Kyllä minäkin muistan joitakin sellaisia tuntemuksia, että tuli vahvoja epäilyksiä kun lavalta selitettiin jotain tarinantynkää.Jaakko Ahvenainen kirjoitti: Täyttä sontaa tämäkin.
Ja näihin tietysti odotettiin tai oli ainakin sellainen käytäntö, että piti taputtaa.
Uskon kuitenkin että kaikkiin se ei uppoa - sonta siis - mutta monet taputtavat siksi, ettei toiset ihmettelisi että miksi tuo ei taputa, taputtamatta jättäminen tarkoittaisi vähän niinkuin että "Hyvät kanssa sisaret ja veljet, en voi olla samaa mieltä kanssanne".
Muistan kuinka loppuvaiheissa en itse aina taputtanut , enkä pitänyt rintamainoskorttia rinnassa konventissa, ja meninpä tahallaan lepäilemään vanhusten ja sairaiden huoneeseenkin ohjelman aikana, niin tuli niitä kummeksuvia ja ihmetteleviä katseita ainakin jonkin verran, ja alkoivat varomaankin hiukan.
No se oli sitä loppuun kyllästymis aikaa ja sitten menox, kun ei enää jaksanu kulissia.