Esikuva ja (toistaiseksi) kaksi täyttymystä

Jehovan todistajien oppien lähempää tarkastelua

Valvoja: Moderaattorit

Markku Meilo
Viestit: 13450
Liittynyt: 24.04.2007 10:28

Esikuva ja (toistaiseksi) kaksi täyttymystä

Viesti Kirjoittaja Markku Meilo »

Rutherfordin vuonna 1918 aloitettuun saarnaamiseen viitaten Vt-seura kirjoittaa:

”Tämä täytti Malakian 4:5:ssä olevan ennustuksen. Jehova sanoi siinä: ”Katso! Minä lähetän teille profeetta Elian ennen Jehovan suuren ja pelottavan päivän tuloa.”Tuo ennustus täyttyi ensimmäisen kerran Johannes Kastajan työssä, josta Elian toiminta oli esikuva. Johannes teki samankaltaista työtä kuin Elia, kun hän kastoi juutalaisia, jotka olivat katuneet lakiliittoa vastaan tekemiään syntejä. Mikä tärkeämpää, Johannes oli Messiaan edelläkävijä. Johanneksen työ oli kuitenkin vain Malakian ennustuksen ensimmäinen täyttymys. Ilmaistessaan Johanneksen olevan toinen Elia Jeesus osoitti, että vielä tulevaisuudessa tehtäisiin ”Elia”-työtä (Matteus 17:11, 12).” (Vartiotorni 1. toukokuuta 2002 sivu 22)

Ainakin minun on mahdotonta välttyä ihmetykseltä siitä mitä kaikkea jehovantodistajan on nieltävä uskoessaan Vt-seuraan, vaikka luuleekin uskovansa Raamattuun. Itse en ole vielä havainnut yhtään Raamatun toteutunutta ennustusta, siis kun ennustus käsitetään sen tiukassa merkityksessä, jolloin esimerkiksi ennustukseen liittyvä henkilö ei saa tietää hänestä esitettyä ennustusta.

Mutta että Raamatun ennustuksilla on lukuisia toteutumisia, niin mielestäni se on pelkkää suosionkalastelua tai millä nimellä tuota halutaankin esittää. Tuossa Vt-seuran tekstissä esitetään suomenkielllä, että Malakian ennustus täyttyi ensimmäisen kerran Johannes Kastajassa. Millä ihmeen perusteella ’ensimmäisen’ kerran? Malakia ei anna mitään perustetta useammalle täyttymykselle ja kun ottaa huomioon Matteuksen 17: luvun sanojen kohdalla sen, että Jeesus lupasi asioiden klaaraantuvan seuraajiensa elinaikana, niin Malakian ennustuksen täyttyminen uudemman kerran 1900-luvun alkupuolella on onnenongintaa tai suosionkalastelua täysin tuulesta temmatuilla väitteillä.

Asiaa katsellessani huomasin, että pääkonttorin pojat käyttivät nokkelasti ’initial’-sanaa siinä missä Tikkurila tyytyi ’ensimmäinen’-sanaan.
Pyrkimykseni olkoon kaikkia miellyttävän keskusteluilmapiirin luominen.
Ariadna
Viestit: 2177
Liittynyt: 28.04.2007 10:16

Re: Esikuva ja (toistaiseksi) kaksi täyttymystä

Viesti Kirjoittaja Ariadna »

Markku Meilo kirjoitti:Mutta että Raamatun ennustuksilla on lukuisia toteutumisia, niin mielestäni se on pelkkää suosionkalastelua tai millä nimellä tuota halutaankin esittää.
Luulisin sen olevan vain Jumalan säilyttämistä toimintakykyisenä ja siihen tarvitaan tietty kaava jonka jehovantodistajat ovat kehittäneet.

Muistan aikoinani päässeeni sisälle tuohon kaavaan ja osasin jo ennakoida tulevia vertailuja millä paikata niitä aukkoja, jotka kaikkivaltiaaksi väitetty jätti jälkeensä.
Markku Meilo
Viestit: 13450
Liittynyt: 24.04.2007 10:28

Re: Esikuva ja (toistaiseksi) kaksi täyttymystä

Viesti Kirjoittaja Markku Meilo »

Ariadna kirjoitti:Luulisin sen olevan vain Jumalan säilyttämistä toimintakykyisenä ja siihen tarvitaan tietty kaava jonka jehovantodistajat ovat kehittäneet.
Mikä tahansa Jeesusta merkittävänä pitävä liike nyykähtäisi rehellisyyteen jos vaikka toteaisivat ettei Jeesus pitänyt lupaustaan ja dätsit. Jeesuksen lupausta on siis tekohengitettävä ja siinä hommassa nuo bonustäyttymykset ovat tehokas keino. Bonustäyttymysten ohella luokittelu lisää joidenkin silmissä opetuksen uskottavuutta, kuten esimerkiksi Johannes-luokka.
Muistan aikoinani päässeeni sisälle tuohon kaavaan ja osasin jo ennakoida tulevia vertailuja millä paikata niitä aukkoja, jotka kaikkivaltiaaksi väitetty jätti jälkeensä.
Aukkojen paikkaaminen tulee jatkuvasti tärkeämmäksi kun eksegetiikka puhuu asioista niiden oikeilla nimillä kaiken aikaa julkisemmin. Se lisää haasteita oppinikkareille, joille elinehto on jäsenistön tietämättömyys todellisuudesta ja 1800-luvun lopun opillisen hurmoksen omaksuminen.
Pyrkimykseni olkoon kaikkia miellyttävän keskusteluilmapiirin luominen.
Aaac
Viestit: 1644
Liittynyt: 28.04.2007 15:11

Re: Esikuva ja (toistaiseksi) kaksi täyttymystä

Viesti Kirjoittaja Aaac »

Alistavan uskonyhteisön pitää toisaalta pimittää oleellista tietoa ja toisaalta sekamelskoittaa jäsenen pää kaikenlaisilla jatkuvilla oppisekoiluilla. Jäsenen on uskottava yhtä aikaa niin moneen ristiriitaiseen asiaan, että mieli väsyy ja hänestä tulee helposti johdettava.
Religionsfri.
Vieras

Re: Esikuva ja (toistaiseksi) kaksi täyttymystä

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Tässä myös kaikille Jehovan todistajille tuttu Raamatun kohta, joka täysin mielivaltaisesti sovelletaan meidän aikaamme.

Toinen kirje Timoteukselle 3:1 Kirkkoraamattu 92
1. Sinun on tiedettävä, että viimeisinä päivinä koittavat vaikeat ajat.

Paavali kirjoitti kirjeen Timoteukselle ja varoitti häntä juutalaisen järjestelmän viimeisinä päivinä tulevista vaikeista ajoista.
"Sinun on tiedettävä" kirjoitti Paavali Timoteukselle, ei meille.

Olisi varsin mielenkiintoista kuulla, millä perusteella tämä kohta sovelletaan meidän aikaamme.
Jehovan todistajat, kertokaahan se!
Avatar
Jaakko Ahvenainen
Viestit: 8099
Liittynyt: 28.04.2007 15:41
Paikkakunta: Lieksa

Re: Esikuva ja (toistaiseksi) kaksi täyttymystä

Viesti Kirjoittaja Jaakko Ahvenainen »

Kenties siksi, että 2.Tim luetaan Paavalin pseudepigrafiseksi kirjeeksi, ts. Paavalin oppilaiden opettajansa nimissä kirjoittamaksi ollen täten melko myöhäsyntyinen.
Vieras

Re: Esikuva ja (toistaiseksi) kaksi täyttymystä

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Jehovan todistajat uskovat kuitenkin, että tämä teksti on Paavalin kirjoittama ennen Jerusalemin hävitystä.
Vastaa Viestiin