”Kuvitellaanpa, että esimerkillisen kristityn avioparin ainoa poika hylkää totuuden. Tämä nuori mies pitää ”synnistä saatavaa tilapäistä nautintoa” tärkeämpänä kuin suhdettaan Jehovaan ja jumalisiin vanhempiinsa, ja niinpä hänet erotetaan seurakunnasta (Hepr. 11:25).” (Vartiotorni 15. heinäkuuta 2011 s. 30, 31)
Ensiksi on kysyttyävä, miksi tässä käsitellään "esimerkillisen avioparin" tilannetta? Eikö tällainen ole ulkokultaista ja pinnallista? Millaiseen asemaan tämänkaltainen jaottelu asettaa kaikki muunlaiset Jt-perheet? Eivätkö kaikki olekaan saman arvoisia Jumalan edessä? Eikö Jeesus sanonut, että kaikkien piti olla veljiä keskenään? Eikö hän lisäksi varoittanut, ettei kenenkään pitänyt hallita toisia "uskon herroina", kuten Vt-seura on kaiken aikaa tehnyt jäsenilleen?
”Vanhemmat ovat surun murtamia. He tietävät hyvin, että Raamatussa neuvotaan erotetuista: ”Lakatkaa olemasta jokaisen sellaisen veljeksi kutsutun seurassa, joka on haureellinen tai ahne tai epäjumalanpalvelija tai herjaaja tai juoppo tai kiristäjä, älkääkä edes syökö sellaisen kanssa.” (1. Kor. 5:11, 13.) He ymmärtävät myös, että tässä jakeessa sanaan ”jokainen” sisältyvät sellaiset perheenjäsenet, jotka eivät asu samassa taloudessa. Mutta syvä rakkaus poikaa kohtaan voisi saada heidät järkeilemään tähän tapaan: ”Emmehän voi auttaa poikaamme palaamaan Jehovan luo, jos rajoitamme jyrkästi yhteydenpitoa häneen. Saisimme varmasti aikaan paljon enemmän olemalla häneen säännöllisesti yhteydessä.” (Vartiotorni 15. heinäkuuta 2011 s. 31)
Tähän liittyen esittäisin ensiksikin kysymyksen, kuinka montaa erotettua tai eronnutta Jehovan todistajaa järjestö kutsuu termillä "veli"?
Paavali kirjoitti tässä yhteydessä nimenomaan väärin toimivista veljistä, seurakunnan jäsenistä, ja lisäsi, että jumala tuomitsee ulkopuolella olevat. Jostakin syystä Jt-lahko haluaa soveltaa tämänkin kohdan omalla tavallaan.
Toinen mielenkiintoinen kohta tässä lainauksessa kuului: "syvä rakkaus poikaa kohtaan voisi saada heidät järkeilemään tähän tapaan..." Tässä aivan suoraan väitetään, että Jehovan todistajan tuntema syvä rakkaus omaa lastaan kohtaan ei olisikaan rakkautta, vaan jotakin tuomittavaa ja pahaa. Mutta tällä tavalla lahkot juuri toimivat: leimaavat normaalin inhimillisen käytöksen synniksi ja pyrkivät vääristelemään jäsenkuntansa maailmankatsomuksen omien tarpeidensa mukaiseksi.
”Meidän on helppo eläytyä näiden vanhempien tunteisiin. Heidän pojallaan oli valinnanvapaus, ja hän valitsi epäkristillisen elämäntavan ennemmin kuin läheisen yhteyden vanhempiinsa ja muihin seurakunnan jäseniin. Toisaalta vanhemmilla ei ollut asiassa sanan sijaa. Ei ihme, että he tuntevat avuttomuutta!” (Vartiotorni 15. heinäkuuta 2011 s. 31)
Vaan mitenköhän olisi, jos kerrankin eläydyttäisiin järjestöstä lähtevän tunteisiin sen sijaan, että aina surkutellaan sitä, kuinka kaikki eivät noudatakaan pilkuntarkasti ja loppuun asti grandioottisen ja kieroilevan lahkon vaatimuksia. Esimerkillisten Jehovan todistajien kasvattamalla lapsella ei ole todellista valinnanvapautta näissä asioissa. Hänen vanhempansa ovat järjestön taholta velvoitettuja painostamaan hänet ennemmin tai myöhemmin kasteelle, eikä nuoren ole missään vaiheessa lupaa tarkastella tätä uskontoa kriittisesti. Kaiken aikaa häntä lisäksi pelotellaan pian koittavalla Harmagedonilla eikä anneta kerta kaikkiaan mitään muuta järkevää vaihtoehtoa kuin liittyä Jt-liikkeeseen. Ei siis mikään ihme, jos kasteelle erehtynyt nuori saattaa myöhemmin alkaa tuntea todellista avuttomuutta tajutessaan lahkon otteen hänestä.
”Mutta miten nämä vanhemmat menettelevät? Tottelevatko he Jehovan selvää ohjetta? Vai järkeilevätkö he voivansa pitää säännöllisesti yhteyttä erotettuun poikaansa ”välttämättömien perheasioiden” varjolla? Ratkaisua tehdessään heidän on otettava huomioon, mitä Jehova ajattelee heidän toiminnastaan. Hänen tarkoituksensa on pitää järjestö puhtaana ja auttaa väärintekijöitä tulemaan järkiinsä, mikäli mahdollista. Millä tavoin kristityt vanhemmat voivat toimia tämän tarkoituksen hyväksi?” (Vartiotorni 15. heinäkuuta 2011 s. 31)
Mutta mistä tämän järjestön johtajat voisivat mitenkään tietää, "mitä Jehova ajattelee"? Eihän kyseinen jumala ole vielä kertaakaan osoittanut tukeaan tai hyväksyntäänsä tälle järjestölle? Juuri tästä syystä järjestön kaikki ennustukset ovatkin menneet pieleen, ja samasta syystä hallintoelin joutuu myös jatkuvasti muokkaamaan oppejaan sekä myös valehtelemaan pitääkseen tämän ehdottoman "totuutensa" kasassa ja jäsentensä edessä uskottavana. Oikeastaan jo pelkkä ajan kuluminen on osoittautunut tämän järjestön vihollisista voimakkaimmaksi. Järjestön selitykset vaihtuvat, mutta mikään ei todellisuudessa muutu. Lisäksi järjestö kokee usein vastustamatonta tarvetta matkustaa ajassa uskomattoman paljon taaksepäinkin havitellessaan näennäistä tukea fundamentalistisille vaatimuksilleen:
”Mooseksen veli Aaron joutui vaikeaan tilanteeseen sen vuoksi, miten kaksi hänen pojistaan menetteli. Kuvittele, miltä Aaronista on täytynyt tuntua, kun hänen poikansa Nabad ja Abihu uhrasivat Jehovan edessä laitonta tulta ja Hän löi heidät kuoliaaksi. Aaron ei tietenkään voinut enää pitää minkäänlaista yhteyttä poikiinsa. Mutta asiaan liittyi muutakin. Jehova käski Aaronia ja hänen uskollisia poikiaan: ”Älkää antako päänne hiusten jäädä hoitamattomiksi ettekä saa [surusta] repiä vaatteitanne, jottette kuolisi ja jottei hän [Jehova] närkästyisi koko kansankokoukseen.” (3. Moos. 10:1-6.) Sanoma on selvä. Meidän täytyy rakastaa Jehovaa enemmän kuin uskottomia perheenjäseniämme.” (Vartiotorni 15. heinäkuuta 2011 s. 31)
Siis vaikka Jt-järjestö esittää vakavissaan olevansa Jeesuksen seuraaja - ainoa 'tosi kristittyjen' ryhmä maan päällä - niin siitä huolimatta sen tarvitsee jatkuvasti hakea Vanhan testamentin puolelta tukea auktoriteetilleen ja pelotteita jäsenilleen.
”Jehova ei nykyään surmaa heti niitä, jotka rikkovat hänen lakejaan. Rakkaudessaan hän antaa heille mahdollisuuden katua epävanhurskaita tekojaan. Mutta miltä Jehovasta tuntuisi, jos katumattoman väärintekijän vanhemmat panisivat Hänet koetukselle pitämällä tarpeettomasti yhteyttä erotettuun poikaansa tai tyttäreensä?” (Vartiotorni 15. heinäkuuta 2011 s. 32)
Mitä "epävanhurskasta" on siinä, että ajattelee asioista itse ja tekee omat ratkaisunsa elämässään? Tai siinäkään, että tuo totuudelliseksi itseään nimittävän uskonnollisen järjestön valheellisuuden päivänvaloon? Moni voisi päinvastoin ajatella Vartiotorni-seuran itsensä olevan se "epävanhurskas", koskapa se käyttää alhaisia keinoja pitääkseen yllä omia valheitaan ja omaa valtaansa:
Tässä järjestö kuitenkin puhuu samalla myös ohi suunsa ja tulee myöntäneeksi useiden erotettujen jäsentensä motiivit palata järjestöön: sosiaaliset suhteet. Ihmisten luonnolliset sosiaaliset suhteet, joilla järjestö jatkuvasti kiristää vaikutuspiirissään olevia ihmisiä.”Monet erotettuna olleet myöntävät, että heidän ystäviensä ja perheenjäsentensä lujuus auttoi heitä tulemaan järkiinsä. Kun vanhimmat suosittelivat erään nuoren naisen ottamista takaisin seurakuntaan, he kirjoittivat hänen puhdistaneen elämänsä ”muun muassa sen vuoksi, että hänen lihallinen veljensä kunnioitti erottamisjärjestelyä”. Tämän naisen mukaan hänen veljensä uskollisuus Raamatun normien noudattamisessa oli voimistanut hänen haluaan palata järjestön yhteyteen.” (Vartiotorni 15. heinäkuuta 2011 s. 32)
”Mitä tämä opettaa meille? Meidän on taisteltava, jottei epätäydellinen sydämemme saisi meitä kapinoimaan Raamatun neuvoja vastaan. Meidän täytyy luottaa ehdottomasti siihen, että Jumala tietää aina, miten ongelmamme on parasta käsitellä.” (Vartiotorni 15. heinäkuuta 2011 s. 32)
(