Uskontojen evoluutio

Yleistä keskustelua Jehovan todistajista.

Valvoja: Moderaattorit

Bunica
Viestit: 130
Liittynyt: 15.08.2009 19:11

Re: Uskontojen evoluutio

Viesti Kirjoittaja Bunica »

Viimeisten vuosien tai vuosikymmenien kehitys näyttäis johtavan siihen, että porukka jakaantuu yhä voimakkaammin liberaaleihin kulttuuri-jehovantodistajiin ja fundamentalistiryhmittymään. Vaikka tuo jakautuminen ei aivan heti näkyisikään virallisissa yhteyksissä, niin aivan varmasti jakautumista tulee tapahtumaan käytännön tasolla, kuten kokouksiin ja kenttäpalvelukseen osallistumisaktiivisuudessa. Suhtautuminen yhä kiristyvään hallintoelimeltä tulevaan 'ohjaukseen' jakaa porukkaa, jo nyt osa suorastaan naureskelee säännöille ainakin omissa porukoissaan, mutta autoritaariset tottelevat kyseenalaistamatta. (Tulee ikäviä mielleyhtymiä 30-luvun Saksaan.)

Tuota jakautumista on tietysti tapahtunut aiemminkin, vaikka jt:t eivät sitä myönnäkään. Se vaan verhotaan milloin puhdistukseksi, milloin siivilöinniksi. Olen kuullut jopa kermankuorimisvertauksen. Lieneeköhän samanlaisesta puhdistuksesta kysymys myös laestadiolaisten kohdalla, heillähän tätä kermankuorimista on tapahtunut useampaan otteeseen. Eli ei vieläkään mitään uutta auringon alla.
kaksoisagentti

Huomioita tämän (ja viime) vuoden osalta

Viesti Kirjoittaja kaksoisagentti »

Näin vuonna 2012 voi jo sanoa lopun nopean saapumisen odottelun ainakin nuorelta todistajasukupolvelta jääneen menneisyyteen, vaikka vanhuksille loppu on edelleenkin tulossa pian.

Korkeakouluihin mennään vastoin Vartiotornin selvää kieltävää ohjeistusta, jota on taas kiristetty. Jopa vanhimmat ovat suositelleet esim. lääkikseen hakemista hyvänä urana, kun voi sitten jeesata verikysymyksissäkin. Lainaa otetaan urakalla ja lapsiakin tehtaillaan tähän kuolevaan asiainjärjestelmään. Erikoista toimintaa, "lopun ollesssa lähempänä kuin koskaan".

Tienraivauskin on vain varjo entisestään, nykyään tunnit tehdään junassa Angry Birdsiä Herätkään välissä pelaillessa. Ja kynä pyöristää aina tunteja ylöspäin. Kierrosvalvoja on ottanut kantaa tienraivaajan 70 tunnin tavoitteeseen, sanoen ett ei sitä rehellisellä pelillä täytetyksi saa. Vilunkipeliin kierrosvalvoja jakaa ihan omaehtoisesti vinkkejä TR-kurssilla.

Nuorempi polvi uskaltaa jo kosketaakin vastakkaista sukupuolta, mutta esiliina yms. siveyssäännöt ovat ainakin fundamentaalisimmissa piireissä edelleen ehdottomia. Käyhän yöpyminen vastakkaisen sukupuoleen kuuluvan luona kahden kesken edelleen todisteeksi haureudesta. Seura tulee ainakin tulevaisuudessa kehittämään toimintaansa yhä paremmin lapsettomien pariskuntien tarpeita vastaaviksi. Niille jotka eivät vielä tiedä, niin Gileadin korvaajaksi (tulevaisuudessa Gileadiin pääsee vain kutsulla, hakemusten vastaanottaminen lopetetaan) on tästä vuodesta alkaen tarjolla naimisissa olevien kristittyjen koulu, jonne pääsyyn kenellä tahansa nuorella tienraivaajapariskunnalla on melko hyvät mahdollisuudet. Palvelijoiden valmennuskoulun korvaa vastaavasti naimattomien kristittyjen koulu, minne myöskin tienraivaajan tai avustavan natsat ovat hyvä menopassi.

Mielenterveyspalvelujen käyttö on monessa seurakunnassa räjähtänyt käsiin, vaikea-asteinen masennus, itsetuhoisuus ja erilaiset psykoottiset häiriöt tuntuvat olevan yleisimpiä.

Hengellisen paratiisin reunalla huojuu taas yhä pahemmin rappiolla oleva seurakunnan "huono seura" eli dokaavat, huumeita (lähinnä kannabista) ja vapaata seksiä harrastavat nuoret. Tämä jaosto kasvattaa jäsenmääräänsä, ja ongelma on jo aika yleisesti tiedossa. Toimenpiteitä ei kuitenkaan edes vanhimmistojen osalta haluta tehdä, koska pelätään jäsenmäärän laskua. Porukkaa kun kuolee, "ajelehtii pois" ja ennen kaikkea ei käy kasteella yhtä ahkerasti kuin ennen.

Todistajat jakautuvatkin yhä selkeämmin kulttuuritodistajiin ja tosiuskoviin. Sekä kulttuuritodistajat että fundispuoli ottavat molemmat jatkuvasti enemmän etäisyyttä tosiinsa. Pääsyvaatimuskena kumpaankin ryhmään on se, ettei kuulu toiseen.

Koko VT-laiva vaappuu pahasti puolelta toiselle, vaikka ongelmia lakaistaankin maton alle entistä suuremmalla kädellä. Arvauksia siitä millon eläkeläisten ohjaama risteilijä osuu lopullisesti karille?
sinner74
Ylläpitäjä
Viestit: 2754
Liittynyt: 12.01.2009 14:12
Paikkakunta: Rollo

Re: Uskontojen evoluutio

Viesti Kirjoittaja sinner74 »

Mielenkiintoinen raportti! Minun nuoruudessani taisivat lähes kaikki olla nuita fundiksia :(
And Justice For All
lavanpalvelija
Viestit: 492
Liittynyt: 27.12.2008 16:31

Re: Huomioita tämän (ja viime) vuoden osalta

Viesti Kirjoittaja lavanpalvelija »

kaksoisagentti kirjoitti:

Koko VT-laiva vaappuu pahasti puolelta toiselle, vaikka ongelmia lakaistaankin maton alle entistä suuremmalla kädellä. Arvauksia siitä millon eläkeläisten ohjaama risteilijä osuu lopullisesti karille?
On haasteellista vuodattaa aitoja pohjois-korealaisia kyyneleitä.

Aika ajaa väkisin ohitse. Vanha perusamerikkalainen "hillybilly" kulttuuriperinne ei vastaa enää nykyajan valistuneisiin vaatimuksiin. Tietoyhteiskunnan käytännön todellisuus pakottaa väkinäiseen muutokseen. Sukupolvenvaihto takeltelee. Autoritäärinen fundamentalistinen johtamistapa herättää vastarintaa.
Johtajuus puuttuu. Profetointilahjaa ei ole kuin Gerrit Löschellä, Fredin saappaat ovat suuret, jokin mättää pahasti karismassa.

Tuote ei ole houkutteleva eikä kaupallinen.
Varjo seuraa, halusit tai et.
sinner74
Ylläpitäjä
Viestit: 2754
Liittynyt: 12.01.2009 14:12
Paikkakunta: Rollo

Re: Huomioita tämän (ja viime) vuoden osalta

Viesti Kirjoittaja sinner74 »

lavanpalvelija kirjoitti:Johtajuus puuttuu. Profetointilahjaa ei ole kuin Gerrit Löschellä, Fredin saappaat ovat suuret, jokin mättää pahasti karismassa.
Tähänastisen vt-seuran profetoinnin paikkansapitävyyden perusteella kyseinen lahja on saatu suurelta humoristilta. Karismaa varmaankin puuttuu. Vieläkö jenkkilässä ovat tv-saarnaajat voimissaan? Jos, niin ehkä Vartiobordellon kannattaisi ottaa oppia heistä.
lavanpalvelija kirjoitti: Tuote ei ole houkutteleva eikä kaupallinen.
Mikä uskonnollinen tuote on houkutteleva ja kaupallinen? Mennäänkö tässäkin tuonne tv-saarnaajien erityisosaamiseen?
And Justice For All
Vieraas
Viestit: 3220
Liittynyt: 20.06.2011 21:56

Re: Huomioita tämän (ja viime) vuoden osalta

Viesti Kirjoittaja Vieraas »

kaksoisagentti kirjoitti:Todistajat jakautuvatkin yhä selkeämmin kulttuuritodistajiin ja tosiuskoviin. Sekä kulttuuritodistajat että fundispuoli ottavat molemmat jatkuvasti enemmän etäisyyttä tosiinsa. Pääsyvaatimuskena kumpaankin ryhmään on se, ettei kuulu toiseen.
Kiinnostavaa, kiitos.
Video ei ollut ohjeistusvideo.
lavanpalvelija
Viestit: 492
Liittynyt: 27.12.2008 16:31

Re: Huomioita tämän (ja viime) vuoden osalta

Viesti Kirjoittaja lavanpalvelija »

sinner74 kirjoitti:[

Karismaa varmaankin puuttuu. Vieläkö jenkkilässä ovat tv-saarnaajat voimissaan? Jos, niin ehkä Vartiobordellon kannattaisi ottaa oppia heistä.
lavanpalvelija kirjoitti: Tuote ei ole houkutteleva eikä kaupallinen.
Mikä uskonnollinen tuote on houkutteleva ja kaupallinen?
Golden Age, Herätkää ja jopa Vartiotorni ovat olleet yli puolivuosisataa sitten houkuttelevia ja kaupallisia samoin kuin Mormonien Laihonna. Myöhemmin Raymondin "Totuus joka johtaa ikuiseen elämään" oli aintulaatuisen loistava kaupallinen menestys, best-seller globalissa mittakaavassa.

Ongelma-- Charles Taze Russelin teologinen raami on aikalailla kiveen kirjoitettu, pienetkin lipsumiset ja säätelyt ovat kovin raskaita ja tuskallisia. Frederick Franz tuli karismaattisesti toimeen Russelin teoreettisen kehyksen kanssa ja hänellä oli lahjakasta luovaa profetointihulluutta ja saavutti karismallaan vahvan saliuskottavuuden.
Varjo seuraa, halusit tai et.
Kaarmis
Viestit: 3909
Liittynyt: 29.04.2007 22:13

Re: Uskontojen evoluutio

Viesti Kirjoittaja Kaarmis »

Heti kun hallintoelimeen pääsee joku joka omaa ominaisuudet "hullu ja karismaattinen", eiköhän sitten saada taas värikkäitä ennustuksia ja muuta mielenkiintoista tulkintaa?

Nykyiset hallintoelimen jäsenet kun täyytävät vain toisen noista määreistä, arvatkaa kumman?
"Meinasin sanoa että älä tule haudallenikaan. Mutta - tule silti."
Avatar
Jaakko Ahvenainen
Viestit: 8099
Liittynyt: 28.04.2007 15:41
Paikkakunta: Lieksa

Re: Uskontojen evoluutio

Viesti Kirjoittaja Jaakko Ahvenainen »

kaksoisagentti kirjoitti:Korkeakouluihin mennään vastoin Vartiotornin selvää kieltävää ohjeistusta, jota on taas kiristetty.
Voisitko heittää tähän jonkin / joitakin viitteeitä Seuran materiaalista. Kiinnostaa ja on jostain syystä mennyt ohi, koskien nimenomaisesti ohjeiden kiristämistä.
Vieraas
Viestit: 3220
Liittynyt: 20.06.2011 21:56

Re: Uskontojen evoluutio

Viesti Kirjoittaja Vieraas »

Jaakko Ahvenainen kirjoitti:
kaksoisagentti kirjoitti:Korkeakouluihin mennään vastoin Vartiotornin selvää kieltävää ohjeistusta, jota on taas kiristetty.
Voisitko heittää tähän jonkin / joitakin viitteeitä Seuran materiaalista. Kiinnostaa ja on jostain syystä mennyt ohi, koskien nimenomaisesti ohjeiden kiristämistä.
Tämä on jo vähän vanha, mutta jo vuonna 2005:han hallintoelimen Gerrit Lösch vertasi yliopistoon menemistä itsensä ampumiseen päähän.
http://jehovahswitnessesvideo.blogspot. ... lk-by.html
Video ei ollut ohjeistusvideo.
Markku Meilo
Viestit: 13450
Liittynyt: 24.04.2007 10:28

Re: Huomioita tämän (ja viime) vuoden osalta

Viesti Kirjoittaja Markku Meilo »

kaksoisagentti kirjoitti:Porukkaa kun kuolee, "ajelehtii pois" ja ennen kaikkea ei käy kasteella yhtä ahkerasti kuin ennen.
Suomessakin ajelehtimen on helppo nähdä 1995-2010 välillä. Keskiarvo oli ensinmainittuna vuonna 19419 ja laski jälkimmäiseen vuoteen tultaessa, ollen 19045. Kastettuja oli noin 6500, eli paljon yli luonnollisen poistuman.
Pyrkimykseni olkoon kaikkia miellyttävän keskusteluilmapiirin luominen.
SuurinBabylon
Viestit: 1371
Liittynyt: 02.01.2012 20:04
Paikkakunta: Helsinki

Re: Uskontojen evoluutio

Viesti Kirjoittaja SuurinBabylon »

kaksoisagentti kirjoitti:Hengellisen paratiisin reunalla huojuu taas yhä pahemmin rappiolla oleva seurakunnan "huono seura" eli dokaavat, huumeita (lähinnä kannabista) ja vapaata seksiä harrastavat nuoret. Tämä jaosto kasvattaa jäsenmääräänsä, ja ongelma on jo aika yleisesti tiedossa. Toimenpiteitä ei kuitenkaan edes vanhimmistojen osalta haluta tehdä, koska pelätään jäsenmäärän laskua.
Tätähän tapahtuu, todistajien piirit muuttuvat vuosi vuodelta yhä mädännäisemmiksi. Tiedossa on ainakin yksi tapaus viime vuodelta, jossa eräs todistajilta kiellettyjä päihteitä käyttävä veli piti puheita lavalta. Ei tässä vielä mitään, mutta pistää vihaksi, kun kyseinen vanhimmisto oli enemmän kuin tietoinen kyseisen henkilön toimintatavoista. Tätäkin tapausta ymmärtää paremmin kun tietää, että kyseessä oli erään Seuran hierarkiassa korkealla olevan veljen poika.

On se hienoa miten nykyään voi puhua lavalta hengellisestä puhtaudesta ja lähteä sitten kokouksen jälkeen nauttimaan baariin enemmän kuin riittävästi alkoholia ja kulkea kadulla kessu huulessa.

Jäsenten, joilla ei ole fariseuksia sukulaisina, täytyy taas varoa jopa ilmaisarvontoihin osallistumista, ettei vaan heikot kompastu. Kaksoismoraalia parhaimmillaan.
Markku Meilo
Viestit: 13450
Liittynyt: 24.04.2007 10:28

Re: Huomioita tämän (ja viime) vuoden osalta

Viesti Kirjoittaja Markku Meilo »

lavanpalvelija kirjoitti:Frederick Franz tuli karismaattisesti toimeen Russelin teoreettisen kehyksen kanssa ja hänellä oli lahjakasta luovaa profetointihulluutta ja saavutti karismallaan vahvan saliuskottavuuden.
Joku kaltaiseni nipottaja tosin voisi kiinnittää huomiota tapoihin, joilla Fred loi tuon saliuskottavuuden. Keinovalikoima sisälsi käsittämättömiä selityksiä, väärinlainauksia ja suoraa valehteluakin. Fredin oraakkeliura oli niin pitkä, että hän ehti olla eri mieltä useista omista mielipiteistäänkin.
Pyrkimykseni olkoon kaikkia miellyttävän keskusteluilmapiirin luominen.
Kaarmis
Viestit: 3909
Liittynyt: 29.04.2007 22:13

Re: Uskontojen evoluutio

Viesti Kirjoittaja Kaarmis »

Joo Fred. Ei hätää vaikkei olisikaan samaa mieltä edes itsensä kanssa, pääasia että kansa hurraa. Ja broidi sitten tekee hyviä teoksia, että edes jonkinlainen uskottavuus saavutetaan.

Mikä oli muuten Fredin fyysinen ja henkinen tila silloin, kun Reiskalle päätettiin antaa kenkää? Itse en muista miten nää vuodet noilla meni.
"Meinasin sanoa että älä tule haudallenikaan. Mutta - tule silti."
Markku Meilo
Viestit: 13450
Liittynyt: 24.04.2007 10:28

Re: Uskontojen evoluutio

Viesti Kirjoittaja Markku Meilo »

Kaarmis kirjoitti:Mikä oli muuten Fredin fyysinen ja henkinen tila silloin, kun Reiskalle päätettiin antaa kenkää? Itse en muista miten nää vuodet noilla meni.
Ainoa mitä olen lukenut, niin Fred sai kuuluja ilmestyksiään enemmän uransa loppupuolella. Rayn monotuksen jälkeen Fred eli vielä n. 12 vuotta.
Pyrkimykseni olkoon kaikkia miellyttävän keskusteluilmapiirin luominen.
Vastaa Viestiin