelua sen iänikuisen Albinonin Adagion sijaan...

Bergerac · Viesti Kirjoittaja **Bergerac** » 01.02.2008 22:55

Kai tämänkin iankaikkisen Wanhan tänne voi lisätä:

http://www.youtube.com/watch?v=idb2dUtTpuU

Bergerac · Viesti Kirjoittaja **Bergerac** » 01.02.2008 23:10

Akustisellakin onnistuu:

http://www.youtube.com/watch?v=WZwKQfrgERw

Kontrolli toimii.

Bergerac · Viesti Kirjoittaja **Bergerac** » 01.02.2008 23:36

Jaakob kirjoitti:Ynkkä on kyllä hyvä ja nopea mutta jotenkin sieluton kitaristi...

Voisi olla kiva pistää äänestys pystyyn sielukkaimmasta kitaran soittajasta, mutta foorumisofta ei salli xxx-määrän nimiä , limiitti tulee vastaan

No joo, kieltämättä YM ns. legenda tuotanto pääsääntöisesti pyörii perkeleen nopeassa sieluttomassa paholaisen kädessä. Mutta Ym:ltä löytyy myös sielullisempaa tulkintaa kuin "pelkkää paholaisen kättä". Nämä vain jäävät usein varjoon.