Lasten liittäminen todistajauskontoon

Yleistä keskustelua Jehovan todistajista.

Valvoja: Moderaattorit

Mag Mell
Viestit: 541
Liittynyt: 10.04.2009 17:10

Lasten liittäminen todistajauskontoon

Viesti Kirjoittaja Mag Mell »

Spin-offina maistraattiketjusta, kuinka moni foorumilainen on tullut liitetyksi todistajiin lapsena a) vastoin tahtoaan tai siitä piittaamatta, b) tietämättään, c) toisen huoltajan tietämättä, d) toisen huoltajan vastustamisesta huolimatta, e) vastoin ajantasaista lainsäädäntöä?

Omalta kohdaltani lähes kaikki kohdat pätevät.
Olin 13-vuotias, kun "kypsässä iässä" kävin kasteella. Isä oli/on ei-todistaja, häneltä ei kysytty lupaa, saati edes ilmoitettu etukäteen tällaisesta. Itsehän en, nuoresta iästä ja uskonnollisesta mielenhäiriöstä johtuen, tiennyt mitä tein, saati ymmärtänyt minkälaisia seurauksia siitä voisi koitua. Tässä rikottiin iloisesti myös uskonnonvapauslakia, mutta koskas todistajat olisivat semmoisista piitanneet.

Mielenkiintoista tuossa oli se, että kasteen jälkeen jouduin (pakotettuna) soittamaan isälleni, ja oikein asiakseen kertomaan kasteesta. Muistan, miten en olisi halunnut millään tätä tehdä, pelotti ja jännitti, mutta seurakunnan taholta siihen pakotettiin, joten kilttinä lapsena tottelin. En vieläkään oikein tiedä, että mikä ajatus tässä oli taustalla, eli miksi tuota isälleni kertomista niin vaadittiin. Olisivatko vanhimmat ajatelleet, että ei-uskova isäni ei kehtaa kasteesta niin kovin suuttua, jos/kun tieto tulee lapsen itsensä suusta. Isä tuskin itse käsitti, miten röyhkeästi hänen oikeuksiaan lapsen (minun) toisena huoltajana poljettiin.
Hieman kieltämättä harmittaa, ettei isäni nostanut meteliä tästä (kasteesta), mutta tuskinpa hän kovin tarkkaan tunsi uskonnonvapauslain sisältöä, vaikka todistajuutta kertakaikkisena typeryytenä (ja äitiäni jonkinsortin hihhulina) pitikin. Äidistä taas ei ollut todistajien toimia kritisoimaan, sen verran hyväuskoisesti hän kaiken seurakunnan taholta tulevan typerehtimisen ja kontrolloinnin nieli.

Näin jälkikäteen ajateltuna en voi kuin ihmetellen hämmästellä sitä, että miten räikeää piittaamattomuutta todistajat maallisia lakeja kohtaan osoittivat. Ei edes pienintäkään yritystä toimia lakien mukaisesti, mutta ilmeisesti jäsenmäärän kasvu on niin tärkeä asia ettei sitä saa mikään estää. :?
With oblivion's obscuration fill my senses to the brim,
make me taste obliteration, in this dimness let me dim.
Kultakala
Viestit: 67
Liittynyt: 01.08.2011 12:34
Paikkakunta: Oulu

Re: Lasten liittäminen todistajauskontoon

Viesti Kirjoittaja Kultakala »

Toi ehkä b) osuu ainakin omalle kohdalle. Äiskä jossain vaiheessa kertoi, että liittää meidät todistajien jonnekkin henkilötieto-kirjoihin. Mutta hänen selityksestään jotenkin ymmärsin silloin, että lasta ei liitetä "yhtä pysyvästi" kuin aikuista. Minusta vaikuttaa siltä, että samassa ovenaukasussa sinne kuitenkin mentiin, vaikka lapsihan todellisuudessa ei ratkaisuaan uskonnon osalta ole tehnyt.
Quid sum miser tunc dicturus?
Quem patronum rogaturus,
cum vix justus sit securus?
nabander
Viestit: 190
Liittynyt: 02.11.2010 22:40

Re: Lasten liittäminen todistajauskontoon

Viesti Kirjoittaja nabander »

Täältä käytte tarkistamassa mikä on tämänhetkinen status niin vanhat salaisuudet paljastuu.

https://verkkopalvelu.vrk.fi/Omat/Etusivu.aspx

Kunnioittavasti teidän
Nabander

Olen luvannut vaieta nykyisistä ajatuksistani, siitä mikä koskee entisiä ajatuksiani ei sovittu mitään
martta
Viestit: 21
Liittynyt: 10.12.2010 17:16

Re: Lasten liittäminen todistajauskontoon

Viesti Kirjoittaja martta »

Minä erehdyin kastautumaan n. 17-vuotiaana, eli olisin ymmärtänyt ja varmaankin muistaisin, jos olisi kerrottu että asiasta menee tieto väestörekisteriin. En koskaan tajunnut, että maistraatilla olisi mitään tekemistä sellaisten uskontokuntien kanssa, joilla ei ole väestörekisterinpitoon oikeutta tai velvollisuutta. Suunnilleen 15-vuotiaana piireistä vetäytynyt kastamaton veljeni yllättyi, kun kutsunnoissa sanottiin, että hänet on merkitty todistajaksi. Kuulin tapauksesta vasta vuosia myöhemmin, ja kun sitten googletin tieni tälle palstalle ja löysin ohjeen miten erota maistraatin kautta, erosin saman tien. Niinpä meidät on kaiketi laitettu kirjoihin alle kouluikäisinä äidin kastauduttua, mutta osa sisaruksista ei jostain ihmeen syystä ole ollutkaan maistraatin kirjoissa todistajana. Ja luulenpa, ettei ei-JT-isä tiennyt asiasta, lieneekö äitikään kummemmin ajatellut. Onko hän edes mahtanut tehdä ilmoitusta itse vai onko srk joskus masinoinut tilastomerkintöjä? Tai onko lavalta kehotettu täyttämään joku lomake jotta oltaisiin alamaisia esivalloille?
HeräsinJo
Viestit: 2
Liittynyt: 02.08.2011 16:46

Re: Lasten liittäminen todistajauskontoon

Viesti Kirjoittaja HeräsinJo »

Ellei ole koskaan liitetty noihin henkilötieto-kirjoihin niin silloinko ei maistraatissa olevissa tiedoissa ole jehovan todistaja? Entä jos on käynyt kasteella onko silloin merkintä? Voiko srk liittä jo monia vuosia, yli 20 toimettomana olleen, mutta ei erotetun noihin tietoihin? Jos erotettu niin onko siitä merkintää? Paljon kysymyksiä, mutta kävin omat tiedot katsomassa ja yllätyin ......positiivisesti. En siis ole koskaan ollut maistraatin tiedoissa JT vaikka olen kasteella käynyt, tosin vanhimmat joskus sanoivat ettei vapautusta intistä voi antaa kun olen toimeton ja polttanut, mutta en koskaan ole kuullut että mut olisi erotettu.
Totta vai ei

Re: Lasten liittäminen todistajauskontoon

Viesti Kirjoittaja Totta vai ei »

Mag Mell kirjoitti:Spin-offina maistraattiketjusta, kuinka moni foorumilainen on tullut liitetyksi todistajiin lapsena a) vastoin tahtoaan tai siitä piittaamatta, b) tietämättään, c) toisen huoltajan tietämättä, d) toisen huoltajan vastustamisesta huolimatta, e) vastoin ajantasaista lainsäädäntöä?

Omalta kohdaltani lähes kaikki kohdat pätevät.
Olin 13-vuotias, kun "kypsässä iässä" kävin kasteella. Isä oli/on ei-todistaja, häneltä ei kysytty lupaa, saati edes ilmoitettu etukäteen tällaisesta. Itsehän en, nuoresta iästä ja uskonnollisesta mielenhäiriöstä johtuen, tiennyt mitä tein, saati ymmärtänyt minkälaisia seurauksia siitä voisi koitua. Tässä rikottiin iloisesti myös uskonnonvapauslakia, mutta koskas todistajat olisivat semmoisista piitanneet.

Mielenkiintoista tuossa oli se, että kasteen jälkeen jouduin (pakotettuna) soittamaan isälleni, ja oikein asiakseen kertomaan kasteesta. Muistan, miten en olisi halunnut millään tätä tehdä, pelotti ja jännitti, mutta seurakunnan taholta siihen pakotettiin, joten kilttinä lapsena tottelin. En vieläkään oikein tiedä, että mikä ajatus tässä oli taustalla, eli miksi tuota isälleni kertomista niin vaadittiin. Olisivatko vanhimmat ajatelleet, että ei-uskova isäni ei kehtaa kasteesta niin kovin suuttua, jos/kun tieto tulee lapsen itsensä suusta. Isä tuskin itse käsitti, miten röyhkeästi hänen oikeuksiaan lapsen (minun) toisena huoltajana poljettiin.
Hieman kieltämättä harmittaa, ettei isäni nostanut meteliä tästä (kasteesta), mutta tuskinpa hän kovin tarkkaan tunsi uskonnonvapauslain sisältöä, vaikka todistajuutta kertakaikkisena typeryytenä (ja äitiäni jonkinsortin hihhulina) pitikin. Äidistä taas ei ollut todistajien toimia kritisoimaan, sen verran hyväuskoisesti hän kaiken seurakunnan taholta tulevan typerehtimisen ja kontrolloinnin nieli.

Näin jälkikäteen ajateltuna en voi kuin ihmetellen hämmästellä sitä, että miten räikeää piittaamattomuutta todistajat maallisia lakeja kohtaan osoittivat. Ei edes pienintäkään yritystä toimia lakien mukaisesti, mutta ilmeisesti jäsenmäärän kasvu on niin tärkeä asia ettei sitä saa mikään estää. :?
Ehkä sitten olet ollut uskonnollisessa mielenhäiriössä, mitä sitten tarkoittaneekaan, mutta en voi uskoa, että kasteelle mennään vasten tahtoa tai tietämättään mitä on tekemässä, jos olet vuosia saanut opetusta tiedät kyllä jo 13vuotiaana mistä on kysymys. Se, että tulee myöhemmin toisiin ajatuksiin on hyvin eri asia. Eihän se ole vieläkään mahdotonta vaatia selitystä sille miksi sinun oli soitettava isällesi?
Raimo Mylly

Re: Lasten liittäminen todistajauskontoon

Viesti Kirjoittaja Raimo Mylly »

Ethän sinäkään tiedä, mistä jehovantodistajuudessa on kysymys vaikka oletatkin vielä tässä vaiheessa niin.
Markku Meilo
Viestit: 13450
Liittynyt: 24.04.2007 10:28

Re: Lasten liittäminen todistajauskontoon

Viesti Kirjoittaja Markku Meilo »

Totta vai ei kirjoitti:Ehkä sitten olet ollut uskonnollisessa mielenhäiriössä, mitä sitten tarkoittaneekaan, mutta en voi uskoa, että kasteelle mennään vasten tahtoa tai tietämättään mitä on tekemässä,
Ymmärrettävää, että et voi uskoa, jos et tunne jehovantodistajuutta. Jos taas tunnet, niin asialla on muu nimitys. Vanhemmat saivat sulan hattuun kun lapsi saatettiin kasteelle, ryhmäpaine on osatekijä. Jos tunnet sittenkin todistajuutta enemmän kuin annat ymmärtää, niin tiedät, että saliuskottavuus kärsii jo siinä vaiheessa jos ei saa lastaan painostettua jehovantodistajaksi. Jos sitten lapsi erotetaan, niin saliluottoluokitus laskee entisestään.
jos olet vuosia saanut opetusta tiedät kyllä jo 13vuotiaana mistä on kysymys.
Jos on vuosia saanut opetusta, niin kuinkahan monta kertaa opetus on muuttunut. Onko sinulla arvausta siitä kuinka moni Vt.-seuralle ominainen opetus on säilynyt koskemattomana liikkeen historian alusta?
Se, että tulee myöhemmin toisiin ajatuksiin on hyvin eri asia.
Millaisena asiana näet Vt-seuran mielenmuutokset esimerkiksi sellaisten asioiden suhteen, joissa on kyse vaikka henkilökohtaisesta vapaudesta tai ennenaikaisesta kuolemasta?
Pyrkimykseni olkoon kaikkia miellyttävän keskusteluilmapiirin luominen.
Avatar
Tony
Viestit: 7521
Liittynyt: 28.04.2007 07:38

Re: Lasten liittäminen todistajauskontoon

Viesti Kirjoittaja Tony »

Rekisteriin liittyminen täysi-ikäisenä on vapaaehtoista. Alaikäiset lapset liitetään rekisteriin jos vanhemmat niin haluavat. Nämä epäselvyydet siitä kuuluuko rekisteriin vai ei, liittynevät pääasiassa siihen että vanhemmat (tai äiti) on lapsen aikanaan rekisteriin liittänyt, eikä siitä ole ollut välttämättä myöhemmin puhetta.

Rekisteriin liittymisestä muistutellaan jäseniä säännöllisesti.
Vp 1/02 kirjoitti:▪ Kun lapsi syntyy, maistraatti lähettää vanhemmille Lapsen tietojen ilmoittaminen -lomakkeen. Täytettyään tiedot lapsen nimistä ja äidinkielestä vanhempien tulisi lähettää se haaratoimistoon, jos he haluavat, että lapsi tulee merkityksi väestötietojärjestelmään Jehovan todistajat uskonnollisen yhdyskunnan jäsenenä. Mikäli vanhemmat itse eivät ole väestötietojärjestelmän mukaan yhdyskunnan jäseniä, he voivat täyttää seurakunnan sihteeriltä saatavan Vastaanottotodistus rekisteröityyn uskonnolliseen yhdyskuntaan liittymisestä -lomakkeen ja jättää sen sihteerille. Lisäohjeita löytyy 2.2.1998 päivätyistä kirjeistä vanhimmistoille ja seurakunnille.
Vp 3/91 kirjoitti:
Kuulutko Jehovan todistajiin?

1 Voisitko vastata tähän kysymykseen myöntävästi? Jos tarkoitetaan kenttäpalveluksessa toimivia todistajia, niin yli 18000 voisi vastata myöntävästi. Mutta jos tarkoitetaan Jehovan todistajien rekisteröityyn uskonnolliseen yhdyskuntaan kuulumista, niin vain runsaat 13000 voisi vastata myöntävästi.

2 Joukossamme on epäilemättä paljon sellaisia julistajia, jotka eivät ole tienneetkään mahdollisuudesta liittyä rekisteröityyn uskonnolliseen yhdyskuntaamme. Koska kuitenkin viranomaiset ja muut katsovat Jehovan todistajien lukumääräksi sen, miten monta on väestörekisterissä merkitty kuuluvaksi meihin, olisi epäilemättä eduksi, että mahdollisimman monien kohdalla olisi väestörekisterissä tällainen merkintä. Se antaisi julkisuuteen todellisemman kuvan meidän lukumäärästämme. Jotkut tarkat kouluviranomaiset jopa ovat edellyttäneet lasten kuulumista rekisteröityyn yhdyskuntaamme, ennen kuin heille voidaan antaa vapautus uskonnonopetuksesta koulussa. Hallintoelin pitääkin kuulumista rekisteröityyn yhdyskuntaan suotavana. Liittyminen siihen on kuitenkin täysin vapaaehtoinen asia.

3 Niiden 18 vuotta täyttäneiden, jotka haluavat liittyä Jehovan todistajien rekisteröityyn uskonnolliseen yhdyskuntaan, tulee täyttää lomake, jonka nimi on: Vastaanottotodistus rekisteröityyn uskonnolliseen yhdyskuntaan liittymisestä. Näitä lomakkeita on seurakunnassa. Täytetty lomake tulisi antaa sihteerille, joka huolehtii sen lähettämisestä haaratoimistoon.

4 Alle 18-vuotiaat lapset merkitään yleensä äidin liittymislomakkeeseen, koska lain mukaan lapset seuraavat yleensä äitiään, jolleivät vanhemmat ole sopineet, että lapsi seuraa isäänsä. Avioerotapauksissa lapset seuraavat sitä vanhemmista, joka heitä kasvattaa. Niiden lasten, jotka ovat 15–17-vuotiaita, tulee kuitenkin täyttää Suostumus uskontokuntaan liittymiseen -lomake, ja tämä liitetään vanhemmista sen liittymislomakkeeseen, jossa lapset mainitaan. 15–17-vuotiaat voivat myös yksin liittyä, mutta silloin liittymislomakkeeseen täytyy liittää heidän vanhempiensa kirjallinen suostumus.

5 Se, kuuluuko joku Jehovan todistajien rekisteröityyn uskonnolliseen yhdyskuntaan, ei tavallisesti ilmene virkatodistuksissa tai muissa papereissa, ellei sitä erikseen pyydetä mainitsemaan. Jos olet epävarma siitä, miten asia kohdallasi on, voit soittaa omaan väestörekisteriisi ja tiedustella asiaa.

6 Vaikka väestörekisterillä ei ole suoranaisesti tekemistä kristillisen seurakunnan ja sen periaatteitten kanssa, emme kuitenkaan pidä suotavana, että siellä olisi Jehovan todistajiksi merkittynä henkilöitä, jotka eivät todellisuudessa ole meihin kuuluvia. Niinpä rekisteröityyn yhdyskuntaamme liittyvän tulisi olla joko kastettu tai kastamaton julistaja, lukuun ottamatta lapsia, jotka seuraavat vanhempiaan. Jos joku eroaa tai erotetaan tai jää vuosiksi pois toiminnastamme, eikä häntä enää pidetä Jehovan todistajana, hänen kohdaltaan tulisi poistaa merkintä kuulumisesta Jehovan todistajiin.
"Jos Seura sanoisi minulle, että tämä kirja on musta vihreän sijaan, minä sanoisin: 'Kappas vaan, voisin vaikka vannoa, että se on vihreä, mutta jos Seura sanoo, että se on musta, niin se on musta!'" - Bart Thompson - piirivalvoja
Mag Mell
Viestit: 541
Liittynyt: 10.04.2009 17:10

Re: Lasten liittäminen todistajauskontoon

Viesti Kirjoittaja Mag Mell »

Totta vai ei kirjoitti:en voi uskoa, että kasteelle mennään vasten tahtoa tai tietämättään mitä on tekemässä, jos olet vuosia saanut opetusta tiedät kyllä jo 13vuotiaana mistä on kysymys.
Ylläoleva lause vetää kertakaikkisella tietämättömyydellään melko hiljaiseksi. :shock:
Ihanko tosissaan ja oikeasti olet sitä mieltä, että 13-vuotias on riittävän kypsä tekemään loppuelämäänsä ratkaisevasti koskevia päätöksiä? Tiedon (tai "tiedon") hankkiminen siis on näkemyksesi mukaan sama asia kuin kypsyys?
Pitäisikö sinun mielestäsi vastaavaan logiikkaan turvautuen esimerkiksi myös laillista avioitumisikärajaa laskea? Kun kerta jo 13-vuotiaana tietää, mistä avioliitossa noin suurinpiirtein on kyse?
Toisaalta, avioliitostakin pääsee helpommin ja kivuttomammin eroon kuin todistajuudesta. :roll:
Arvon kirjoittajalla on nyt kyllä tietämys (tai edes hyvät arvaukset) lapsen psyykkisestä kehityksestä harvinaisen poskellaan, josta johtuen hartaasti toivon, ettei kirjoittajalla ole omia lapsia.
With oblivion's obscuration fill my senses to the brim,
make me taste obliteration, in this dimness let me dim.
Totta vai ei

Re: Lasten liittäminen todistajauskontoon

Viesti Kirjoittaja Totta vai ei »

Vielä piipahdan.

Jos jopa 10vuotias vuosia Raamattua tutkineena "osaa" Raamatun etu- ja takaperin verrattuna keneen tahansa kaduntallaajaan, hän todella tietää asiasta enemmän. Kypsyys on sitten tietenkin eriasia, on mahdollista olla kypsä tekemään päätös esim.13vuotiaana. Kuten on käynytkin, näköjään.

Jos avioliittoneuvontaa parisuhteesta annettaisiin eskarista lähtien säännöllisesti, varmasti tälläinenkin nuori tietäisi asiasta enemmän kuin vastaavasti nuori, joka katselee vain saippuafilmejä ja *****lehtiä, kuka tietää olisi kypsä tekemään ratkaisun vaikka avioliitosta, ainakin kypsempi kuin ikätoverinsa? Ei tietokaan takaa avioliiton kestävyyttä tarvitaan muutakin.

Jos opettelee nuotteja lapsesta asti, tietää miten soitetaan verrattuna lapseen, joka ei ole nuoteista mitään kuullutkaan.

Itse olen tavannut erittäin fiksuja todistajien lapsia. Psyykkisesti tasapainoisia hienoja ihmisiä. Oikeastaan "sivusta seuranneena" nänyt monien kehityksen, vaippahoususta aikuiseksi ;D
Raimo Mylly

Re: Lasten liittäminen todistajauskontoon

Viesti Kirjoittaja Raimo Mylly »

Ei voi olla totta!
Noin naivistisia ihmisiä vielä löytyy... ja tietenkin kuten kirjoituksesta voi päätellä; itse lapseton.
Kultakala
Viestit: 67
Liittynyt: 01.08.2011 12:34
Paikkakunta: Oulu

Re: Lasten liittäminen todistajauskontoon

Viesti Kirjoittaja Kultakala »

"Jos opettelee nuotteja lapsesta asti, tietää miten soitetaan verrattuna lapseen, joka ei ole nuoteista mitään kuullutkaan."

Nuotteja/nuotinlukemista opiskelemalla ei opi soittamaan, vaan soittamaan täytyy opetella itse soittimella. Soittimen soittotekniikka yms. periaatteet täytyy osata, mutta nuotteja välttämättä ei. Oletko kuullut nuotinlukutaidottomista soittajista?
Sellaisia on paljonkin, ja vieläpä usein hyviä.
Quid sum miser tunc dicturus?
Quem patronum rogaturus,
cum vix justus sit securus?
Raimo Mylly

Re: Lasten liittäminen todistajauskontoon

Viesti Kirjoittaja Raimo Mylly »

Mainio huomio Kultakala. Itse soittelen korvakuulosta; veljeni soitteli aikoinaan konventtiorkesterissa ja johti sitä.
Lumikukka
Viestit: 8
Liittynyt: 10.01.2011 11:26

Re: Lasten liittäminen todistajauskontoon

Viesti Kirjoittaja Lumikukka »

Voi hyvä tavaton!

Kyllähän sitä tietoa voi lapsen päähän ajaa vaikka millä mitalla mutta se syvimmän ymmärtäminen onkin aivan eri asia!
Lapsella on kuitenkin lapsenmieli ja käsityskyky asioista! Ei 10-13vuotias vielä kykene tekemään näin suurta päätöstä joka vaikuttaa hänen koko loppuelämäänsä vaikka osaisikin Raamatun jakeet etu- ja takaperin.. :( :(

Tottakai todistajien lapset ovat fiksuja!! Minkä todistaa se että niistä fiksuista lapsista on ajansaatossa kehittynyt meitä fiksuja ex-todistaja aikuisia! <3 :wink:
Vastaa Viestiin