Tieteen kuvalehti nro 1 / 2011 näkyy jo julkaistun. Siinä on 17 sivua ihmisen kehityshistoriasta, uusien fossiililöytöjen, niistä tehtyjen geeninäytteiden sekä tietokoneanalyysien ynnä muiden semmoisten perusteella. kuvat ja selostukset tutkimusmenetelmistä.
Olisiko tapa vastustaa lahkoa tilata jt:lle Tieteen kuvalehti ? Eihän se ole kiellettyä kirjallisuutta ?
Ihminen 6 000 vuotta vanha ?
Valvoja: Moderaattorit
-
Vieras
Re: Ihminen 6 000 vuotta vanha ?
Yx AP mulle kerran sanoi, että Tieteen kuvalehti on niitä vaarallisimpia julkaisuja.
Ihmiskunnan ikä on jo kauan sitten arveltu paljon pidemmäksi kuin JT:t esittää. Olen aina kertonut siitä tippukivestä. Kun niissä luolissa löydettiin ikivanhoja luolamaalauksia, aluksi syyteltiin, että löytäjä on väärentänyt ne saadakseen itselleen kunniaa löydöstä. Sitten siellä olikin erään maalauksen päälle muodostunut tippukivi, jonka muodostumisessa kestää suunnaton aika. Maalaukset olivat ikivanhoja ihmiskäden jälkiä.
Nythän oli löydetty jotain ikivanhoja hampaita ja vanhempia kuin ne Afrikan löydöt. Arkeologia kyllä osoittaa ihmislajin paljon vanhemmaksi kuin 6 000 vuotta.

- Alueveli
- Eläkeläinen
- Viestit: 1299
- Liittynyt: 13.04.2007 01:51
- Paikkakunta: Kuopio
Re: Ihminen 6 000 vuotta vanha ?
Ristikeskustelu siirretty sopivampaan ketjuun: http://veljesseura.org/foorumi/viewtopi ... 150#p57150
"Uskonto on ansa ja kiristysryöstöä." - J. F. Rutherford, Vartiotorniseuran presidentti
"Religion is dangerous because it allows human beings who don't have all the answers to think that they do." - Bill Maher, Religulous

RaM
Re: Ihminen 6 000 vuotta vanha ?
Raamatun mukaan ihminen on vain 6000 vuotta vanha, mutta nykyinen tunnettu ihmiskunnan historia on vain noin 4300 vuotta vanha.
Usko raamatusta jumalalta tulleena oppikirjana joutuu tuon opin valossa kohteliaasti ilmaistuna kyseenalaiseen valoon.
Usko raamatusta jumalalta tulleena oppikirjana joutuu tuon opin valossa kohteliaasti ilmaistuna kyseenalaiseen valoon.
-
Vieras
Re: Ihminen 6 000 vuotta vanha ?
"tunnettu ihmiskunnan historia on vain noin 4300 vuotta" -vainko ? (tuossa ei liene tarkoitettu jakoa esihistoria - historia kirjoitustaidon perusteella).
näin ummikko-maallikolle tuo tiedelehti tuo vanhaan lisänä geenit. Kun aiemmin esitettiin fossiilisukupuita, niin nyt on paljon geenitodistelua mukana. Kieltäneekö lahko sitten geeniperusteisen tiedon hyväksyttävyyden.
Koko artikkelin tieteellisyys merkitsee nimenomaan virhelähteiden ja erehdysten poistamista.
ATK ei kai tuo varsinaisesti tietoa, vaan se mahdolloistaa salamannopean tiedonsaannin esim. mitkä geenirakenteet ovat voineet liittyä yhteen (täysin keksitty esimerkki, mutta käsityön poistamisessa ATK:n etu joka tapauksessa on). Ja jos geeneillä on aika-, oikeastaan sukupolvisidonnainen muuttumisnopeus, iän arviointi muuttuu ATK -laskuksi.

Markku Meilo
- Viestit: 13450
- Liittynyt: 24.04.2007 10:28
Re: Ihminen 6 000 vuotta vanha ?
Juuri ennen YLE:n pääuutislähetystä oli lyhyt täyteohjelma, jossa esitettiin Syyrian Damaskoksen olleen asuttu jo noin 7000 vuotta sitten. Se tietysti herätti uteliaisuuteni ja katsoin mitä Wikillä on tarjottavana suomeksi ja englanniksi. Nehän tarjoavat vieläkin vanhempaa asutusta.
Koko jehofiilikauteni torjuin suoralta kädeltä kaikki tuollaiset Saatanan agenttien syöttämät valheelliset tiedot. Nyt hävettää moinen mielenhallinta ja sokeuteni, eihän minulla ollut pienintäkään perusteltua vastaväitettä tuollaisiin tietoihin.

Pyrkimykseni olkoon kaikkia miellyttävän keskusteluilmapiirin luominen.