Kerron tähän vielä yhden oleellisen asian, minkä lahko mitä mieluimmin peittelisi.
Salinsa lahkon omaisuudeksi rakentaneet ulkoseurakunnat ovat toimineet laittomassa velkasuhteessa vt-seuraan nähden, sillä ne eivät ole oikeustoimihenkilöitä. Epäilenkin ettei vt-seura ole tehnyt minkäänlaisia virallisia kirjanpitoon kirjattavia velkakirjoja, sillä ne todistaisivat vt-seuran syyllistyneen laittomaan toimintaan. Yksikään seurakunta saati seurakuntalainen ei ole ollut eikä ole edelleenkään minkäänlaisessa maksuvelvoitteessa lahkoa kohtaan. Lahko perii siis perusteetonta ja laitonta korvausta sekä korkoja epävirallisesta lainastaan. Se mitä lahko kirjoittaa maksetuista saleista on pelkkää pluffia jonka avulla koitetaan kusettaa seurakuntalaisia innostumaan tekemään ylimääräisiä ja täysin turhia lahjoituksia seuralle.
RAHAA RAHAA RAHAA!
Seuran kirstu on - kuten hyvin tiedetään - pohjaton. Se toimii häikäilemättömästi kaikessa, minkä avulla voidaan kerätä rahaa on se sitten laillista tai ei. Lahko tietää, etteivät seurakuntalaiset tajua mitään näistä sen omistusjärjestelyistä tai rahastuskuvioista. Ei varmaan tajuakaan, mutta minä olen päättänyt viedä lahkon taloudellisen toiminnan verottajan tutkittavaksi. Valtakunnansalirahastokin on epävirallinen ja ilmeisesti lainvastainen järjestely. Katsotaan mitä siitä seuraa.
PS.
Tuo teksti on puhdasta huijausta. Rekisteröimätön ulkoseurakunta ei ole sitoutunut mihinkään, mistä pitäisi seurakunnan tehdä taloudellisia päätöksiä. Jos kyse olisi rekisteröidystä yhdistyksestä, sekään ei voisi toimia noin vaan sen hallituksen tulisi virallisesti saattaa päätös yhdistyksen eli seurakuntalaisten päätettäväksi.Tämän uuden järjestelyn puitteissa sellaiset seurakunnat saattavat haluta lahjoittaa rahaa Seuran valtakunnansalirahastoon auttaakseen muita seurakuntia saamaan sopivan salin itselleen. Ne saattavat haluta käyttää kuukausittain Seuran valtakunnansalirahaston kartuttamiseen samansuuruisen rahasumman kuin ne käyttivät maksaessaan aikaisemmin lainaansa. Jos sellainen järjestely näyttää järkevältä,
vanhimmat voivat esittää asian seurakunnalle päätöksen muodossa ja antaa seurakunnan ilmaista halunsa auttaa tällä tavalla