Witless kirjoitti: Lapset ovat yllättävän hyviä haistamaan rehellisyyden ja epärehellisyyden heille tutuissa ihmisissä. Olen huomannut että Jehovan todistaja -taustan omaavalla vanhemmalla on tarve kertoa lapsilleen "totuus", oli se sitten lahkon jälkeen omaksuttu ateismi, lievempi kristillisyys tai jotain ihan muuta. Miksi lapselle pitäisi olla vastaus joka asiaan valmiina?
Hesarin kuukausiliitteessä oli joitain vuosia sitten artikkeli jossa koululuokka lähetti monen sortin ajattelijoille kysymyksen "Mikä on elämän tarkoitus?". Kirjailija Hannu Salama vastasi suunnilleen: "Voi hyvät lapset, en minä vaan tiedä."
Voi voi... lasten kasvatus olisikin helppoa jos kaikkiin kysymyksiin olisi vastaus valmiina. Meidän kaikkien elämä olisi helppoa jos kaikkiin kysymyksiin olisi vastaus...
Jokainen aikuinen tietää, ettei kaikkeen löydy vastausta, mutta kysymys onkin siitä mitä haluamme lapsellemme opettaa...
Jotkut haluavat opettaa lapselleen ateismia, toiset luterilaista uskontoa toiset hindulaisuutta, mikään näistä ei varsinaisesti ole väärin, koska varmasti jokainen vanhempi haluaa lapselleen opettaa sen tiedon mukaan mikä itsellä on, parhaansa mukaan.
Lapselle voi toki jokaiseen asiaan vastata että "en minä vaan tiedä". Mutta minkä kuvan se sitten lapselle antaa? Joko sen, ettei asia kiinnosta sinua pätkääkään tai sen, ettei lapsen kysymykset kiinnosta sinua pätkääkään... vaiko sen, että sinä et tunnu tietävän mistään mitään?
Ei ole pakko opettaa mitään absoluuttisena totuutena, mutta minusta (ja tämä on vaan minun mielipiteeni..) lapselle voi, ja pitääkin kertoa, että mitä tulee uskontoihin, on olemassa monenlaisia uskomuksia. Mitään näistä ei ole voitu osoittaa todeksi, siihen koko uskonto sanakin perustuu.
Lapsi ei esittäisi kysymystä ellei hän haluaisi siihen edes jonkinlaista vastausta.