Sauli Niinistöstä ei Jehovan todistajaa

Yleistä keskustelua Jehovan todistajista.

Valvoja: Moderaattorit

YksinäinenSusi
Viestit: 3808
Liittynyt: 19.06.2010 08:27

Re: Sauli Niinistöstä ei Jehovan todistajaa

Viesti Kirjoittaja YksinäinenSusi »

Jaakko Ahvenainen kirjoitti: Täyttä sontaa tämäkin.
Kyllä minäkin muistan joitakin sellaisia tuntemuksia, että tuli vahvoja epäilyksiä kun lavalta selitettiin jotain tarinantynkää.

Ja näihin tietysti odotettiin tai oli ainakin sellainen käytäntö, että piti taputtaa.

Uskon kuitenkin että kaikkiin se ei uppoa - sonta siis - mutta monet taputtavat siksi, ettei toiset ihmettelisi että miksi tuo ei taputa, taputtamatta jättäminen tarkoittaisi vähän niinkuin että "Hyvät kanssa sisaret ja veljet, en voi olla samaa mieltä kanssanne".

Muistan kuinka loppuvaiheissa en itse aina taputtanut , enkä pitänyt rintamainoskorttia rinnassa konventissa, ja meninpä tahallaan lepäilemään vanhusten ja sairaiden huoneeseenkin ohjelman aikana, niin tuli niitä kummeksuvia ja ihmetteleviä katseita ainakin jonkin verran, ja alkoivat varomaankin hiukan.

No se oli sitä loppuun kyllästymis aikaa ja sitten menox, kun ei enää jaksanu kulissia.
Ihmisellä on oikeus yksilönä - määrätä oma kohtalonsa.
Markku Meilo
Viestit: 13450
Liittynyt: 24.04.2007 10:28

Re: Sauli Niinistöstä ei Jehovan todistajaa

Viesti Kirjoittaja Markku Meilo »

Vieras kirjoitti:Kuinkas se semmoinen jt-tv-kokki neuvoo veriplettuja paistamaan ?
Jos kokki haluaa säilyttää saliuskottavuutensa, niin ei keroo julkisesti, että jt voi nykyään käyttää kokovertakin siten ettei Jehova pahoita mieltään. Kunhan vaan kuumentaa safkaa riittävästi, niin veri hajoaa siten, että jäljellä on ainoastaan Vt-seuran nykydirektiivin täyttäviä osia skruudattavaksi.
Pyrkimykseni olkoon kaikkia miellyttävän keskusteluilmapiirin luominen.
satunnainen

Re: Sauli Niinistöstä ei Jehovan todistajaa

Viesti Kirjoittaja satunnainen »

Kansanedustajan pitää tietysti olla kaikille kohtelias vaikkei aina huvittaisi, ja kun Niinistö on ottanut ovella vastaan jt:n tuputtamat lehdet kohteliaisuussyistä, niin nämä toppelit luulevat että Niinistö on kiinnostunut huijarilahkosta. Huvittavaa.
Vieras

Re: Sauli Niinistöstä ei Jehovan todistajaa

Viesti Kirjoittaja Vieras »

"Niinistö on ottanut ovella vastaan jt:n tuputtamat lehdet kohteliaisuussyistä, niin nämä toppelit luulevat että Niinistö on kiinnostunut huijarilahkosta"

Toisaalta tässäkin syy löytyy lopulta vartiotorniseuran ohjeistuksesta. Lehdet vastaanottanuthan luokitellaan kiinnostuneksi (ja jos Niinistö sanoisi ettei ota eikä ole kiinnostunut, olisi ohjeen mukaista tarkistaa, ettei ole muuttanut mieltään).
Ellen

Re: Sauli Niinistöstä ei Jehovan todistajaa

Viesti Kirjoittaja Ellen »

satunnainen kirjoitti:Kansanedustajan pitää tietysti olla kaikille kohtelias vaikkei aina huvittaisi, ja kun Niinistö on ottanut ovella vastaan jt:n tuputtamat lehdet kohteliaisuussyistä, niin nämä toppelit luulevat että Niinistö on kiinnostunut huijarilahkosta. Huvittavaa.
Suurin osa huijarilahkon lehdyköitä vastaanottavista ovenavaajista käyttäytyy normaalin kohteliaasti. Lahkoon niitattu taasen ei huuruissaan kykene enään erottamaan mikä on
tavallista kohteliaisuutta ja normaalia ystävällisyyttä. VT-linssit etäännyttävät arkielämästä ja jehovalla valaistunut leijuu magiikan maailmassa.
Ainoa terve tapa on kopauttaa aina ja tilaisuuksien tullen hömppäilijät alas ja rajusti. Kohteliaisuus,ystävällisyys ei valitettavasti toimi vääristyneen maailmankuvan ja patologisia arvoja omaksuneen JT-yksilön kohdalla.
Vieraas
Viestit: 3220
Liittynyt: 20.06.2011 21:56

Re: Sauli Niinistöstä ei Jehovan todistajaa

Viesti Kirjoittaja Vieraas »

Ellen kirjoitti:Suurin osa huijarilahkon lehdyköitä vastaanottavista ovenavaajista käyttäytyy normaalin kohteliaasti. Lahkoon niitattu taasen ei huuruissaan kykene enään erottamaan mikä on
tavallista kohteliaisuutta ja normaalia ystävällisyyttä.
Kokemusteni mukaan asia on juuri näin. Jatkuvasti vieraiden ihmisten kanssa juttelemaan joutuva julkimo lienee yleensä tavistakin kohteliaampi. Suorasanaisempiakin tietysti on, kuten Jouko Turkka, joka totesi ovella, että "Mää otan nää lehdet, jos lupaat että et tuu _koskaan enää_ tänne". :)
Video ei ollut ohjeistusvideo.
sinner74
Ylläpitäjä
Viestit: 2754
Liittynyt: 12.01.2009 14:12
Paikkakunta: Rollo

Re: Sauli Niinistöstä ei Jehovan todistajaa

Viesti Kirjoittaja sinner74 »

Ellen kirjoitti:[Ainoa terve tapa on kopauttaa aina ja tilaisuuksien tullen hömppäilijät alas ja rajusti.
Olen taipuvainen olemaan samaa mieltä. Jehovantodistaja ehkä kestää ovityötä, jos suurin osa ihmisistä on kohteliaita, tai suhtautuu "edes" välinpitämättömästi. Jos joka ovi tulee naamaan, tai oven takana on keskusteluhalukas vasta-argumentoija*, niin masentaahan se sitkeintäkin sissiä.

*vasta-argumentoinnin tason tulee päihittää Puhu perustellen -kirjassa esitetty vasta-vasta-argumentointi
And Justice For All
Vastaa Viestiin