-Mutta minä kunnioitan heidän uskontoaan ja he minun. Ei häiritse ystävyyttämme millään tavalla. Olen toki ollut kiinnostunut heidän jumal-hahmoistaan ja kysynyt eri jumalten merkityksiä, mutta siis kohteliaasti ja loukkaamatta tietenkin. Ystävyytemme toimii:) Koen sen rikkautena. Menemme pian heitä taas tervehtimään ja eräs heistä tulee vieraaksi meidän kotiimme ehkä jo ensi vuonna. Luottamuksesta kertonee sekin, että meidät kutsuttiin mukaan hääseremoniaan.
Heidän uskontonsa on ankarampaa erinäisine kieltoineen, ja noiden kieltojen rikkominen saattaisi merkitä jopa eristämistä perheestä/suvusta. Esimerkkinä tupakka ja alko tietenkin kiellettyjä, samoin esiaviolliset suhteet..ja suhteet eriuskoisiin. Avioon mennään siis vain samanuskoisten kanssa. Tuntemani hindi-poika -23-v. rakastui kristityn sikäläisen tytön kanssa ja he joutuivat tapailemaan salaa. Sitä kesti vain lyhyen aikaa, koska pelko ilmitulemisesta vei voiton. Heidän tapailunsa oli niin viatonta, ei mitään intiimiä. Vain keskusteluja. Ja minua raastoi se eroa seurannut sydänsuru jota kokivat. Silloin ajattelin, että miksi kaksi ihmistä jotka toisiaan rakastavat, eivät saa olla yhdessä lopun elämäänsä? He olivat niin epätoivoisia jossain vaiheessa, että jopa ehdotin heille että yrittäisivät "paeta" ulkomaille. -Mutta perhe on niin tärkeä loppupeleissä, kuten meille itsekullekkin. Minua tuollainen jyrkkyys harmittaa aivan suunnattomasti. -Ja etenkin se, etteivät asiat tule muuttumaan hetkessä, jos koskaan. Ainakaan minä, tai lapseni eikä lapsenlapsenikaan tule näkemään suuria muutoksia esim. tuon avioliittolain suhteen. Kulttuurierot ja tavat ovat niin vanhoja ja istuvat niin tiukassa, että muutokset, pienetkin, vievät vuosia.
Silti voinen iloita ystävistäni