Todistajuuden idiotismeja
Valvoja: Moderaattorit
-
Vieras
Re: Todistajuuden idiotismeja
"koska se oli palvontaa" usein värvätyt eivät väitä vastaan, koska siitä kai seuraisi ennennäkemätön rangaistus. Lahko ei puolestaan kysy vaan määrittelee.
Kuva ei saa olla seinällä, koska se on kaunis. Se on siellä koska se on palvontaa, sanoo lahko viisaudessaan. Mitä muotoja palvonta sitten ottaa kun kuva poistetaan, ei kai kukaan palvontaansa lopeta sen perusteella että kuva vohkitaan ?
Synttärit oli kielletty koska juhlakalu olisi kuitenkin vain luomus, näin 1 perustelu siinä lahkon historiikissa 90-luvulta.
Nyt kuulema synttärit ovat sallittuja, mutta, mikä on palvonnan ja luomuisuuden suhde ?
Vaaleissa saa nyt äänestää, asia ei kuulu ohraluokalle eikä ole lampaiden tai vuohiluokan juttuja, vaan omatunnon kysymys.
Omatunto on vain lahkon määrittelemällä tavalla erilainen, itse asiassa taitaa rötjätty luokka välttää määrittämästä omatuntoasioita tahallaan.
Esim. Obama -vaaleissa periaatteessa moni katsoi rationaalisesti, että ihmisten tulee maksaa omat sairausvakuutuksensa eikä yhteiskunnan. Omatunnon kannalta taas kolkutteli, että työtömän, yksinhuoltajan, vankilakundin lapsen jne voisi olla getossa asumisensa kokemuksella vaikeata ruveta järjestelemään itselleen sairausvakuutusta.
Värvätty mietti, kuinka ulkokultainen lahkomainos tästä asiasta saisi hyvän lahkomainospuheen pidettyä, jonka keksimisen jälkeen tiesikin, mikä on omatunnon kanta äänestyksestä.

avartunut
- Viestit: 92
- Liittynyt: 09.10.2007 16:40
Re: Todistajuuden idiotismeja
Joku kieppari konventtipuheessaan oli (1990-luvulla) kieltänyt Tamagotchit. Siis sellaiset virtuaalilemmikit, joita lapset pitivät "hengissä nappeja painamalla". Puhujan mukaan antavat lapsille väärän kuvan elämästä. Hmm. vrt ikuinen elämä paratiisissa maanpäällä!
-
Mag Mell
- Viestit: 541
- Liittynyt: 10.04.2009 17:10
Re: Todistajuuden idiotismeja
Mitämitämitä?Vieras kirjoitti:Nyt kuulema synttärit ovat sallittuja, (...) Vaaleissa saa nyt äänestää, asia ei kuulu ohraluokalle eikä ole lampaiden tai vuohiluokan juttuja, vaan omatunnon kysymys.
Siis ihan oikeasti nyky-jt:lle on sallittua viettää/osallistua/järjestää/jne synttäreitä? Ja että vaaleissa saisi todistajatkin hyvin omintunnoin äänestää? Ymmärsin varmaan jotenkin ihan totaalisen väärin, tai sitten on kovasti iso luuta lakaissut pölyjä sen jälkeen kun lopetin järjestöherrojen kuuntelemisen.
With oblivion's obscuration fill my senses to the brim,
make me taste obliteration, in this dimness let me dim.

Aaac
- Viestit: 1644
- Liittynyt: 28.04.2007 15:11
Re: Todistajuuden idiotismeja
Ei-todistajamiehen jt-aviovaimo saa osallistua synttäreiden ja joulun viettoon, jos mies sitä vaatii.
Äänestyskoppiin saa mennä maissa (esim. Belgiassa), jossa äänestäminen on pakollista. Käytännössä jos JT menee koppiin, hän antaa tyhjän äänen. "Se on Jumalan ja yksilön välinen asia", sanoi Vartiotorni aikanaan.
Joulun ja synttärin vietto sekä äänestäminen ovat siis sallittuja hyvin rajoitetusti, eivät yleisesti.

Religionsfri.
-
Leviathan
- Viestit: 121
- Liittynyt: 11.08.2009 03:10
Re: Todistajuuden idiotismeja
Koskeeko tuo myös ei-jt vaimoa joka vaatii jt aviomiestä viettämään?Aaac kirjoitti:Ei-todistajamiehen jt-aviovaimo saa osallistua synttäreiden ja joulun viettoon, jos mies sitä vaatii.
Omilla aivoilla ajattelun tärkeys saattaa joskus unohtua, mutta kun totuus alkaa sinua kuristaa ja pääset sen ikeestä, muistat miten sinulle on suotu vapaa tahto.
-
Vieras
Re: Todistajuuden idiotismeja
Michael Jackson -vainaan äiti vissiin piti synttäreiden viettämisenä tämän maahanpanijaisia tämän syntymäpäivänä, kun ei hyväksynyt. (Aaac:n uutiset 31.8.09)
Aaac:n uutiset 20.7.09 jolloin jt-tyttöä vokotellakseen jt:ksi ruvennut mies ampui perheen isän kun joutui torjutuksi lahakokasteestaan huolimatta, kertoo, että jt-tytär olisi viettänyt tuolloin synttäreitä (celebrating her 16th birthday) näin BBC:n uutislinkissä. Kielitaitoiset ! tuon ei kuitenkaan ole tarvinnut merkitä synttärijuhlia ?
(koko perhe oli lahkolaisia)
Entä jos ei-jt aviomies ripustaa kuusen oksille ristejä, päällystää vasikkapatsaan kultatinapaperilla ja vaatii toivottamaan sille hyvää joulua ?

Raamatun kirjoittamisen aikaan äänestäminen demokraattisena tapana on ollut tuntematon, Kreikassa oli vapaiden miesten demokratia, joka ei naisia eikä orjia hyväksynyt, mutta Rooman vallan myötä lienee tapa hävitetty ?
Serena Williams on toivonut Obamasta presidenttiä samalla kun on puhunut äänestämisesteestään. Siinäpä se, tahto on hyvä, mutta Seura on vahva.
www.Slate.com/id/2194321/ ilmoittaa tiedon että 13 % jt:sta on ilmoitanut rekisteröityneensä äänestäjiksi (just näissä Obama-vaaleissa) jos oikein ymmärsin. USA:ssa äänestys etenee eri tavoin kuin täällä, on rekisteröitymisvaihekin (ja siitä ei ole valoa ?).
Äänestämisellä voidaan usein tukea juuri niitä Jeesuksen ajatuksia, vaikea olisi kuvitella Williamsinkaan kovin muutoin perustella Obama-mieltymystään.
(joku kirjoitti jossain että valo ei ole kieltänyt esiintymästä uimapuvussa kuvissa, kuten Williams, eikä sen puoleen alastikaan, hän lisäsi)
Jt:ien emolahkossa oli srk:lla Raamatun mukaisesti äänestyskäytäntö, jota apostolin tarkoituksella vartiotornissa perusteltiinkin. Liekö sitten yhteen syssyyn muutoksella poistettu oma äänestys-demokratia ja oikeus osallistua valtiolliseen demokratiaan ? (kunnes taas vedottiin omatuntoon...)

Festus
- Viestit: 393
- Liittynyt: 13.02.2013 23:22
Re: Todistajuuden idiotismeja
Er
Eräs vanhin vastasi kokouksessa, ettei lippalakkia sovi pitää väärinpäin, siis lippa taakse. Liian rap/hip hop meininkiä kuulemma...

"Mehän ei mitään tietoja olla sillä tavalla kerätty"
-
Carrie81
- Viestit: 18
- Liittynyt: 01.05.2013 15:54
Re: Todistajuuden idiotismeja
Selailin näitä viestiketjuja täälä ja tähän ketjuun oli munki ihan pakko vastata
Lapsuudessani kanssani tutki ( vasten tahtoani, minulta ei koskaan kysytty haluanko ) erittäin tiukkapipoisia todistajia, ja tässä joitaki heidän aivopierujaan: seiska on seksilehti joten se olisi pitäny heittää roskiin ( meille tuli seiska ja näkivät sen pöydällä, selasivat nopeasti läpi ja tuomitsivat seksilehdeksi )
Erehdyin kerran laulamaan vahingossa petteri punakuonosta pari ensimmäistä sanaa kun tulivat hakemaan kokoukseen ja lopetinkin laulun välittömästi siihen kun sain osakseni erittäin tappavan katseen. Lapsena en heti muistanut että kyse on Joululaulusta eli tämmösen emämokan tein todistajien läsnäollessa
Erään tutkistelukerran jälkeen minulta lipsahti suusta jotain kamalaa: "voi mitähän paskaa mun housuihin on tarttunu.." Tämän jälkeen sain ankarat nuhteet rumasta kielenkäytöstä ja että kiroileminen on Jumalan silmissä väärin
Olin kerran ostosreissulla tämän kanssani tutkivan henkilön sekä hänen miehensä kanssa. Oltiin siinä sitten autossa ja mies otti eväät esille. Melkein tehtiin kamala virhe kun meinattiin tunkia eväsleipää suuhun ilman rukousta! Nainen rupesi kärttämään miehelle että: " eihän me voida syödä ilman rukousta, vai voidaanko me tällaisessa tilanteessa kun ollaan autossa ja tässä on pelkkä kahvi ja leipä?" Mies siihen: "No toisaalta tämä on kyllä sellainen tilanne että Jehova ei välttämättä sitä vaatisi.." ja blaa blaa blaaa! Tätä jaaritusta, rukoillaanko vai eikö rukoilla, kesti niin kauan että kahviki ehti jo jäähtyä
Lopulta tulivat siihen tulokseen että rukous pidetään, ihan varmuuden vuoksi
Kyllä siinä oli mulla takapenkillä kattelemista, touhu oli niin koomista pienen lapsenkin silmin
Jos en ollut aina kokouksissa, niin seuraavan kerran multa kysyttiin että "oliko sulla taas tiistai/torstaitauti?" Olivat kertakaikkiaan niin pirullisia että siitä riittäski tarinaa vaikka kuinka mutta se onki jo toinen juttu se
Sitten muita todistajien aivopieruja jotka muistan siltä ajalta:
Televisiosarja "V" oli kielletty demonistisena ynnä muut samankaltaset. Mä muistan ku isä laitto aina sanomalehen televisoruudun eteen ku näitä tuli, ja ite kuitenki raotti sitä lehteä sen verran että näki mitä sielä tapahtuu
Sittemmin isäntä on eronnut järjestöstä eikä sitä enää uskois samaks ihmiseks
Sen käytös oli niin hullua Jt-aikoina.
Myös smurffeista ja pokemoneista oli jotain juttua, mutta meiltä kyllä smurffileluja löyty kun lapsena niitä niin kovin fanitin
Eräs kaunis sisar sai jatkuvasti nuhteita "lyhyestä" hameestaan. Hame ei todellakaan ollut edes minihame vaan juuri polven yläpuolelle ylettyvä
Nykyäänki sattuu kuulemaan kaikenlaista vaikka enään ei tarvi ollakkaan väkipakolla salilla ( en ole ollut koskaan kastettu vaan synnyin todistajaperheeseen) esim. avomieheni eräs todistajakaveri alko haastamaan riitaa kun mieheni takissa oli jonkinsortin lippu tai merkki joka vissiin merkitsi jotain, mutta ei merkinnyt miehelleni kuitenkaan yhtään mitään. Alko kauhee paasaus siitä miten tommosta takkia ei saa käyttää, vaikka avomieheni ei ole edes todistaja
Samainen todistaja kyseli mieheltäni että "mitäs jos kirkko palais?" Mies vastasi siihen että mitäs jos valtakunnansali palais
Ja tämä todistaja on vieläpä seurakunnassa vanhin!
Yks huvittavimpia tilanteita oli kun olin teininä Viron reissulla todistajien mukana. Käytiin sitte syömässä yhessä paikassa ja siihen meiän pöytään tulla tupsahti tarjoilija jolla luki rintapielessä isolla "Kulli" joka oli siis hänen nimensä. U- kirjaimessa oli tietenki ne pienet väkäset ylhäällä, mutta kovin huonosti ne siitä näky. Noh, muahan se alko tietenki kovasti naurattamaan ( tilannehuumori naurattaa aina ) niin tiukkapiposet todistajat loivat muhun paheksuvia katseita ja yks niistä tokaisi oikein happamana ja loukkaantuneena että "siinä oli kylläkin ne väkäset siinä U:n päällä, joten se kylläkin lausutaan että Kylli, että ei tarvi nauraa siinä rivouksille". olin vaan että "no shit Sherlock"
Kaikkihan se nyt tajuaa mutta nää tyypit ei vaan osaa koskaan nauraa tämmösille tilanteille koska sehän on suurta syntiä
Tästä tuli melekonen sepustus mutta tuntu että oli pakko jakaa nää
Erehdyin kerran laulamaan vahingossa petteri punakuonosta pari ensimmäistä sanaa kun tulivat hakemaan kokoukseen ja lopetinkin laulun välittömästi siihen kun sain osakseni erittäin tappavan katseen. Lapsena en heti muistanut että kyse on Joululaulusta eli tämmösen emämokan tein todistajien läsnäollessa
Erään tutkistelukerran jälkeen minulta lipsahti suusta jotain kamalaa: "voi mitähän paskaa mun housuihin on tarttunu.." Tämän jälkeen sain ankarat nuhteet rumasta kielenkäytöstä ja että kiroileminen on Jumalan silmissä väärin
Olin kerran ostosreissulla tämän kanssani tutkivan henkilön sekä hänen miehensä kanssa. Oltiin siinä sitten autossa ja mies otti eväät esille. Melkein tehtiin kamala virhe kun meinattiin tunkia eväsleipää suuhun ilman rukousta! Nainen rupesi kärttämään miehelle että: " eihän me voida syödä ilman rukousta, vai voidaanko me tällaisessa tilanteessa kun ollaan autossa ja tässä on pelkkä kahvi ja leipä?" Mies siihen: "No toisaalta tämä on kyllä sellainen tilanne että Jehova ei välttämättä sitä vaatisi.." ja blaa blaa blaaa! Tätä jaaritusta, rukoillaanko vai eikö rukoilla, kesti niin kauan että kahviki ehti jo jäähtyä
Jos en ollut aina kokouksissa, niin seuraavan kerran multa kysyttiin että "oliko sulla taas tiistai/torstaitauti?" Olivat kertakaikkiaan niin pirullisia että siitä riittäski tarinaa vaikka kuinka mutta se onki jo toinen juttu se
Sitten muita todistajien aivopieruja jotka muistan siltä ajalta:
Televisiosarja "V" oli kielletty demonistisena ynnä muut samankaltaset. Mä muistan ku isä laitto aina sanomalehen televisoruudun eteen ku näitä tuli, ja ite kuitenki raotti sitä lehteä sen verran että näki mitä sielä tapahtuu
Myös smurffeista ja pokemoneista oli jotain juttua, mutta meiltä kyllä smurffileluja löyty kun lapsena niitä niin kovin fanitin
Eräs kaunis sisar sai jatkuvasti nuhteita "lyhyestä" hameestaan. Hame ei todellakaan ollut edes minihame vaan juuri polven yläpuolelle ylettyvä
Nykyäänki sattuu kuulemaan kaikenlaista vaikka enään ei tarvi ollakkaan väkipakolla salilla ( en ole ollut koskaan kastettu vaan synnyin todistajaperheeseen) esim. avomieheni eräs todistajakaveri alko haastamaan riitaa kun mieheni takissa oli jonkinsortin lippu tai merkki joka vissiin merkitsi jotain, mutta ei merkinnyt miehelleni kuitenkaan yhtään mitään. Alko kauhee paasaus siitä miten tommosta takkia ei saa käyttää, vaikka avomieheni ei ole edes todistaja
Yks huvittavimpia tilanteita oli kun olin teininä Viron reissulla todistajien mukana. Käytiin sitte syömässä yhessä paikassa ja siihen meiän pöytään tulla tupsahti tarjoilija jolla luki rintapielessä isolla "Kulli" joka oli siis hänen nimensä. U- kirjaimessa oli tietenki ne pienet väkäset ylhäällä, mutta kovin huonosti ne siitä näky. Noh, muahan se alko tietenki kovasti naurattamaan ( tilannehuumori naurattaa aina ) niin tiukkapiposet todistajat loivat muhun paheksuvia katseita ja yks niistä tokaisi oikein happamana ja loukkaantuneena että "siinä oli kylläkin ne väkäset siinä U:n päällä, joten se kylläkin lausutaan että Kylli, että ei tarvi nauraa siinä rivouksille". olin vaan että "no shit Sherlock"
Tästä tuli melekonen sepustus mutta tuntu että oli pakko jakaa nää
- Tony
- Viestit: 7521
- Liittynyt: 28.04.2007 07:38
Re: Todistajuuden idiotismeja
Hulvattomia tilanteita. Kaikkea se todistajuus teettääkin. 
Ja tervetuloa foorumille!
Ja tervetuloa foorumille!
"Jos Seura sanoisi minulle, että tämä kirja on musta vihreän sijaan, minä sanoisin: 'Kappas vaan, voisin vaikka vannoa, että se on vihreä, mutta jos Seura sanoo, että se on musta, niin se on musta!'" - Bart Thompson - piirivalvoja
-
Veli-Hopea
- Viestit: 5324
- Liittynyt: 28.12.2010 16:25
Re: Todistajuuden idiotismeja
Carrie81 kirjoitti:
Tästä tuli melekonen sepustus mutta tuntu että oli pakko jakaa nää
Mulla on ollu tänää yks helvetin stressipäivä, mutta eipä enään ole enään
Mahtavia tarinoita!
Is leaving WTBS/JWorg a crime punishable by the death penalty?
-"Jos haluat todella rikkaaksi, perusta uskonto" - Ron Hubbart, scientologian perustaja.
-"Jos haluat todella rikkaaksi, perusta uskonto" - Ron Hubbart, scientologian perustaja.
-
Carrie81
- Viestit: 18
- Liittynyt: 01.05.2013 15:54
Re: Todistajuuden idiotismeja
Juu kyllä näille on saanu nauraa, ja tää koko viestiketju on aivan hulvaton
Yks tuli vielä mieleen tuosta samasta "mitä jos kirkko palais"- vanhimmasta. Elikkä avomieheni oli taas kerran tekemisissä tyypin kans ja kysy että haluakko nähä korttitempun. Veli vanhin järkyttyi ja kieltäytyi jyrkästi ja sanoi että se on paholaisen kans värkkäämistä ja korteilla pelaaminen muutenkin on saatanasta.
Muistu mieleen myös tätini jolla oli mielenterveysongelmia. Se sai kahvipöydässä yhtäkkiä jonku "lähetyksen". Hän tunsi sillä hetkellä kuuluvansa taivasluokkaan
Muistan myöskin erään hintahtavan miesparin.. olivat siis todistajia, kulukivat aina vieräkkäin joka paikassa ku paita ja perse ja asuivat samassa kämpässä ja asuvat varmasti edelleenkin, semmosia reppanoita vanhoja poikia ja käytös oli hintahtavaa. Kun kysyin selitystä touhuun muilta todistajilta niin sanoivat että ei siinä ole mitään erikoista kun todistajaveli oli löytänyt tämän toisen lehti( treffi? ) palstalta ja ottanu julistamismielessä tähän toiseen yhteyttä ja sai tämän ottamaan kasteaskeleen. Toinen näistä veljistä, siis se käännytetty osapuoli arvosteli seurakunnan sisaria meikeistä ja vaaleista hiuksista. Sanoi että "onhan se Linda Lampeniuskin halvan huoran näkönen". Samainen tyyppi sai raivokohtauksia illanvietoissa jos ei voittanut jotain ajanvietepeliä ja arvosteli rankasti toisten musiikkimakua, kun mitään muuta ei ollut soveliasta kuunnella kuin valtakunnanlauluja. Taitaa nuo mielenterveysongelmat olla todella yleisiä nuissa piireissä

Muut pitivät näitä miehiä ihan vaan kämppiksinä eikä homoina
En tiiä sitte mikä oli totuus mutta neitimäinen käytös kyllä puhuu puolestaan 
-
loikkarisusi
- Viestit: 166
- Liittynyt: 19.09.2012 19:20
Re: Todistajuuden idiotismeja
Hahaa, ihan parhaita sattumuksia, Carrie!
Amen.Carrie81 kirjoitti:Taitaa nuo mielenterveysongelmat olla todella yleisiä nuissa piireissä
-
artoodetoo
- Viestit: 149
- Liittynyt: 14.11.2012 17:04
Re: Todistajuuden idiotismeja
Mitään noin outoa ei itselle ole tapahtunut. Lähinnä näitä, että kokouksissa alkoholin väärinkäytöstä varoitetaan, ja sitten kun seurakunnalla on bussireissu Baltian maiden Beteleihin, niin koko reissuhan on täyttä ryyppäämistä. Itsekin sain jopa esivalvojalta ryypyn bussissa, vaikka olin vasta 16v. Ja koko nuorisoporukka kierteli porukalla kaupunkia ja kävi istumassa terassilla. Nuorin porukassa oli 14v, ja joi siinä missä muutkin. Ei sille tarvinnut edes hakea, kun eivät noissa maissa paljoa papereita kyselleet 