Kiihottava synnin tunne.
Valvoja: Moderaattorit
-
rippeli
- Viestit: 2454
- Liittynyt: 28.04.2007 12:43
- Paikkakunta: Helsinki
Kiihottava synnin tunne.
Saattaa olla että olen hieman kieroutuneempi kuin muut ihmiset, mutta JT-ajoilta on jäänyt mieleen kiihottava synnin tunne.
Kun olin nuori, niin oikein odotin konveteissa puheita joissa kerrottiin Hevimusiikin vaaroista taikka alusvaatemainosten irstaudesta. Tuntui jotenkin älyttömän hienolta kun joku vieras ihminen luetteli syntejäni lavalta. Varmaan vieruskaveritkin huomasivat kun pääsin rypemään syntisyydessäni.
Onkohan ilmiölle jotain tieteellistä selitystä?

Let me go Master I hate you so
-
Suurenmoinen etu
Re: Kiihottava synnin tunne.
Minusta oli aina upeaa päästä konventista kotiin, oli huojentunut ja vapautunut olo ja paheet innostivat enemmän. Vähän samanlainen keventyneisyys kuin hammaslääkärin jälkeen. Taivas oli sinisempi, ruoho tuoksui mehevämmältä. Riisuin kiristävät konventtivaatteet, korkkasin oluen ja panin tupakaksi.
Konventissa istuminen kuumana kesäpäivänä oli tietysti tukalaa. Mutta mielikuvitus tuli avuksi. Sopimattomat ajatukset rehottivat ja välillä oli vaikea pitää naama peruslukemilla. Yhdyin taputuksiin kuten muut, mutta sisälläni huudahtelin: "Plushyvä! Kaksoisplushyvä!" (varmasti useimmille tuttu kirjallinen viittaus)
Joo, olihan se kieroutunutta. Mutta se oli inhimillisen ihmisen selviytymiskeino mahdottomassa tilanteessa.
Joskus jopa kaipaan noiden sairaiden aikojen mielenkiintoisia ristivalotuksia. Sitäpaitsi minulla oli onni omistaa joku tai joitakin veljiä, jotka ymmärsivät komiikkaa ja satiiria. Tai sitten minä vain tahdoin uskoa niin, koska lopulta olin yksin.

nina2011
- Viestit: 264
- Liittynyt: 11.01.2011 01:02
Re: Kiihottava synnin tunne.
Itse olen ainakin joutunut oikein miettimään mikä oikeesti on väärin ja mikä olisi oikeesti "syntiä". Mulla on sellanen raja, että kaikki mikä on laitonta tänä päivänä on väärin ja jos joku haluaa olla tiukempi jossain asiassa on se oma valinta. Synnillä pelottelu on kieroa. Onhan esim. sillä hevillä omat hyvät puolensa. Saattaa olla jollekkin keino purkaa agressioita.
On mullakin noi ajatukset harhaillu ties missä...
On mullakin noi ajatukset harhaillu ties missä...
Jokainen uloskäynti on sisäänkäynti johonkin muualle.
-
Vieraas
- Viestit: 3220
- Liittynyt: 20.06.2011 21:56
Re: Kiihottava synnin tunne.
Joku muistaa ehkä Turun suunnalta(?) olevan piirivalvojan, joka sai näistä aiheista kiihotettua itsensä pyhään vihaan.
Parhaiten muistan tästä ajoittain tuolissa selkävaivansa takia puhuvan vanhimman sen, miten hän arveli nuorten katselevan MTV:ltä naisia jotka hyväilevät itseään rytmin tahtiin eroottisesti. Puheen jälkeen piti oikein käydä katselemassa miten sinänsä tylsissä MTV:n hip-hop-videoissa hyväillään ja mistä. Kuulosti eroottisemmalta kuin oli.

Video ei ollut ohjeistusvideo.
-
Markku Meilo
- Viestit: 13450
- Liittynyt: 24.04.2007 10:28
Re: Kiihottava synnin tunne.
Taisi olla TV:n Punaisessa langassa se suorapuheinen entinen lestadiolaismies, joka etäännyttyään lestadiolaisuudesta huomasi suureksi yllätyksekseen, että hänelle opetetun kaikkialla (=lestadiolaisuuden ulkopuolella tietysti) vaanivan sukupuolisynnin harjoittaminen olikin vasta-alkajalle vaikeampaa kuin seurakunnassa oli annettu ymmärtää.Vieraas kirjoitti:Kuulosti eroottisemmalta kuin oli.
Pyrkimykseni olkoon kaikkia miellyttävän keskusteluilmapiirin luominen.
-
Vieraas
- Viestit: 3220
- Liittynyt: 20.06.2011 21:56
Re: Kiihottava synnin tunne.
Olen jälkikäteen katkera Totuudelle™ siitä, miten vähän vapaata seksiä "maailmassa" on tarjolla. Vastapuoli on yleensä joko a) ruma, b) tukevassa humalassa tai c) vaatii rahaa. Vartiotorni-lehti tulisi ilmiantaa kuluttajaviranomaisille harhaanjohtavasta mainonnasta.Markku Meilo kirjoitti:sukupuolisynnin harjoittaminen olikin vasta-alkajalle vaikeampaa kuin seurakunnassa oli annettu ymmärtää.
Video ei ollut ohjeistusvideo.
-
Vieras
Re: Kiihottava synnin tunne.
Samaa asiaa itse olen mielessäni usein naureskellut. Ihan kuin saaminen olisi hyvin helppoa tällaiselle maailmalliselle kuin minä olen. Ehkä sitten Jt-porukoissa on omat säännöt ja sisaret helpommin vieteltävissä, mutta ei tosiaan ole täällä pahassa maailmassa sitä ongelmaa, että syntiä pääsisi harjoittamaan liian helposti! Vartiotorni antaa asioista hyvin yksinkertaisen ja helpon kuvan... Joskus salaa toivoo, että se olisi niin helppoa, kuin seuran julkaisut antavat ymmärtää.Vieraas kirjoitti:Olen jälkikäteen katkera Totuudelle™ siitä, miten vähän vapaata seksiä "maailmassa" on tarjolla. Vastapuoli on yleensä joko a) ruma, b) tukevassa humalassa tai c) vaatii rahaa. Vartiotorni-lehti tulisi ilmiantaa kuluttajaviranomaisille harhaanjohtavasta mainonnasta.
JK
-
Vieraas
- Viestit: 3220
- Liittynyt: 20.06.2011 21:56
Re: Kiihottava synnin tunne.
Käyhän se helposti, jos on käteistä rahaa ja mieluiten asunto.Vieras kirjoitti:ei tosiaan ole täällä pahassa maailmassa sitä ongelmaa, että syntiä pääsisi harjoittamaan liian helposti! Vartiotorni antaa asioista hyvin yksinkertaisen ja helpon kuvan...
EDIT: tuhra tavu poistettu.
Video ei ollut ohjeistusvideo.
-
ajoulupukisti
- Viestit: 404
- Liittynyt: 19.12.2010 16:38
Re: Kiihottava synnin tunne.
Vieraas kirjoitti:Olen jälkikäteen katkera Totuudelle™ siitä, miten vähän vapaata seksiä "maailmassa" on tarjolla. Vastapuoli on yleensä joko a) ruma, b) tukevassa humalassa tai c) vaatii rahaa. Vartiotorni-lehti tulisi ilmiantaa kuluttajaviranomaisille harhaanjohtavasta mainonnasta.Markku Meilo kirjoitti:sukupuolisynnin harjoittaminen olikin vasta-alkajalle vaikeampaa kuin seurakunnassa oli annettu ymmärtää.
I sold my soul to satan, so where is my money and pussy????
"Ilmaus "uskollinen ja ymmärtäväinen orja" viittaa siis ryhmänä kaikkiin niihin tuon voidellun hengellisen kansan jäseniin, jotka kulloinkin ovat eläneet maan päällä vuodesta 33 lähtien aina nykyaikaan saakka" -w04 1/3 s. 8-12
- Jaakko Ahvenainen
- Viestit: 8099
- Liittynyt: 28.04.2007 15:41
- Paikkakunta: Lieksa
Re: Kiihottava synnin tunne.
d) omaa sankkerin, satiaiset, syyhyn, klamydian, kupan, tippurin, c-hepan ja hivin...Vieraas kirjoitti:Olen jälkikäteen katkera Totuudelle™ siitä, miten vähän vapaata seksiä "maailmassa" on tarjolla. Vastapuoli on yleensä joko a) ruma, b) tukevassa humalassa tai c) vaatii rahaa. Vartiotorni-lehti tulisi ilmiantaa kuluttajaviranomaisille harhaanjohtavasta mainonnasta.
-
rippeli
- Viestit: 2454
- Liittynyt: 28.04.2007 12:43
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Kiihottava synnin tunne.
Vähän mennään aivuraiteille aloituksesta, mutta aika samanlaisia tuntemuksia on itsellänikin lahkon ulkopuolisesta elämästä. Erotuksen jälkeen paukkasin baariin ja ajattelin että naiset tappelee miusta, mutta ei se ihan niin mennyt. Aika ärsyttäviä pihtareita olivat ne paholaisen orjattaret.
Let me go Master I hate you so
- Jaakko Ahvenainen
- Viestit: 8099
- Liittynyt: 28.04.2007 15:41
- Paikkakunta: Lieksa
Re: Kiihottava synnin tunne.
Ei oo poijaat elämä helppoa, vanhoilla varsinkaan. Menee kuin Juha Wattín laulussa "Matkalla pohjoiseen". 
-
YksinäinenSusi
- Viestit: 3808
- Liittynyt: 19.06.2010 08:27
Re: Kiihottava synnin tunne.
Mikähän se oikeastaan on sitä syntiä, kun avioliitossa olevat jt:t tekevät sängyssä makkarissa niitä samoja asioita kuin maailmalliset avio- tai avoliitossa olevat ihmiset?
Vai onko se jotenkin määritelty että mitä saa sängyssä puuhailla avioliitossa ja mitä ei?
Nämä ovat vaikeita asioita?
Maailmallisten keskuudessa tämä onkin helppoa kun on vain yksi sääntö: tehkää mitä mieleen juolahtaa,kunhan ketään ei vahingoiteta, eikä raiskata, eikä lapsiin sekaannuta.

Ihmisellä on oikeus yksilönä - määrätä oma kohtalonsa.
-
Markku Meilo
- Viestit: 13450
- Liittynyt: 24.04.2007 10:28
Re: Kiihottava synnin tunne.
Kyllä vaan on määritelty, muistelkaamme vaikka tätä:JarkkeParkkeBabylon5 kirjoitti:Vai onko se jotenkin määritelty että mitä saa sängyssä puuhailla avioliitossa ja mitä ei?
Ei ole suinkaan kristillisen seurakunnan vanhimpien eikä keidenkään muidenkaan velvollisuus tunkeutua avioparien yksityiselämään. Mutta jos heidän tietoonsa tulee vastaisuudessa törkeän luonnotonta käytöstä, kuten yhdyntää suun tai peräaukon kautta, niin vanhimpien tulee toimia tilanteen oikaisemiseksi ennen kuin suurempaa vahinkoa seuraa, samoin kuin he menettelevät muidenkin väärintekojen suhteen. Heidän huolenaan on luonnollisesti yrittää auttaa niitä, jotka menevät harhaan ja ovat joutuneet ”perkeleen pauloihin”. (2. Tim. 2:26) Mutta jos jotkut osoittavat tahallisesti halveksuntaa Jehova Jumalan avioliittojärjestelyjä kohtaan, niin käy välttämättömäksi poistaa heidät seurakunnasta vaarallisena ”hapatuksena”, joka voisi saastuttaa toisia. – 1. Kor. 5:6, 11–13. (Vartiotorni 15. kesäkuuta 1973 sivut 294-295)
Ovat vaikeita asioita, se on jo helppo havaita siitäkin, että Jehovakaan ei ole osannut kerralla päättää mitä ajattelee oraali- sekä anaaliasioista. Jehovahan lievensi myöhemmin tuota maanpäällisen viestintäkanavansa kautta antamaansa ohjeistusta.Nämä ovat vaikeita asioita?
Joo, mutta nämä maailmalliset eivät kauaa saa elää normaalielämäänsä, pian he kaikki kuolevat ennenaikaisesti mitä hirvittävimmällä tavalla - tai sitten ei.Maailmallisten keskuudessa tämä onkin helppoa kun on vain yksi sääntö: tehkää mitä mieleen juolahtaa,kunhan ketään ei vahingoiteta, eikä raiskata, eikä lapsiin sekaannuta.
Pyrkimykseni olkoon kaikkia miellyttävän keskusteluilmapiirin luominen.
-
YksinäinenSusi
- Viestit: 3808
- Liittynyt: 19.06.2010 08:27
Re: Kiihottava synnin tunne.
Niin ja vielä sekin asia, että jotkut jt-sisaret eivät saa tyydytystä velmu-veljen hätäisistä 58 sekunnin pikapanoista.
Silloin voisi olla aiheellista hilautua vähän alemmas siinä lähetyssaarnaaja asennossa ja nuolla vähän muutakin kuin sisaren naamaa.
Tällainen ohje sopisi esittää vt-filosofiassa, niin sisaret tulisivat tyydytetyiksi.