"Jeesus siis kohdisti huomion taivaalliseen Isäänsä. Ja vaikka hän oli Messias, hänen vaikuttimensa ei ollut hänen oman nimensä vaan Jehovan nimen kirkastaminen. (Matteus 6:9; Johannes 17:26) Tämä nöyrä asenne auttoi Jeesusta tulemaan huomattavaksi opettajaksi. Nykyajan kristityillä opettajilla tulisi olla samanlaista nöyryyttä." (Vartiotorni 15. huhtikuuta 1985)
"Lisäksi pidämme pyhänä sitä etuoikeuttamme, että pyhän Jumalan Jehovan nimi liitetään meihin ja saamme olla hänen todistajiaan" (Vartiotorni 1. marraskuuta 2006)
Lisäksi järjestö väittää, että koko maailmassa sille yksin on uskottu tämä "suurenmoinen etu". Erityisesti tällaista on väitetty vuodesta 1931 eteenpäin:"Toisessa kysymyksessä kasteelle aikovalta kysytään, ymmärtääkö hän, että hänen kasteensa osoittaa hänen olevan yksi Jehovan todistajista. Kun hän on käynyt upotuskasteella, hänestä tulee virkaan asetettu sananpalvelija, johon yhdistetään Jehovan nimi. Tämä on sekä suuri etuoikeus että vakava vastuu. Nyt hän voi myös odottaa saavansa ikuisen pelastuksen" (Vartiotorni 1. huhtikuuta 2006)
Kaikesta päätellen kyseessä pitäisi siis olla maailman tärkein asia, ei juuri mitään sen vähäisempää. Tässä valossa onkin merkillistä, että uudessa Vartiotorni-lehdessä järjestö aivan suoraan myöntää, että Jumalan erisnimi on oikeasti "Jahve" eikä "Jehova". Samalla se tulee myös epäsuorasti myöntäneeksi, että oikean muodon käyttöönottaminen olisi turhan työlästä, eikä tällaiseen muutokseen "näytä olevan mitään syytä". Luemme seuraavaa:"Vuonna 1931 raamatuntutkijat, joina heidät silloin tunnettiin, omaksuivat nimen Jehovan todistajat, mikä harmitti kristikunnan pappeja. ”Gileadin 102. kurssin käyneillä lähetystyöntekijöillä on nyt suurenmoinen etu antaa merkittävä panos loistoisaan työhön, jonka tarkoitus on antaa mahdollisimman monille tilaisuus oppia tuntemaan tuo pyhä nimi”, sanoi veli Barber." (Vartiotorni 1. kesäkuuta 1997)
Järjestön normaalista linjasta poiketen asiaa yllytään oikein perustelemaan. Artikkelissa "Mikä on Jumalan nimen oikea lausumistapa?" jatketaan:"Heprean kielen oppineet pitävät yleensä muotoa "Jahve" todennäköisimpänä lausumistapana. He viittaavat siihen, että nimen lyhennetty muoto on Jah, esimerkiksi psalmissa 89:8 ja ilmauksessa ha lelu-Jah', joka merkitsee 'ylistäkää Jahia!' (Psalmit 104:35; 150:1, 6)." (Vartiotorni 1. maaliskuuta 2010, s. 31)
Että näin. Selvät näytöt "Jahve"-muodon puolesta on lyöty pöytään, mutta tästä huolimatta "uskollinen ja ymmärtäväinen orja" haluaa yhä edelleen pysytellä virheellisessä muodossa "Jehova". Tätä perustellaan tuttuun Vartiotorni-seuran tyyliin:"Sitä paitsi esimerkiksi nimien Josafat ja Sefatja heprealaiseen kirjoitustapaan sisältyvät muodot Jeho', Jo, Jah ja Ja'hu voidaan kaikki johtaa Jahvesta. Se, millaisessa muodossa varhaiskristilliset kirjoittajat siirsivät Jumalan nimen kreikkalaiseen kirjoitusjärjestelmään, viittaa jotakuinkin samaan suuntaan, sillä he pukivat sen esimerkiksi muotoon I a be' ja I a ou e', jotka kreikkalaisittain lausuttuna muistuttavat "Jahvea". (Vartiotorni 1. maaliskuuta 2010, s. 31)
Siis vaikka aiemmin oltiin jo todettu, että "Heprean kielen oppineet pitävät yleensä muotoa "Jahve" todennäköisimpänä lausumistapana", niin nyt kuitenkin turvaudutaan "joihinkuihin" oppineisiin, jotka ovat asiasta eri mieltä. Lisäksi myönnetään, että lausumistapoja on ylipäätään useita. Moni voisi tässä vaiheessa kysyä, että jos kerran Jumalan erisnimi on maailmankaikkeuden tärkein nimi, jota kuuluu kirkastaa, niin miksi ei yksinkertaisesti valita sitä yleisesti oikeaksi todettua "Jahve" muotoa? Järjestö selittelee asiaa vetämällä juuri myönnettyjä faktoja takaisin kotiinpäin:"Silti tästä asiasta ei oppineiden piirissä olla lainkaan yksimielisiä, ja jotkut heistä kannattavat toisenlaisia lausumistapoja" (Vartiotorni 1. maaliskuuta 2010, s. 31)
Tässä vaiheessa yleisesti kaikkein oikeimmaksi tunnistettu "Jahve"-muoto onkin vähätelty jo 'joksikin toiseksi lausumistavaksi'. Sitten seuraa perustelu, joka saattaa osua lähemmäksi todellisuutta, nimittäin nimenmuutoksesta aiheutuva työmäärä (jota Jumalan järjestö ei näytä olevan valmis tekemään Jumalan nimen vuoksi):"Koska Jumalan nimen lausumistavasta ei nykyään ole täyttä varmuutta, ei näytä olevan mitään syytä, jonka vuoksi suomessa pitäisi luopua tutun "Jehova"-muodon käytöstä jonkin toisen lausumistavan hyväksi". (Vartiotorni 1. maaliskuuta 2010, s. 31)
Moni voisi kysyä, että miksi näin ei sitten tehdä? Eikö kyseessä ole sentään aika tärkeä asia? On mielenkiintoista panna myös merkille, kuinka järjestö on tässä kohtaa valmis menemään yleisen valtavirran mukana, vaikka se yleensä väittää nimenomaan erottautuvansa suuresta massasta totuuden hyväksi ja muutenkin olevansa varsin poikkeuksellinen ryhmä."Jos näin tehtäisiin, olisi johdonmukaista, että monien muidenkin Raamatussa esiintyvien nimien kirjoitus- ja lausumistapa muutettaisiin" (Vartiotorni 1. maaliskuuta 2010, s. 31)
Kirjoituksen lopussa viedään sitten edelleen tarkoitushakuisesti pohjaa pois "Jahve"-muodon oikeellisuudelta:
Moni voisi tietenkin retorisesti kysyä, että eikö kaikkein tyydyttävin Jumalan nimen lausumismuoto olisi kuitenkin se asiantuntijoiden oikeimmaksi toteama muoto?"suomessa nimi "Jehova" samastetaan tosi Jumalaan, ja se välittää nykyään ajatuksen tyydyttävämmin kuin mikään ehdotetuista korvikemuodoista." (Vartiotorni 1. maaliskuuta 2010, s. 31)
Jehovantodistajuudessa yleisesti rehottavasta kaksoisajattelusta tulee jälleen konkreettinen esimerkki kirjoituksen viimeisessä kappaleessa, jossa sanotaan:
"Jo Jumalan nimen runsas esiintyminen Raamatussa osoittaa, miten tärkeä se on omistajalleen, Raamatun tekijälle." (Vartiotorni 1. maaliskuuta 2010, s. 31)
(Heprealaisen ja kreikkalaisen kirjoitusasun kirjainten välimerkit puuttuvat. Näppäimistöstäni ei irronnut keskipistettä, joten ohitin ne tyhjällä välilyönnillä)