Mitä on pahuus?

[rippeli]

Pahuus on katsojan silmässä.
Jos minä vaikkapa menisin maksullisiin naisiin, niin asia muuttuisi pahaksi vasta kun vaimo tai joku muu saisi tietää siitä. Sitä ennen hommassa olisi tapahtunut pelkkää hyvää. Horo tekisi minulle hyvää ja minä tekisin maksaessani hyvää tälle ammattilaiselle.

[Vieras]

Ääritilanteissa sitten usein on tosiaan se itsesuojeluvaisto hallitseva mekanismi, saattaa näyttäytyä pahuutenakin.

Itsesuojeluvaisto. Erinomainen termi jota käytät ja juuri tuosta on mielestäni kyse. Kun pienenkin eläimen ahdistaa nurkkaan, se kääntyy ja alkaa usein puolustautumaan raivoisasti uhan edessä. Sen suojana ei ole enää mitään muuta, kuin oma rohkeus pitää puoliaan.
Kun ihminen on samassa tilanteessa - ympäröivät yhteisöt eivät ole enää antamassa suojaa ja turvallisuuden tunnetta - tulee esille itsesuojeluvaisto.
Monilla ihmisillä vielä tuossa vaiheessa on uskonnollisuuteen perustuvat moraalinormit estämässä raivoisaan itsepuolustukseen ryhtymistä, mutta se jolla niitäkään ei enää ole, taistelee luultavasti kaikin mahdollisin keinoin. Tuolloin muun yhteiskunnan pahuudeksi kutsumat menetelmät kutsuvat epätoivoista ihmistä - ne ovat ainoa tie jatkaa omaa elämäänsä elämisen arvoisella tasolla.
Äly ja ihmisyys ovat muokanneet ihmisen toimintatapoja kuitenkin siinä määrin, että nuo eläimelliset itsesuojeluvaistot eivät hallitse ainakaan kaikkia niin voimakkaina, kuin millaisina ne eläinkunnassa ilmenee.

Jos sinä kokisit tilanteesi olevan sellainen, että kaikki suojaverkkosi ovat pudonneet alas, ettei elämäsi enää ole minkään arvoista ja olet lähipäivinä kuolemassa nälkään, niin olisitko valmis ryöstämään pankin selvitäksesi elämässä eteenpäin tai tekemään jonkin muun pahuudeksi luokiteltavan teon? Kuolisitko itse mieluummin näkään kuin anastaisit väkivalloin toiselta ruokaa? Kuinka pitkälle olisit valmis menemään taistellessasi lapsesi elämän puolesta?

Ei pida unohtaa oikeudenmukaisuutta, kostoa ja hyvitysta/tasoitusta. Ovatko pahat teot epaoikeudenmukaisempia kuin yleinen epaoikeudenmukaisuus? Onko pahuutta pyrkia tasoitukseen koston valityksella?

[Jaakko Ahvenainen]

Kosto ei siinä merkityksessä ole kovin mielekäs, vaikka onkin eräänlainen ensireaktio koettuun vääryyteen. Kosto on kuitenkin osittanin kulttuurisidonnainen käsite. Edelleen on kulttuureita, jotka edellyttävät kostoa, joka ilmenee esim. verikostona (tappamisena) tai koetun suvun häpäisemisen kostona (kuolema siitäkin). Kotoisessa Suomessammekin tällainen kulttuuri on vallitsee yhä monissa etnisissä yhteisöissä.

Lievempi, mutta yhtä mieletöntä, on kostaa kiusaamalla, käytännöllisesti tekemällä jotain, minkä voi olettaa kostettavan kokevan vastenmielisenä tai harmittavana, verbaalisti voidaan myös kostaa, ja monella muullakin tavalla. Kristillisessä etiikassa on kuitenkin poikkeus: kosto ei ole ihmisen asia, vaan Jumalan. Ei välttämättä nyt, mutta aikanaan kuitenkin. Tämä ei tietenkään edellytä mitään kristillistä. Saattaahan ihminen toisenlainena uskovaisena tai uskonnottamanakin omata vastaavan asenteen.

Mikäli kykenee nielemään kokemansa vääryyden ja pahan, ja jättää kostamatta, saattaa sittenkin selvitä voittajana. Ainakin koston kierre katkeaa, mikä sekin on tavattoman suuri asia. Niin Hammurabin kuin juutalaistenkin laki, ei tätä voi soveltaa, kuten ei lahkosuuntautuneisuus yleensä. Jehovan todistajien normisto kuuluu tähän kategoriaan. Jehovantodistajuudessa soveltaminen edellyttää yhteisön hyväksymää erityistä statusta, mistä klassinen esimerkki on Rutherford ja vähemmän klassiset jotkut seurakunnan vanhimmat perheineen.

[Jaakko Ahvenainen]

Pahuus on katsojan silmässä.
Jos minä vaikkapa menisin maksullisiin naisiin, niin asia muuttuisi pahaksi vasta kun vaimo tai joku muu saisi tietää siitä. Sitä ennen hommassa olisi tapahtunut pelkkää hyvää. Horo tekisi minulle hyvää ja minä tekisin maksaessani hyvää tälle ammattilaiselle.

Paitsi, ellet omaa herkkää ns. "omaatuntoa", jolloin syyllistät itse itsesi ja saatat kärvistellä maanpäällisessä helvetissä tai kiirastulessa itsesi kanssa lopun ikääsi. Tämä lienee monien ex-todistajien ongelma. Se väärin asennoitettu "omatunto" tarvitsisi kuvaannollisesti samankaltaista kaapimista, mitä kohdun kaapiminen keskenmenon jälkeen. Tämä on psykiatrian asiantuntijoiden juttu.

[rippeli]

Pahuus on katsojan silmässä.
Jos minä vaikkapa menisin maksullisiin naisiin, niin asia muuttuisi pahaksi vasta kun vaimo tai joku muu saisi tietää siitä. Sitä ennen hommassa olisi tapahtunut pelkkää hyvää. Horo tekisi minulle hyvää ja minä tekisin maksaessani hyvää tälle ammattilaiselle.

Paitsi, ellet omaa herkkää ns. "omaatuntoa", jolloin syyllistät itse itsesi ja saatat kärvistellä maanpäällisessä helvetissä tai kiirastulessa itsesi kanssa lopun ikääsi. Tämä lienee monien ex-todistajien ongelma. Se väärin asennoitettu "omatunto" tarvitsisi kuvaannollisesti samankaltaista kaapimista, mitä kohdun kaapiminen keskenmenon jälkeen. Tämä on psykiatrian asiantuntijoiden juttu.

Tuo oli heitto jota voidaan jatkaa eteenpäin.
Tämä maksullinen hoito olisi ollut hyvä homma enkä olisi narahtanut ja ilman huonoa omaatuntoa jatkaisin elämääni hekumallisten muistojen kera. Mutta tietämättäni olisinkin saanut siinä syrjähypyn ohessa sukupuolitaudin. Silloin tuo prostituoitu olisi mielestäni paha ihminen joka olisi tehnyt minulle pahaa. Tartuttanut minuun taudin. Vaimo taas pitäisi minua pahana, koska olisin aiheuttanut hänen sairastumisensa.
Eli alussa kaikki olisivat onnellisia ja pahuutta vailla, mutta lopussa olisi muutama pahaa tekoa ja paljon mieliharmia.

Tämä tarkoittanee sitä, että hyvyyden ja pahuuden raja on niin häilyvä, ettei siitä ota pirukaan selvää

[Jaakko Ahvenainen]

Minä, joka en "hoidoista" yleensäkään ole maksua ottanut, olen kanssasi samaa mieltä. Mitä tulin sanoneeksi hoitamattomista ongelmista, pitänee paikkansa seksuaalisuuteenkin sovellettuna.

[Vieras]

"on kulttuureita, jotka edellyttävät kostoa, joka ilmenee esim. verikostona" -muistelee lukeneensa että tuo on kaikkien kulttuurien vaihe. sukujen piti asia hoitaa, kunnes tuli kuningas niin vahvaksi että pystyi rahastamaan sakon toisten riidoista. on ainakin joku viisas kirjoittanut niinkin, että aivan kehittymättömässä yhteisössä hengen riistämiseen syyllinen saisi osakseen sääliä eikä rangaistusta.

Eikös Raamatussa, jos siellä sanotaan, että "kosto on minun, sanoo Herra", tarkoiteta että ole vain ymmälläsi, asia on vaikea ?

[Jaakko Ahvenainen]

Jep, jep. Romaanikulttuuri edustaa meillä puhtaaksiviljeltynä verikostoa, nyttemmin on tullut jokunen muu lisää.

Eihän niitä syyllisiä rangaistu. Urhoja olivat. Siltä päältä sydämen söivät, etenkin urhoolliseksi tiedetyltä vastustajalta. Näi se urhoollisuus siirtyy. Paitsi, ei kannibalismi mitään entistä ole. Vielähä sitä taannoin Venäjällä tyttönen poskeen pistettiin potakoitten kera ja vuokraemännällekin tarjottiin. Hyvää kuului olleen. Samaa tiedetään saman veljeskunnan sodan aikana harjoittaneen keskuudessaan. Tosi on, enkä nyt Leningradia tarkoita. Kop. Kop.

[RaM]

Erottaako jokin asia ihmisten keskuudessa pahuudeksi koetun teon tekemisen vastaavasta muun eläinkunnan keskuudessa tapahtuneesta teosta?

[Markku Meilo]

Erottaako jokin asia ihmisten kuskuudessa pahuudeksi koetun teon tekemisen vastaavasta muun eläinkunnan keskuudessa tapahtuneesta teosta?

Äkkiä tulee mieleen se, että esimerkiksi sotatilanteessa ei tapetun vihollisen (omasta tappiosta puhumattakaan) katsota kelpaavan elintarvikkeeksi. Eläinkunta on kierrätyksessä meitä ihmisiä edellä.

[Vieras]

Erottaako jokin asia ihmisten keskuudessa pahuudeksi koetun teon tekemisen vastaavasta muun eläinkunnan keskuudessa tapahtuneesta teosta?

Vain kulttuuri ja empatia.

[Jaakko Ahvenainen]

Vain kulttuuri ja empatia.

Ja viimemainittukin alkaa olla katoava luonnonvara, minkä lisäksi, mikä kulttuuri!

[Vieras]

"Erottaako jokin asia ihmisten keskuudessa pahuudeksi koetun teon tekemisen vastaavasta muun eläinkunnan keskuudessa tapahtuneesta teosta?"

-Tuon kysymyksen lähestymisestä tuli mieleen karhu, josta nykyään lehdissäkin puhutaan havaintopohjalta. Yleensähän se on syrjäänvetäytyvä, mutta esim. ja juuri poikasensa viipottaessa ympärillä karhu suojelutarkoituksessa kuulemma käy päälle.

Joidenkin ihmisten tulisi jopa ottaa karhusta esimerkkiä poikastensa suhteen eikä jättää hunningolle. Mutta se hyvän ja pahan määrittely on karhulle jonninjoutava asia.

Ihmiselle taas se määrittely tuppaa joskus nousemaan tärkeimmäksi asiaksi ja poikasten suojelu unohdetaan, noin esimerkinomaisesti.

[Massetar]

Olen joskus pohtinut erilaisissa kriisinhallintajoukoissa toimivia perheellisiä ihmisiä. Kuinka he selittävät aikuisille lapsilleen sen, että nämä joutuivat pitkiä aikoja elämään ilman toista vanhempaansa koska jonkun toisen lapset olivat tärkeämpiä kuin oma. Hyvyyden ja pahuuden raja on toisinaan hyvin häilyvä. Silti näen hyvyyteen pyrkimisen jonkinlaisen lajinkehityksenä. Ihminen tahtomattaankin huomioi "yhteisen" hyvän ja pahan, oman itsensä ulkopuolella. Silti tuppaa olemaan niin, että kun toiseen suuntaan kumartelee, samalla toiseen suuntaan pyllistelee.

[RaM]

Hyviä ajatuksia Massetar. Mielestäni ihmisen tekemä pahuus puhtaimmillaan näkyy siinä, että ihminen on ainoa eläin joka saattaa raiskata oman pentunsa.
Mutta mitä on hyvyys? Jos hyvän tekemisestä toista kohtaan poistetaan taustalta kaikki oman edun tavoittelu, niin mitä jää jäljelle? Onko eläinkunnassa nähtävissä hyvyyttä vai onko se vain ihmisyyteen liittyvä käsite?