Voiko uskosta luopua ilman kriisiä?

[Ninth]

Arvelen, että uskosta luopuminen vaatii kriisin ja että se on enemmän prosessi, jossa puretaan palapeliä pala kerrallaan ja rakennetaan uutta kuvaa tilalle. Tuona aikana kriisejä tulee tuon tuostakin, mutta ajan myötä ne käyvät helpommiksi siinä missä palapeli muuttuu helpommaksi, mitä pidemmälle sen on koonnut.

Hieno vertaus. Näin minäkin sen koen.

[wolframium]

Lopputulos on tämän pedofiliakohunkin keskellä, ettei Jehovan todistajuus toimi niin kuin pitäisi.

Kommunismikaan ei toimi niin kuin se pitäisi. Tai reaalisosialismi tai mikä se nyt onkaan se yhden puolueen tasa-arvoinen järjestelmä. "Kaikki ovat tasa-arvoisia, mutta jotkut ovat tasa-arvoisempia kuin toiset". (Eläinten vallankumous).

Tämä ei ole poliittinen kannanotto, vaan systeemien vertailua.

Kommunismin ja jehovantodistajuuden yhteisenä ongelmana on, että 95% porukasta ei joko halua tai pysty elämään annettujen ohjeiden mukaan. Täytyisi olla joko askeetti tai äärimmäisen epäitsekäs ihminen, jotta kummassakaan porukassa viihtyisi.

[Jakke]

Ainakin tuolla Savon maaseudulla törmäsi 70-80 luvuilla usein väitteeseen, että "Jehovan todistajat on kapitalistinen uskonto". Ilmeisesti väite johtui lähinnä lahkon amerikkalaisista juurista. En minä silloin lapsena ymmärtänyt mitä koko sana tarkoitti, mutta sen verran jäi mieleen, että ryhdyin isona itsekin sellaiseksi

[Takku]

Jos lahkoon on kersasta asti aivopesty, niin vaikeaa siitä on noin vaan ilman mitään ongelmaa päästä eroon.

Itteä ainakin vainoaa nuo harmagedon-kuvitelmat ja -painajaiset hyvinkin ahkeraan.

[wolframium]

Jos lahkoon on kersasta asti aivopesty, niin vaikeaa siitä on noin vaan ilman mitään ongelmaa päästä eroon.

Itteä ainakin vainoaa nuo harmagedon-kuvitelmat ja -painajaiset hyvinkin ahkeraan.

Odotan innolla aikaa, kun joku ex-Jt ryhtyy kauppaamaan Watchtalgia-tuotteita. T-paitoja kaikissa mahdollisissa väreissä ja kuvituksissa; Vartiotorni-logoilla, "Sodoman homoraiskaajien hävitys meteoriiteilla" -teema, "karhumuori ja 42 lapsosta", säihkyvä valtaistuin ja 144tonniset heebot, Brooklyn Skyline ja Brooklyn at Dusk + Welcome to Brooklyn, Paratiisin hedelmälaarit ja leijonapaijaus sekä erirotuisten "pepsodent", Jeesuksen kärsimysten tie Colgate (ilman vaakapuuta tietenkin), antautuminen ja kaste Jordaniassa, euforinen Eufrat + Tigris ja useamman numeraalin virran maa.

Tähän kaikkeen minä uskon ja odotan uskoni täyttymystä innokkaasti ja vakaasti, pitäen aina järkähtämättömänä mielessäni sen Päivän, jona voin luopua maallisista kolikoistani shoppailemalla jonkun ex-Jt:n nettikaupassa.

[Vieras]

Niin, onko se elämäntapa

Tänään tämän päivän opit, huomenna huomisen

Ylihuomenna ylihuomisen maailmanloppu, eilisen maailmanloppua ei saa muistella.

Mutta vartiotornit on kaupusteltava ja jäsenistöä värvättävä sekä kokouksissa kehuttava lahko, väitettävä että omakehu ei haise

[Pehmoluopio]

Kommunismin ja jehovantodistajuuden yhteisenä ongelmana on, että 95% porukasta ei joko halua tai pysty elämään annettujen ohjeiden mukaan. Täytyisi olla joko askeetti tai äärimmäisen epäitsekäs ihminen, jotta kummassakaan porukassa viihtyisi.

Kommunismin ja jehovalaisuuden yhteinen ongelma on myös se, että he näkevät koko muun maailman uhkana ja se toimii oikeutuksena kaikille väärinkäytöksille järjestelmän sisällä.
Tämä paranoia tosin on lähtöisin Raamatusta eikä jehovien omaa keskintöä.

[Murunen (ei muistanut kirjautua)]

Kai se 'kriisin suuruus' on kiinni usein siitä kuinka syvällä jehovantodistajuudessa on piehtaroinut.

Voikohan Jehovan todistaja olla piehtaroimatta kovinkaan kevyesti lahkossa? Ehkä semmoiset selviävät vähemmällä, jotka saavat todistajakasvatuksen, mutta eivät sisäistä hommaa koskaan eivätkä käy kasteella. Joku aikuisena mukaan tullut taas saattaa kokea itsensä melko petetyksi, jos on hyvässä uskossa todistajaksi liittynyt ja uskonut, että todistajilla on totuus ja sisäinen rauha.

Tuota olen miettinyt minäkin tahollani. Itse olen kaiketi elänyt suhteellisen "kevyen" jt historian. Minua ei ole koskaan pakotettu mihinkään. Ei kentälle, kokouksiin tms. Usko on saanut tulla luonnostaan. Toisaalta nuorena ajattelin 15-vuotiaana, että sen ikäisenä tyttönä on outoa, jos ei ole käynyt kasteella ja kun tiesin, että siskoni ei sitä koskaan tee, niin tunsin sen velvollisuudekseni äitiäni kohtaan mennä kasteelle. Muuten olisin hyvin ehkä voinut olla menemättäkin. Koko nuoruuden ja siitä lähtien on asiat olleet ristiriitaisia mielessäni. Niin monta kysymysmerkkiä, mutta valitsin silloin tutun ja turvallisen. Yksinhuoltajan lapsena halusin myös näyttää srk kaksinaamaisille tädeille ja sedille, että yh:n lapset voivat päästä kasteelle asti, koska meitähän aina pidetään kaiken pahan alkuna ja juurena (vaikka ne vanhimpien lapset aina etunenässä kuppi kädessä olivatkin ). Valitsin osittain suunnan itse, osittain sosiaalisen painostuksen takia. Ja käyn aivan älytöntä kriisiä uskosta luopumisen suhteen. Jo pari vuotta. Välillä se helpottaa, välillä taas iskee päälle kuin hurrikaani. Koko maailmankuvan hahmottaminen aikuisena uudelleen on raskasta. Kun lähdetään siitä asti, että uskonko luomiseen vai evoluutioon. Mitä voin uskoa ilman virallista uskoa? Voinko uskoa mihinkään, kun olen luopunut yhdestä maailmankuvasta ja uskosta? Ihan back to basics-juttuja... Plus kaikesta joka asian epäilemisestä irtipääseminen. Kyseenalaistan jatkuvasti kaiken. Itse teen luopumistyötä nimenomaan henkisellä tasolla analysoiden ja pohtien. Ja juuri kun luulen päässeeni johonkin tasapainoon taas vaihteeksi, tulee riita miehen kanssa, joka syyttää mun epäluuloisuutta edellisestä elämästä. Silloin mukaan tulee myös tahtomattani syyllisyys. Syyllisyys menneisyydestä, johon en voinut vaikuttaa. Lapsi uskoo mitä opetetaan. On varmaan ehkä raskasta elää ihmisen kanssa, joka ei tiedä paikkaansa maailmassa... Mutta tietääkö moni muukaan...

Ehkä jollekin terapioinnille olisi voinut olla kohdallani tilausta ilman tämän netin mahdollisuuksia jakaa kokemuksiaan ja lukea muiden vastaavista. Näillä on ollut mittaamattoman suuri vaikutus sille että vt-seuran edesottamukset ovat asettuneet näkemyksissäni oikeille paikoilleen.

Itse en varmaan olisi saanut sanaa suustani uskostani tai entisestä uskostani terapiassa tai ystävien kesken ilman, että olisin asioista puhunut eka netissä muutaman vuoden ajan. Nyt jo pystyn käsittelemään niitä asioita ääneen.

Pystyin ensimmäistä kertaa sanomaan n. vuosi sitten tyttöporukassa, kun oltiin iltaa viettämässä, että olen ollut jt, kun puhe kääntyi jostain syystä seksiin liippaavaan tms. Olen hävennyt sitä aina. Jopa silloin, kun olin jt-lapsi ja nuori, en koskaan kertonut sitä kenellekään. Koulussa oli pakko sanoa opettajalle ja se oli kamalaa. Kentällä käynti oli horrorfilmistä, kun aina tuli lisäjännitystä, avaako oven viereisen pulpetin poika Kerran avasi... Vältin siis kuitenkin koulukiusaamiset, koska tajusin pitää turpani kiinni uskonnosta. Luojan kiitos olin niin järkevä. Säästin itseni ties miten monen vuoden pohdinnoilta ja itsetunnon vammoilta silläkin. Tosin voi ajatella, että olenko jo pienenä "ollut niin fiksu", että olen mielessäni kyseenalaistanut moniakin asioita, enkä ole halunnut tulla liitetyksi moiseen ryhmittymään. Usko on mielestäni henkilökohtaista ja sisäistä. Ei siihen mitään paheellista järjestöä tarvita.

Muakin auttoi netti ja täällä jaetut kokemukset. Ja on helpompi kertoa olleensa osa jotain, jota voi nyt ihmetellä. Kuin kertoa olevansa osa jotain, jota muut ihmettelevät.

[Kaarmis]

----Koko maailmankuvan hahmottaminen aikuisena uudelleen on raskasta. Kun lähdetään siitä asti, että uskonko luomiseen vai evoluutioon. Mitä voin uskoa ilman virallista uskoa? Voinko uskoa mihinkään, kun olen luopunut yhdestä maailmankuvasta ja uskosta? Ihan back to basics-juttuja...

-----Pystyin ensimmäistä kertaa sanomaan n. vuosi sitten tyttöporukassa, kun oltiin iltaa viettämässä, että olen ollut jt, kun puhe kääntyi jostain syystä seksiin liippaavaan tms. Olen hävennyt sitä aina. Jopa silloin, kun olin jt-lapsi ja nuori, en koskaan kertonut sitä kenellekään. -----

Muakin auttoi netti ja täällä jaetut kokemukset. Ja on helpompi kertoa olleensa osa jotain, jota voi nyt ihmetellä. Kuin kertoa olevansa osa jotain, jota muut ihmettelevät.

Minä taas olen kokenut uuden maailmankuvan rakentamisen antoisana seikkailuna, vaikkakin kivisenä tienä joka ei ole vieläkään loppumetreillään... Minua ei haittaa vaikken tiedäkään (lue "uskokaan") maailman ja elämän syvintä olemusta ja tarkoitusta. Onko sillä väliäkään, voi olla ettei sitä tiedä kukaan.

Minäkin häpesin todistajuuttani, mutta nyt ei ole pätkääkään vaikea sanoa puolituntemattomillekin että olen ex-jt. Outoa...

Netti on ollut todella hyödyllinen omassa etsimisessäni, tuen saamisessa sekä uuden ystäväpiirin hankkimisessa. Kaikki on nykyään helpompaa, toki olen tarponut tätä jt-jälkeistä aikaa jo yli 10 vuotta!

[wolframium]

Minä taas olen kokenut uuden maailmankuvan rakentamisen antoisana seikkailuna, vaikkakin kivisenä tienä joka ei ole vieläkään loppumetreillään... Minua ei haittaa vaikken tiedäkään (lue "uskokaan") maailman ja elämän syvintä olemusta ja tarkoitusta. Onko sillä väliäkään, voi olla ettei sitä tiedä kukaan.

Erittäin hyvin sanottu. Näin minäkin sen koen.

[Vieras]

Mikä on kriisi? Koulun psykologiassa selitettiin, että kriisi sisältää vaaran ja mahdollisuuden.

JT-uskosta luopumisen kriisi taitaa painottua enemmän tuonne mahdollisuuden puolelle: kriisistä selviää omaan vapaaseen elämään oman arvomaailman ja oman ajattelun pohjalta.

En näkisi JT-uskosta luopumisessa niinkään tuota vaara-elementtiä, paitsi seuran itsensä luomien sosiaalisten sanktioiden muodossa. Mutta ne eivät ole tekemisissä ihmisen sisäisen kriisin kanssa, vaan ovat ulkoapäin annettuja epäinhimillisiä rangaistuksia, jotka saattavat syventää tuota itsensä ja maailmankatsomuksen löytämistä koskevaa sisäistä kriisiä.

Toisin sanoen, kun ihminen käy sisäistä kamppailua päästäkseen pois valheellisesta uskonnosta ja lahkosta, lahko syventää tuota kriisiä puuttumalla siihen ulkoa päin ja yrittää mielenhallinnan ja sosiaalisten sanktioiden keinoilla määrätä, mitä ihmisen pitäisi tehdä, uskoa ja ajatella. JT-johto yrittää puuttua ihmisen omaan sisäiseen henkiseen kasvuun ja tukahduttaa sen.

Maailmankatsomus- ja uskonkriisejä on muillakin kuin jehovilla, ne ovat luonnollisia, mutta useimmilla ei kuitenkaan ole kovakouraista lahkojärjestöä kintereillään sisäisen kriisin ulkopuolisena osapuolena.

[Ninth]

En näkisi JT-uskosta luopumisessa niinkään tuota vaara-elementtiä, paitsi seuran itsensä luomien sosiaalisten sanktioiden muodossa.

Entäpä itsemurhariski ja vaara sairastua masennukseen?

[Vieras]

Se on totta, en heti tullut ajatelleeksi. Kriisissä on aina vaara ja mahdollisuus.

[Markku Meilo]

Ilmeisesti väite johtui lähinnä lahkon amerikkalaisista juurista.

Jotkin Stadin vanhat starat nimittivät kokista jehovanjuomaksi, eli myös tieto jehovantodistajuuden ja Coca-Colan kytköksestä oli levinnyt syntisille maailmallisillekin. Tosin jt-nuoruudessani puhuttiin, että kokiksen keksijä oli jt, mikä ei käsittääkseni voi pitää paikkaansa, vaikka ei saivarreltaisi 1931 nimenmuutoksesta. Yhteys oli kokisimperiumin rikas hallintomies, jonka poika (rikas tietysti hänkin) pääsi lahjoituksillaan sisäpiiriin, nappasi Rutherfordin rakastajattaren ja Rutherfordin täytyi hankkia uusi.

Mitä taas itse vitjan aiheeseen tulee, niin katselen omaa uskonseikkailua kriisinä, josta oli vapauttavaa päästä eroon. Jehovantodistajuus tärväsi, enemmän ja vähemmän, elämäni viisi ensimmäistä vuosikymmentä.

En kuitenkaan heittäisi kaikkea uskoa romukoppaan. IKEA:n kardinaaleista eräs tunnustaa uskovansa Jumalaan ja saa siitä uskosta elinvoimaa. Toki oleellista on, että em. henkilön Jumala ei ole Raamatun Jumala. Toinen oleellinen asia on, että ko. henkilö ei koe mitään tarvetta markkinoida uskoaan ja olisko tästä johtuen kolmas oleellinen asia, että yhteisissä keskusteluissamme kukaan kardinaali ei ole kokenut tarvetta kysellä asiaa sen tarkemmin.

[Vieras]

Todistaja on lahkon vaikutuksesta aina huonompi ja huonompi toimimaan yksin yhteiskunnassa, mitä enemmän aika kuluu sitä pahemmin. Oppii ainoaksi syyksi olla ulkopuolisten kanssa tekemisissä värväämisen, oppii kysymään neuvonsa lahkosta, jne. Kai noin periaatteessa, niiden onni se vain on, jotka ovat mahdollisimman vastustuskykyisiä kuitenkin ja vaikeasti vaikutettavissa.

Pelottavaa on lahkon mahdolliset muutokset. Joissakin erikoislahkoissa on kuten tunnettua toimeenpantu uuden valon johdosta ryhmäitsemurhautumisia.