Minulle eräs vanhin Kemissä kerran sanoi, että emmehän me ole koskaan yksin, voimme aina kääntyä Jehovan puoleen rukouksessa, ja niin Jehova on ystävämme, älä siis ajattele että olet yksin.Mievaan kirjoitti:Jos vielä kuulenkin sanat mitä rakas äitini sanoi kun kerroin miten yksin olen seurakunnan sisällä..hajoaa pää. "Tämä on koetus jonka Jehovan antaa tapahtua sinulle, odota Jehovaa, myös vanhimmat ovat epätäydellisiä eivätkä täysin pysty... jne." =/
Tosi lohduttavaa sellaiselle, joka ei omaa selvää yhteyttä Jehovaan, kuten minä en omannut.
Ja miksi en omannut yhteyttä?
Siksi kait että olin niin epätäydellisen syntinen ja heikko, tai sitten Jehovaa ei vain yksinkertaisesti ole olemassakaan.
Enimmäkseen olin sitten yksin tai roikuin netissä (mistä toki tuli sanomista urakalla, mutta en oikeestaan ees muista mistä ei olis tullut. 
). Toinen minkä muistan oli, kun mua hätisteltiin yrittään mukaan yhteen pieneen piiriin. Lopulta sain sit ihmeteltyä et miks yrittäisin ku ei ne mua sinne huoli vaan aina juttu loppuu tai ainakin vaihtuu jos sinne yritti mukaan. Vastaus oli tyyliin 'kai ne on vaan kateellisia sulle (ulkonäkö vedettiin mukaan jostain syystä).' ja kehotettiin kans vaan odottamaan et kait se Jehova sit järjestää jotain muuta. Toki myöhemmin se sit käänty niin päin muistaakseni et se oli Jehovan tapa ilmaista et miun ajatukset yms oli vääriä. Et 'oma vikas' ku et osaa olla oikeen..~huoh~ Mitäpä siihen sit teini-ikäsenä ja muutenkin jo hyvin ittees sulkeutuneena enää sanot.