Jakke kirjoitti: Se on vähän harmillista, että tällainen skeptisyyteen ja tieteelliseen näkemykseen kallellaan oleva asioista aidosti kiinnostunut ihminen ei ikinä näe mitään yliluonnollista. Mistä mahtanee johtua?
No ihan samaa olen itse harmitellut, sillä mä kovin mielelläni näkisin ja kokisin jotain yliluonnollista.
Mutta olen tullut siihen tulokseen, että jos nyt vaikka demonit tapsuttelisivat eteeni, niin minunhan olisi likimain pakko alkaa uskoa myös siihen vastavoimaan, eli jumalaan. Demonit fiksuina olentoina jättävät minut rauhaan siksi, ettei tätä tapahtuisi.
Jakke kirjoitti: Ainoa hieman yliluonnollisen suuntaan kallellaan oleva asia, josta on kokemusta, on eräät sisarukset jotka ovat nähneet "enneuniksi" luokiteltavia unia. Jopa niin, että ovat kertoneet unistaan minulle etukäteen ja asiat ovat toteutuneet. Siinäkään en kyllä näe mitään yliluonnollista; pistän asian tavallista vilkkaamman unennäön ja jonkinlaisen vaistonvaraisen, alitajuisen, tiedossa olevien asioiden prosessoinnin piikkiin. Siis tyyliin esim. jos näkee jonkun nilkuttavan jalkaansa, sitä ei ehkä tiedosta, mutta seuraavana yönä näkee unta että kaverilla on jalka kipea
Mäkin olen nähnyt enneunia, mutta se on tosiaan kaikki selitettävissä intuitiolla. Informaatiotulva päivien mittaan on niin valtava, että aivojen on pakko suodattaa pois siitä suurin osa ja jättää jälkeensä vain se mikä on merkittävää. Silti meillä on alitajunta, joka suodattaa samalla tuolla syvemmällä asioita, meidän sitä tiedostamattamme. Alitajunnan yksi tapa työskennellä ovat unet. Tämän takia uniin saattaa todellakin tulla jotain sellaista, mitä itse emme ole tajunneet laittaa merkille. Monet suuret keksinnöt ovat syntyneet unessa.
Mulla on YKSI sellainen kokemus, jota en ole ihan varmasti osannut selittää.
Meillä on kaksikerroksinen asunto, jossa portaitten yläpäässä on meidän makuuhuoneemme. Makuuhuoneen seinässä on lasitiili-ikkuna. Portaitten alapäässä meillä on olohuone ja televisio.
Olimme sitten miehen kanssa yks yö käymässä nukkumaan ja valot olivat sammutetut, lapset jo nukkuivat.
Yhtäkkiä säpsähdimme siihen, että alakerrassa televisio alkoi pauhaamaan kovalla äänellä. Lasitiilten läpi näimme molemmat televisiossa vilkkuvat valot.
Äänet hiljenivät hyvin nopeasti ja kun ehdimme alakertaan oli televisio kiinni. Kaikki oli täysin niin kuin sen jätimme.
Jos sen olisin kuullut ja nähnyt vain minä, olisin laittanut asian jonkin unen ja valveen välimaastoon, mutta koska me satuimme molemmat olemaan vielä hereillä ja rupattelemaan päivän asioista, niin kumpikin meistä koki saman.
Mies on jälkeenpäin ajatellut, että jospa televisio olikin jossain valmiustilassa ja illalla näytti siltä, että se olisi ollut muka kiinni. Tietyn ajan kuluttua kun ajastin olisi sulkenut television se vielä hetkeksi ikäänkuin käynnistyi ja sammui sitten...
Ihan kiva, mutta vielä tänäkään päivänä me ei tiedetä miten tuollainen valmiustila voidaan saada päälle televisioon...
Jotainhan ihminen sellaisesta hakee. Riippuu varmaan ihan tapauksesta ja hurahtamisasteesta, mikä nyt sitten on hörhöä. Itse ymmärrän hyvin itämaisia mielenhallintatekniikoita, voivat sopia mielenrauhaa kaipaavalle, tai rentouttavia kosketushoitoja ja niiden hyväätekevää vaikutusta niille, jotka eivät kasvaneet halikulttuurissa. Krääsän ostelua en ymmärrä, en myöskään huuhaa-alan "oppijärjestelmiä".
Epistä.