nina2011 kirjoitti:Aluksi oli vaikea sopeutua uuteen asiaan nimittäin siihen että ihan tosissaan sitä todellakin vanhenee ja joutuu vanhana vanhainkotiin ja sitten kuolee jollei sitten johonkin sairauteen sitä ennen. Nyt kun asiaa on itsekseen oikein pohtinut niin tuntuu ihan luonnolliselta ajatukselta että joskus vanhenee ja kuolee.
Tämä vanheneminen ja kuoleminen on muutenkin vaikeaa käsittää nuorena, koska ihminen on silloin yleensä elinvoimainen ja haluaisi kiertää maapallonkin ja nähdä kaiken ja tehdä kaiken.
Mutta 40 vuotiaana koittaa ns. keski-iän kriisi ,jossa sekoitetaan korttipakka uudelleen ja perusteellisesti. Silloin vasta on pakko ryhtyä kuolemankin kanssa kaveriksi, jos meinaa järjissään selviytyä ja panna kaikki muutkin asiat kuntoon ja tarkistaa eläkkeet ja ryhtyä entistä innokkaammin tekemään töitä ,jotta sais vanhana edes jonkinlaista eläkettä.
Kerran nuorena miehenä onnistuin puristamaan tyhmästä päästäni ajatuksen jonka sanoin Yltiöhullu tädilleni , siis sanoin hänelle, "Niin mutta täytyyhän sitä hankkia hyvä ammatti ja hyvät työmaat , että saa vanhana hyvän eläkkeen."
No tätini vastasi pilkaten ,"Aikooko se Jarkke elää oikein vanhaksi, vaikka Raamattu sanoo että Harmagedon tulee jo hyvin pian, Tuohan on uskon heikkoutta. Pyydä vain kovasti Jehovalta anteeksi tuollaisia ajatuksia."
No sen jälkeen asiaa ajateltuani sitten ryhdyinkin vakituiseksi osa-aikaiseksi tienraivaajaksi.
Mutta asiaan: Kuoleman kanssa kyllä pääsee kaveriksi ja hyväksi kaveriksi pääseekin sitten keski-iän kriisin jälkeen viimeistään ja sen jälkeen eläminenkin on paljon mukavampaa.
Ihmisellä on oikeus yksilönä - määrätä oma kohtalonsa.
