Ilmestyksen Johannekselle Kristus on siis vain Jumalan poika, alfa ja omega, ei itse Jumala vaan luomakunnan alku..Karitsa joka on uhrattu, kuten luku 15:3 Kristus esiintyy siinä alempiarvoisena, jopa Mooseksen veroisena joka on uhrattu Jerusalemissa 11:8, mutta noussut kuolleista 1:5, 1:18
Luonteenomaista koko ilmestyksesä on, ettei Johannekselle tule edes mieleen kutsua uskontovereitaan muulla nimityksellä kuin ”juutalaiset”. Smyrnan ja Filadelfian lahkolaisia vastaan esitetty syyte”sanovat olevansa juutalaisia, eivätkä ole vaan saatanan synagoga. Pergamolaisista, että he pitävät Bileamin opista, joka opetti Baalakia virittämään Israelin lapsille sen viettelyksen, että söisivät epäjumalille uhrattua...
Ei siis ole kyse myöhemmästä kristillisyyden kehityksestä, vaan juutalaisuudessa alkaneesta kristillisyydestä, jonka lahkoituminen oli alkanut vasta vaikuttaa. Tämän Vähä-Aasiassa eläneen kristityn näkemyksen mukaan silloinen ainoa oikea kristillisyys koostui juutalaisista, niinpä pyhien ilmestyessä valtaistuimen eteen tulee ensin 144 000 juutalaista 12 000 kustakin sukukunnasta ja vasta sitten myöhemmin tulevat tähän uudistuneeseen juutalaisuuteen kääntyneiden pakanoiden lukematon joukko.
Aina 1800- luvulle asti Ilmestyksen kirjoitus ajankohta oli ajoitettu 60-70 luvulle, nyttemmin se ajoitetaan 90-luvulle.
Katson tuon vanhan ajoituksen sopivan historiallisesti parhaiten, sillä nykytutkimus myöntää jo sen , ettei Dominiuksen aikana ollut sellaisia vainoja kuin otaksuttiin.
Neron aikana karkotukset ja vainotkin olivat yleisempiä ja sopivat Johanneksen aikaan ja ”näkyihin” jotka olivat aikalaisille itsestään selviä, heille ei tarvinnut laajaa selityskirjallisuutta, koska he olivat tietoisia heitä kohdanneista tapahtumista.
Petoa kuvaillessaan Johannes näyssään kuvaa kauppamailmaa joka sekin sopii Neron tarvitsemaan talouspolitiikkaan, Rooma oli palanut ja hänellä oli suuria toiveita sen jälleenrakentamiseksi.
Itse Jerusalem oli aikansa suuri kauppakeskus. Joten pedon merkki Josta Johannes puhuu on ollut mahdollista, että se oli siellä käytössä kapinoiden ja tuhon välisenä aikana.
Historia ei mainitse muualla Rooman valtakunnan sellaista tarvinneen.
Mikä oli Johanneksen suuri Babylon?
Roomasta sitä vertausta käytettiin 100-luvun jälkeen useissa apokryfikirjoituksissa, Vertaus oli siis täysin vieras Johanneksen elinaikana ennen satalukua.
Voidaan olettaa Johanneksella olleen kaikki heprealaiset kirjoitukset olinpaikassaan, sillä nuo karkotustuomiothan olivat tavallisesti useita kymmeniä vuosia pitkiä ja hän käyttää hebrealaisia kirjoituksia näkyjensä pohjana.
Etenkin Danielin kirjan on avannut hänelle yhteyden oman aikansa olosuhteiden samankaltaisuuteen, joita kuvataan Daniel 7:2 ja siihen toivoon jonka hän esittää 22.6,7,20 ” Älä lukitse tämän kirjan profetian sanoja; sillä aika on lähellä.- Totisesti, minä tulen pian."
Ympäröivässä todellisessa maailmassa kuohuu, oliko hänelle kantautunut tietoja Palestiinan tilanteesta vai muisteleeko hän menneitä joka se saa hänet kirjoittamaan mm. luvun17 mukaisen selityksen.
Luvussa esiintyvä nainen, peto ja sarvet, kuvaukset jotka aikalaisilleen kertoivat heille tuttuja käsitteitä.
Sillä ilmestyksessä ollaan ollaan samankaltaisessa tilanteessa kuin Jes.1:8 Jäljellä on tytär Siion yksinänsä niinkuin maja viinitarhassa, niinkuin lehvämaja kurkkumaassa, niinkuin saarrettu kaupunki.
Kun esimerkiksi luvun 17:7 Ja enkeli sanoi minulle: "Miksi ihmettelet? Minä sanon sinulle tuon naisen salaisuuden ja tuon pedon salaisuuden, joka häntä kantaa ja jolla on seitsemän päätä ja kymmenen sarvea.
Tuon ajan ihmiset tiesivät tarkalleen kuinka, Julius Cesarin säätämät erikoissäädökset suosivat juutalaisia toisten vasallivaltioiden kustannuksella.
Heillä oli vapautus armeijasta, lain antama vapaus harjoittaa omaa uskontoaan ja näin he ikäänkuin elivät keisarivallan siivellä.
Lisätty 22.10 kun jäi pois tuo tärkein: Koko laajan imperiumin alueella vain juutalaiset oli vapautettu geniuksen kumartamisesta
Jae 4 kuvaa naista haureellisen rikkauden sokaisemana. Rikkaus oli yleinen kuva aikansa juutalaisesta.
Jae 9 kuvaa Roomaa kukkuloineen ja naista joka istuu sen päällä sekä sen kuninkaita
Johanneksen kirjoitusajankohdan mukaan lasketaan juutalaisia olleen noin 8 milj. joista vain 2milj. asui palestiinan alueella. Ulkojuutalaisten rikkaus oli tietenkin saatu kaupankäynnin puitteissa roomalaisten kanssa ja menestyvä kauppias rikastutti näin Rooman valtakuntaa verojen muodossa jse kertyi Rooman valtionkassaan sen sijaan että se olisi vaurastuttanut Palestiinassa asuvaa juutalaista kansanosaa.
Jae 7 antoi jo vihjeet noista kuninkaista joten jakeen seitsemän päätä ovat tietenkin aina hallitsijoita kuten jae 9 sanoo ”ne ovat myös seitsemän kuningasta;” .
Johanneksen aikaan keisareita oli ollut jo viisi, jos jätetään pois joku noista historian kertoman mukaan vuoden sisällä kuoleista kolmesta vallankaappaajakeisarista joku pois, joista Johannes ei ehkä ollut saanut tietoa, vaan sijoittaa heistä vain yhden , Julius taas oli itsensaä nimittämä valtias josta keisariukset alkoivat, joten kuninkaat olivat.
Jae 10..heistä on viisi kaatunut, Augustus,Tiberius, Caligula Claudius, Nero (kuoli 68) yksi on,
viimeinen ei ole vielä tullut, ja kun hän tulee, pitää hänen vähän aikaa pysymän.ehkä Vitellius joka eli kuukausia Galban ja Othon viikkojen sijaan
Johannes ei missään ilmaise, ettei hän ymmärtäisi pedon olemusta, siitä hänellä on jo aikaisempää näkemystä Danielin 7:2-8 jossa neljää valtakuntaa verrataan neljään pedonkaltaisiin eläimeen. Tai Hesekiel 29:3 och 32:2 jossa faaroata kuvaillaan merihirviönä
Luvun loppuosa kuvaakin Tytär Siionia josta on kasvanut nainen ja joka on haureudessaan muuttunut portoksi ,Suureksi Babyloniaksi ja jolle Jumala antaa tuomionsa pedon toimesta.
Jae 6.Ja minä näin sen naisen olevan juovuksissa pyhien verestä ja Jeesuksen todistajain verestä; ja nähdessäni hänet minä suuresti ihmettelin
Jae 16.Ja ne kymmenen sarvea, jotka sinä näit, ja peto, ne vihaavat porttoa ja riisuvat hänet paljaaksi ja alastomaksi ja syövät hänen lihansa ja polttavat hänet tulessa
Näin kahdeksas kuningas Vespanius liittyy taisteluun antaen poikansa Tituksen johdolla ja sarvien avustamana, -joita peto oli sotavalloituksillaan kasvattanut- liittyvät nyt mukaan taisteluun.
Tuon aikakauden juutalaishistorioitsijan Josefuksen kuvauksessa Jerusalemin suuresta tuhosta kerrotaan Rooman vasallikuninkaiden liittyneen mukaan sotaan joten näyn sarvet saavat myös historiallisen vahvistuksen
Tuho luvun lopussa on toteutuu ja Johannes jatkaa:
Jae 18. Ja nainen, jonka sinä näit, on se suuri kaupunki, jolla on maan kuninkaitten kuninkuus."
Rabbiininen Exodus Rabbah 23:10 sanoo Jerusalemista ”oli päätetty että siitä tulisi maailman pääkaupunki” näin myös useissa hebrealaisissa kirjoituksissa. Ps. 48:2; 68:17; Jes. 2:1-3; 60:3, 10-14; Jer. 3:17 Ps. 48:3; Matt. 5:35
Maallisesta Jerusalemista myös Josefus käyttää nimitystä Suuri kaupunki ja jota kaikki myös keisarit ihalivat.
Jakeen 6 lopussa Johannes suuresti ihmetteli.. . kun He sotivat Karitsaa vastaan, mutta Karitsa on voittava heidät, sillä hän on herrain Herra ja kuningasten Kuningas; ja kutsutut ja valitut ja uskolliset voittavat hänen kanssansa."
Myöhemmin muissa luvuissa Johannes paljastaa tietonsa,kuinka uusi Jerusalem on puhdistettu ja puettu morsiammeksi, mutta se ei ole enää silmille näkyvä, vaan hengellinen luomus.
Raamatun jakeita tämänkin luvun selittämiseen löytyy hebrealaisista kirjoituksista vaikka kuinka. Halusin vain yksinkertaisesti tuoda esiin sen , mitä toisessa vitjassa yritin, joten tätä ylläolevaa yritin tuoda aiemmin esille. Virheitä varmaan löytyy, sillä pikaisesti tätä kokosin.
VT-seura saa aivan turhaan jäsenensä tuomitsemaan ulkopuolella olevat ihmiset, Ilmestys oli aikalaisilleen kirjoitettua, eikä liity meidän aikaamme ollenkaan.